Vapaa kuvaus

Aloituksia

32

Kommenttia

131

  1. <<Luulin, että olit joutunut lataamoon.>>

    Joskus lataaja joutuu lataamoon, mutta minun kohdallani ei ole siitä pelkoa.

    Ei yhtään mielisairasta niin kauas kuin sukuni tunnen eli 1500-luvulle asti.

    Miten on sinun laitasi? :)
  2. Juu. Tiedemiesten mukaan aika ja avaruus syntyivät noin 13,82 miljardia vuotta sitten tyhjästä, ei mistään ja siten olemattomasta, koska tätä ennen ei ollut olemassa fyysistä maailmaa.

    On ajateltu niin, että ensimmäinen ajan yksikkö – Planckin aika – ilmestyi olemattomuudesta saaden aikaan saman tien avaruuden synnyn, jonka tilavuus oli pienin mahdollinen mittayksikkö (mikä se nyt onkaan).

    Tätä seurasi kosminen inflaatio – nykyisen tieteellisen tutkimuksen kivijalka (Kari Enqvist) – jota kesti muutaman pikosekunnin ajan. Universumi (sen avaruus) laajeni valoa nopeammin.

    Kosmisen inflaation aikana tapahtui niin sanottua tyhjiöenergian väreilyä. Universumi oli tuolloin täysin tyhjä (materiasta) ja hyvin kylmä lähellä absoluuttista nollapistettä. Sitten virtuaalihiukkaset saivat massan ja koko universumin materia syntyi "nopeasti".

    Ateisteilla on tapana valehdella, että tyhjiöenergian väreily eli kvanttifluktuaatio synnytti tämän universumin aika-avaruuden, mutta kovan tieteen tutkimuksen mukaan tämä on mahdotonta, koska kvanttifluktuaatio tarvitsee aikaa ja avaruuden tapahtuakseen.

    Ei saatana!

    Kuinka helppoa teitä ateisti-pellejä onkaan kusettaa?

    Te amispojut kilvan huudatte tällä foorumilla, että universumi on syntynyt kvanttifluktuaationa, ja teidän saatanan tyhmät oppi-isät – ne tähtitaruja kertovat kosmologit ja teoreettiset fyysikot – heittävät bensaa liekkeihin antamalla teidän uskoa, että näin tosiaan olisi tapahtunut, mutta silti satusetä Kari Enqvist pitää mahdollisena ikuisen kvanttimeren poreilun, vaikka tuo on jo ajatuksena järjetön, koska silloinhan universumeja olisi lukemattomia eivätkä ne voisi olla ajallisesti tai paikallisesti toisistaan erillisiä, niin kuin multiversumi teoreetikot kiven kovaan väittävät, ja säietoerian voisivat työntää perseeseensä, sillä niistä säikeistä ei ole yhtä ainoaa havaintoa tai tieteellistä näyttöä.

    Kirjaimet, numerot ja matemaattiset symbolit paperilla eivät välttämättä kuvaa todellisuutta ja säiteorian kohdalla ne ovat aivan vuoren varmasti jumaltarujen kaltaista satua, joita vain aivopestyt idiootit uskovat pitävät todellisuutta kuvaavana tai edes mahdollisena. Ja sellainen sinä saatanan tyhmä lestapiru olet... tunnustaisit nyt edes sen ilmiselvän faktan, että minä olen sinua superiompi kaikilla tavoilla mitattuna. Mulkkunikin on pidempi kuin sinulla, neitiseni. :)
  3. Minä myös. Arvelen lisäksi niin, että monoteismi on lainaa Egytpista farao Akhenatenin Aton jumala kultista. Ainakin usko ruumiin ylösnousemukseen tulee sieltä...