jyrkempi
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia6 aloitusta · 33 kommenttia
- Raja taitaa tosiaan olla häilyvä ja enemmän poliittinen kuin looginen. Minusta kyse on siitä, että periaatteessa ihminellä on ajattelun vapaus, mutta toiminta on sidottu lainsäädäntöön. Kukaan ei rankaise siitä, jos et pidä jostain ihmisryhmästä tai edes siitä, jos käy keskustelua pakolaiskiintiöistä. Sen sijaan toiminta, joka tähtää ajatusten toteuttamiseen, on kiellettyä.
Laajasti tulkittuna kirjoitus tai julkinen puhe jotain vähemmistöä vastaan voidaan katsoa olevan toimintaa, jolla valmistellaan ajatusten toteuttamista. Siksi Linkolakin voi kukea vapaalla jalalla, koska hän ei ole perustanut ryhmää, joka ajaisi oikeasti ihmisten tappamista, vaan hänen katsotaan puhuvan yleisellä tasolla.
Omasta mielestä hän kyllä yrittää pelastaa sillä vain maailman ja edes osan ihmiskunnasta, joten siinä mielessä häntä ei voi sanoa ihmisvihaajaksi.
Jos minä vaikka alkaisin sitten tosissan puhumaan, että suomalaiset pitää hävittää ihmiskunnan häppeatahrana ja tilalle tuoda uudet ja uljaat venäläiset, niin eipä sitä kukaan taitaisi tosissaan ottaa. Mikäli se kuitenkin saisi kannatusta ja näyttäisi johtavan jopa toimintaan, niin kyllä siihen puututtaisiin. Kysymys on siis enemmän käytännöllisyydestä. Historian valossa tiedetään, että etninen vihanlietsonta voi johtaa helpostikin lopputuloksiin. - Tuossa on Elonkehän vastine asiasta:
http://www.elonkeha.blogspot.com/
"Tässä yhdistyksessä pyritään vähentämään juuri ihmisten määrää maapallolla ja ken on yhdistyksen jäsen on allekirjoittanut yhdistyksen kahdeksaan teesiä jossa on valmis joko suoraan tai epäsuoraan toimintaan niiden asioiden edistämiseksi. "
Tuskin tuolla sentään tappamista tarkoittaa kukaan muu kuin Linkola, joka ei kuulu Vihreisiin. Itse asiassa kyseessä on pasifistinen järjestö.
Allekirjoittanutkin on sitä mieltä, että maailman väestönkasvu on saatava pysähtymään ja jossain vaiheessa laskuun. Väestösuunnittelu on kuitenkin paljon parempi keino.
Mitä tulee itse ampujaan niin lapsena taisi ola (13v) kommunisti ja viime aikoina kallellaan fasismiin päin. Minusta ei ainakaan kuullosta kovin vihreältä vihata tasa-arvoa, viherhörhöjä, vasemmistolaisia, totaalikieltäytyjiä, ulkomaalaisia tai demokratiaa.
Ampuja on yhditetty näillä palstoilla ainakin Kokoomukseen, Keskustaan, Kommunisteihin, anrkisteihin ja Perussuomalaisiin. Suoraan sanottuna se VITUTTAA, kun tuollaista tapahtumaa yritetään käyttää poliittisesti hyväksi. Onko tullut mieleen, miltä tuosta äidistä mahtaa tuntua? - Kai Kostonkin pitäisi jo tietää, että Stora-Enso on yritys, jonka on tuotettava voittoa selviytyäkseen. Viiden miljardin tappiot jenkeistä ja aleneva paperinkulutus euroopassa pakottavat sulkemaan tehtaita. Ihmiset eivät enää tilaa sanomalehtiä ja yrityksetkin ovat siirtymässä paperittomiin toimistoihin. Kehitysmaat, kuten Kiina, kasvattavat vielä kulutusta, mutta niidenkin paperit on taloudellisempaa tehdä paikan päällä. Kemijärven tehtaan sulkeminen on vain alkusoittoa väistämättömässä kehityksessä, joka johtaa paperitehtaiden sukupuuttoon. Sille ei voi mitään mikään puolue tai edes Suomi.
PS. Suomen sähkönkulutuksen kasvuarviot perustuvat siihen, että paperiteollisuus kasvaa merkittävästi ja tuotettua paperitonnia kohden käytetty sähkömäärä myös kasvaa. (KTM) - Itselläni on jonkin sortin ADHD, mutta en ole koskaan kuristellut ketään tai ollut vankilassa. Olen samaa mieltä alkuperäisen kirjoittajan kanssa, että sitä on turha nimetä sauraudeksi, koska kyseessä on lähinnä luonteenpiirre, joka ei sovellu nykyiseen SDP yhteiskuntaan. Yhtä hyvin se sinun tyttären kuristaja olisi voinut olla hiljainen hissukka. Pitäisikö ne kaikki viedä varmuuden vuoksi saunan taakse? Tuohan se onkin juuri ongelma, kun pyritään luokittelemaan ihmisiä ja kun yhteiskunta ei kykene sopeutumaan yksilön ajatusmaailmaan, niin siitä tehdään sairaus. Samaa muuten harjoitettiin Neuvostoliitossakin. Jos joku arvosteli järjestelmää, niin sellaiset vietiin pakkohoitoon. Perustelut olivat sinänsä järkeviä. Täytyi olla hullu ja vähintään vaaraksi oman tai lähimmäisten hengelle moisilla puheilla.
- Valtion pitääkin hillitä taloutta noususuhdanteessa vaikkapa juuri velkojen maksulla ja vastaavasti piristää laskusuhdanteessa. Yleensä Suomi ei ole siinä onnistunut ja sen seurauksena on ollut ylikuumentumista tai pahoja laskuja. Vaikka en hallllitusta muuten kiittele, niin tämä taitaa olla ensimmäinen hallitus koko Suomen historiassa, jonka suhdannepolitiikassa on jotain järkeä.
Pankkikriisi ja sen jälkeinen aika oli malliesimerkki vääränlaisesta politiikasta. Talouden annettiin kuumentua liikaa ja kun lasku tuli, alettiin menoja leikata pahentaen tilannetta. - Vastaan tulee fysiikka ja kemia. Vedyn yhdistyessä vaikkapa happiatomiin vapautuu energiaa. Saman verran energiaa sitoutuu, kun ne erotetaan. Jos tämä voitaisiin kiertää, niin silloin olisi keksitty ikiliikkuja. Tämä on tietenkin energian säilyvyyslain vastaista. Käytännössä mikään prosessi ei toimi edes yhden hyötysuhteella, joten energiaa kuluu enemmän kuin saadaan.
Sähkö on hyvä vertauskohde. Siinä irrotetaan elektroneja atomilta ja yhdistetään uudelleen käyttökohteessa (vrt. vedyn poltto). Niitäkin on rajattomasti, mutta silti sähköä ei ole. Vedyllä ja sähköllä on myös se yhteinen ominaisuus, ettei niitä tahdo saada varastoitua. Jos tankkaat vetyauton perjantaina, niin maanantaina tankki on jo haihtunnut tyhjäksi. Se taas johtuu siitä, että maailman pienimpänä atomina vety kulkee seinien läpi ja toisaalta siitä, että se täytyy pakata suureen paineeseen. - Maapallolla ei ole vapaata vetyä, vaan se on jo palanut. Yhtä hyvin voitaisiin hiilidioksiidista tehdä hiiltä. Vedyn erottamiseen tarvitaan energiaa enemmän kuin siitä saadaan uudelleen poltettuna. Se on vain energiansiirtomuoto siinä kuin sähkökin, mutta käsittely on vaikeampaa ja siirtohäviöt ovat suuremmat.
- No en ole paljoa itsestäni kuvitellut, mutta kyllä tämä kannustus menee jo yli äyräiden;) Minun puolesta joku muuu saisi toimia seriffinä. Pääasia, että siihen hommaan löytyisi edes joku. Tasoeron kyllä huomaa, jos vertaa vaikkapa kepun palstaan.
- Kyllä asioita ja Israeliakin pitää pystyä arvostelemaan. Luultavasti olisin kirjoittajan kanssa toista mieltä Israelista, mutta sananvapus on ainoa keino tuoda poikkeavia näkemyksiä esille. Uudet ajatukset pitävät maailman liikkeessä. Toisaalta kyllä ihmetyttää, että miten niin pieni maa jaksaa pysyä otsikoissa. Eihän kukaan kirjoittele vaikkapa Kongosta.
- Vaikka ensi vaaleissa vihreät luultavasti ohittavat demarit, niin ei sille voi mitään, että tällä hetkellä paikkoja ei ole paljon enempää kuin rkp:lla. Jos oikeasti haluat vihreiden arvojen toteutuvan, niin äänestä heitä neljän vuoden päästä.
Valtasuhteisiin nähden tulos on hämmästyttävän hyvä. Minusta tuo on pelkkää tekopyhyyttä. Kaikki puolueet söivät sanansa opintotukiuudistuksessa(jota demarit ovat vastustaneet toisista puheista huolimatta. Heidän mielestä se on tulonsiirto duunareilta rikkaiden äpäröille) ja päivähoito-oikeudessa ei ajateltu järjellä vaan vain pelkästään ideologisesti. Periaatteessa olen samaa mieltä hallituksen kanssa siinä, että jos vanhemmat on kotona, niin joutavat kyllä hoitaa pentunsakin. Se jäi kuitenkin vähemmälle huomiolle, että "uudistus" käytännössä estää esim. yksinhuoltajien työnteon.
Olen vihreä ja maalta, mutta täytyy kyllä ihmetellä perintöveroehdotusta. Jos vanhemmat kuolee, niin kyllä se perintö otetaan vastaan, vaikka siitä pitäisi maksaa veroa. Perintöveron poisto ei tee yhtään uutta yrittäjää. Sukupolvenvaihdosta olisi voitu nopeuttaa sillä, etttä verotusta olisi muutettu niin, että eläessä luovutettu yritys maksaisi vähemmän veroa. Uusi ratkaisu on käytännössä vain pelkkä tulonsiirto.
Kyllä esittämäsi asiat kiinnostavat vihreitä, mutta parempi olisi kysyä, miksi ihmiset silti äänestävät kolmea suurta, vaikka niistä ei seuraa muuta kuin pahaa? - Englanti on ollut ja on jossain määrin edelleenkin tiukka luokkayhteiskunta, jossa duunarin ja aatelisen ero on selvä. Maat ja korkeat virat ovat aina olleet varattu vain oikean sukupuun omaaville. Jokin meille niin outo asia kuin ketunmetsästys saatiin kiellettyä juuri luokkaristiriitojen vuoksi. Valitettavasti kourallinen hörhöjä on lainannut ajatuksia suoraan sieltä ja tekevät terroria turkistarhaajia vastaan.
Luultavasti se eläinrääkäys olisi jo kielletty ilman niitä idiootteja.
Ainoa mikä on varmaa on se, että maailma muuttuu ja juuri siksi oikeat toimintatavat ovat niin tärkeitä, koska päämäärien saavuttamisen sijasta elämme toimintatapojen maailmassa. On aivan oikein, ettei terrorille anneta periksi ja pidämme terrorin kaukana suomalaisesta yhteiskunnasta. Vaikka vastustan turkistarhausta, niin tarjoan vähintään kaljan kaikille, jotka estävät tarhaiskut. Toimintatavat kun ovat lopulta tärkeämmät kuin itse päämäärä. - Ilmeisesti iso mies ja silti jaksaa jauhaa paskaa. Toimiva pyykkitupa on sinänsä hyvä ratkaisu, koska se säästää asukkaiden rahoja -jokaisen ei tarvitse ostaa omaa konetta. Paskanjauhanta ulkolaisista viittaa, että tämäkin viesti tulee Turun suunnilta. Vihreitä veteraani ei ole nähnytkään kuin painajaisissaan. Tavallisesti jätän rotuopit kommentoimatta, koska katson maailmassa olevan oikeitakin ongelmia.
Mielestäni suurin vika on Suomen sosiaaliholhous-järjestelmässä. Sama koskee pakolaisia, työttömiä tai vaikkapa mielenterveysongelmaisia. Niitä, jotka joutuvat elämään etuuksilla, estetään ottamasta ohjat omiin käsiinsä. Lopputulos on se, että kukaan ei ole tyytyväinen ja riippuvuus avustuksista jatkuu.
Miksi ketään ylipäätänsä pitäisi estää tekemästä töitä? Niinkin pieni, mutta tärkeä asia kuin suomen kielen opetus takkuilee. Pakolaisten ja työttömien asia on hyvin lähellä toisiaan. Molempiin suhtaudutaan valtion taholla kuin lapsiin, joita täytty holhota tai rangaista tilanteen mukaan. Paljon parempaan tulokseen päästäisiin, jos holhouksen sijasta tuettaisiin pyrkimystä riippumattomuuteen.
Usa:ssa ei olekaan muita kuin siirtolaisa vähäistä intiaanivähemmistöä lukuunottamatta. Siirtolaisia tulee edelleen miljoonia vuodessa ja koko järjestelmän elinvoimaisuus perustuu siirtolaisiin. Sen pitäisi osoittaa, että vika ei Suomessakaan ole ihmisissä vaan järjestelmässä. Työttömiin ja ulkolaisiin sovelletaan samaa holhousjärjestelmää, eikä tulokset ole vakuuttavia kummankaan ryhmän osalta.
Siitä pitäisi kyllä olla huolissaan, että miten vaikkapa persut saivat niinkin paljon ääniä pelkällä vihakampanjalla. Aivan kuin Suomen asiat muuttuisivat paremmaksi, jos täällä olisi muutama tuhat ihmistä vähemmän. Mitään oikeita ehdotuksia maailman tai Suomen parantamiseksi ei kuitenkaan tunnu olevan. Uskon kuitenkin ihmisiin sen verran, että enemmistö osaa varmasti ajatella aivan omilla aivoillaan. - Kaikkiahan se vituttaa, kun tässä maassa vain tehdään selvityksiä ja luvataan tutkia asiaa asttamalla toimikunta, vaikka mikään ei oikeasti muutu missään asiassa. Olin takavuosina aktiivinen järjestöjyrä kansalaisliikkeissä. Meidän toiminta keskittyi tiedottamiseen, mielenosoituksiin ja erillaisiin tempauksiin.
Kukaan tuskin edes ajatteli mitään väkivaltaa tai riehumista, mutta kummasti siitä vain sai häirikön maineen.
Paikallisen maakuntalehden päätoimittaja julisti meidät oikein terroristeiksi ja jokaisesta mielenosoituksista otetuissa kuvissa näkyi vain ne kaksi nuorta vihaista anrkistia, vaikka niihin olisikin osallistunut satoja ihan tavallisisa ihmisiä.
Jos siinä ei muuta oppinut niin ainakin olemaan kyyninen meidän vapaata ja valpasta mediaa kohtaan. Meidän varsin vaaraton yritys muuttaa maailmaa onnistuttiin tehokkaasti leimaamaan ärriliikkeen hörhöilyksi.
Jos olisimme oikeasti olleet ääriliike, joka olisi turvautunut väkivaltaan, niin mitä siitä olisi seurannut? Tuskin muuta kuin liikkeen kieltäminen ja poliisien valtuuksien lisäys. Jossain kolumnissa joku kirjoittajatäti ehkä olisi ihmetellyt, mikä lapsuudessa on mennyt vikaan ja miten nämä saataisiin ajoissa vankilaan. Yksi syytön vankilassa tänään on parempi kuin miljoona kuollutta huomenna. - VR toimii kyllä aika tehottomasti ja kilpailu tekee sille ihan hyvää. Eihän siinä pitäisi olla mitäään ongelmaa, jos molemmilta otetaan sama korvaus per kiskokilometri. Kannattamattomille osuuksille pitää maksaa tietty tukea.
Avainsana on Toimiva kilpailu. Posti on hyvä esimerkki järjettömästä liikelaitoksesta. Se on heikentänyt palvelujaan haja-asutusalueilla kannattavuuden parantamiseksi, mutta toisaalta kukaan ei saa kilpailla sen kanssa. Se siis toimii aivan kuten yksityinen monopoli. Samaa vikaa löytyy VR:ltä.
Sama kilpailu pitäisi avata myös henkilöliikenteessä. Jotain on vikana, kun junia ei saada kulkemaan aikataulussa, kannattavia vuoroja lakkautetaan ja alennuksettomien lipppujen hinnat ovat niin kalliita, että oma auto tulee ehdottomasti halvemmaksi. Mainoksiin näyttää sentään löytyvän rahaa. - http://www.vihrealanka.fi/node/444
Ps. Osmo on huomenna puhumassa Jyväskylässä Ay-väelle Mattilanniemessä. - http://www.vihrealanka.fi/node/444
- "Sattumalta" oli vähän alempana juttu asiasta. ES-lamppu säästää yleensää energiaa, mutta hyöty jää vähäiseksi suorassa sähkölämmityksessä. Asia alkaa kuitenkin olla täyttä historiaa, koska valodiodit valtaavat alan. Ne syrjäyttävät lähiaikoina hehkulamput, ES-lamput, loisteputket, kuten kaikki katuvalotkin. Kestoikä on käytännössä ikuinen ja sähkönkulutus murto-osa nykyisestä. (hyötysyúhde n.99%)
PS: On niin helppo vittuilla muille, mutta mitkä ovat Teidän keinot maailman parantamiseksi?
"Missä se painopiste sitten on? Kun kuitenkin pitää olla suurimman kulutuksen mukainen sähköntuotto, ja lamput antaa kaiken lämmön talteen."
Heitän mielipiteen tähänkin lyhyesti. Suurin sähkönkulutus johtuu pitkälti siitä, että pari miljoonaa autoa lyö yhtä aikaa lohko- ja sisätilanlämmittimen yht'aikaa päälle.
Webaston käyttö säästää luontoa ja Suomen sähköverkkoa. Huippukulutuksen lisäksi pitäisi katsoa kokonaiskulutusta. Siihen vaikuttaa suuressa mittakaavassa vain suorasta sähkölämmityksestä pois pääseminen. On paljon järkevämpää investoida lämpöpumppuun/keskulämmitykseen kuin eristyskerrokseen, koska sähkköä tuotetan vain kolmasosan hyötysuhteella.. - Onneksi on netti, mutta tiedon taso on yleensä aika ala-arvoista. Suurin ongelma on tiedon monistuminen. Varsinkin ajankohtaisissa asioissa alkuperäisiä lähteitä on vähän. Kaikki nettiin kirjoittajat käyttävät näitä samoja lähteitä ja hakevat lisätietoja toisilta nettiin kirjoittajilta. Suomalaisessa tiedossa korostuu vielä, että lehtien (jotka yleensä ovat alkuperäisiä lähteitä) uutisetkin on usein poimittu toisista lehdistä. tietoa on näennäisesti paljon, mutta todellinen lisäinformaatio saattaa jäädä vähäiseksi.
Hyvän esimerkin tarjoavat kaikenlaiset huuhaa-teoriat. Vaikka ensimmäinen juttu vaikuttaisi asialliselta, niin aikansa lähteitä selattuaan huomaa niiden pyörivän kehää. Ne viittaavat vain samanhenkisille sivuille. Todistearvo on siis sama, kuin olisi tehty vain yksi sivu ilman mitään viitteitä.
Pirkkalan moniste kannattaa muuten lukea. Se ei ole niin paha kuin annetaan ymmärtää, mutta antaa kuitenkin hyvän kuvan sen ajan ilmapiiristä. - NL:n propaganda jaksoi naurattaa suomalaisia vuosikymmenet. Näytti jo siltä, että tämä huumorin laji kuoli, mutta Venäjä on tehnyt merkittävän kulttuurityön ja elvyttänyt kadoksissa olleen kansanperinteen. Ennen piti varta vasten katsoa Naapurineljännestä, mutta nyt tätä lajia voi nauttia päivittäin uutisista ja paremman puutteessa käydä vaikka täällä keskustelupalstoilla.
Mennäänpä kuitenkin asiaan.
"Venäjän oikeutta puolustaa omia Virossa asuvia kansalaisiaan tai jotka olivat kuitenkin kansallisuudeltaan lähtökohtaisesti venäläisiä."
Mitä ihmeen turisteja he oikein ovat? Jos muuttaa asumaan johonkin maahan, niin silloin on tapana hakea kansalaisuutta. Suomessakin asuu paljon suomenruotsalaisia. Kielestään ja kulttuuristaan huolimatta he ovat suomen kansalaisia ja näin ollen suomalaisia. (kuten Ruotsiin muuttaneet puoli miljoonaa suomalaista ovat ruotsalaisia)Jokaisen pitäisi kunnioittaa ja rakentaa sitä maata, missä asuu. Jos Viron venäläinen väestö pitää itseään enemmän Venäjän federaation asukkaana kuin Viron, niin silloin olisi parempi vaihtaa maata. Koko kiistassa haiskahtaa Venäjän uhittelu, eikä venäjää puhuvien virolaisten asema.
"Suomen sekaantuminen Viron sisäisiin asioihin on tuomittava teko ja siksi on syytä tutkituttaa asia perusteellisesti Kansanvälisen yhteisön taholta."
Ah, niin CCCP:tä! Kanerva puolusti Viron oikeutta suvereenina valtiona sen jälkeen, kun Venäjä oli törkeästi puuttunut Viron sisäisiin asioihin. Musta ei valkoiseksi muutu, vaikka miten vääntelisi.
"Harhauttiko Suomen ulkoministeri Suomen ja muun maailman. Jos niin oli se tapahtui aiemman sopimuksen mukaisesti, joka tehtiin mahdollisesti Naton ulkoministeri kokouksen yhteydessä."
Juonikin on kuin vanhasta Bondista. Ainakin yhtä vainoharhainen ja siinä on yhtä vähän järkeä. Suomella ei ole mitään yksinoikeutta tietoihin Viron tilanteesta. Euroopassa on muitakin tietolähteitä kuin Pravda. Ja mikähän mahtaisi olla moisen salajuonen tarkoitus? Vaikeuttaa EU:n energiansaantia ja lisätä jännitteitä? Eiköhän tilanteesta hyödy lähinnä Kremlin eliitti. - "Lämpeneminen vapauttaa maan sisällä uinuvat metaanivarat imaan ja metaanin ja CO2 kaasujen lisääntyminen tiettyyn pisteeseen ilmakehässä saa aikaan jäänhtymisen maan pinnalla, jopa jääkauden."
Väität siis, että ilmasto todellisuudessa jäähtyy. Heti perään kirjoitat kuitenkin näin:
"Nykyisn meille toitotettu ilmasto paska CO2 rajoittamisesta onkin ihan toisten etupiirien intresseissä, rahan ja niiden maiden joiden ilmasto on ollut ihanteellinen ja nyt se on muurrumassa välimerenmaat ja lähi-ita sekä USA pelkää eniten ja siksi meille laitetaan kalliisti vähentämään co2 kaasuja.
Kun esim. SUOMEN etu! lämpenemisen voittajina on kiistaton."
Kuitenkin väität heti perään, että co2-päästöt kuitenkin lämmittävät ilmaa. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä ovat nämä rahapiirien intressit? Ei ainakaan teollisuus tai energiayhtiöt. Heillä kun ei luulisi olevan mitään haluja leikata tahallisesti tuottojaan. Se näkyy esimerkiksi Bushin kannoissa, joka Exxonin rahoittamana presidenttinä yritti pitkään väittää koko ilmiötä keksityksi.
Henkilökohtaisesti en juurikaan välitä, johtaako muutos lämpenemiseen vai lopulta jääkauteen. Minusta olisi parempi välttää molempia.