jarmokaksi
Omien palstasankarittarieni muistokirjoitukset muuttuvat mielessäni melkein poikkeuksetta kertomuksiksi, kun muistelen miten kovan työn olen tämän alla olevan kanssa tehnyt.
Aavistin jo kauan sitten että meidän vanhojen kirjoittajien joukossa oli joku meille muille tuntematon kirjoittaja joka vieläpä kulki kanssamme palstoilta toiselle. Hän ilmestyi kuin tyhjästä ketjuihini sanoakseen jotain, sitten taas katosi ajattomiksi ajoiksi jäljettömiin. Alussa epäilin jonkun tutun kujeilevan kustannuksellani, mutta aikojen saatossa sain varmuuden ettei näin ollut.
Näin hänen osallistuvan kirjoituskilpailuihin siten että kirjoitusasu oli yleensä runon muotoon tehty ja aina hän unohti palstalla tunnustaa nimimerkkinsä. Ihastuin tavallani tähän puskakirjoittajaan ja aina avasin sivun etsiessäni hänestä merkkejä. En ollut koskaan sanottavammin perustanut mistään nikittömän kirjoituksista enkä liioin koskaan viitsinyt edes lukea puskien kirjoituksia, mutta tämä tapaus kuulostikin joltain muulta. Niin muulta, että tuntui melkein välttämättömältä selvittää kuka siellä piileksi, sillä olihan hänellä oltava rekisteröity nimimerkki ja sen selville saamiseksi oli oltava kärsivällinen.
Miltei kaikki hänen kirjoitukset olivat kevyimmilläänkin surullisen haikeita, kujeilevia, ei koskaan ilkeilyä vaan rivien välistä näin että siellä jossain oli mukava ihminen. Hän oli täysin vilpitön, aito ja ihastuttava, ensi riveistään alkaen. Olkoonkin romanttinen mielikuva, mutta hänen sanomisissaan löytyi aina raastavuutta ja umpisurullisuutta, juuri sellaista josta minä sytyin.
Muutama vuosi taaksepäin näin ketjun jossa vilahti harvoin nähty nimmari. Tuntui uskomattomalta ajatella, että tuossa hän nyt oli, oli pakko olla, sillä kirjoitustyylistä en erehdy.
Samana iltana jo vaihdoimme viestejä privana ja kuukautta kahta myöhemmin kysyin suoraan olitko se sinä. Hänen vastauksensa tuntui viipyvän ikuisuuden ja hetken aikaa mielessäni kävi epäilys, mutta aatokseni olivat turhia. Pitkän odotuksen kokemus oli myös niitä hetkiä, jolloin ymmärsin olevani jonkin erityisen ja ainutlaatuisen äärellä.
Hänen vastauksensa oli: Kyllä, minä se olen..:))
Tässä kaikessa erikoisinta sekä samalla haastavinta oli että kaikki sai alkunsa jo kauan sitten ja välissä oli tosin pitkiä taukoja jotka eksyttivät minua täysin. Lopuksi kaikki oli vaivan arvoista, ja voit kuvitella minkälaisen tunnekuohun koin kun kaikki lopulta selvisi.
Itse kutsuisin tätä omien palstakokemusteni klassikoiden klassikoksi sillä hän asetti heti lähtöviivalla riman päätähuimaavalle korkeudelle. Hänhän tiesi minut, ja minä en saanut mistään kiinni. Mitä tulee tekstiini hänestä ja kaikesta kokemastani, ylipäätään on helppo kuvitella kuinka käytin nostalgiaa avittavana huumeena jakaessani tämän erikoisen, minua sykähdyttävän, kokemukseni täällä.
Toiset vain kokee tapahtumat, sattumat, ne kaikki pienet tekstien nyanssit erilailla, ja niiden takanahan voi piilleksiä se paras pala kakusta:)
*vilkuttaa sinne yhdelle*;)
Waffe
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Entä sitten kun tämä kaikki aikanaan loppuu?
Useimmat meistä eivät ehkä enää koskaan tapaisi. Tämä palstalla eläminen on ollut kuitenkin yhteinen kokemus. Mutta ehkäpä vuosien kuluttua, kun aika on sopivasti hämärtänyt väittelyiden katkerat muistot. Kun aika on kullannut kaiken sen kauniin ja merkityksellisen mikä sai meidät syttymään.
Silloin me saattaisimme kokoontua yhteen lyhyeksi hetkeksi. Aivan samoin kuin toiset menevät luokkakokouksiin, kokeakseen miltä tuntuu istua vanhassa pulpetissa.
Menisimme sinne samalla paikalle, mistä kaikki aikoinaan alkoi. Silloin me viimeisen kerran laittaisimme tutut nimimerkit ruudulle. Sanoisimme ne lauseet toisillemme, jotka joskus jäivät lausumatta. Muistelisimme poissa olevia, miettisimme missä he nyt ovat ja mitä heille kuuluisi
Ehkä silloin, viimeistään silloin, olisimme valmiit myöntämään. Että meidän kaikkien keskuudessa vallitsi aikoinaan sanaton ennakkoluulo, kaikkia yhdistävä salainen vakaumus, että elämä sellaisena kuin me sen täällä näimme, olikin vain pelkkä vääristynyt peilikuva todellisuudesta. Ja sen merkitys meille, oli vain yhdistää.
Katsoisimme silloin toisiamme viimeisen kerran ja hyvästelisimme, ja ehkä lupaisimme pitää yhteyttä. Painaisimme virtuaalipeukaloitamme yhteen, valan merkiksi, jonka pitäisi sitoa meidät muistamaan. Kuitenkin sisimmässämme tietäisimme, ettei se tulisi olemaan helppoa.
Vuosia myöhemmin kirjautuessamme verkkopankin sivuilta pois, ohimennen vilkaisemme tyhjää galleriasivua, joka ei ole päivittynyt vuosiin, sen jälkeen onkin aika unohtaa…Vai onko?
Waffe
--------------------------------------------------------------------------------
https://keskustelu.suomi24.fi/t/7083077/sorre
- Pika pikaa luin ketjun lävitse, ja mulle ei avautunut mitä kivaa kerhoon kuulumisesta on?
- Kyllä se ilta päättyi sisätiloihin, - tarkemmin sanottuna naapurin autotallissa pidettiin sadetta. Onneksi ehdittiin grillata, ennenkuin sade alkoi todenteolla.
Autotalli oli loppujenlopuksi hyvinkin viihtyisä paikka kun sinne ole saatu mahtumaan muiden roinien sekaan biljardipöytä.
Tahtia ei haitannut yhtään vaikka pöydän toisessa päässä oli hiukan ahdasta lyödä kunnolla kiveä. - Jos ei pilkahda, otan käyttöön varasuunnitelmaan ja siirryn sisätiloihin. Ei ainakaan hyttyset syö ja oikeastaan sadetta on kiva katsella ikkunasta.:))
Fonectan tiedotus lupasi tänne kuuroja:( Mites siellä? - Toivottelen myös Hyvää juhannusta tasapuolisesti kaikille.
Grilli on pihassa valmiina ja kaikki lihaherkut on marinoitu. H-hetki alkaa heti ensimmäisen auringon säteen tuikattua pilven raosta. :)
*toiveikkaana* - Pälkäne on upea paikka, varsinkin jos omistaa sieltä päin kesämökin. Viikolla tuli vierailtua yhdellä mökillä ja myönnän tunteneeni katauden pistoksen sydämessäni ihaillessani rannalta avautuvaa näkymää.
( Pälkäneen kupeessa sijaitevat soramontut oli muksuna mulle niitä ainoita oikeita maisemia) :)) - Sadepisarat rummuttaa parhaillaan ikkunaan ja siitä kumpuava äänimaailma on kesäinen. Mutta aamuyöstä, kun sade on lakannut, katolta hiljaa valuva vesi aloittaa oman konsertinsa. Ränni antaa sopivan kaikupohjan ja se tip, tip, tip tiputus alkaa ärsyttämään. Tuntuu kuin sitä ääntä ei pääse pakoon mihinkään.
Pitäisiköhän sitä mennä ja työntää syöksytorven mutkaan pahvinpala. *miettii* - Kiitos aviisista. Näin kesäkuumalla ei tahdo ehtiä vierailemaan kuin pintapuolisesti täällä ja tässä pläjäytyksessä on kiitettävästi kiteytetty se olennaisin. Voinkin hyvillä mielin painua takaisin pihalla ja todeta pysyneeni ajan hermolla:)
- Nyt sain näillä ohjeilla sponsorilinkit pois, ne nimittäin sekoitti aikalailla ruutua kun teksti meni päällekkäin. Tosta sivusta oikealta ja yläreunastakin olen saanut mainokset pois.
Kiitti neuvoista. - Samaa mieltä olen, ei oiken nappaa tämä selvästi keskeneräinen kirjotusalusta. Minulla on sellainen ongelma päällä, - otsikko ruutuun kirjoittaessani puolet kirjaimista on hukassa. Samoin osa teksteistä on päällekkäin ynnä muuta mukavaa. Odotellaan nyt kuitenkin rauhassa uusia päivityksiä jossa bukit korjataan.
- Laita aurinkolasit päähän ja tule sitten uudestaan palstalle, jos sitten näyttäisi selvemmältä:)
- Veikkaan Norjan löytyvän kolmen parhaan joukosta.
- Otsikkosi oli moniselitteinen, mutta kahvia täällä vain jaettiinkin;) Mulle kanssa muki täyteen, ja kaunis kiitos palkaksi.:)
- Kannatan pikkurilli nimeä.:) Sehän tuo mieleen sellaisen ranskalaistyylisen kahvion joissa hienot ladyt istuskelee lyhyissä mekoissaan ja siemailevat terasilla kermakahvia.
- Nojoo, mutta mulla on yksi frendi joka tuntuisi vievän lastaan väkisin painikisoista ja treeneistä toiseen. Isälle on tullut selvästi päähänpinttymä poikansa menestymisestä ja sen takia treenaa poikaansa kuin viimeistä päivää. On se tosin voittanutkin kisoja, mutta sivusta katsottuna se touhu ei tunnu terveeltä.
- Luulen että halusit vain tasata tietojasi:)
- Rivien välien lukeminen vaati pelisilmää, ja sen tulkitseminen on taito sekin. Toinen näkee aivan toista kuin toinen. Sanoisin että suurempaa taitoa vaatii osata kirjoittaa sanomansa rivien väliin ja sellaista osaamista löytyy harvoilta. Tiedän yhden joka on erittäin taitava siinä.
- Ei sulle koskaan ole tarjottu vastaavissa tilanteissa sanakirjaa?:))
- Äkkiä tuli mieleen esimerkkejä kotimaasta. Häkkinen 39 vuotta ja Järvinen 41 vuotta. Nuoriahan hekin tavallaan olivat ja he menehtyivät peräjälkeen noin reilun kahden kuukauden välein. Cisse kuoli 26. joulukuuta 1990 Albert kuoli - 24. maaliskuuta 1991
- Sopii saman ostikon alle vanhemmat jotka väkisin raahaavat jälkikasvuaan urheilutreeneihin, näytelmäkerhoihin ja muihin aktiviteetteihin joihin useimmat lapset eivät haluaisi. Poikkeuksia ja lahjaksuuksia toki löytyy, mutta se on tosi asia että useimmat vanhemmat salaa toivovat lapsistaan uutta Jari Kurria tai peräti Tauno Paloa. Puhumattakaan mitä esimerkekkejä löytyisi musiikin saralta. Eräänlaista pahoinpitelyä tämäkin, vai löytyisikö tälle joku osuvampi nimi?
- Waldo voi päästä jatkoon, ja toivon että pääsisi oikeasti. Kotimaan karsinnan aikoihin jo sanoin Waldon biisin muistuttavan erästä toista biisiä ja onhan siitä julkisuudessakin puhuttu. Nähtävästi siitä ei ole haittaa, vaikka muistuttaa vanhaa hittiä. Mikään omaperäinen laulu se ei ole, mutta kai sillä pärjää.