Yleistä islamistaVastattu 19 v

Koulujärjestelmä/Islam

Tervehdys. Tiedustelen millaisia koulujärjestelmiä ja opetussuunnitelmia on niissä Islamisti maissa jotka te tunnette. mikä osuus on uskonnon opetuksessa ja onko ohjelmissa myös aineita joita Suomessa kuuluvat opetussuu…
Eläinten suojeluVastattu 19 v

USA, eläinsuojelun pioneeri

HS 28.1.07 "Usa:ssa yhä useammalle paloasemalle on saatu happinaamareita, jotka sopivat koirille, kissoille,kaneille, marsuille ja jopa freteille. Eläinsuojeluyhdistykset ja eläinruokien valmistajat ovat lahjoittaneet t…

Turvatyynyt ja vyöt

En väheksy kummankaan turvalaitteen funktiota törmäystilanteessa tai ulosajossa mutta onko puolueetonta tutkimustietoa siitä onko turvatyynyistä tullut myös "surmanloukkuja"? Teidän, että kiistattomasti näiden suojaava …
FeminismiVastattu 19 v

Filatelia tasa-arvon tutkimus

Näin sovinnollisena ja laaja-alaisesti feminismiä tukien ihmettelen seuraavaa seikka joka lienee jäänyt tyystin käsittelemättä. Aihe on itsenäisen Suomen postimerkit ja niissä esiintyvät henkilöhahmot. Luultavasti leijo…
PietariVastattu 19 v

Kyselen Pietarista

tervehdys ja hyvää uutta vuotta. Olen kerran ollut Pietarissa, 1992 ja silloin oli hieman sellainen "sekatalousmeininki". Millainen on tämän päivän Pietari? Jos teen sinne muutaman päivän matkan niin mikä on katuturvall…
FeminismiVastattu 19 v

Kuorsaava mies

on turvallinen. Jo ammoisina aikoina kun asusteltiin vielä luolissa naiset hakivat turvaa voimallisesti kuorsaavista uroista. Kuorsaus piti villieläimet loitolla, samoin pienpedot. Nykymiehen kuorasaus taas karkottaa ma…
Tv-maksuVastattu 19 v

Uusinnan uusinta j.n.e.

hemskutti kun taas otti pannuun nuo uusinnat. Eivätkö sanoma- ja aikakausilehdissä olevilla ohjelmatiedoilla voisi esiintyä myös sitä tietoa, milloin ko. ohjelma on viimeksi esitetty? Kun eri kanavat saattavat esittää s…
FeminismiVastattu 19 v

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille

Ote itsenäisyysjulistuksesta 6.12.1917. " Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimmillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava: …
TurkuVastattu 19 v

Älytön lausunto

Olavi Mäenpäältä, TS "maahanmuuttajat otetaan vastaan Turun linnassa". Mitä lie vähäväraisen yksityisen yksityisetsivän päässä liikkuu? Ei ainakaan kovin korkeatasoista ajatusta.
FeminismiVastattu 19 v

Tänään viettää

nimipäiviään Lempi, Lemmikki ja Sivi. Olkaamme hyvät herrat lempeitä ja siveitä palsta empaattisille neitokaisille :D
Maailman menoaVastattu 19 v

Ruotsalaisuuden päivä

Miten on, aiotteko tänään kunnioittaa em. päivää ja herkutella seuraavilla kulinaarisilla tuotteilla? - hapansilakka - folköl - punssi -Maraboun suklaa - nuuska Tämä saataisi lisätä pohjoismaista yhteistyötä ja lisätä v…

Tutkan "säteet"

Olen hankkinut venhooni tutkan ja olen suunnittelemassa antennin sijoituspaikkaa. Antenninp aikka on ns. keskilaivalla noin 2m selkäni takana ja n. 1,5m pääni yläpuolella. miten on ovatko "säteet" terveydellisesti vaara…
Naisen logiikkaVastattu 19 v

Mikä ihme

saa naiset ihastumaan/rakastumaan sellaisiin miehiin jotka ovat tehneet vakavia rikoksia kuten surmatöitä. Esim. tämä tanskalainen, joka teloitustyyliin surmasi kaksi poliisimiestä. Hän sai vankilaan kasapäin kirjeitä j…
BongausVastattu 19 v

Musta kyhmyjoutsen

kävin Liettuan Vilnassa ja näin lammikossa mustia kyhmyjoutsenia. Onko se oma lajinsa vaiko jokin mutaatio? Yritin hakea Googlella tietoa siitä mutten löytänyt. Joo kyllä valokuvissakin löytyy :)
Yleistä islamistaVastattu 19 v

Kansakunnan isä

Mustafa Kemal-turkkilaisten isä. Tänään TV 1. klo 19:05 tuleva dokkari on saanut hyvät arviot- sen sitten näkeen itse ohjelman jälkeen. Itse olen muutamia kertoja lomaillut Turkissa ja kuullut paikallisilta, että hän on…

Löytyykö suomenkielisenä?

seuraavaa tarinaa 1976 - Operaatio Entebbe - Kaapatun Air France lentokoneen vapautus Entebbessa, Ugandassa. Olen yrittänyt hakea Turun kirjastosta ja Googletin ja löysin tuon nimen "Wikista" mutta onko suomenkielistä k…
Yleistä uskonnostaVastattu 20 v

usnonnollisuus ja henkinen vahvuus

kun olen vieraillut näillä keskustelufoorumeilla ja lukenut kirjoituksia uskonnon aikaansaamista traumoista ei voi välttyä siltä, että mitä uskonto aikaansaa uskovaisissa. Ensinnäkin, välttäisin uskonnon opetusta päiväk…
Yleistä uskonnostaVastattu 20 v

Varoitus: kirjoituksessa on kohtia

jotka saattavat lisätä suvaitsevuutta. (Helsinki STT) Tiibetin heng. johtajan da-lai-laman mukaan maailmanrauha ei riipu uskonnosta, vaan se voidaan saavuttaa järkiperustein ihmisten yhteisistä kokemuksista lähtien. Hän…
Yleistä autoilustaVastattu 20 v

Muutos ei ole mahdollista mutta......

mutta jos näin hypoteettisesti "heittäisi" ajatuksen. Maissa, joissa ajetaan oikealla ja tasa.arvoisissa risteyksissä oikealta tulevilla on etuajo-oikeus. Olisi parempi näin autosta katsoen jos autoilijalla olisikin väi…