- Sä jätit mulle kaiken jne. lauloi aikoinaan Ressu.
Biisi putkahti heti mieleeni runosi parista ekasta
lauseesta. Voi olla, ettet itse löydä mitään yhteyttä
niistä, enkä minä miksi ne tahtoivat sekottua toisiinsa.
Mitä eroa on sillä, että odottaa kokonaisen aamupäivän tai
koko naisen aamupäivän ?
Ensimmäinen istuu kumpaankin sukupuoleen, toinen taas
antaa ajatuksille vapauden siitä, minkälainen se oikeasti
naisella on, kuitenkin erilainen monilta osin kuin miehellä.
Kuvan raameissa roikkuminen kyllä menee jakeluun, mutta
lännen herkkujen jonottaminen ei. Ei silti, että se tekisi
runosta huonoa, ei ollenkaan.
Lopuissa säkeissä on taas sellainen odottamisen fiilis,
odottamisen ja luomisen tai sitten olen harhaan astunut ?
Entä sitten, ei mitään. Siksi, että annoit kuitenkin lukunau-
tinnon - thanks M. - että olet tunonut tämän runon tänne. Ellen ihan
väärin muista, kirjoitit tämän oman runoni vastineeksi.
Ei palaudu nyt mieleen, mitä vastasin Sinulle. Se ei kait
ole edes olennaista, luulisin.
Kauniin pehmeästi aaltoilevaa tekstiä kaikki tyystin,
luonnon ja naisen - rakkauden ylistämistä. Kuin kiitoslaulu
kaikelle, mitä Luoja loi ja eteeni toi.
Kiitos runostasi, hempeydestä. - Kipu siis,
uskaltaisin väittää toista. Jos eroat ensitapaamisen
jälkeen, se ei jätä mitä luultavammin vielä mitään
haavoja Sinuun, mutta kaipauksen kyllä.
Kun eroat vuoden tuntemisen jälkeen, kipu tulee
jo paljon syvemmältä ja se tosiaan viiltää. Tykytys
on konkreettinen, epätasainen ja saattaa ihmismielen
syövereihin, ehkä pelkoakin mahdollisesta tapaamattomuudesta.
Runosi on rakkauden raastavinta osuutta ja olet
varmasti käynyt läpi sitä kirjoittaessa nimenomaisesti
sitä kipuilua. Kauan se kalvaa, viipyy ja viiltää. Kuka osaa
sanoa sen keston, tuskin kukaan. Ja jokaisella se on
kuitenkin erilainen, kipeä tosin. - Tapio Rautavaaran laulelma kymmenien vuosien
takaa tuli ensimmäisenä runostasi mieleen. Mitä
kaikkea se kätkeekään, ehkä enemmän sielun
eväitä kuin materiaa - syötävää. Sellainen kävi
myös mielessä, kun etenin säkeissäsi.
Reppu on itse kullakin raskas joskus kantaa, silti
ei pitäisi antaa sen tainnuttaa vaan yrittää jatkaa
vaan tarpomista eteenpäin. Kun tarpeeksi kauan
on kulkenut ja etsinyt, niin murheetkin irtaantuvat
meistä. Haavat paranee ja arpeutuu.
Melankolinen, hitaasti ajatusten virrassa etenevä runo.
Jättää lukijankin johonkin unikuviin ja toiveiden pilville
leijumaan Sinun puolestasi. Ja hitaalla tarkoitan siis
sitä, että ihminen on toiveissaan ja muisteloissaan aina
jollakin toisella planeetalla. Ei oikein jalat maassa.
Pidin haikeudestasi ja toisaalta myös säkeidesi asettelusta,
järjestyksestä juuri niin kuin olet sen tehnyt.
Iloa päivääsi Runopoika, ole rohkea ja ennakkoluuloton ! - vaan kyynelten paino ja synty, siinä on paljon
enemmän kuin mitä sanoiksi pukea edes voi.
En tiedä, osaanko ottaa vähästäKÄÄN enää irti mitään.
Toisinaan tuntuu, että olen pelkkä varjo.
Surumielisyys asuu minussa Jouni, älä unohda sitä.
Kiitos hellivistä ja myötäelävistä sanoistasi. - et Linnanmäki on elävä muistutus meikäläisestä Sulle =)
Kiitti, mukava kuulla. Ja hei, lepää ! Sä tarviit sitä ihan
samalla lailla, kuin kaikki muutkin. Kukaan ei ole kone,
että jaksais siis huilaamatta.
* mummelimainen ja ymmärtäväinen hymy-hymäri * - ukko on selvästikin herkkusuu,
kokeilemisen arvoinen on Sinunkin vinkkisi
kakun täytteineen ja päälisine kaikkineen. - ' vahingosta ' viisastuu ja ihan varmaan 2:sta pussista
olisikin saanut täyden vuuan kakun.
Tuossa jo yhden herkullisen vihjeen luin ja aion
kyllä kokeilla sitä. - koska olen myös valkoisen suklaan suuri ystävä.
Ja voin vain kuvitella sieluni silmin, miten herkulliselta
tummahko muffini näyttää valkoisten murujen
pilkistellessä esiin siitä.
Ajattelin kokeilla myös muffineja siten, että laitan
joukkoon kookoshiutaleita. Uskon senkin tuloksen
olevan makuhermoja kutkuttava elämys.
Kiitti Sinulle vinkistä. - kun rakastaa,
on sydän avoin kaikelle muullekin.
Et unoda tunnettasi, vaikka jäitkin
katsomaan varpusten paluuta ja oravan
leikittelyä. Huomaat, kuinka herkästi hymy
voi nousta huulille ja sujutat tekstiisi hyvin
luontevasti illan, yön ja tähdet sekä myös
sen olennaisen - rakkauden Häneen.
Elävä, miellyttävän soljuvainen teksti.
Kiitos lukuelämyksestä. - että tulee virheitä, mehän olemme ihmisiä !
Vaikka tekstisi onkin osin tuplaantunut,
ei se heikennä millään muotoa runosi haikeaa ja
kaunista kuvaa ja muistoa kesästä. Hetkistä, jotka
antoivat muistojesi helminauhaan monen monta
kirkasta helmeä. Pidä kiinni niistä, tarvitset niitä
tumminä päivinäsi. - runosi on haikea kuvaus luonnosta,
linnun äänen analysoinnista ja ihmisestäkin.
Säkeissäsi kiertää kyllä sellainen herkkä
väreily ja minusta lopulta siinä on kuitenkin
osa omaa sisäistä yksinäisyyttäsi vaikka puetkin
sen melko hyvin varpusen elämään.
Eikä se mielestäni kaivannut mitään lisää,
siinä oli ihan kaikki kohdallaan. Ehkä on vain
hyvä, että jätät jotain ' ilmaan ' - on meissä kaikissa likka.
Pidin näistä tummista tunnelmista,
korpin kynsien kalhtamisesta jäähän ja
tuulen tummasta huminasta.
Tyylisi on omaa erilaista luokkaansa,
pidän siitä.
PS Kalliossa on joku joka viehättää. - ja minä - odotan vain jonkun saapumista.
Jonkun, joka silittäisi suruni pois ja
nostaisi ilon ja hymyn edes hetkeksi
huulilleni.
Sinun säröisyytesi on käsinkosketeltavaa,
herkkyytesi hellää.
Surullisenkaunista ystäväni. - Qeenin muodossa ja raisua, näyttävää menoa.
Kuinka monesti teemme virheitä elämässä ja rakkaudessa,
katsomme vain vierestä toisen musertumista tekemättä
ainoatakaan auttavaa liikettä. Näemme kyyneleet, mutta
emme kuivaa niitä. Unohdamme, että rakkautta on edes
ollut. Käännämme selkämme vastakkain, olemme vaiti.
Kuinka haluaisinkaan tuntea sylin, kuulla kuiskauksia korva-
lehdelläni ja sen että olen tärkeä. Siitä kaikestahan runosi
puhuu, mutta kauniin pehmeästi vaikka aihe onkin hyvin
satuttava. Kun yö on ovella ja hämärä kietoo itseensä, silloin
jokainen nainen kaipaisi sitä lempeyttä jonka olet runoosi
kietonut. Omani taisi vain olla jäävuoren huippu viileydessään,
Sinä taioit omallasi siitä uuden ja kauniin kuvan.
Kiitos Runoilijalle, sormissasi on mystiikkaa. - tulkintasi on varmaan SINULLE oikea, eikä minun runoistani
tarvitse pitääkään, vapaa valinta. En näe mitään syytä poistattaa
rehellistä mielipidettä, mutta itse en lähde kommentoimaan
sellaista runoa ollenkaan, mistä en pidä - ohitan sen.
Yrittänyttä ei laiteta, sanotaan.
Kiitos vain, äläkä unohda Rennietä - se helpottaa =)
( maksamaton mainos lääketehtaalle ) - itse kullakin prakaa toisinaan,
mutta ei välitetä =) - niin nimesihän alkaa L-kirjaimella,
lyhenne vain siitä. - Vaikka olenkin ollut alusta saakka runojesi ihailija,
niin tämä on kyllä jotain aivan uskomatonta tekstiä.
Kuljetat lukijaa kuin sadun maassa, arvoitusten keskellä
ja rikkauksien hohteessa.
* sanaton *
PS Olet taikuri. - niin moniväriset, täyttyneet hetkistämme
joko iloista tai murheista, mutta täyttyvät
aikanaan kaikki.
Sanoisin, että hiukan samoja elementtejä on runossasi
kuin viimeisimmässä omassani. Tunnelmien kirjoa laidasta
laitaan, mutta elettäväksi tarkoitettuja kuitenkin.
Iloa olkoon päivässäsi.