jle-66
![]()
Aloituksia
488
Kommenttia
5492
Ehkäisemättömyys suursuomi-ajattelua
**Suomi suureksi ja viina vappaaksi** Tuo hokema oli ennen hävittyjä sotia, suomalaisten suursuomi-haaveilijoiden iskul2171SRK:n armottomuusvälineet?
Kertokaa nyt, mitä ne vl-uskon "armovälineet" ovat. Itse olen saanut tuta van vl-armottomuusvälineet, hoitokokoukset ka18171Jeesuskin PORTIN ulkopuolella
Hebr. 13:12 Sentähden myös Jeesus, pyhittääkseen omalla verellänsä kansan, kärsi portin ulkopuolella. Rinnakkaisviitte18170Lunastustyö - jatkuva prosessi?
V-lestadiolainen uskonkäsitys antaa ymmärtää, että lunastustyö on kautta-aikain jatkuva prosessi. Näin he halventavat Je16169Mietipä tätä vanhoillislestadiolainen
Hebrealaiskirje: 6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudest2166Vl:t Älkää lähtekö vihapolitiikkaan mukaan
Muistakaa vapahtajan neuvo toisen posken kääntämisestä. Provosoitumalla vihaan ammutte loppupeleissä omaan jalkaanne.15166Jeesuksen veri
Olisi mukava kuulla mitä mieltä melperi on siitä kun vanhoillislestadiolaiset turvaavat Kristuksen sovintovereen. Sehän38166Näin ennen. Miksi ei nyt?
1.Kor. 14:29 Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot; 14:30 mutta jos joku toinen siinä ist3165Totuus on toisenlainen
Alla oleva avaus on hymistelty satukertomus. Totuus oli julmaa hoitokokous-sadismia, etupäässä vanhoja ihmisiä konttaam2164Kun sivistys kaikkosi vl-liikkeestä.
Sivistys kaikkosi vl-liikkeestä, ns. pappiseriseuran poispotkimisen seurauksena. Oliko vuosi 1961? Sen jälkeen vallan o0164Järki ja rehellisyys
Oletko huomannut kuinka järki ja rehellisyys niputetaan epäsuorasti, vl-liikkeessä? Tässä yhteydessä on nostettava Avak5164Jeesus lopetti leeviläisen pappeuden
Jeesus teki leeviläisen pappisjärjestelmän virattomaksi. Miksi siis yhä koulutetaan pappeja? Jeesus lopetti synagoogala1163Onko kirkkomme "maailma"????
*****Liberaaleissa on aivan selvästi eri henki kuin perinteisellä tavalla uskovissa. Elävä kristitty ei halua kritisoida1156Sunnuntain pyhitys = Pedon merkki?
Tv 1:ssä on tänään mielenkiintoinen ohjelma keisari konstantinuksesta, joka hyväksyi muodollisen kristinuskon Rooman pää12156Järki vangiksi ottakaat, vaimitensenytoli
Mielenkiintoisia Raamatunkohtia suoraan vanhoillislestadiolaisille.. Psalmit: 32:9 Älkää olko niinkuin järjettömät orhi2156TV vahingoittaa pikkulasten aivoja
Uutta yllättävää tutkimustietoa maailmalta. ehkä televisiokielto olikin kaukoviisasta toimintaa? http://www.iltasanomat4156Muistatteko Weha Teamin?
Kuka tietää montako kirjoittajaa loppujen lopuksi kirjoitti tälle palstalle Wehan nimimerkillä? Ainakin kirjoitustahti o3155Kauniit ihmiset saavat lapsia enemmän
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=8612:yhae-enemmaen-kauniita-naisia&catid=12:tie2153vl-valheet part. one
Vl-valheista lienee numero yksi, käsite "usko". Usko yleisessä käsityksessä ja sen myötä Raamatussa, tarkoittaa lujaa l2152Breivikin teko vs abortit
Breivik tappoi vajaat sata ihmistä. Suomessa tehdään vuosittain 10 000 (lue kymmenen tuhatta) murhaa aborttien muodossa.41152