elisakettu

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.
Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.
Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.
Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.
Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)
Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)
Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.
Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.
Aloituksia
115
Kommenttia
12200
Leppoisaa(-ko?) sunnuntaita
Miten vietät tämän päivän? Mieluisissa harrastuksissa, lakanoissa mönkien vai itseäsi kehittäen? Kehen olet kontaktissa42399Räyh, räyh; ketä purisin?
Ketuttaa niin saatanasti. Osa tuohon ketutukseen liittyy epäoikeudenmukaisuus.... en edes voi nimetä sitä.... (tai97737Eteenpäin elämässä
Mitä tämä sinulle tarkoittaa? Oletko juminut joskus suohon, josta ei ole ulospääsyä? Tai ajatukset lähtenyt rataskehälle32517Enkö kelpaa itsenäni?
Katselin palstan kommentteja ja tajusin että identiteettini on uhka. Oli jokseenkin typertynyt ja loukkaantunut olo. Ol145967Itkun aihetta
Mikä sinut sai viimeksi oikeasti itkemään? Surraan ja iloitaan me joka hetki, mutta kyynelehtiminen voi olla vaikeampi65865Palstalaisten kuulumiset vol IVII
Pitkään poissaollessani mulle on hämärää, mitä itte kellekin kuuluu. Olisi kiva koota tähän viimeaikaiset seikkailunne35111Vastuukysymyksiä
Mulla olisi tässä dilemma. Eräs henkilö on luvannut jo puoli vuotta sitten tehdä jonkin tärkeän asian. Asia on hoitamat74188Vaihtoehtoinen hoito koronapositiivisen hoidolle
Palstoilla tunteita ovat kuumentaneet jo pitkään rokotetut vastaan rokottamattomat. Tuntuu olevan sellainen olotila mo28151Mikä on "normaali" elämä?
Kertokaa se, mitä se on? Alan olla jokseenkin väsynyt siihen, että teen mitä tahansa, ajan oikeata tai vasenta kaistaa,1071551Kuvankäsittelyohjelmia?
Morjensta palstalaisille! Tuli tuossa mieleen kysäistä teiltäkin - älylaitteiden suurkuluttajilta - hyviä kuvankäsittel38205Palstakuulumisia?
Miten palstalaiset selvisivät talvesta? Joko on kevättä rinnassa? Kenen rinnassa roihuaa rakkaus ja kuka on siirtynyt su87178Onko kiinnostusta palstakollektiivisuudelle?
Luin tuossa yhden trollin kehittämän ketjun jossa pyrittiin solvaamaan palstalaisia. Tietenkin päätähtenä ja -kohteena o257607Nyt sillai....mut sukat jalassa???
Unestani lainattua: "Olin tiimini kanssa kuvaamassa erästä eroottista kohtausta. Kyseeessä ei ollut pelkkä rakastavaist84396Perjantaipiina
P*rkeleen elimistön sähkökemiallinen tiedonkulkujärjestelmä. Hermopinne kulkee kaulasta rintarankaan ja lapaan, sieltä85233Tyttärelleni
Elämässa vaikeinta ja kamalinta on menettää lapsensa. Tapahtui se millä tavalla ja minkälaisissa olosuhteissa tahansa.13130Yksinkertainen tehtävä
Jahas, viikolopun riemuksi ja pitkästä aikaa palstalaisille pieni tehtävä. Kerro jotain myönteistä jostakin henkilöstä210745- 54711
- 115119
Mikä keskustelijoissa ärsyttää?
Keskusteluja selatessani toistuvasti törmään tiettyyn keskustelijoiden keskinäiseen hammasteluun. Onko kyseessä ihan har393850- 68761