Aikaa on vierähtänyt, minulla majanmuutoissa ja vähän muussakin touhussa. Muutin takaisin entiseen kotiin, kun ei asunto käynyt kaupaksi ja ennusteet edelleen huonoilta näytti, olen kyllä tyytyväinen takaisin muuttoni, …
Huomenta, yritystä uudella ketjulla, sää muuttuu kovalla vauhdilla, tuuli on kylmää ja puhaltaakin melkoisesti. Kohta hallayöt vievät kukkaloistomme, mutta väri myös lisääntyy puiden oksissa ja puolukat kypsyy makoisiks…
Kaunista perjantaiaamua ja hyvää viikonloppuun valmistautumista. Tuuli puhaltaa viilentäen kuumuutta mikä ilmassa leijuu. jaksaa vaikka puuhiinkin ryhtyä tai vaikka marja/sienimetsään mennä. Herkkutatteja ja kanttarelle…
Hyvää huomenta, aloitetaan puhtaalta pöydältä, toivoen, että tarinat elämisen taidoista kertovat. Vihan silmään jouduin ja minusta tuo viha sanana jo on ikävä, oikein mietin vihaanko ketään, en tunnistanut ketään vihan …
Sunnuntaipäivää ystävät, minulta rupeaa tavaksi viipyä puuhissani puolille päivin, herännyt olen jo kuudenmaissa, mitä oikein touhuan? Syy on pitkälti se, että en löydä tarvittavia tarpeita mistään, tänään olen etsinyt …
Hyvää lauantaiaamua, uhkaavalta sää näyttää, mustia pilviä joka puolen kaupunkia ja sää seisoo, ei tuulen virettäkään. Epävakaista on luvattu pieneksi aikaa ja sitten taas helteestä nautitaan, no sen näkee, ken elää. Pi…
Kaunista kesäistä aamua, kesä alkaa jo kasvunsa saavuttaneen, kohta vastojen tekokin ajankohtainen. Jää tekemättä vastat, ei ole sitä metsää mistä luvan perästä voisi vastakset ottaa, muistoissa kuitenkin ne vastantuoks…
Huomenta ja uuden Nojatuolin avaamiseen, paljon on lukijoita ja kirjoittajiakin, voisi lisä väriä antaa;) Mukava lukea ihmisten arjenelämää näin nimettöminä ja tuntemattominakin, jokaisen oman tahdon mukaisesti. Tietoa …
Viileä Vappuaamua, viisi astetta mittarissa, toritapaaminen jää, ei yksin kylmyys intoa ole vienyt, ei vaan muuten houkuta. Taitaa olla ainoa Vappu aikuisiällä, kun kotona vain istuskelen, aina aiemmin on kokoontuminen …
Mukavaa sunnuntaiaamua,, sää on arvoituksellinen, sataa ja paistaa, pitäähän se kertoa, vaikka maininta oli tästäkin, että vain säästä puhutaan;) Paljon on puhetta tullut poissa ollessani ja ihan asiaakin mukana. Nuo pä…
Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena, tuulettomana ja pienellä kuuden asteen pakkasella päivää aloitellaan. Eilinen myrsky oli aika mahtava, piti parvekkeenlaseja käydä tarkastamassa, kun tuntui niiden irti pääsevän, no h…
Sunnuntaiaamun kauneutta, hiljaisuutta ja hyvää oloa. Nukuin kahdeksan tuntia ja eipä uniini sen kummempia tullut, ei maailman levottomuudetkaan. Katselin Myrskyluodon Maijaa, mutta uni voitti ja en jaksanut loppuun, no…
Sunnuntaiaamun hiljaisuutta ja rauhaa, sininen hämärä ulkona, nyt kuulee oman ajattelunkin;) Taivas harmahtava, mutta kaunista on luvattu, sitä toivoen päivän aloitan. Mitään mahtavaa ei aatoksissa ole, mutta ruokaa tar…
Vaihtelu virkistää,,, liekö niin, mutta istahdetaan nyt pehmeän nojatuolin uumeniin;) Huomenta päivää torstainalkuun, kaunis ilma on tulossa ja hyvä hiihto ja ulkoilupäivä tiedossa. Tämän aamun lehdestä lukaisin, että t…
Lauantaiaamua heräillään kautta maan, ajattelin vaihtaa pirtin otsikon kiikkustuoliin, jospa hiljainen kiikkuminen mielet levolliseksi saa ja viestit siten myös rauhaa rakastaviksi;) Tänä aamuna istuin kuu seuranani kah…
Uusi vuosi, uusi pirtti, edellinen virui jo pitkäksi, kiitos on paikallaan, ketju kulki sopuisissa merkeissä, näin voidaan jatkaakin. Politiikka ja uskonto ovat aiheita jotka jokainen omansa valitsee ja usein mielipitee…
Joulun tunnelmaa näin viikkoa ennen sopii jo hakea, hyvää mieltä kerryttää, suunnitellen ruokapöydän antimia ja lahjoja laittaa, tervehdyksiä ystäville ja tutuille. Talvinen sää meitä ilahduttaa, pieni pakkanen nenän pä…
Talvisen maiseman ihannointia näin ikkunasta katsellen, puut huurteiset ja valkea maa, joskus tuntuu hyvin vaikealta valita kauneinta näistä vuodenaikojen näkymistä. Tunnelma satumoinen tällä hetkellä, hämärän sineä ja …
Uusi aloitus, uudet tuulet, uudet luuat. Usko en mihinkään, toivo en mitään, jospa kaikki viisaudet olisi jo tullut sanottua, jatketaan mitään sanomattomilla;) Ketju kaikille sitä haluaville, ehkä oman mielen virkistyks…
Sunnuntaiaamuinen harmaa päivä valkenemassa, jospa aurinko ilmaantuisi taivaalle tänäänkin, edes kurkistelemaan, niin teki eilen;) Heti mieli nousee, kun pitkän sateisen sään jälkeen näkee pilkahduksen auringosta;) Nyt …