Luzer
Vapaa kuvaus
Nykyisin haluan vetäytyä vain omiin oloihin. Tiedän, ettei se ole hyväksi minulle, mutta ei ole oikein muutakaan vaihtoehtoa. En halua, että huono elämäntilanteeni paljastuisi kenellekään. Avaudun murheistani mieluiten ammattihenkilöille jos mahdollista.Riittävän hoidon saaminen on kuitenkin vaikeaa, joten aina välillä maljani vuotaa tänne keskustelupalstoille. Kestämisiä!!!
Aloituksia
16
Kommenttia
99
Milloin on aika luovuttaa?
Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen täällä itkenyt. Siitä on aikaa. Taas olen umpikujassa. Näitä umpikujia on ollut jo43665Pääsinkö avun piiriin?
Vuosi sitten elin todella tukalaa elämäntilannetta joka oli päättyä kevättalvella kehnosti, kun en apua saanut millään.167Miksi kaikki aloitukseni poistetaan???!!!
En jaksa ymmärtää, miksi muut saa kertoa omista kokemuksistaan, mutta mun tekstit hävitetään aina jonnekin bittiavaruute299Kannattaisiko jo luovuttaa?
En enää kykene mihinkään. Milloin olisin. Sama, mitä päätöksiä teen, teen vain tyhmiä ja sitäkin tyhmempiä päätöksiä. Ku5142Miksi asiat edistyvät niin hitaasti?
Olenko malttamaton vai mitä. Jotenkin nämä viimeiset vuodet ja erityisesti viimeiset kuukaudet ovat olleet vain pelkkää284Suviseurat alkavat kohta!
Niin on taas se aika vuodesta, jolloin meikäläiset perheet ympäri Suomen kokoontuvat Sanan kuuloon. Monille vuoden kohok27528Kevättä kohti mennään. Toivoa on!
Tulin pienen tauon jälkeen taas tänne kirjoittelemaan. Nyt eletään kevättä. Olemme saaneet nauttia auringon paisteesta.9163Voin jo paremmin. Uskokin vahvistunut.
Olen pikkuhiljaa pääsemässä jaloilleen. Toimeentulo on kohtalaisesti jo turvattu ja olen voinut olla taas ystävienkin ka175Uskon pääseväni eroon masennuksesta
Viime aikoina en ole kirjoitellut täällä. Tällä hetkellä tilanteeni näyttää jo vähän valoisammalta. Olen saanut toimeent272Eutanasia myös vaikeasti masentuneille!
Mun mielestä eutanasia pitäisi sallia myös vaikeasti masentuneille sillä ehdolla, että ovat yrittäneet ensin kaikkensa p8171Töitä olisi, vaan liian kaukana!
Mulle tulee päivittäin ilmoituksia työkeikoista... Ne vain kaikki ovat liian kaukana minusta. HSL:n alueen ulkopuolelta.183Varmoja keinoja päivien päättämiseen?
Haluaisin vinkkejä, miten pääsee helpoiten tästä elämästä. Mua on neuvottu antamaan haulikkohoitoa itselle, mutta kun en26382Uskoni on joutunut lujille, haluan pysyä uskomassa
Kirjoitan taas vaihteeksi tänne, vaikkei tästä hirveänä ole hyötyä. Olen aiemmin varsin tuotteliaasti purkanut tuntojani11211Nyt se päivä sitten koitti, olen PA
Olen elänyt viimeiset päivät todellisella säästökuurilla. Syönyt jotain, mitä saanut halvalla. Pääosin makaronia ja jauh38575Kolmas maailmansota. Oisko sen aika jo?
En tiedä. En toivoisi sinänsä mitään sotia. Enkä haluaisi yhdenkään sivullisen kuolevan sodassa. Maailma on kuitenkin hy579Itkuruikutusavaukseni
Nyt minulla on oma rekisteröity nimimerkki. Tämän avauksen alle lupaan vuotaa kaikki maljani ylikuohumiset. Ihan mieluit20260