Selvitetäänpä asia oikein perusteellisesti. Mitä tarkoittaa sinusta naiselliset muodot? Kuvaesimerkein.
siltä varalta että törmää vihamieheen tai naiseen?
Muuten ei noissa deitti sivuilla tinder tai muut mihinkä siirrytä Jos olisi kiinteä satoja tonneja tilillä vuoden ympäri ja asunto asiat kunnossa, sitten siellä voisi jotain sanoa ok, jos nainen pyytää lähdetkö kävelyll…
Koetteko elämänne mielekkääksi? Mitä ajattelette siitä että samaa on edessä vielä toiset 35-40 vuotta, sillä erotuksella että teistä tulee koko ajan heikompia ja vanhempia? Onko tämä elämisen arvoista elämää?
joskus ennen https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/337999b9-1370-4e35-951d-0b7a2dcb79d3
Talviaika on taas kellonsiirtely tämän viiko lopulla. Pyhäinpäivä on 31.10. Yleensä pyhäinpäivänä on ollut lunta ja kylmää, kun on haudoilla käyty. Tänä vuonna ennusteen mukaan on lämmintä Pyhäinpäivänä ja maa musta. Ei…
Kun kesään päin aina siirretään kellojs, niin kesän aika pienenee, ja talven aika suurenee. Kesän aika "tiivistyy kummastakkin päästä, sekä keväällä, että syksyllä, pieneneepi.
Vuodet kulkevat hiljaa ohi, kuin varjot syksyn hämärässä. Yksi toisensa jälkeen tutut äänet vaikenevat, ja paikat pöydän ääressä jäävät tyhjiksi. Jossain syttyvät kodin valot, kuuluu naurua, lasten ääniä, kahden ihmisen…
v iherva sem misto on nyt onnellinen. Kotihoitaja kohtasi muistisairaan 77-vuotiaan naisen kotona järkyttävän näyn. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1a356e5a-8859-49fe-8f5a-adedd2acd738
Millainen ajatus palstalaisille tulee sanasta möhömaha? Yleensähän kuulee pallomaha, kaljamaha, tynnyrimaha ja manbootsit. Voiko naisella olla möhömaha vai onko se vain miehen mahan nimitys. Onko möhömaha valtavan suuri…
sai kahdeksan kassillista ruokaa. Mutta roskikset ovat nykyään lukkojen takana https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/76573172-c7fb-4449-a666-783d558342af
Miksi siitä valitetaan niin paljon? Saitin uudistus merkitsee aloittajan jokaiseen kommenttiin. Mitä sitten? Sen nimi on monologi. Joskus sitä sanotaan yksinpuheluksi. Sinkut palstalla, sen luulisi olevan oikeutettua.
Kun valitsee pienikokoisen lihavan ruman ja huonon ystävämiehen kumppanikseen. Lopulta tuo mies pettää, valehtelee eikä arvosta naista. Vaikka nainen on upean näköinen. Suurin virhe mitä nainen voi tehdä on tyytyä ystäv…
Esintyy nyt ja tehnyt kappaleitaan mummonsa kellarissa asuessaan. https://youtu.be/YmhFglRzXmU?is=18mchFpFPiKC46vg >Simiti<
Kaikille sataa mannaa taivaasta ja sinkkulassa kaikki hymyilee ja on onnellisia. Yhtiöidetyssä sinkkulassa ei ole rikoksia ja kaikki tienaa yli keskiarvon. Päivittäinen persutrumpin kumartaminen ja rukoilu kruunaa hetke…
Olen ihastunut yhteen julkkikseen ja hän on ehkä kiinnostunut minustakin. Ainakin on kehunut minua kauniiksi parikin kertaa kun ollaan tavattu baarissa. Mutta en tiedä uskallanko alkaa seurustella hänen kanssaan koska i…
Seinäkellossa ei ole ollut pattereita vuosiin ja vlkaisin mikroa, sekä uunihellaa. Niissä on edelleen viimevuoden talvi/normaaliaika. Tekoäly viisastelija puhelinkin vaihtaa itsekseen. Onneksi. Ei olisi yhtään huvittanu…
Alkaa v*tuttaa tämä naisen etsiminen. Jo jostain vuodesta -98 olen hakenut naista netistä, treffillä olen onnistunut käymään noin 40 kertaa 15 vuoden aikana. En jaksa tämmöistä. Vaikka en juo saati polta, ei naiset kiin…
Nyt kiljuu eläkkeistä ja kohta muukin yksityisomaisuus sosialiisoidaan. Tätähän äärioikeisto on halunnut aina. Tie kommunismiin menee aina oikeiston siivellä. >Simiti<
Ostin semmosen paidan äsken verkosta. About f*cking time että me miljoonat ja miljoonat aletaan pitämään niissä yötä päivää niin kodissa kuin työpaikoilla. Me tiedetään mitä meil on vastassa, eikä sitä pidä unohtaa. Ots…