Hei!
Olen kolmekymppinen nainen ja minua on aina ihmetyttänyt mikä mahtaa vaivata, kun tuntuu etten ole oikein koskaan tuntenut itseäni.
Kyse ei tottavie ole yrityksen puutteesta, vaan siitä että en vaan ole kyennyt tutustumaan itseeni siten että tietäisin mitä halun olla ja ennenkaikkea, miten kommunikoida muille.
Konkreettisia ongelmia on seuraavat: Olen ihan pienestä asti omannut piirteen, jossa alan ikäänkuin matkia toisen ihmisen (yleensä sen jota ihailen) puhetapaa, eleitä, ja muita piirteitä. Omaksun toisen piirteet todella helposti ja mielestäni olsin loistava näyttelijä :D
Syy, miksi näin teen on minulle todella avoinna. En pyri saamaan tästä välitöntä tai välillistä hyötyä, vaan koen lähinnä että toinen on niin makea tyyppi että innostun aivan kamalasti.
Tai sitten jokin asia on helpompi vetää läpi kun on rooli päällä, esim töissä tai neuvottelussa jne.
Minulle ei ole koskaan kukaan tästä kommentoinut, mutta vannon että se ei ole jäänyt muilta huomaamatta. Hävettää. Äiti muuten kerran mainitsi asiasta ja arvosteli että kun minulla on aina joku rooli päällä. Hävetti hitosti.
Nykyään kun olen jo sen verran vanha, nämä roolit on helppo torjua jos jokin meinaa "jäädä päälle"
Sitten vaan sanon itselleni, että nyt jäitä hattuuna ja jatketaan normaalielämää, niin kyllä se helposti jääkin se rooli.
Onko muilla ollut vastaavaa, ja mistä se johtuu. Olen käynyt terapiassa ja lääkäri oli sitä mieltä että se on vain sitä itsensä etsimistä.
Olen kolmekymppinen nainen ja minua on aina ihmetyttänyt mikä mahtaa vaivata, kun tuntuu etten ole oikein koskaan tuntenut itseäni.
Kyse ei tottavie ole yrityksen puutteesta, vaan siitä että en vaan ole kyennyt tutustumaan itseeni siten että tietäisin mitä halun olla ja ennenkaikkea, miten kommunikoida muille.
Konkreettisia ongelmia on seuraavat: Olen ihan pienestä asti omannut piirteen, jossa alan ikäänkuin matkia toisen ihmisen (yleensä sen jota ihailen) puhetapaa, eleitä, ja muita piirteitä. Omaksun toisen piirteet todella helposti ja mielestäni olsin loistava näyttelijä :D
Syy, miksi näin teen on minulle todella avoinna. En pyri saamaan tästä välitöntä tai välillistä hyötyä, vaan koen lähinnä että toinen on niin makea tyyppi että innostun aivan kamalasti.
Tai sitten jokin asia on helpompi vetää läpi kun on rooli päällä, esim töissä tai neuvottelussa jne.
Minulle ei ole koskaan kukaan tästä kommentoinut, mutta vannon että se ei ole jäänyt muilta huomaamatta. Hävettää. Äiti muuten kerran mainitsi asiasta ja arvosteli että kun minulla on aina joku rooli päällä. Hävetti hitosti.
Nykyään kun olen jo sen verran vanha, nämä roolit on helppo torjua jos jokin meinaa "jäädä päälle"
Sitten vaan sanon itselleni, että nyt jäitä hattuuna ja jatketaan normaalielämää, niin kyllä se helposti jääkin se rooli.
Onko muilla ollut vastaavaa, ja mistä se johtuu. Olen käynyt terapiassa ja lääkäri oli sitä mieltä että se on vain sitä itsensä etsimistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No en tiedä auttaisiko jos lakkaisit etsimästä. Niin sanotusti luovuttaisit ja sammuttaisit sen huikean innostuksen/näyttelemisen ja jäisit hetkeksi miettimään mitä olet ilman innostusta. Olisit hetken niin ettet ole yhtään mitään. Se saattaa alussa olla aika tyhjä tunne, mutta entä sitten? Elämää on sekin. Kun innostusta vähän rauhoittaa, saatat automaattisesti alkaa tehdä sitä mitä sinua oikeasti kiinnostaa. Teet siis asioita sisältäsi tulevan voiman ja kiinnostuksen avulla, etkä päällisen innostuksen voimilla. :)
"Äiti muuten kerran mainitsi asiasta ja arvosteli että kun minulla on aina joku rooli päällä. Hävetti hitosti."
Toimintatapasi voi olla lapsuudesta päälle jäänyt minän puolustuskeino. Ehkä pienenä lapsena koettujen hylkäämiskokemuksien jatkumo, johon liittyy paljon häpeää, kelpaamattomuutta äidille, jonka aiheuttaman eroahdistuksen yksi normaali ja korkeampi käsittelykeino on juurikin samaistuminen toiseen.
http://tiedostamaton.net/defenssit/introjektio.html
ap:lle vielä .. jos terapiasuhteesi jatkuu edelleen ja jos tässä ajatuksessa on jotain, joka mielestäsi osuu, heitä tää ajatus terapeutillesi ja kysy mitä mieltä se on ja millä tavalla sen mielestä sitä voisi käsitellä.