Puun ja kuoren välillä - paha olla ?

(Taas 12 h töitä yhteisössä, niin ettei ole päässyt kirjoittamaan, vai pitäisikö sanoa, että 12 h vapaana kirjoittamissairaudesta. Aamulla pitää lähteä Helsingin seudulta hakemaan ruokalahjoituksia.)

MUTTA ELÄMÄÄ ON VAIN PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ !

Joskus voivottelemme masentuneita sitä, että olemme joutuneet PUUN JA KUOREN VÄLIIN. Mutta kun elävä puu katkaistaan, havaitaan, että puu on kuollutta (Vrt. ihmisen lihallisuus) ja kuorihan on peljkkää kuollutta kuorta. (Vrt. ulkokultaisuus). Elmän neste ja elämän juoksu, se vihreyttäjä, viherneste, se kulkee puun ja kuoren välissä. Vrt.- Ihmisessä itsessään ei ole mitään hengellistä elämää, vaan Jeesus Pyhän Hengen kautta lahjoittaa elämän eliksiiriä meille. Halleluja! Minä sanin halleluja !!

Uutiset alkavat olla vähissä; tässä toiseksi viimeinen tällä kertaa . . .

Joskus sääkin muita kirjoittajia, niin adventisteja kuin ei-adventisteja. He nääs heittävät helmiä sijoille, vastatessaan minulle. Sillä minähän tykkkään syödä sianlihaa enemmän kuin mitään muuta lihaa. Joten minusta on tullut kovin lihallinen ja sianlihan vuoksi jopa sikamainen.

Se oli sellainen pehmouutinen, se, mutta tässä lopuksi pureva uutinen - - Pro White Smile
http://www.prowhitesmile.com/

antti

8

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Krusifiksaaja
    • AnttiVKantola

      LÖYTYYKÖ ELÄMÄ JUHLASTA VAI ARJESTA ???

      LÖYTYYPI IHAN TAVALLISESTA ARJESTA, SE SUURI ELÄMÄ !!!

      Mark. 10:44
      ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen,
      se olkoon kaikkien orja.

    • Ksylitoli*

      Koivusokeri on elämäneliksiiriä koivulle ja ihmiselle

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Mahla

      Jeesus on elinvoimamme

      Joh. 7:37
      Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!
      38 Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan."
      39 Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

      Jeesus vaikuttaa lähes kuolleen sisimpämme ja kovan ulkokuoremme välissä!

      "Niinkuin Raamattu sanoo", toteaa Jeesus . .

      Jesaja 58.
      10 jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi.
      11 Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy.
      12 Ammoin raunioituneet asumuksesi sinä rakennat jälleen, pystytät rakennuksia muinaisille perustuksille, ja niin sinun nimesi on oleva: sortuneiden muurien korjaaja, maan asutuksen elvyttäjä.

      Mahla

    • Juuri tuon vuoksi, mitä puun ja kuoren välissä on . . puu jatkaa elämää vielä kuoltuaankin . .

      Jes. 11:1 Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa.

      Job 14:9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.

      Laul. l. 7:12

      Käykäämme varhain viinitarhoihin katsomaan, joko viiniköynnös versoo ja ummut aukeavat, joko kukkivat granaattipuut. Siellä annan sinulle rakkauteni.

    • KUN KATSON TAAKSEPÄIN . . .

      Luuk. 9:62
      Mutta Jeesus sanoi hänelle:
      "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa,
      ole sovelias Jumalan valtakuntaan".

      1. Moos. 19:26
      Ja Lootin vaimo, joka tuli hänen jäljessään, katsoi taaksensa,
      ja niin hän muuttui suolapatsaaksi.

      http://www.youtube.com/watch?v=teYtTtR6-Q8

    • PÄÄMIES PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ PINTEESSÄ

      Vaikka Italia on hukuttamassa Euroopan tuota pikaa (velkakriisi), Berlusconi vakuuttaa, että Italialla ei ole mitään hätää, talous on kunnossa. Ei tietenkään Italialla hätää olekaan, sillä Euroopan on pakko maksaa Italian velat Italian puolesta ja sitten toivoa hartaasti, että Italia jotain joskus hyvittäisi takaisin.

      Suomen berlusconikin toppuuttelee ja peittelee huolestuneisuuttansa, vaikka Euroopan lisäksi myös USA on hukkumaisillaan velkakriisiin ja taloushuoliin.
      Ei sovi unohtaa, että talousmahti Japanin velat ovat kolme kertaa sen bruttokansantuote. Kiina taitaa olla suurvoittaja tätä nykyä, Koreaakaan unohtamatta.

      Erityisesti tällaisessa tilanteessa kannattaisi muistaa nälkämaita, sillä AINA Jumala siunaa semmoisen toiminnan ja logiikkakin puhuu sen puolesta, että köyhiin maihin ilman riistomentaliteettia satsattu tulee kuitenkin takaisin korkoineen aikanaan.

      Saarn. 11:1 Lähetä leipäsi veden yli, ajan mittaan voit saada sen takaisin.

      Kun ollaan pinteessä puun ja kuoren välissä, kannattaa tehdä hyvää ja niin pinteestä päästään siihen tilanteen, että puun ja kuoren välissä virtaakin elämän eliksiiriä.

      antti

    • Jeesus välissä

      Jeesus välissä -

      Joh. 8.

      8 Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan.
      9 Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä.* Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. [Useissa käsikirjoituksissa on lisäksi sanat:"koska he omassatunnossaan tiesivät olevansa syyllisiä".]
      10 Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat?
      Eikö kukaan tuominnut sinua?"
      11 "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.

      Niinpä Jeesus itsekin joutui puun ja kuoren väliin -

      Joh. 8:48 Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: "Sinä olet samarialainen,
      ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?"

      Mark. 6:3 Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme." Näin he torjuivat hänet.

    • FARISEUKSET EIVÄT OSAA VASTATA ! (Lue: eivät voi vastata)

      Luuk. 20.
      5 Niin he neuvottelivat keskenänsä sanoen: "Jos sanomme: 'Taivaasta', niin hän sanoo: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?'
      6 Mutta jos sanomme: 'Ihmisistä', niin kaikki kansa kivittää meidät, sillä se uskoo vahvasti, että Johannes oli profeetta."
      7 Ja he vastasivat, etteivät tienneet, mistä se oli.

      Mutta kun vaeltaa suoraa tietä, voi aina iloisin mielin vastata.

      1. Piet. 3:15
      vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,

      Jos alexikta kysyttäisiin, onko helvetin piina -oppi Raamatusta, niin oitis alex vastaisi, että ei, vaan on kirkkoisien keksintöä.

      Mutta kun kysyttäisiin vielä, että entäs iankaikkisen kauhun oppi, onko seikin
      vain kirkkoisien kynästä ja onko ns. kolmannen enkelin varoitus tulikivijärvestä vain adventistien kynästä - alexilta menisi tovi keksiä sopiva vastaus.

      Luultavasti hän tarvitsisi ensimmäisen viestin kuulijoiden lämmittämiseksi ja sitten vasta jatkoviestistä löytyisi jotain vastauksen tapaista. Kas, kun ei voi suraan vastata, onko oppi Raamatussa vai ei, niin selittely venähtää pitkäksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      617
      2340
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1166
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1128
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      9
      1008
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      92
      916
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      875
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      91
      787
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      731
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      603
    Aihe