Olen 18-vuotias ja asun yksin suurimman osan ajastani, kun kämppikseni on muualla ja minulla on nukahtamisvaikeuksia pelkojen takia.
Haluan kuvitella, ettei mitään voi tapahtua ja mikä voisi tehdä minulle pahaa, mutta silti tulee pelottavia asioita mieleen usein, jolloin minulle tulee todella kuuma, mutten uskalla siirtää peittoa jostain syystä pois päältäni. Ja sitten kun tulee kuuma, nukahtaminen on entistä hankalampaa.
Yritän nukkumaan mennessä ajatella mukavia asioita, joskus uppoudun fantasioihini, joissa elän elämää, jossa minua rakastetaan todella ja olen rohkea. Mutta ajatukseni harhailevat usein, ja alan taas pelkäämään.
En ole sisäänpäin suuntautunut, enkä koe itseäni erityisen yksinäiseksi, sillä olen sosiaalinen, vaikka nuoruudessa on ongelmia ollut.
Nukkumaan mennessä on myös pelko painajaisista, sillä jos herään kesken sellaisen ja olen yksin, nukahtaminen uudestaan on hankalaa.
Onko kenelläkään kokemusta tai tietoa, kuinka saisin vältettyä tällaiset pelot ja saisin paremmin unta? Opiskeluni ovat välillä menneet alakanttiin ja töissä on hankala käydä unenvajeen takia, joten toivoisin saavani parannettua tämän.
nukkumisen pelko
1
192
Vastaukset
- unihiekkaa!
Kuumuus lisää painajaisriskiä ja uniongelmia. On parempi nukkua vähän liian viileässä kuin vähän liian lämpimässä. Hanki siis vaikka tuuletin, pidä peittona vain pussilakanaa, nuku ikkunat auki yöllä (päivällä ikkunat kiinni ettei kuumuus tule sisään), nuku mahdollisimman vähissä vaatteissa, laita vaikka lakana vähäksi aikaa jääkaappiin ja ota se käyttöön juuri ennen kuin menet nukkumaan niin se vilvoittaa kivasti ja käy kylmässä suihkussa ennen sänkyyn menoa. Kuumuus on mulla ainakin se tekijä mikä luo ahdistusta yöhön.
Auttaisko jos koitat nukkua valot päällä tai radio tai vastaava hiljasella äänellä taustalla? Vaikka jotain rauhoittavaa musiikkia. Olisko sulla joku kaveri, jolle voisit soittaa ennen kuin menet nukkumaan ja tuntea olosi vähän turvallisemmaksi? Joskus voi auttaa ihan sekin että puhuu peloistaan ääneen jonkun kanssa niin ne ei enää tunnukaan niin pelottavilta.
Jos olet vasta muuttanut niin kyllä se ajan myötä helpottaa ja totut tähän tilanteeseen kun huomaat kerta toisensa jälkeen ettei tosiaankaan ole mitään pelättävää.
Älä käytä kofeiinia illalla, se valvottaa. Tee vaikka iltalenkki, jotta väsyt niin paljon, että nukahdat varmasti heti kun pääset makaamaan. Mutta älä liikaa häslää juuri ennen nukkumaan menoa, koska kehon on vaikea nukahtaa jos on liikaa "vauhti päällä". Rasitusta on hyvä olla sen verran että lihakset rentoutuu, mutta tunti ennen nukkumaanmenoa rauhoita ympäristö ja keho, jotta on helpompi rentoutua.
Mieti mitä se tarkkaan ottaen on mitä pelkäät tapahtuvaksi. Pelkäätkö, että joku murtautuu kotiisi yöllä? Siinä tapauksessa varmista tarkkaan, että kaikki ovet ynnä muut on kiinni ja näin voit saada varmistuksen mieleesi ettei pelko voi toteutua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770