Nakukymppi on kaikille liikunnan ystäville tarkoitettu tapahtuma, jossa juostaan, kävellään tai sauvotaan 10 kilometrin matka ilman vaatteita; sallittuja ovat ainoastaan juoksukengät, sukat ja päähine, sekä naisilla lisäksi toppi tai vastaava. Tapahtumapaikkana on Palsanojan ylittävä silta Vesijaon kylässä Padasjoella.
Nakukymppi haluaa olemassaolollaan tuoda pienen huumorinpilkahduksen usein liian totisten, kilpailuhenkisten juoksutapahtumien joukkoon. Tapahtumalla korostetaan samalla myös alastomuuden luonnollisuutta. Nakukympin tavoite on hälventää osallistujien estoja ja antaa näin mahdollisuus henkiseen kasvuun. Lisäksi Nakukymppi tarjoaa vaihtoehdon urheilun yhä lisääntyvälle "tekstiilistymiselle".
Ensimmäinen Nakukymppi-tapahtuma järjestettiin vuonna 2003 noin kymmenen vuotta kestäneen ideoinnin jälkeen. Toteuttajana oli turenkilainen Aarne Heino ja hänen ystävänsä, kaikki täysmaratoonareita. Tapahtumasta on tarkoitus tehdä perinne, ja ajankohta tulee jatkossakin olemaan perjantai-ilta viikkoa ennen juhannusta.
Nakukympin reitti on edestakainen ja se kulkee pääosin metsäautotietä. Reitin varrella on hyviä levennyksiä kannustusjoukoille. Maalissa on pesumahdollisuus pienessä koskessa ja paikallisen kyläyhdistyksen ylläpitämä puffetti. Lähtolaukaus tehdään ilotulitusraketilla, ja ennen lähtöa kuullaan elävää musiikkia. Tapahtuma on maksuton ja juoksijakortin esittäville järjestäjät maksavat 3 euron "starttirahan".
Lisätietoja http://www.nakukymppi.net

Vastaukset 14
Vanhimmat
Just joo...runkatkaa samalla juostessanne,vastustakaa näin vaikka lautasten valmistusta...
Kyllä näitä itsensä paljastajia aina riittää,jotka mitä omituisimmilla syillä pääsee juoksemaan kulli-pimppa paljaana pitkin katuja orgasmin partaalla...
olkaa ylpeitä itsestänne...olette hienoja tyyppejä...otetaan sille...kulaus...vastustan näin ruohonleikkuuta...oho..mitä sanoinkaan no mitä väliä teolle pitää aina motiivi....
Edellämainitun linkin alta löytynyt tieto: "Tapahtumasta tiedotetaan lehdistölle ja siitä tehdään asianmukainen ilmoitus paikalliselle poliisille."
Mikä uhka? Alastomuudesta taitaa saada sakot siveetömyydestä, ellei ilmota poliisille että toi on niinkun tollanen tapahtuma... Pöljä!
Tilatkaa kuvaajat paikalle esim kuvatilaus.net Kyllähän kunnon juoksutapahtumista pitää olla mahdollisuus tilata kuva muistoksi!
ps. oikea jakauma kun osanottajia viime vuonna 4 ja katsojia 85... esim HCM:llä reitin varrella on aina yli 100000 katsojaa (vai onkohan)
Tällaisen idean takana täytyy olla Turenkilainen vanhapoika, kuinkas muuten.
alkuperäiselle kirjoittajalle vastaajien perusteella voisi alkaa epäillä, että sauna-suomi on katoamassa. sauna on pyhä paikka, juokseminen on pyhää urheilua. saunassa ollaan alasti, miksei siis juostaisi, edes kerran, alasti. jengi löytää hommasta mielenvikaisuutta ja pornoa. yhteissaunojat he varmaan teloittaisivat. huh huh, toivottavasti saatte enemmän kuin 4 juoksijaa.
Hei musta tää oli tosi hauska juttu, ainakin sai hymyn korviin asti! Kyllä suomalaiset on juroja, jotain hauskaa yritetään tempasta ja tietää kyllä miten suurin osa suomalaisista suhtautuu... Tällanen on niin pyhä asia että sallittu vaan kännispäiten, sitten se on hauskaa,mutta hullu täytyy olla jos selvinpäin ja kieroon katsotaan niitä...
Haloo kaksnaamaset juntit! (onneks kaikkien elämästä ei puutu huumoria, sujuu elämä meinaan pikkasen kevyemmin...)
Tiedot löytyy tästä tapahtumasta nakukyppi.net
Kaikki mukaan!!
Jos ette aiemmin ole kokeneet alastijuoksua, niin nyt kannattaa kokeilla, se on nimittäin kivaa. Kokemusta on. Pipot vaan löysemmälle ja mukaan! On se kumma, ettei joillakin ole koskaan muu, kuin "se" mielessä!
Miksi naisilla on joku toppi sallittu?
No siks että tissit sattuu jos ne pomppii vapaana... (ja muutenkin varmaan kukaan ei halua ehdoin tahdoin hankkia riippareita...) Jessus kun jotkut eivät osaa käyttää aivojaan...
Ajattelin vain omalta kohdaltani, että kuinkakohan tuo pikkuveli malttaa pitää matalaa profiilia siellä juostessa, jos edessä juoksevan herkkupepun punaliha aina välistä välkähtää?
Eli ajatus on hieno, mutta noloahan se on, jos "siivekkeiden" kulmat muuttuu kisan aikana. Ja onko moinen edes sallitua kesken kisan? Ei ainakaan formuloissa.
Haastan liitonmiehen Kalle/kallen sisko nakukympille, siis nimimerkki: Sauna Salminen/Alias:Naku/Alastiihaninta/sauna/2viidakko/ahokivi/natu/300/600/jyrki/jyri/seppo/aloittaja/valvoja/Kalle/Kallensisko/
saa käyttää toppia jos juoksee kallen siskona....;)
Oli taas PKSN:n /Somro /Ripa viesti.