Neutriinojen kvantittunut energia

Kun neutriino syntyy ja jakaa energian elektronin/positronin kanssa, niin neutriinon saama liike-energia on kvanttiutunut. Avaruudessa liikkuu siis tietty määrä tilavuusyksikössä neutriinoja, joilla jokaisella on kvanttiutunut liike-energia. Tietyn liike-energian omaavien neutriinojen määrä riippuu niitä synnyttävien prosessien vapautuvasta energiasta. Tietyn liike-energian omaavia neutriinoja on siis enemmän tai vähemmän neutriinotaustassa. Millaisia vuorovaikutuksia tietyn kvanttiutuneen energian neutriino voi kokea aineen kanssa esim. ytimiin osuessaan?
17161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Neutriinot kaajenevat koko ajan kolmiulotteisesti samassa suhteessa kuin kaikki laajenevat tihentymät laajenevat!

Neutriinoista työntyy ulos neutriinoissa olevaa asiaa kertaluokkaa pienempinä tihentyminä jotka osuessaan muihin neutriinoihin, aiheuttavat niihin ulkoista painetta jonka takia neutriinoista puristuu ulos sitä asiaa jota niissä on.

Näin neutriinoista ulos työntyvää asiaa osuu myös laajeneviin kvarkkeihin jotka työntyvät koko ajan pois päin Auringosta samassa suhteessa kuin Aurinko ja planeetat laajenevat!

Neutriinoissa oleva asia vaihtuu matkan aikana monta kertaa!

Ei ne neutriinot mitään "biljardipalloja" ole!

.

Äänestä
  • Tarkoitatko että aine laajenee maailmankaikkeuden mukana? Tarkoittaako tämä myös sitä että kaikesta tulee monimutkaisempaa, koska sen syvärakenne kasvaa? Meinaan jos syvärakenne ei monimutkaistu ja kaikki laajenee samassa suhteessa, niin laajeneminen ei tuo mitään uutta ja sitä ei pysty havaitsemaan, koska ei ole mitään ulkopuolista mittatikkua, joka ei laajenisi. Ajatus on siis turha jos kaikki laajenee samassa suhteessa, eikä sisärakenne monimutkaistu.

    Äänestä

  • R.Aivossa kirjoitti:

    Tarkoitatko että aine laajenee maailmankaikkeuden mukana? Tarkoittaako tämä myös sitä että kaikesta tulee monimutkaisempaa, koska sen syvärakenne kasvaa? Meinaan jos syvärakenne ei monimutkaistu ja kaikki laajenee samassa suhteessa, niin laajeneminen ei tuo mitään uutta ja sitä ei pysty havaitsemaan, koska ei ole mitään ulkopuolista mittatikkua, joka ei laajenisi. Ajatus on siis turha jos kaikki laajenee samassa suhteessa, eikä sisärakenne monimutkaistu.

    Tarkoitan ettei avaruus laajene!

    laajenevat tihentym't laajenevat ja ty;nt'v't toisiansa pois p'in toisistansa ja samalla pois p'in sielt' p'in mist' olemme tulossa!

    Liike kohti aluetta josta p'in n'kyv'n maailmankaikkeuden laajeneviin tihentymiin kohdistuu pienempi paine.

    Liike pois p'in siit' eritt'in massiivisesta kohteesta josta kaikki n'kyv'n maailmankaikkeuden galaksien keskusten massiiviset laajenevat tihentym't aikoinaan noin 13,7 miljardia vuotta sitten humahtivat ulos.

    Tuhansien miljardien vuosien aikana kaikki n'kyv'n maailmankaikkeuden laajenevat tihentym't hajaantuvat entropian mukaisesti ikuiseen avaruuteen kaiken taustana toimiviksi eritt'in nopeiksi ja eritt'in pieniksi tihentymiksi jotka liikkuessaan suht uuden laajenevan aineen l'pi, menett'v't osan energiastaan laajenevalle aineelle.

    Lopulta kaiken taustana toimivat tihentym't aina t;rm''v't kohteisiin jotka kierr'tt'v't ikuista asiaa.

    Ty;ntyess''n sellaisen kohteen keskustaan, kaiken taustana toimivat tihentym't syrj'ytt'v't sielt' tihe''n puristunutta asiaa kyseisten kohteiden keskustasta pois p'in ja n'in niist' ty;nty koko ajan hitaasti ulos uusien galaksien siemeni' joista matkan varrella ty;ntyy ulos uusia laajenevia tihentymi' joista laajenevaa ainetta!

    Miksi ajatus olisi turha, jos maailmankaikkeus toimii ajatuksen mukaisesti?

    Nythän meillä on selitys sille miksi ja miten erilaiset havaittavat ilmiöt syntyvät!

    Miten ja miksi pysymme tukevasti laajenevan Maapallon pinnalla jne.

    Nyt kenenkään ei tarvitse enää uskoa laajenevaan avaruuteen = jumalaan!

    Eikä pseudovoimaan nimeltä kaareutuva avaruus.

    Voit unohtaa ylimääräiset tilaulottuvuudet jne.

    Et tarvitse pimeää ainetta, etkä muitakaan pimeitä juttuja!

    .

    ja tietysti voimme aikanaan todistaa tieteellisesti että kaiken taustana toimivat tihentymät joko ovat olemassa tai eivät ole olemassa.

    Tämä siksi että minä kerron mitä ne saavat aikaiseksi eli miten ja miksi laajenevat tihentymät laajenevat kolmiulotteisesti ulos päin jo olemassa olevaan ikuiseen avaruuteen joka ei todellakaan laajene tai kaareudu!

    .

    Äänestä

  • Mr. Pressure kirjoitti:

    Voisitko esittää asian jotenkin selvemmin, tuosta ei tajua hölkäsen pöläystä. Onko jotain YouTube animaatiota ym. graafista esitystä?

    Laajeneva avaruus on tieteellinen fakta.
    Kenenkään ei ole järkevää uskoa laajeneviin atomeihin ja planeettoihin, koska ne ovat houretta.

    Äänestä

  • ei jummarra kirjoitti:

    Voisitko esittää asian jotenkin selvemmin, tuosta ei tajua hölkäsen pöläystä. Onko jotain YouTube animaatiota ym. graafista esitystä?

    Älä usko mr pressuren hourailuja. Raukka on skitsofreninen ja luulee olevansa Hawkings.

    Äänestä

  • asdadsadadsad kirjoitti:

    Älä usko mr pressuren hourailuja. Raukka on skitsofreninen ja luulee olevansa Hawkings.

    Eipä ole, onneksi, tuota hölläpäätä näkynyt sen jälkeen kun viimeksi murskasimme hänen idiotisminsa (tosin täällä on jälleen uusia palstapellejä Savorin manttelinperijöinä).

    Äänestä

"Millaisia vuorovaikutuksia tietyn kvanttiutuneen energian neutriino voi kokea aineen kanssa esim. ytimiin osuessaan?"

Sellaisia jotka selittävät deterministisesti radioaktiivisen hajoamisen.

Äänestä
  • Höpö höpö

    Äänestä

  • Höpö höpö kirjoitti:

    Höpö höpö

    Perustelut?

    Äänestä

  • kerropa kirjoitti:

    Perustelut?

    Heh, perustelut on varsin yksinkertaiset: väitteet ilman todisteita on höpöhöpöä.

    Mikä vittu Sinua oikein riivaa ? Tiedät jo tässä vaiheessa, että väitteesi deterministisyydestä on täysin vailla todisteita (itse asiassa on vain vastatodisteet), niin minkä vitun takia jauhat tuota päähänpinttymääsi yhä uudelleen ja uudelleen ? Uskomuksesi ei todeksi muutu vaikka toistaisit sitä miljoona kertaa täällä. Luuletko, että idiotismistasi tulisi yht'äkkiä totta kun joku ei huomaa/enää jaksa tyrmätä sitä yhä uudelleen ja uudelleen ? Jep, ilman todisteita olet ihan samanlainen huuhaapelle kuin jakinboas, Savorinen tai kuka tahansa kreationisti.

    Naurettavan Sinusta tekee tietysti se, että et ole opiskellut koskaan fysiikkaa etkä tiedä tieteestä yhtään mitään - ja silti suu käy. Ymmärrätkö lähtöasetelmasi ? Ymmärrätkö, että teet itsestäsi ihan yhtä idiootin kuin minä tekisin selittämällä vaikka hitsaamisesta metallimiesten palstalle. Minulla voisi tietysti olla helvetin "hieno" pään sisälläni miettimä kuvitelma, miten hitsauksen pitäisi mennä, mutta eikö niin, että olisin kuitenkin säälittävä pelle kuvitellessani tietäväni asiasta, josta minulla ei oikeasti ole juuri haisuakaan ? Miksi Sinä olisit eri tilanteessa ?

    Äänestä

  • Heh ! kirjoitti:

    Determinismini on hyvin todistettu, tosin minulla ei ole mitään mielenkiintoa todistella sitä sinulle tarkemmin, kun olet kansasi jo naulannut lopullisesti. Muutaman vuoden sisällä kvanttimekaniikan todennäköisyystulkinta on pelkkä naurettava houre, ja sen korvaa deterministinen kvanttiteoria.

    Äänestä

  • Kunhan totean kirjoitti:

    Kun laitat tavun in tuon determinismi sanan eteen, alat kirjoittaa asiaa.

    Äänestä

Kaikki fyysikot ovat siis naurettavia hourijoita? On paljon helpompi uskoa sinun olevan tietämätön tomppeli.

Äänestä
  • 99% fyysikoista ei ole itse edes kvanttimekaniikkaan perehtynyt niin hyvin että itse voisi päätellä maailman determinismistä/indeterminismistä mitään, he ovat saaneet opit koulusta, tavallaan aivopestyjä tiettyyn virallisesti hyväksyttyyn oppiin. Tämän palstan laitostieteilijöistä tasan 100% on tätä samaa sakkia. Hyvin pieni joukko ihmisiä voi maailmassa sanoa perehtyneensä itse ja omakohhtaisesti kvanttimekaniikkaan niin syvällisesti että voi omaan tietoon perustuen väittää jotain tietävänsä. Tämä pieni joukko on oikeastyi todella pieni, ja se on käynyt läpi vain rajallisen määrän esim. deterministisiä vaihtoehtoisia tulkintoja mm. holografisen avaruuden, spinverkkojen, diskreetisti kvantittuneen avaruus-ajan ym. mallien antamista tuloksista, kosken avaruuden determinismiä tai indeterminismiä.
    Jos ajatellaan käytännössä jatkuvaa avaruutta ja aikaa sekä pistemäisiä hiukkasia, saadaan aivan eri tuloksia kuin käyttämällä diskreettejä suureita näistä. Todennäköisesti et edes tätä tajua, joten turha jankata.

    Äänestä

  • 1% kirjoitti:

    99% fyysikoista ei ole itse edes kvanttimekaniikkaan perehtynyt niin hyvin että itse voisi päätellä maailman determinismistä/indeterminismistä mitään, he ovat saaneet opit koulusta, tavallaan aivopestyjä tiettyyn virallisesti hyväksyttyyn oppiin. Tämän palstan laitostieteilijöistä tasan 100% on tätä samaa sakkia. Hyvin pieni joukko ihmisiä voi maailmassa sanoa perehtyneensä itse ja omakohhtaisesti kvanttimekaniikkaan niin syvällisesti että voi omaan tietoon perustuen väittää jotain tietävänsä. Tämä pieni joukko on oikeastyi todella pieni, ja se on käynyt läpi vain rajallisen määrän esim. deterministisiä vaihtoehtoisia tulkintoja mm. holografisen avaruuden, spinverkkojen, diskreetisti kvantittuneen avaruus-ajan ym. mallien antamista tuloksista, kosken avaruuden determinismiä tai indeterminismiä.
    Jos ajatellaan käytännössä jatkuvaa avaruutta ja aikaa sekä pistemäisiä hiukkasia, saadaan aivan eri tuloksia kuin käyttämällä diskreettejä suureita näistä. Todennäköisesti et edes tätä tajua, joten turha jankata.

    Bellin epäyhtälön ja Aspectin kokeen käsittäminen ei ole kenellekään ammattifyysikolle ylivoimaista.

    "Todennäköisesti et edes tätä tajua, joten turha jankata."

    Puehan väitteesi matemaattiseen formaattiin, niin katsotaan, kuka tajuaa ja kuka ei. Sanahelinä on sanahelinää ja jos olet fysiikkaan vähääkään perehtynyt, tiedät sen myös itse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Quimas kirjoitti:

Kun neutriino syntyy ja jakaa energian elektronin/positronin kanssa, niin neutriinon saama liike-energia on kvanttiutunut. Avaruudessa liikkuu siis tietty määrä tilavuusyksikössä neutriinoja, joilla jokaisella on kvanttiutunut liike-energia. Tietyn liike-energian omaavien neutriinojen määrä riippuu niitä synnyttävien prosessien vapautuvasta energiasta. Tietyn liike-energian omaavia neutriinoja on siis enemmän tai vähemmän neutriinotaustassa. Millaisia vuorovaikutuksia tietyn kvanttiutuneen energian neutriino voi kokea aineen kanssa esim. ytimiin osuessaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu