Hei, olen 16-vuotias tyttö. Olen harrastanut sekä kilpaillut ratsastuksessa koko ikäni. Kuitenkin kesän alussa, päätin lopettaa koko harrastuksen. Oli kova paikka, kun ikioma hevonen myytiin. Nyt olen kesän aikana miettinyt uutta harrastusta, ja jotenkin päädyin muodostelmaluisteluun. Taitoluistelukin kiinnostaa, mutta kokeilen ensin muodostelmaa.
Sillä olen kunnianhimoinen ja sitkeä, aion tosissani treenata kuten ratsastuksenkin parissa. En ole ikinä ollut kovinkaan hyvä luistelemaan, mutta nautin siitä, että pääsen jäälle. Minä tietenkin pyrin huipulle, vaikka se tuleekin olemaan erittäin vaikeaa.
Minkälaiset luistimet on hyvä hankkia? Entä muu vaatetus?
Todennäköisesti alan kirjoittamaan blogia siitä kuinka uuden harrastuksen parissa sujuu, joten jos jotakuta kiinnostaa seurata tulevaa blogiani, niin voin sen valmistuessa linkittää sen tänne.
Luistelun aloittaminen 16-vuotiaana
5
314
Vastaukset 5
- ...-
Älä aloita. Keskity kouluun ennemmin.
- ryttare
Miksi en aloittaisi? Perusteluita! Tottakai haluan harrastaa ja kuntoilla kunnolla, niin miksi en tekisi sitä luistellen?
- good luck
Oletko löytänyt jo sopivan joukkueen? Yleensä joukkueilla on omat tietyt harkka-asut, jotka tilataan seuran kautta, joten se asia selviää varmaan kun olet päässyt ekoihin harkkoihin. Esim. luistelutrikoot ja fleece-takki on hyvä yhdistelmä. Ja laita vaan linkki blogiisi, kun se valmistuu!
- Laura--
Moi!
Missä päin asut? Riippuu aivan tasostasi, seurasta ja joukkueesta pääsetkö heti muodostelmajoukkueeseen mukaan. Lisäksi testit joukkueeseen ovat yleensä keväällä, mutta toki valmentajaan voi ottaa yhteyttä. Jos valmentaja näkee testeissä että taitosi ja motivaatiosi riittävät, niin sitten. Yleensä kuitenkin olisi hyvä käydä esim. luistelukoulussa hankkimassa perusluistelutaitoa ja vauhtia (sanoit myös itse että et ole kovinkaan hyvä luistelemaan). Useissa seuroissa on nuorille ja aikuisille sopivia ryhmiä. 16-vuotiaana varsinaiselle huipulle on melko vaikeaa päästä, mutta kansallisella tasolla oleviin joukkueisiin aivan mahdollistakin. Mutta kerro ihmeessä miten asia etenee ja laita linkkiä sinne blogiin ;) - Skating11
Aloita pikaluistelu. Silloin saat harjoiteltua yksilölajia ryhmässä. Samalla kuntokin kasvaa. Toivottavasti asut vain paikkakunnalla, missä lajin harrastaminen on mahdollista. Lisää tietoa pikaluistelusta www.luisteluliitto.fi
Suurimmat paikkakunnat pikaluistelussa: Helsinki, Seinäjoki, Pori, Jyväskylä ja Oulu. Myös pienistä kaupugeista löytyy toimintaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen331710- 791311
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131126Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74959
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92947Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147771Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86707Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55643Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13639- 146634
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä24625- 42617
- 28608
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46563