Carpe diem ja toisten todellisuudet

alea_iacta_essi

Tänään minulle tapahtui kerrassaan kummallinen ja jännittävä asia. Kaikki alkoi siitä, että heräsin aamupäivällä, valmistin mikrossa puuroa ja vilkaisin ulos ikkunasta: satoi vettä.

Päätin mennä bussilla enkä pyörällä. Seisoin bussipysäkillä ja siihen pysähtyi minibussi. Ihmettelin hieman, mutta en paljon, kunnes ulos astui mies, jolla oli päällään pinkit alkkarit ja lyhyt toppipaita (eikä muuta, paitsi kengät).

Hän kysyi, lähdenkö mukaan. Kysyi, minne olen menossa ja sanoi, että olisi ilmainen kyyti tarjolla. Katsoin minibussia uudelleen, sen ikkunat olivat täynnä miehiä. Myös miehen pinkit napakat kalsarit hieman hämmensivät minua. Ja ylipäätäänhän minä jännitän puhua vieraiden ihmisten kanssa.

Mies jatkoi, että hänellä on polttaritehtävä ja että minibussissa on kahdenkymmenen jätkän polttariporukka, enkö lähtisi mukaan? He veisivät minut sinne, minne haluan. (Oli varmaan kysynyt kyydittävää jokaisella bussipysäkillä).

Öh… Tuota noin… En nyt taida.

Minibussi jatkoi matkaa ja minä odotin HSL:n bussia.

Mietin bussissa tököttäessäni vaihtoehtoista skenaariota. Entä jos olisinkin mennyt kyytiin, tarttunut hetkeen, sanonut vaan että ”carpe diem”? Ties vaikka sen sijaan, että nökötän nyt tässä ja roikun netissä ja kuuntelen musiikkia netistä kuulokkeilla, olisinkin juuri nyt yhtä hyvässä vauhdissa kuin kyseinen seurue varmaan on (tai olisin lukittuna ja mahdollisesti viipaloituna johonkin mökkiin , joka sijaitsee syrjäisellä paikalla). Olisin jutellut miesten kanssa rennosti minibussissa, heittänyt läppää, vitsaillut. Ja jos kukaan heistä ei olisi puhunut heidän jatkosuunnitelmista päivälle ja illalle, niin minähän olisin itse voinut vaivihkaa kysellä, missä jatkot ovat ja vinkata, että olen toooosi iloinen sinkku.

Joo… Tämä olisi siis tapahtunut jossain potentiaalisessa maailmassa, jossa etiäiselläni on juuri nyt hitsin hauskaa ja elämä odottaa hymyillen että etiäiseni puraisee palan (tai ensimmäiset raatokärpäset olisivat juuri laskeutuneet kalmolle).


Miten muut palstalaiset:

1. Menisitkö kyytiin, jos minibussillinen juhlatuulella olevia miehiä (tai miespalstalaisille: naispolttariporukka) tarjoaisi kyytiä?

2. Entä olisitko pystynyt olemaan tilanteessa ihan rennosti, heittämää läppää ja nauttimaan? Oletko sinä sellainen, joka yleensäkin pystyy puhumaan ihan vieraiden ihmisten kanssa rennosti, esim. jos joku julkisessa liikennevälineessä matkustava tai kaupan pitkässä kassajonossa alkaa yhtäkkiä jutella sinulle?

3. Onko sinulle joskus tullut tavalla tai toisella eteen yhtäkkinen carpe diem –tilanne? Missasitko vai tapahtuiko jotain enemmän?

4. Tuleeko mieleesi jokin aihepiiriin edes jotenkuten sopiva laulu? Jonkin käsittämättömän assosiaation takia tämä muistui mieleen: http://www.youtube.com/watch?v=WNKv_nrTIeI
mutta myös tämä http://www.youtube.com/watch?v=qqrKxBhKdFM


Näihin voi vastata numerojärjestyksessä tai miten haluaa.

46

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • FF

      Voi kun hauska juttu :-) Mutta

      1) En, olen liian järkevä.

      2) Kyllä, pystyn.

      3) Ei ainakaan nyt muistu mieleen, valitettavasti.

      4) Valitettavasti ei :-(

      • FF

        P.S. Luulin ensin, että kyseessä oli uni. Mutta tuo siis todella tapahtui?


      • alea_iacta_essi
        FF kirjoitti:

        P.S. Luulin ensin, että kyseessä oli uni. Mutta tuo siis todella tapahtui?

        Tapahtui todella! Pinkeissä alkkareissa oleva mies pyysi minua keskellä päivää mukaansa minibussiin, jossa oli parikymmentä miestä.


    • Pölönpöppöö

      1. Ei, en ala viihdyttäjäksi humalaiselle kanalaumalle.

      2. En.

      3. Kyllä, on mm. kysytty jatkoille, mistä poispääsy (liikenteellisesti) on ollut hankalaa. Ja on tullut mentyä koska pimppi.

      4.http://www.youtube.com/watch?v=AGluazDO0PA

    • KAVERl

      En varmasti lähtisi mukaan, eeeeiii

    • Tartu siis kulliin

      Onko sinulla muuten aavistustakaan miten kulunut tuo fraasi tuo carpe diem on esim. suomi24 treffien naisten ilmoituksissa? Minulle tulee aina mieleen, että tämä sanonta tarkoittaa naista joka uskaltaa lähteä nussimaan maineestaan välittämättä mutta tarvitsee siihen vähän alkoholia ja baarin ympäristöä.

      Carpe diem = Tartu kulliin

      • alea_iacta_essi

        Ei ole aavistustakaan, en ole katsonut suomi24-treffi-ilmoituksia.

        Toivottavasti sinulla on aavistus siitä, että "Tartu kulliin"- tulkinta on sinun oman pääsi sisäinen asia.


      • Inflatoitua

        Minä en ole kovin usein enkä edes vastaamistarkoituksella treffi-ilmoituksia lukenut, mutta silti olen havainnut saman inflaation miesten ilmoituksissa. Minulle fraasi kertoo sen, että mies on joskus katsonut kulttifilmiksi mainitun Robin Williams -elokuvan, minkä kuvittelee tehoavan ns. henkevää miestä etsivään naiseen. Liika on kuitenkin liikaa.


    • kiitos iltasadusta

      Eli tää tyyppi kysyi sulta että lähdetkö messiin ja sanoit vaan "Öh....Tuota noin ...En nyt taida" ja tuon jälkeen he jatkoivat matkaa?

      Ei se tosielämässä noin mene - tosielämässä tuo lyhyt vastauksesi ei olisi riittänyt vaan se jätkä olisi heittänyt enempi tarinaa tyyliin " Tule nyt vaan ...." ja tuota " vonkaamista" olisi kestänyt pidempään kun tuon yhden kommentin verran.

      Sinulla taitaa Essi fakta ja fiktio alkaa jo sekoittua.

      • alea_iacta_essi

        Kuvaamani tapaus tapahtui todella. Vastasin miehelle pitemmin, en muista tarkalleen sanojani, ja mies jatkoi puhetta. Ei kai olisi ollut mitään järkeä kirjoittaa kaikkea, vaan vain pääpiirteet. Taidat olla aika ykstotinen tapaus.


      • 13+4
        alea_iacta_essi kirjoitti:

        Kuvaamani tapaus tapahtui todella. Vastasin miehelle pitemmin, en muista tarkalleen sanojani, ja mies jatkoi puhetta. Ei kai olisi ollut mitään järkeä kirjoittaa kaikkea, vaan vain pääpiirteet. Taidat olla aika ykstotinen tapaus.

        Tuntuuko ettei tarinaasi oikein uskota?


      • alea_iacta_essi
        13+4 kirjoitti:

        Tuntuuko ettei tarinaasi oikein uskota?

        "kiitos iltasadusta" -tyyppi ei oikein uskonut, mutta hän ei vain ole tainnut törmätä polttariporukoihin.


    • Tekikö mieli, nusast

      Miksi et nussituttanut itseäsi horoksi kertarysäyksellä, kun sinulle siihen tuollainen mahdollisuus tarjoutui?

    • Hölönpölönjne

      Tarina on aivan uskottava, polttareillahan on kummaa meininkiä. Minulta kerran kadulla pyysi morsian saada leikata kalsareistani pesuohjelapun (se sellainen siellä takana, missä lukee pestävä 40 c tms.).

    • Voisi harkita

      1. Luultavasti en jo turvallisuussyistä. Jos selkeästi porukka tuntuisi kunnollisilta, ja minun tyyppisiltä ihmisiltä, kuski olisi ammattikuski (eri porukkaa) ja minulla ei olisi muuta menoa ehkä lähtisin sitkeällä yrityksellä. Jos joku kutsuisi julkisella liikenteellä johonkin julkiseen paikkaan, lähtisin paljon herkemmin.

      2. Pystyisin. Ei ongelmaa.

      3. On, sekä-että.

    • Pierukakkatrolli

      Onpas taas katkeroituneita vastauksia. Yritetään olla vähemmän katkera:

      1. Saattaisin mennäkin jos kutsun esittäjien olemus miellyttäisi. En tarkoita välttämättä seksuaalisesti, mutta joidenkin vanhojen lihavien pubiruusujen minibussiin en hyppäisi. Olen sillä tavalla ennakkoluuloinen.

      2. Muiden rentous on tarttuvaa, mutta en täysin rento tai "oma itseni" pystyisi ehkä olemaan, mutta yleensä nautin vapautuneiden ihmisten seurasta, koska saan tilaisuuden vapautua itsekin edes vähän.

      3. Olen kuullut lukemattomia vastaavanlaisia tarinoita, omituisia tilaisuuksia ja kutsuja ja seikkailuita tapahtuneen naisille. Yleensäkin tässä nyt myötäilen palstan linjaa, että miehille harvemmin tarjoutuu mitään ihmeellisiä seikkailuja, jos ei itse ole niitä seikkailuja luomassa. Eli minun olisi pitänyt olla siellä minibussissa pinkit pöksyt jalassa kutsumassa Essiä kyytiin, niin ehkä siitä olisi saatu seikkailu aikaiseksi.

      4. Ei tule laulua mieleen, mutta tulee jostain syystä tämä elokuvakohtaus mieleen: http://www.youtube.com/watch?v=UYR3dorshwA

      • alea_iacta_essi

        Katkeruus haisi monista vastauksista. Inhaa.

        Jos itse Pierukakkatrolli olisi pyytänyt pinkeissä pöksyissä minibussin kyytiin, toki olisin voinut lähteä. Mutta ehkä olisin halunnut kauemmas kuin vain keskustaan.


    • Kerran kysyi

      ja kun olin tarttunut hetkeen, mennen (ei Mennen huom.) ulos tuulettumaan kauniina kesäiltana. Auto-grillin pihalle, jonka pöydän äärellä siis istuin, ilmestyi sitten polttariporukka jotka kysyivät onko minulla rahaa antaa, ja tarjosivat kuppia (siis tyhjää). vastasin että ööh.. eipä ole enkä livennyt paljon totuudesta.

      Herää kuitenkin kysymys, että miksi ei minun luo tullut 20 naista ja yksi pinkeissä pikkupöksyissä, kysymään haluanko lähteä mukaan ja veisivät minut sinne minne haluan?

      Yksinkertainen vastaus. Olin ja olen mies vailla vaadittavaa statusta.

    • Tyttönen_82

      1. Menisitkö kyytiin, jos minibussillinen juhlatuulella olevia miehiä (tai miespalstalaisille: naispolttariporukka) tarjoaisi kyytiä?

      Saattaisin mennäkin, jos olisi joku kaveri mukana ja olisin itse sinkku (todennäköistä). Itse asiassa, olen joskus nuorena tyttösenä (19v) ollutkin poikien polttareissa, tosin hiukan olosuhteiden pakosta kun olin kaverin luona kylässä toisessa kaupungissa ja kaikki muut halusivat lähteä. Miehet olivat vajaa kolmekymppisiä silloin. Lähes kaikki parisuhteessa, mutta kaikki tuntuivat olevan innokkaita pettämään. No, kukaan meistä ei ollut kenenkään kanssa, mutta kaverini löysi nuoren miehen (24v) itselleen ja tapailivat muutaman kuukauden.

      2. Entä olisitko pystynyt olemaan tilanteessa ihan rennosti, heittämää läppää ja nauttimaan? Oletko sinä sellainen, joka yleensäkin pystyy puhumaan ihan vieraiden ihmisten kanssa rennosti, esim. jos joku julkisessa liikennevälineessä matkustava tai kaupan pitkässä kassajonossa alkaa yhtäkkiä jutella sinulle?

      Pystyn yleensä olemaan suht rennosti, tosin en niin rennosti kuin tuttujen kanssa, mutta en kyllä lamaannukaan vieraiden kanssa juttelusta.

      Luulin muuten myös, että Essi on uneksinut sadepäivänä. :o) Mutta Essi, olisit sanonut miehille, että tulevat tunnin päästä uudelleen, ja käynyt sillä aikaa kotona laittamassa mekon päälle ja suihkauttanut vähän Escadaa ja sitten vaan menoksi.

    • Pierukakkis

      Ai niin, olennainen vastaus jäi vielä saamatta. Pääsikö Essi sinne minne halusi (kirjastoon?) ja löysikö Hännikäisen kirjan?

      • alea_iacta_essi

        Pääsin kirjastoon ja sain kirjan.


      • Kotiläksyjen valvoja
        alea_iacta_essi kirjoitti:

        Pääsin kirjastoon ja sain kirjan.

        Oletko yhtään ehtinyt vilkaista sitä?


      • alea_iacta_essi
        Kotiläksyjen valvoja kirjoitti:

        Oletko yhtään ehtinyt vilkaista sitä?

        En ole vielä vilkaissutkaan, mutta luen kyllä.


    • 1. Riippuu tilanteesta, jos on vapaata aikaa paljon niin miksei menisin.

      2. Pystyn jutteleen ventovieraidenkin kanssa, jos vaan löytää jostain aihetta tai toinen aloittaa juttelun.

      3. No tuollaista että en etukäteen ole tiennyt eikä ole mulle muuten tuttuja olleet niin eipä ole tapahtunut.

      4. Ei tule mieleen.

    • FF

      Jos Essi olisi mennyt:

      => "Tottakai se meni kun YTM:t pyysi, ei varmana olisi lähtenyt ATM:ien mukaan" (ATM:t tosin eivät a) edes pidä hauskaa kaveriporukalla, b) mene naimisiin eli ei voi olla polttareita, c) uskalla puhua tuntemattomille naisille)

      Jos Essi olisi mennyt ja tullut raiskatuksi

      => "Sitä sai mitä tilasi; kuka hullu lähtee vieraiden ihmisten mukaan"

      Ei sellaisia valintoja ole olemassakaan mitkä teitä miellyttäisivät.

      Onneksi teitä ei tarvitse miellyttää.

      • ;)

        "Onneksi teitä ei tarvitse miellyttää."

        Ei ehkä tarvitse, mutta haluaisit kuitenkin, vai mitä?


      • alea_iacta_essi

        Mitä tahansa olisinkin tehnyt ja mitä tahansa olisikaan tapahtunut, kaikki olisi ollut todiste siitä, miten
        a) naisilla on kaikki helpompaa
        b) kaikki naiset ovat lutkia

        Ei hc-ATM:illä ainakaan oma järki kulu käytössä.


      • käsittääkseni atm

        "Tottakai se meni kun YTM:t pyysi, ei varmana olisi lähtenyt ATM:ien mukaan" (ATM:t tosin eivät a) edes pidä hauskaa kaveriporukalla, b) mene naimisiin eli ei voi olla polttareita, c) uskalla puhua tuntemattomille naisille)"

        Taas käsittämätöntä lyttäämistä.
        a) pidän kaveriporukalla hauskaa aina kuin mahdollista
        (vaikka kuten tiedät, parisuhteellisten menohalut yleensä harvenevat ekana)
        b) olen ollut useissa kavereiden polttareissa
        c) polttariporukalla ja -jurreissa läppää jopa irtoaa, yleensä tosin heikolla menestyksellä


    • alea_iacta_essi

      "Luulin muuten myös, että Essi on uneksinut sadepäivänä."

      No ehkä kerroin itse tapahtumasta kaunokirjallisin keinoin, korostaen sitä ja häivyttäen tuota.

      Seuraavan yllättävän tilanteen tulleen osaan olla skarpimpi ja napata kiinni (vaikken nyt ihan niin reipastuisikaan että lähtisin ihan tuntemattoman miesjoukon mukaan).

      • ...........

        Miksiköhän Essin harmiton tarina sai niin paljon kuraa?


      • alea_iacta_essi
        ........... kirjoitti:

        Miksiköhän Essin harmiton tarina sai niin paljon kuraa?

        En todellakaan tiedä. Minä ajattelin että kokemukseni oli huvittava ja erikoinen sattumus. Mutta se herättääkin vihaa ja katkeruutta.


      • Hölönpölönmööööööö
        alea_iacta_essi kirjoitti:

        En todellakaan tiedä. Minä ajattelin että kokemukseni oli huvittava ja erikoinen sattumus. Mutta se herättääkin vihaa ja katkeruutta.

        No olihan se sun kontekstissasi erikoinen sattumus, kun yleensä kerrot vain itseksesi pyöräileväsi ilman sen kummempia kohtaamisia. Kummallinen reaktio kyllä.


    • Free to walk

      Kiss my J.Lo ass Darling ;)

      Njoo, oon levottomalla tuulella..

      1. En, riippuu onko ne esim. goth-henkisiä tai heavymetallporukkaa, sitten ehkä kyllä

      2. Joo, rento läppä onnistuu ihan missä vaan, ihan kenen tahansa kanssa

      3.On kolmenlaisia ihmisiä, niitä joille tapahtuu, niitä jotka pistävät tapahtumaan ja niitä, jotka miettivät että mitä tapahtui, kai olen tilanteesta riippuen kaikkea noita :)

      4. http://www.youtube.com/watch?v=iM7xDalFz_E&feature=related

      Elämä on pitkä ja maailma pieni, kyllä samat naamat voi kohdata uudelleenkin, jos tarkoitettu on.

    • 18+5=23

      1. Olen sosiaalinen ihminen ja kyllähän minä voisin lähteä tuntemattoman porukan mukaan bilettämään jos vain tilanne ja porukka tuntuu hyvältä. Olen kuitenkin melko iso mies, joten minulla ei ole kovinkaan suurta pelkoa tulla piestyksi. Mutta jos olisin pieni&heikko nainen, niin en kyllä missään nimessä lähtisi suuren miesporukan mukaan.

      2. Olen tehnyt noin aiemminkin, joten kyllä pystyisin.

      3. Kyllähän noita aina joskus tulee kohdalle. Osaan olen tarttunut, osaan en. Joitakin tehtyjä asioita kadun, mutta niin myös joitakin tekemättömiä.

      4. http://www.youtube.com/watch?v=EQ7xKWZOzRs

    • Vastaan ensin kysymyksiin 1) ja 2).

      En menisi kyytiin, koska tietäisin etukäteen etten pystyisi olemaan tilanteessa rennosti, heittämään läppää enkä nauttimaan. Polttariporukka pettyisi valintaansa.

      Minunkin tekisi vähän mieleni sanoa, että taas se nähdään, miten naisilla on helppoa, carpe diem -tilanteita (minäkin muuten inhoan tuota kliseetä, "tartu hetkeen", "elän hetkessä", kuulostaa jotenkin päämäärättömältä ja suunnitteluun kykenemättömältä ihmiseltä, kun minä taas elän yleensä vähintään keskipitkien tähtäinten varassa) tarjoutuu eteen, ei tarvitse eväänsä liikauttaa. Ennen kaikkea tekisi mieleni marista, että kysymys on täysin hypoteettinen, koska atm=atm=atm, mutta ehkä tällainenkin tilanne voisi tulla eteen: naispolttariporukka paljastavissa asuissa pysähtyy kohdalla ja kysyy mukaan. Todellisuus haarautuu, ja toisessa haarassa vastaan myöntävästi. Välittömästi naiset alkavat kikattamaan, ja joku heistä huutaa: "no ei me kyllä sua tänne oteta!". Sitten ovi paiskataan kiinni, ja jään odottamaan bussia, joka pysäkille saapuessaan roiskauttaa loskat housuilleni.

      3) Eikö Carpe Diem -tilanteita tule koko ajan vastaan? Tosin ne ovat yleensä hieman valjumpia, tyyliin kaveri soittaa "lähdetkö kaljalle", ja sitten sitä joko lähtee tai ei. Joitain outoja juttuja on sattunut, kerran vuosia sitten olin tapaamassa yhtä nettikaveria Tampereella, ja yhtäkkiä, vastoin kaikkia suunnitelmia, olin hänen ja hänen silloisen likkaystävän kanssa matkalla Turenkiin. Aivan upea elämys oli, kun istuin sitten illan en kaverini enkä minkään ikäiseni tytön kanssa, vaan tämän tytön kuusikymppisen äidin kanssa puhumassa jotain puutaheinää.

      Neloskohtaan en taida vastata mitään. On niin väsy, etten jaksa ajatella.

    • 19

      En lähtisi äijäporukan bileisiin. Vaikeuksien kerjääminen ei mielestäni ole hetkeen tarttumista, vaan puhdasta typeryyttä.

    • 1. En menisi, mutta toisaalta tuollaista ei kyllä minulle sattuisikaan. Kerran kyllä Tampereella yksi nainen tuli tyrkyttämään minulle ja kaverilleni nauloja, kuulemma polttarimielessä. :)

      2. En kyllä olisi pystynyt olemaan. Hankala kuvitella edes koko tilannetta, heh. Mutta jos jossain bussissa joku alkaa minulle puhua niin totta kai siinä pystyisin olemaan rento ja silleen.

      3. On tullut. Tampereella minulle tarjottiin huumeita mutta en lähtenyt sen äijän mukaan. Olisi pitänyt soittaa joku hakemaan se talteen, mutta ensimmäisenä ajatuksena oli kyllä tilanteesta pois pääseminen. Myöhemmin sitä ei enää muistanutkaan.

    • Kertis

      1. >80%:n todennäköisyydellä biletysfiilis ei olisi instant-valmiudessa, oikeastaan vain jos menovaihdetta olisi muutenkin jo viritellyt päälle, spontaanireaktio voisi olla mahdollinen. Oleellisesti vaikuttaisi vaikutelma siitä, miten kivaa seuraa sieltä autosta löytyisi ja miten vilpittömän hyvässä hengessä kutsu tulee.

      2.menee aika pitkälti ykköskohdan mukaan - mainiot tyypit, niin voisi sujua, mutta toisessa tilanteessa pinnnistelemätön jäykistelykin onnistuu... En ole huippusosiaalinen juttelija, mutta tilaisuus tekee varkaan ja esim. lomamatkalla tuli omasta aloitteesta keskusteltua satunnaisten lounaspöytä- ja bussinaapureiden kanssa.

      3. Ei kai niin päin, että itse olisi pitänyt valita, toimiako... mutta joskus spontaani heitto on kyllä yllättävästi muuttanut päivän kulkua. Eräänä vappuna tarjouduimme kaverini kanssa auttamaan jotakin naisseuruetta ylijäämäruokien hävittämisessä ja piknikvarusteiden kotiin viemisessä, ja jatkoimme ensimmäisestä osoitteesta saman ryhmän mukana vielä jonkun kolmannen tahon kotikekkereihin.

      4. Seuramies on aina pop: http://www.youtube.com/watch?v=pkctwWGOG40

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      424
      2588
    2. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      90
      2447
    3. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      227
      1725
    4. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      180
      1567
    5. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      75
      1459
    6. T mies missä oot

      T mies pääsetkö lähtemään sieneen villasukat tein sulle 💕🐶
      Ikävä
      86
      1341
    7. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      89
      1305
    8. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      91
      1296
    9. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      1105
    10. Homouden synti

      Kerrotaan faktoja alkuun. On olemassa vain kaksi sukupuolta ja aviolIiitto on vain ja ainoastaan miehen ja naisen välin
      Luterilaisuus
      286
      1085
    Aihe