Henkinen yksinäisyys

surullinen_

Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän huomaan, että ihmiset alkavat vierastaa minua. Näytän nuoremmalta miltä kuulostan, saan usein kuulla vanhempienkin miesten ja naisten suusta. Saan myös kuulla kehua siitä kuinka älykäs olen jne. Onhan se varmaan mukavaa, mutta henkisen kuilun kasvu muihin alkaa ahdistaa. Pärjään työssäni erinomaisesti ja olen luottohenkilö. Sosiaalisessakin elämässä ihmiset hakevat turvaa ja mielipiteitä minulta.

En tiedä onko täällä ketään, joka voisi edes auttaa minua. Kunhan kerron turhautumisestani. Olen oikeasti todella yksinäinen, vaikka minulla on tuttavapiiri. Syytän itseäni siitä, että olen niin erilainen kuin muut, mutta samalla haaveilen toisesta itseni kaltaisesta tytöstä tai pojasta, joka oikeastaan pystyy keskustelemaan mistä tahansa ja samalla kehittää itseään jatkuvasti. En voi sille tunteelle mitään, että kaipaan haasteellisuutta myös älyllisesti sopivassa määrin.

4

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin se on

      Jos tuot esille älykkyytesi, niin tuttavat alkavat karsastaa sinua.

      Mensan jäsenyys tyttöystävälläni oli alku alamäelle. Vaikka kuinka toista väittäisi, niin takaraivossa oli aina se, että eihän minulla olisi mitään annettavaa hänelle, hän tietää ja osaa kaiken. Kelpaisin oikeasti vain kodinkoneen siirtelijäksi. Hän itse sanoi, ettei häntä kiinnosta jokapäiväiset joutavuudet.

      Sitähän se henkinen kuilu teettää, se alkaa ahdistaa sinua kun ystäväsi ovat sinuun verrattuna vähä-älyisempiä. Kysytkö koskaan mitään neuvoa tuttaviltasi? Anna muillekin iloa siitä, että he voivat auttaa Sinua. Vaikka älykyyttä riittäisi, niin pyydä edes jotain ystävääsi auttamaan vaikka tylsän pokasahan terän vaihdossa, niin saapahan kaveri auttaa ja iloita siitä, että auttoi Sinua, juuri Sinua.

      Kuvittelin itse, että on mukava jutella joskus jokapäiväisistä asioista ja joskus jostain muustakin, mutta enhän pärjännyt hänelle mitenkään pelkällä ylioppilastutkinnolla ja akateemisella tutkinnolla.

      Yliälykkäille on omat kerhonsa, ehkä sieltä löytyvät ne joiden kanssa sinun kaltaisesi ihmiset.

      Me muut tavikset löydämme kaverit tavallisista harrastuksista, niinkuin tansseista tms. missä on paljon normaaleja ihmisiä. Sinä löydät varmasti muualta pienistä piireistä kylläkin, mutta kuitenkin sinunlaisesi ystävät.

    • seppisepi

      Mielestäni intternetistä löytyy paljon älykkäitä ihmisiä. Ei ehkä tältä sivustolta, mutta kokeilepa erilaisia nörttifoorumeja.
      Kannattaa muistaa, että ihmiset monesti yliarvioivat oman älykkyytensä ja henkiset kykynsä. Yliälykkyyteen vedotaan yleensä kun vika sosiaalisen elämän tyytymättömyyteen löytyykin omista puutteellisista sosiaalisista taidoista.

    • älyä vähän

      Olet siis huippuälykäs

      Tiedät varmaan sen seuran johon pääsyvaatimuksena on älykkyys, johon yltää vain 2% ihmiskunnasta. Sehän on Mensa. Mene kokeisiin ja läpäise ne ja liity. Sieltä saat tasoisiasi ystäviä.

      Vanhemmat ihmiset eivät koe sinua uhkana, he voivat olla ystäviäsi, koska heillä on jo pitempi elämän kokemus.

      Sosiaalisessa elämässä muut turvautuvat sinuun, koska saatat olla tuttavillesi jollain lailla vieras, vaikkakin tuttu. He ajattelevat, että olet niin älykäs, että kykenet auttamaan heitä. Mielipiteitä he myös kysyvät koska olet heihin nähden taitavampi ja älykkäänpi, tiedät ehkä hitsauksesta, lastenhoidosta ja atk-asioista. Pystyt jopa antamaan opastusta sosiaaliasioissa yksinhuoltajatutuille.

      Mutta mutta. Kysytkö Sinä koskaan ystävältäsi mielipidettä tai neuvoa jossain asiassa aivan aidosti. Annatko ystävällesi iloa siitä, että hän saa auttaa Sinua? Älä tee keskustelusta ystäväsi kanssa "haastetta".

      Haasteellisuutta saatat saada näiltä superälykkäden foorumeilta, sinun vain pitää ensin päästä sinne. Turha hakea haasteellisuutta tavallisten ihmisten kokoontumispaikoista, kuten tansseista tai ravintoloista. Netti käyttöön rohkeasti, sieltä löytyy älykkäitä ihmisiä, vaikkakin ehkä kasvottomia.

      • Näin se vain on

        Ns. älykkäät ovat pääsääntöisesti ylimielisiä paskiaisia, pitävät itseään muita parempina superihmisinä. Kuka tuollaisten kusipäiden kanssa tahtoisi olla, ei kukaan normaali ihminen. Hyvä että heillä on oma seuransa jossa voivat toisiansa kehua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      89
      2648
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      204
      1682
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      116
      1610
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1471
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1232
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      76
      1015
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      979
    8. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      67
      881
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      877
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      61
      835
    Aihe