Kuluneen kesän aikana oma persoonallisuuteni on muuttunut erittäin ujosta ja arasta ihmisestä lähes täysin itsevarmaksi ja rohkeaksi. Tämän ansiosta jopa 7-vuotta kestänyt yksinäisyydestä johtunut masennusjakso tuntuu kadonneen ihan kuin tuhka tuuleen.
Kaikki lähti liikkeelle siitä kun tein ittelleni päätöksen kesän alussa, että nyt alkaa olla viimeiset hetket käsillä, että jos en tämän kesän aikana onnistu parantamaan jotenkin tätä sisäistä tuskaa ja ahdistusta, niin joko vien oman henkeni tai todennäköisesti menetän järkeni lopullisesti. Masennuksen oireet alkoivat oikeasti viedä itseltäni jo lähes täysin kaiken toimintakyvyn ja toivon tunteen.
Noh, menin taas peruskesäduuniin jossa vähitellen onnistuin tutustumaan muihin ikäisiini yhteisten harrastusten kautta, mikä antoi minulle hiukan itseluottamusta lisää. Silti muiden seurassa olen aina ollut vaivaantunut koko nuoruuden kun en ole löytänyt "omaa itseäni".
Sitten puolivahingossa muutama viikko sitten törmäsin uutisia lukiessani johonkin kansallinen identiteettikriisi tyyliseen uutiseen ja en ollut aivan varma "identiteetti" käsitteen tarkoituksesta ja googlettamalla löysin vahingossa suomi24 keskustelupalstalta viestiketjun aiheesta "identiteettikriisi" mitä lukiessani hämmästyin valtavasti kommentteja lukiessani kuinka tutun kuuloista kaikki vastaukset minulle olivat. Kiinnostuin tietysti mielettömästi aiheesta ja sain 100% varmuuden siitä, mikä minua on aina vaivannut. Tuntui kuin mieletön henkinen painolasti olisi hävinnyt pois kokonaan.
Nyt olen pari viikkoa jatkuvasti käynyt läpi mielessäni elämäni vaiheita ja huomannut että oikeastaan kaikki ristiriidat elämässä on alkanut suoristua ja olen sen takia saanut mielettömästi itsevarmuutta ja rohkeutta itseeni. Tiedän että kaikki mitä tässä avaudun ei ole täyttä puppua, sillä olen testannut itseäni viimeset pari viikkoa samalla kun olen asioita pähkäillyt ihan käytännössäkin.
Menin ensimmäistä kertaa elämässäni työpaikan saunailtaan ihan puhtaasta mielenkiinnosta ja vielä sen illan aikana sain kutsun elämäni ensimmäisiin tupareihin. Normaalisti olisin heti keksinyt jonkin tekosyyn välttääkseni sosiaalisen tilanteen. Iltaa viettäessä huomasin, ettei itseäni jännittänyt sen enempää missään vaiheessa, kuin jos olisin istunut himassa koneen ääressä. Muutenkin itsevarmuuden ansiosta olen nyt vihdoinkin oppinut pitämään puoliani keskusteluissa jne.
Kysymys kuuluukin, että vaikutanko yhtään sellaiselta ketä voisi auttaa muita ihmisiä saamaan rohkeutta ja itseluottamusta, kun vähän sellaista kipinää on itsellä, varsinkin kun on nyt elämässä vähän hiljaisempi vaihe koska olen arkeni rakentanut aikasemmin sen varaan, että mitään aikaa vievää aktiviteettia ei tällä hetkellä ole (vielä). Pitäisikö vielä miettiä asioita pitempään päässä, eli avartaa vielä näkökulmaa asioissa? En myöskään halua ylpistyä liikaa vaikka pääsin masennuksen yli ilman pillereitä ja psykologeja. Vai unohdanko auttamisen halun ja keskitynkö oman elämän korjaamiseen nyt pääasiassa, koska jos sille tielle lähden niin tuskin jaksaisin auttaa muita ihmisiä, vaikka itsetunnon kasvamisen myötä tuntuukin vähän duracellpupumaiselta olo välillä :)
Anteeksi pitkästä ja hankalasta kirjotuksesta.
t:22-v kundi.
Kaikki lähti liikkeelle siitä kun tein ittelleni päätöksen kesän alussa, että nyt alkaa olla viimeiset hetket käsillä, että jos en tämän kesän aikana onnistu parantamaan jotenkin tätä sisäistä tuskaa ja ahdistusta, niin joko vien oman henkeni tai todennäköisesti menetän järkeni lopullisesti. Masennuksen oireet alkoivat oikeasti viedä itseltäni jo lähes täysin kaiken toimintakyvyn ja toivon tunteen.
Noh, menin taas peruskesäduuniin jossa vähitellen onnistuin tutustumaan muihin ikäisiini yhteisten harrastusten kautta, mikä antoi minulle hiukan itseluottamusta lisää. Silti muiden seurassa olen aina ollut vaivaantunut koko nuoruuden kun en ole löytänyt "omaa itseäni".
Sitten puolivahingossa muutama viikko sitten törmäsin uutisia lukiessani johonkin kansallinen identiteettikriisi tyyliseen uutiseen ja en ollut aivan varma "identiteetti" käsitteen tarkoituksesta ja googlettamalla löysin vahingossa suomi24 keskustelupalstalta viestiketjun aiheesta "identiteettikriisi" mitä lukiessani hämmästyin valtavasti kommentteja lukiessani kuinka tutun kuuloista kaikki vastaukset minulle olivat. Kiinnostuin tietysti mielettömästi aiheesta ja sain 100% varmuuden siitä, mikä minua on aina vaivannut. Tuntui kuin mieletön henkinen painolasti olisi hävinnyt pois kokonaan.
Nyt olen pari viikkoa jatkuvasti käynyt läpi mielessäni elämäni vaiheita ja huomannut että oikeastaan kaikki ristiriidat elämässä on alkanut suoristua ja olen sen takia saanut mielettömästi itsevarmuutta ja rohkeutta itseeni. Tiedän että kaikki mitä tässä avaudun ei ole täyttä puppua, sillä olen testannut itseäni viimeset pari viikkoa samalla kun olen asioita pähkäillyt ihan käytännössäkin.
Menin ensimmäistä kertaa elämässäni työpaikan saunailtaan ihan puhtaasta mielenkiinnosta ja vielä sen illan aikana sain kutsun elämäni ensimmäisiin tupareihin. Normaalisti olisin heti keksinyt jonkin tekosyyn välttääkseni sosiaalisen tilanteen. Iltaa viettäessä huomasin, ettei itseäni jännittänyt sen enempää missään vaiheessa, kuin jos olisin istunut himassa koneen ääressä. Muutenkin itsevarmuuden ansiosta olen nyt vihdoinkin oppinut pitämään puoliani keskusteluissa jne.
Kysymys kuuluukin, että vaikutanko yhtään sellaiselta ketä voisi auttaa muita ihmisiä saamaan rohkeutta ja itseluottamusta, kun vähän sellaista kipinää on itsellä, varsinkin kun on nyt elämässä vähän hiljaisempi vaihe koska olen arkeni rakentanut aikasemmin sen varaan, että mitään aikaa vievää aktiviteettia ei tällä hetkellä ole (vielä). Pitäisikö vielä miettiä asioita pitempään päässä, eli avartaa vielä näkökulmaa asioissa? En myöskään halua ylpistyä liikaa vaikka pääsin masennuksen yli ilman pillereitä ja psykologeja. Vai unohdanko auttamisen halun ja keskitynkö oman elämän korjaamiseen nyt pääasiassa, koska jos sille tielle lähden niin tuskin jaksaisin auttaa muita ihmisiä, vaikka itsetunnon kasvamisen myötä tuntuukin vähän duracellpupumaiselta olo välillä :)
Anteeksi pitkästä ja hankalasta kirjotuksesta.
t:22-v kundi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pillerit kehiin http://www.youtube.com/watch?v=5IkGCOHRqYE
En tiedä tarkottiko pilleriville tosissaan tuota pilleriä, mutta ehkä tietämättäsi annoit parhaan mahdollisen vinkin! Mä yritän vaa liikaa! Ei oo ekaa kertaa mulle tätä sanottu, ehdin vaan unohtaa hyvät ohjeet liian helposti. Kiitos!!
Siis en ole turvautumassa pillereihin jatkossa....
Nyt kun sulla on parempi itsetunto niin jatka vaan samaan malliin ja luota itseesi! Luota omaan vaistoon, tiedät kyllä sisimmässäs kun vähän itseäsi tutkiskelet, että mitä kannattaa valita. Tekemällä oppii ja vahvistut kokemusten myötä lisää. Miksi auttamisenhalu pitäisi tukahduttaa? Muita auttamalla autat samalla sitä mennyttä itseäsi, joka tarvitsi apua ja muiden auttaminen voi siinä mielessä olla itsellesikin terapeuttista. Ja ainahan voi muuttaa mieltä kesken kaiken, jos siltä tuntuu, että pitäisikin enemmän parannella itseään.