Saksankin vihreä "teollisuus" romahtamassa.

Biopolttoaineteollisuus selvitystilassa. Suuret autonvalmistajat vetäytymässä, tehdas ei ole koskaan toiminut omillaan, ja sijoitetusta pääomasta n. 30% on ollut tukiaisia.
Toisin meillä suomessa, täällä on menossa ympäristöselvitykset biodieseltehtaan rakentamiseksi Pohjanlahden rannikolle.
Vaikka se olisikin rahasampo perustajalleen, on selvää että sitä pyöritettäisiin verorahoilla, lisäksi suomen veronmaksajat joutuisivat subventoimaan "kultasulan" vientiä EU markkinoille koska ruokaöljyn tekeminen palmuöljystä on huimasti halvempaa kuin kannoista, sun muusta hakkuutähteestä, joita joutuu etsimään puhtaaksi kalutuista metsistä kissojen ja koirien kanssa.
Hoi äly älä jätä, kerrankin ennen kuin on liian myöhäistä, teitä on varoitettu.
http://notrickszone.com/2011/09/13/merkels-solyndra-germanys-green-industries-start-their-collapse/
6161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Linkkilitaniasi ei muuta sitä tosiasiaa että ituhippien lempilapsi eli vihreä
"teollisuus" on romahtamassa ympäri maailmaa.
Ei vaikka itkisit ja pierisit.
Toisaalta voisit kertoa yhdenkin vihreän menestystarinan?
Minä voin, se on WWF,n Green Office toimistoille.
Koko valtionhallinto maksaa taalakselle viedessään roskapussin roskiin
ja saa palkkioksi maksullisen tarran.
FMI johtaja taalas maksaa jopa itselleen, eli WWF johtaja taalakselle.
Tälläistä muualla maailmalla kutsutaan korruptioksi tai eturistiriidaksi,
meillä maan tavaksi.

Äänestä
  • Vihreän energian menestystarinoita löytyy paljonkin:
    Selluteollisuus suomessa ja muualla maailmassa. Puun biomassasta noin puolet käytetään energian tuotantoon, se kaikki on vihreää energiaa.
    Turpeen energiakäyttö. Turve on uusiutuva luonnonvara.
    Polttopuun käyttö lämmitykseen, käytetty ammoisista ajoista lähtien ja on edelleen voimissaan.
    Aurinkolämmön kerääjät käyttöveden ym. lämmitykseen. Ihan toimiva systeemi siellä missä aurinkolämpöä löytyy.
    Biokaasun tuotanto jäteveden puhdistamoissa ja vastaavissa paikoissa, saadaan energiaa ja samalla jäte m,uuttuu ympäristöystävällisempään muotoon.
    Maalämmön käyttö talojen lämmityksessä.
    Geotermisen energian käyttö vulkaanisilla alueilla.

    Äänestä

Kaikki nämä energiat oli käytössä jo, ennenkuin niistä tuli vihreitä.
Vai meinaatko että ituhippi on keksinyt puun polttamisen lämmön ja valonlähteenä, eikä kivikauden ihminen.
Jopa kivikauden asumukset rakennettiin etelärinteeseen jolloin niissä oli
aurinkolämmitys, silloin kun aurinko paistoi.
Kysyin paljon mainostetun vihreän energian riemuvoittoja, ehkä inmisen
riemuvoittoa siintä kun se keksi ottaa saatavilla olevat energialähteet käyttöön.
Vihreä liike ei todellakaan ole keksinyt mainitsemiasi asioita.
Tuulimyllyjäkin on ollut satoja vuosia, ja ne hylättiin kun saatiin käyttökelposempia ja luotettavimpia energialähteitä.
Nyt tuulimyllyjä markkinoidaan tieteen uusimpina innovaatioina, hyi helvetti moista pöljyyttä.
Jopa apina osaa käyttää vulkaanista lämpöä, mistä todisteena japanilainen apinarotu mikä pitää kylpemisestä kuumassa lähteessä.
Vai onko sekin vihreän energian riemuvoitto ja ituhippikeksintö.

Äänestä
  • Se on ihan sama, onko jonkun asian keksinyt ituhippi, insinööri tai luolamies. Jotkut asiat vaan toimii ja kannattaa, jotkut ei. Vihreää energiaa lienee kaikki ns. uusiutuvat energiamuodot, ei-vihreää lähinnä fossiilinen energia. Kyllä tuulivoimalakin voi olla kannattava jossain paikassa missä on otolliset tuuliolot, tuottohan menee tuulen nopeuden kolmannessa potenssissa. Vihreän liikkeen toimenkuvaan ei taida kuulua teollinen tuotekehitys, se on ihan eri porukka kun näitä kehittelee.

    Äänestä

  • Noinhan se on, asioita yritetään tietyissä piireissä idealisoida ja sovittaa omaksuttuun ituhippiseen aatemaailmaan. Ei ideologia pelasta ketään..paitsi tietysti ituhipin tämän tunne-elämän kaaoksesta.

    Tosiasiassa kun insinöörit ovat sotkeneet maailmaa rahanvallan varoilla , niin se on ainoa taho joka voi ja osaa asiat korjata.
    Näinhän on jo paljolti tapahtunut, vielä 70-luvulla monikin iso järvi ja joki olivat uimakelvottomia, pyykki tuli noesta mustaksi ja happosateet tappoivat puita.

    Idologia on jättänyt tunnetasolla yhteiskuntaan esim. henkilöauton vainon. Autohan on nykyään käytännössä (määräänsä verraten) lähes saasteeton...Sosioideologista jäännettä käyttää itu-fanaatikkojen lisäksi hyväkseen härskisti verottaja ja tietysti ituhippinen propaganda yrittää epätoivoisesti pysy hengissä näiden objektien avulla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sähköteurastaja kirjoitti:

Biopolttoaineteollisuus selvitystilassa. Suuret autonvalmistajat vetäytymässä, tehdas ei ole koskaan toiminut omillaan, ja sijoitetusta pääomasta n. 30% on ollut tukiaisia.
Toisin meillä suomessa, täällä on menossa ympäristöselvitykset biodieseltehtaan rakentamiseksi Pohjanlahden rannikolle.
Vaikka se olisikin rahasampo perustajalleen, on selvää että sitä pyöritettäisiin verorahoilla, lisäksi suomen veronmaksajat joutuisivat subventoimaan "kultasulan" vientiä EU markkinoille koska ruokaöljyn tekeminen palmuöljystä on huimasti halvempaa kuin kannoista, sun muusta hakkuutähteestä, joita joutuu etsimään puhtaaksi kalutuista metsistä kissojen ja koirien kanssa.
Hoi äly älä jätä, kerrankin ennen kuin on liian myöhäistä, teitä on varoitettu.
http://notrickszone.com/2011/09/13/merkels-solyndra-germanys-green-industries-start-their-collapse/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu