Päkiäjuoksun erinomaisuuden ylistys

Suurin piirtein joka tuutista toitotetaan nykyään päkiäjuoksun erinomaisuutta. En ole vakuuttunut. Tuntuu epäluonnolliselta jännittää pohjetta jalan alastulovaiheessa, jotta päkiä koskisi maata ensin. Ei noin pysty juoksemaan. Ja sitä pohjetta saisi jännittää tosi paljon, jos haluaa pohkeella vaimentaa iskua. Mun mielestä pohjetta kuuluu käyttää ainostaan askeleen loppuvaiheessa eteenpäin ponnistuksessa. Se sattuuko päkiä roikkumaan ennen maakontaktia kantapäätä ylempänä tai alempana on ihan sivuseikka. Turha jalkaterän ylöskulma altistaa penikkavaivoille, mutta turha pohkeen jännittäminen yhtälailla turhia akillesvaivoja. Iskunvaimennus tulee reiden liikeradasta eikä pohkeen jännityksestä.
343318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Itselleni nimenomaan päkiäjuoksu on luonnollista, en ole koskaan juossut mitenkään muuten. Kyllä kantapää osuu välillä maahan, mutta ei siihen juurikaan painetta tule, koska pohje nimenomaan jarruttaa liikkeen sulavasti.

Äänestä

Samaa mieltä edellisien kans. Mullakin päkiäjuoksu on luontaista.. Pohkeita pitää vahvistaa niin vaivoja ei tule, ehdottomasti nopein tapa edetä!

Äänestä
  • Miksi pikajuoksijat sitten juoksevat (kiihdytyksen jälkeen) kantapää ensin?

    Se on tietenkin selkeä virhe että tulee vahvasti kantapää edellä jalka maahan, kengät tömpsyen tai läpsättäen. Mutta hölkkäämisen kannalta sillä ei ole suurta merkitystä, koskettaako kantapää vai päkiä ensin maata. Kaikki paino menee kumminkin kantapäälle aika nopsaan.

    Puhtaassa päkiäjuoksussa ei sitten olekaan mitään järkeä. Ei kellään ole niin vahvoja pohkeita, että se koko maratonin pinkois painoaan pohjelihaksillaan kannatellen. Yli 20 painoindeksin yli olevan hölkkääjän ei kannata kokeilal edes lyhyttä matkaa.

    Normaalisti juoksemalla voimakkain ponnistuksen vaihe tapahtuu kantapää maassa. Ei kanta-astujakaan pohjetta jännittämättä juokse, pohjetta tietenkin jännitetään ponnistuksen aikana, mutta vasta askeleen loppuvaiheessa kantapää irtoaa maasta ja pohkeella oleva jännitys viimeistelee askeleen.

    Vai kuinka moni 'päkiäjuoksija' harjoittelee jalkakyykkyä ilman kantapään tukea? Itse sallin kantapäiden irtoamisen työnnön loppuvaiheessa, jolloin tulee pokheet tehtyä samalla luonnollisella tavalla, mutta ei sitä 180kg:tä todellakaan pohkeiden varassa nostella...

    Samuli Vasalan mietteitä: http://elixirmedia.fi/karjalainen/?p=823

    Äänestä

  • väärintietäjät kirjoitti:

    Miksi pikajuoksijat sitten juoksevat (kiihdytyksen jälkeen) kantapää ensin?

    Eiköhän jokaisen kannata juosta siten kun hyvältä tuntuu. Itselläni menee aika vahvasti päkiälle, mutta ei tietenkään ihan täysin. Itselläni on BMI 24.5 ja ihan hyvin onnistuu.

    Itselläni kantapää nousee normaalissa lenkkeilyssä aika hyvissä ajoin siis ilmaan ja lähinnä nopeasti koskettaa tien pintaa. Jos esimerkiksi hyppään eteenpäin, kantapää on pidempään maassa.

    En oikein ymmärtänyt tuota vertausta kyykkyyn. Itse pidän kantapäät tukevasti maassa, enkä viitsi nousta päkiälle. Turvallisempi treenata ne erikseen.

    Äänestä

  • väärintietäjät kirjoitti:

    Miksi pikajuoksijat sitten juoksevat (kiihdytyksen jälkeen) kantapää ensin?

    Se on tietenkin selkeä virhe että tulee vahvasti kantapää edellä jalka maahan, kengät tömpsyen tai läpsättäen. Mutta hölkkäämisen kannalta sillä ei ole suurta merkitystä, koskettaako kantapää vai päkiä ensin maata. Kaikki paino menee kumminkin kantapäälle aika nopsaan.

    Puhtaassa päkiäjuoksussa ei sitten olekaan mitään järkeä. Ei kellään ole niin vahvoja pohkeita, että se koko maratonin pinkois painoaan pohjelihaksillaan kannatellen. Yli 20 painoindeksin yli olevan hölkkääjän ei kannata kokeilal edes lyhyttä matkaa.

    Normaalisti juoksemalla voimakkain ponnistuksen vaihe tapahtuu kantapää maassa. Ei kanta-astujakaan pohjetta jännittämättä juokse, pohjetta tietenkin jännitetään ponnistuksen aikana, mutta vasta askeleen loppuvaiheessa kantapää irtoaa maasta ja pohkeella oleva jännitys viimeistelee askeleen.

    Vai kuinka moni 'päkiäjuoksija' harjoittelee jalkakyykkyä ilman kantapään tukea? Itse sallin kantapäiden irtoamisen työnnön loppuvaiheessa, jolloin tulee pokheet tehtyä samalla luonnollisella tavalla, mutta ei sitä 180kg:tä todellakaan pohkeiden varassa nostella...

    Samuli Vasalan mietteitä: http://elixirmedia.fi/karjalainen/?p=823

    Ai pikajuoksijat juoksevat kantapää edellä? Justjoo, taitaa olla tosi laadukkaita pikajuoksu valmentajia heillä...

    Äänestä

Puolensa ja puolensa. Kanta-askelluksen tyypilliset vaivat siirtyvät polvista ja säären etuosasta akilleksen puolelle ja nilkan sivukehrästienoolle. Lihaksia pitää vahvistaa oli tyyli mikä tahansa. Ikääntyessä kuitenkin jänteet, rasvapatjat ym. rappeutuu ja sille ei voi paljon mitään.

Äänestä

Suomessa ei oo kyllä päkiäjuoksijaa nähty vuosikymmeniin. Ei radalla eikä maantiellä. Voi olla, että askelluksessa on päkiä mukana mutta kyllä siellä kannassa tossu käy maahan.
Joskus puhuttiin, että jopa Haile G tuskin pystyy juoksemaan maraa päkiällä.

Eikä siihen pysty millään voorumilla kirjoitteleva pellavapää.

Äänestä

Paitti tiätty Gånåti Sjutton ;))

Äänestä

Olet nyt ymmärtänyt "päkiäjuoksun" hieman väärin. Itse juoksen paljain jaloin. Päkiä koskettaa maahan ensimmäisenä, mutta hyvin pian sen jälkeen seuraa muu jalkapohja ja kantapääkin käy maassa. Koko jalka on erittäin rentona maahantulon aikana eikä pohjelihasta todellakaan ole tarkoitus jännittää. Pohjelihakseni eivät myöskään koskaan ole lenkin jälkeen kipeänä, kuten eivät mitkään muutkaan jalkojen lihakset.

Kantapää edellä juokseminen on haitallista polville, sillä siinä jalkaan kohdistuu terävämpi voiman impulssi kuin päkiä edellä (EI siis PELKÄSTÄÄN päkiällä!) juostessa.

Hyvä "päkiä"juoksutyyli näyttää hidastettuna jotakuinkin tältä: http://www.youtube.com/watch?v=zIL07uYAW-Q

Lisää eri askellustapojen vaikutuksista elimistöön voi lukea täältä: http://barefootrunning.fas.harvard.edu/

Äänestä

Miten tämä nyt mnee? Itselläni on jämäkkä lättäjalka ja villi pronaatio. Hyvillä tukipohjallisilla ja jäykillä tossuilla äijä kuitnekin pysyy varsin mukavassa juoksukunnossa. Pitääkö tämän uuden muodin mukaan siis kaikkien ylipronatoivien lättäjalkojenkin luopua kaikesta tulkemisesta (ja saattaa sitten polvea myöden jalkansa paskaksi).

Äänestä

No ei kenenkään "pidä" tehdä yhtään mitään mitä ei tahdo, kukin juoskoon juurikin sillä tavalla mikä itsestä tuntuu hyvältä. Minulle se tarkoittaa juoksua paljain jaloin tai hyvin minimaalisilla kengillä. Netti on kuitenkin täynnä tarinoita entisistä ylipronatoivista lättäjaloista, joiden jalat eivät paljasjalkajuoksun seurauksena olekaan enää niin lättänät... Tsekkaa vaikka tämä: http://barefootrunners.org/story/can-barefoot-running-and-walking-fix-flat-feet-dr-michael-nirenberg

Äänestä

Ai niin, ja kerronpa vielä miksi itse ylipäätään juoksen paljain jaloin: Koska se on HAUSKAA! Juoksun nautinnollisuus on aivan eri luokkaa, kun jalkapohjan ja alustan välissä ei ole kolmen sentin paksuista kumipatjaa. Kokeilkaa vaikka. :)

Äänestä

Jaa. Kiitos linkistä. Johan oli ihmeparantumisisa. Suoraan sanottuna entistä vähemmän uskon noihin juttuihin. Se on tätä, että kun minäkin... perustelua. Tuota, sen ihmeen minä haluaisin nähdä, että meikäläisen jaloista holvikkaat saataisiin. Mukavaahan se toki olisi, varmaan vaimoinkin mielestä. Tottahan noissa jutuissa on se, että kasvuaikana olisi hyvä jaloille puuhaa antaa. Mutta edelleen vain taidan noihin tuttuihin ja turvallisiin tukipuhjallisiin jämähtää.

Äänestä
  • Miksi käytät muovilaatikoita ja tukipohjallisia, kun tulet toimeen 150 grammaisilla lenkkareilla. Muutat vain juoksutyylin oikeaksi eli päkiä ensin maahan. Aloita varovasti juoksemalla lyhyitä lenkkejä ja huolehdi venyttelystä. Itse vaihdoin askelluksen vuosi sitten ja keväällä jo juoksin puolimaratonkisan vaimentamattomilla kengillä. Itsellä myös lähes lättäjalka ja arvostetun "asiantuntijan" tekemät tukipohjalliset, koska hänen mukaansa ne olivat ylipronaation vuoksi välttämättömät. Jalkavaivat olivat kuitenkin jatkuvasti riesana. Nyt on mennyt lähes 3000 km ilman entisiä vaivoja. Pohkeet olivat kyllä aluksi tiukilla. Se on kyllä totta, että noiden barefoot kenkien hinnoissa on kyllä ilmaa. Luulisi noin yksinkertaisten kenkien valmistuksen olevan paljon halvempaa kuin noiden muovilatikoiden. Niin ja iästä ei ole kiinni tämä askelluksen vaihtaminen.Itsellä kohta 60 mittarissa.

    Äänestä

'Paljasjalkajuoksija' puhuu täyttä asiaa! Jos nyt ajatellaan jotain esi-isiämme, jotka ovat savannilla juosseet niin tullaan siihen lopputulokseen, että ns. päkiäjuoksu on ihmiselle se luonnollinen tapa juosta. Jos paljain jaloin juostessa astuu kantapää edellä, vammoja tulee hyvinkin nopeasti. Kävely on sitten asia erikseen, siinä tulee luonnostaan kantapää edellä.

Äänestä
  • No, jos tykkää juosta hitaasti, niin mikäs siinä, paljasjalkajuoksulla se onnistuu luontevasti. Jalan ponnistusvaiheessahan lopputyöntö varpailla on pj-apostolien mukaan "kielletty", mikä vie askeleesta parhaan tehon.

    Äänestä

  • Noi esi-isämme eivät juosseet asfaltti- ja sorateillä. Ihan eri asia juosta jossain hiekkarannalla tai pehmeellä mettäpolulla. Aika pelottavia vaivoja monet paljasjalkailua kokeilleet raportoineet foorumeilla.

    Äänestä

Vielä kerran: Tässä on nyt puuro ja velli sekaisin. Amerikkalaisilla sivuilla on liki uskonnollisessa hurmoksessa kirjoitettua juttu ihmeparantumisesta lättäjaloista. En lähde kokeilemaan. Edelleen toki tosiasia - ja tutkimuksella jo kauan sitten osoitettu - että kengät eivät sinänsä ole hyväksi jalan ja erityisesti sen kaarien kehitykselle. Mutta totuus on myös se, että ihan ilman kenkiä täällä on kohtalaisen vaikea elää.

Äänestä

Keisarin uudet lenkkikengät. Hoi niket ja asiksit. Nyt myymään hölkkääjille paljasjalkajalkineita. Tyhjiä penkäpaketteja täynnä ilmaa!
Paljasjalkajuoksu on nyt muodikasta.

Äänestä

Nosta jalka ylös ja pidä se rentona. Kumpi osoittaa maata, päkiä vaiko kantapää? No päkiäpä tietenkin. Niinhän sen pitääkin olla.

Äänestä
  • "Nosta jalka ylös ja pidä se rentona. Kumpi osoittaa maata, päkiä vaiko kantapää? "

    Kyllä se tuossa tapauksessa on perse. Ja sillä sitten ilmeisesti pitäisi juosta.

    Äänestä

keväällä aloitin paljasjaloinjuoksemisen, eipä ole jalat olleet kipeät sen jälkeen.. avojaloin juostessa askellus siirtyy automaattisesti päkiävoittoiseksi, ja juoksuasento sen myötä muuttuu varsin luonnolliseksi ja ryhti paranee.

kärsimystä on ollut laittaa tossut jälleen jalkaan ja yrittää kovilla teillä juosta..tietynlainen vapaus ja hauskuus puuttuu.. ei nuo asfaltit ole kuin autoille ja pyörille tarkoitetut, ei ihmisten nivelille :D

ja kun mietin kuinka itse juoksen, kyllä minulla kantapää hipaisee maata, mutta hyvin hyvin kevyesti ja nopeasti, ei siinä silti pohjelihas sen kummemmin jännity.. lenkkivauhtini on 6-6,5min/kilometri ja viikottain lenkkejä 5. 2x4-5km,2x6-7km ja 1x10km joten reipasta hölkkää mielestäni menen, niin ja olen 40 nainen

Äänestä

Jäi tuossa jutussani mainitsematta, että noilla korkeakantaisilla lenkkareilla oikea askellus ei ainakaan minulta onnistu. Jalkaterää joutuu niissä pitämään luonnottomassa asennossa. Heti kun ostin matalakantaiset kengät, homma alkoi sujua. Tuota paljasjalkajuoksua harrastin myös kesällä jonkin verran. Sen avulla kyllä oppii parhaiten oikean askelluksen. Valitettavan vähälle tosin jäi. Jospa ensi kesänä sitten.

Äänestä

Kohta kaikki vetää paljaalla..siis lenkkiä. Olisi houkuttava ajatus juosta paljain jaloin lenkkiä, siis tarkoitan todellakin ihan paljain jaloin, mutta kun se ei oikein ole mahdollista Suomessa. Keniassa on sellaiset tiet joilla paljaalla pystyy vetämään vaikka aina, punaista ja jalkaystävällistä savitietä. En tosin koskaan ole käynyt kyseisessä maassa, juossut vain lumihangessa kaikki talvet ja nylkyttänyt niitä paskoja 1.09:n puolikkaita ihan tarpeeksi.

Äänestä

kuinka niin ei ole mahdollista suomessa juosta avojaloin? suomesta löytyy paljon hiekkateitä, rantoja.. ja kuten itse menen, pururatoja.. ja aivan paljaalla vetelen :D vaatii vain hieman viitseliäisyyttä että löytää hyvät reitit, itse asun onneksi sen verran pienessä kaupungissa että siistejä pururatoja vielä löytyy

Äänestä

Eikö kaikki vaatetus ole "luonnotonta"? Jos vetoaa paljasjalkajuoksun luonnollisuuteen niin pitää sitten vetää munasillaan.

Äänestä

jossain ne järjestää naturistimaratooneja.. hmm, mutta niillä on kengät jalassa, joten se siitä ilosta.

voisi se tosin olla monelle kiva yllätys tai järkytys) kun ilman rihmankkiertämää kävisi tun pururadan kiertämässä :D Saisi pikkukaupungin tädit ja sedät puheenaiheen loppuvuosikymmeneksi.

Ehkäpä ensi kevään valoisina öinä voisi pienen pyrähdyksen tehdäkin.. Olisi ainakin kerran aivan paljaana juossut.

Äänestä

Päkiöillä mennään sitten, kun sitä todellista juoksu kuntoa on! Ei tuollainen 6min/km mitään juoksua ole. Päkiä juoksu alkaa sujumaan, kun vauhtia on enemmän. Tuolloin askellus menee ihan luonnollisesti päkiöille.

Äänestä
  • Se on muuten tasan toisinpäin. Pikajuoksijat harppovat pitkää askelta, ja siinä kanta osuu todennäköisemmin ensin maahan, eikä varpailla kerkeä tai ylety hipaisemaan ensin. Askelta lyhentämällä maakontakti tulee luonnollisemmin päkiälle. Mistä sit johtuu et monet hölkkääjät menevät kantapää edellä? Siitä kun kunto on surkea ja hölkkäävät paljon pidempää kuin kunnonmukaista askelta.

    Äänestä

  • jaahas vai niin kirjoitti:

    Se on muuten tasan toisinpäin. Pikajuoksijat harppovat pitkää askelta, ja siinä kanta osuu todennäköisemmin ensin maahan, eikä varpailla kerkeä tai ylety hipaisemaan ensin. Askelta lyhentämällä maakontakti tulee luonnollisemmin päkiälle. Mistä sit johtuu et monet hölkkääjät menevät kantapää edellä? Siitä kun kunto on surkea ja hölkkäävät paljon pidempää kuin kunnonmukaista askelta.

    Voi, voi sentään!
    Mitähän sitä oikein arvotaan. Ensin ollaan "tasan toisinpäin" ja heti seuraavassa lauseessa jo arvotaan "todennäköisemmin". Taas "ammattilainen kirjoittaa"

    Homma menee näin:
    Juostessa kantapää saattaa käydä kuinka lähellä rataa tahansa ja jopa radassa, mutta se ei ole oleellista vaan se ettei askel vuoda ja että kantapää pysyy lyhyen kontaktin aikana korkeintaan samalla tasolla, ei alempana päkiän kanssa ja lähtee välittömästi sen jälkeen ylöspäin, jolloin saadaan käytettyä myös lihaksien elastinen voimantuotto. Näin päkiöitä käyttäessä. Jos taas tulet kontaktiin "varpaille", eli ylikorostunut päkiäaskel Askel vuotaa väistämättä, jolloin askel on hitaampi ja energiaa kuluu enemmän. Ja tämä sama pätee juoksumatkasta riippumatta kaikkeen nopeaan juoksemiseen.

    Äänestä

  • mielestäni mainitsinkin harrastavani reipasta hölkkää :) pikajuoksijat erikseen

    Äänestä

Ketjun aloittajalle, kuten jo on aiemmin sanottu, kokeile juosta ilman kenkiä. Minä menin fyssarille koska polvi kipeytyi juostessa, juoksumatolla kuvattiin juoksua ilman kenkiä ja kengillä. Kengillä tultiin maakosketukseen kantapää edellä, ilman kenkiä päkiä oli ensimmäisenä vastaanottamassa iskua. Useampi sata kilometriä meni ennekuin opin juoksemaan päkiävoittoista juoksua, alussa oli pohkeet todella kipeät ja askellus sortui kantapääjuoksuun. Sinnikäs harjoittelu on tuonut tulosta, juoksukengät kuluu kärjestä (aiemmin takaa), polvi ei ole ollut kipeä ja nautin juoksemisesta! Muista hyvä ryhti, selkä suorana ja ei juosta takamus pitkällä. Ja ei harpota vaan "tikataan" lyhyempää askelta. Se säästää energiaa joka on ns. key factor pidemmillä juoksumatkoilla. Niin, minulla ikää tätä kirjoitettaessa 40v.

Äänestä
  • Tyyli vapaa, kuha menee kovaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

väärintietäjät kirjoitti:

Suurin piirtein joka tuutista toitotetaan nykyään päkiäjuoksun erinomaisuutta. En ole vakuuttunut. Tuntuu epäluonnolliselta jännittää pohjetta jalan alastulovaiheessa, jotta päkiä koskisi maata ensin. Ei noin pysty juoksemaan. Ja sitä pohjetta saisi jännittää tosi paljon, jos haluaa pohkeella vaimentaa iskua. Mun mielestä pohjetta kuuluu käyttää ainostaan askeleen loppuvaiheessa eteenpäin ponnistuksessa. Se sattuuko päkiä roikkumaan ennen maakontaktia kantapäätä ylempänä tai alempana on ihan sivuseikka. Turha jalkaterän ylöskulma altistaa penikkavaivoille, mutta turha pohkeen jännittäminen yhtälailla turhia akillesvaivoja. Iskunvaimennus tulee reiden liikeradasta eikä pohkeen jännityksestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu