Paradoksi nurkka

Paradoksya

Laittakaa tänne paradokseja, olen tuolta wikipediasta lukenut monia, mutta laittakaa ihmeessä tänne, kun löydätte hyviä :D niitä on mukava lukea

------------------ esim wikipediasta
Hirtettävän paradoksi on looginen paradoksi, jonka voi sanallisessa muodossa esittää näin:

Tuomari kertoo kuolemaantuomitulle, että tämä hirtetään seuraavalla viikolla (ma–pe), mutta päivä tulee tuomitulle yllätyksenä. Hän ei tiedä sitä ennen kuin teloittaja koputtaa hänen sellinsä oveen hirttopäivän aamuna.

Tuomittu järkeilee seuraavasti:

Päivä ei voi olla perjantai, koska silloin hän olisi tietoinen siitä torstai-iltana, jolloin päiviä on jäljellä vain yksi (ja näin ollen se ei tulisi yllätyksenä).
Se ei voi olla myöskään torstai, koska silloin hän olisi tietoinen siitä keskiviikkoiltana: päiviä olisi jäljellä taas vain yksi, kun hirttopäivä ei voi olla perjantaikaan.
Samalla logiikalla se ei voi olla myöskään keskiviikko, tiistai tai maanantai. Vanki tulee siihen tulokseen, ettei häntä voida hirttää.

Toinen yleinen sanallinen esitysmuoto hirtettävän paradoksille on, että opettaja kertoo pitävänsä pistokokeet ensi viikolla, ja oppilas päättelee sen mahdottomaksi.

Hirtettävän paradoksille ei ole löydetty täysin yleisesti hyväksyttyä selitystä ja sitä pidetään yksinkertaisesta muodostaan huolimatta hyvin mutkikkaana.

18

574

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paikka ja aika

      Paikan paradoksi: ”Jos kaikki oleva on jossakin paikassa, on selvää, että on olemassa myös paikan paikka ja näin äärettömästi”.

    • Minuuden paradoksi

      Kuvittele, että aivosi sahataan kahtia sirkkelillä niin, että kumpikin osa voi jatkaa elämäänsä itsenäisesti. Äläkä välitä tilanteen mahdottomuudesta, jos aivojesi tilalla olisi ajatteleva tietokone, tämä voisi ihan hyvin olla mahdollista.

      Oletetaan että tietoisuus on pelkkä aivotoiminnan lopputuloksena syntynyt illuusio. Koet olevasi olemassa, koska aivosi prosessoivat aistiesi niille välittämää tietoa.

      Viedään seuraavaksi aivojesi toinen puolikas Siriuksen kiertoradalle 8.6 valovuoden päähän. Jos siriuksesta lähetetään tietoa maahan, kestää siis vähintään 8.6 vuotta ennen kun tieto voidaan vastaanottaa maassa.

      Koska molemmat aivojesi osat ovat säilyneet elossa, niiden aivotoiminta ei ole lakannut. Maassa oleva puolikas kokee olevansa Maassa ja Siriuksessa oleva puolikas kokee leijuvansa kiertoradalla. Jos aivoille on jätetty yksikin aistikanava, jota pitkin ne voivat saada tietoa ympäristöstään, kumpikin puolikas pystyy tarkkailemaan ympäristöään.

      Kysymys kuuluu: kumpi puolikas olet sinä? Koetko olevasi Maassa vai leijuvasi kiertoradalla?

      Tietoisuutesi on nimittäin oltava jommassakummassa puolikkaassa. Jos olisit tietoinen molempien puolikkaiden kokemusmaailmasta, tieto liikkuisi valoa nopeammin, koska tiedostaisit Maassa Siriuksen tapahtumat välittömästi. Tietoisuutesi ei kuitenkaan ole kadonnut, koska molemmat aivopuoliskot sisältävät muistojasi ja aivotoiminta jatkuu.

      Jos aivosi voitaisiin jakaa tuhanteen samanlaiseen palaseen, kuka sitten olisit? Jos 999 palasta tuhottaisiin, olisitko elossa vai kuollut?

      Hämmentynyt? Jos keksit tähän hyvän vastauksen, lähetä ihmeessä vastaus tälle palstalle.

      • Kylmät kädet

        Pistää kyllä miettimään!

        En tiedä, voisko verrata täydelliseen kloonaukseen; siis jos sinut nyt kopioitaisiin täydellisesti viereesi erilliseksi ihmiseksi ja lähetettäisiin sinne Siriuksen kaksoistähdille.

        Minuuttasi myöten klooni olisi täydellisesti sinä. Kumpi teistä olisi sinä? Kumpikin?


    • Wickeeeeed

      Noh, toi on nykytekniikalla aika mahdotonta.
      Mutta piipitykset jotka sun breinneissä vipeltää ei juuri koskaan mene sitä valoa nopeammin, niin tuskimpa menis muutenkaan.

      Enkä ihan ymmärtänyt tota missä tietosuus on, matka on suhteellista, miten toi välimatka vaikuttais muutenkuin tiedon siirtymisen spiidii paikasta toiseen.

      Wikipediast löytyy.

      Tässä on aika kiva sanoilla tehty

      "jos kaikki on mahdollista, on mahdotonta ettei mikään ole mahdotonta."

      • Minuuden paradoksi

        "Äläkä välitä tilanteen mahdottomuudesta, jos aivojesi tilalla olisi ajatteleva tietokone, tämä voisi ihan hyvin olla mahdollista."


    • wanfranssi

      "Unet voivat sitten tuntua todella todelliselta"

    • Nykyteorian mukaan maailmankaikkeus laajenee äärettömyyteen. Mikään ei voi olla ääretön. Ääretön kuitenkin on. Tai siis ei ole, kun se ei ole mitään. ; )

    • Baha a

      Kaikki loppuu aikanaan.

    • Paradoksia...

      Kylässä on vain yksi parturi (mies), joka ajaa kaikkien niiden miesten parrat, jotka eivät sitä itse tee. Kuka ajaa parturin parran?

      • Anonyymi

        Vaimo?


    • Jaas

      Parturi itse?

      "Onnen odotus on onni itse, onnen täyttymys on sen surma."

      • Paradoximus???

        Parturi ei voi ajaa omaa partaansa, koska silloin hän kuuluisi ryhmään, joka ajaa partansa itse. Koska parturi leikkaa vain niiden parran, jotka eivät tee sitä itse, saadaan paradoksi. Parturin partaa ei aja kukaan, mutta toisaalta parturi ajaa oman partansa.


      • Paradoximus???
        Paradoximus??? kirjoitti:

        Parturi ei voi ajaa omaa partaansa, koska silloin hän kuuluisi ryhmään, joka ajaa partansa itse. Koska parturi leikkaa vain niiden parran, jotka eivät tee sitä itse, saadaan paradoksi. Parturin partaa ei aja kukaan, mutta toisaalta parturi ajaa oman partansa.

        Korjataan vielä äskeistä. Oleellinen on siis sana "kaikki". Kaikkien niiden parta pitää ajaa, jotka eivät tee sitä itse. Kirjoitin äsken "vain", mitä ei sanota alkuperäisessä paradoksissa.


    • Jumaluutta

      Jospa joku toinen parturi tulee jostain toisesta kylästä parturoimaan :D

      »Jumala joko haluaa poistaa pahat asiat mutta ei pysty tähän, tai pystyy mutta ei halua, tai ei halua eikä pysty, tai sekä haluaa että pystyy. Jos hän haluaa mutta ei pysty, silloin hän on heikko – eikä tämä päde jumaliin. Jos hän pystyy mutta ei halua, silloin hän on pahansuopa – mikä on yhtä vierasta jumalan luonnolle. Jos hän ei halua eikä pysty, hän on sekä pahansuopa että heikko, eikä näin ollen jumala. Jos hän haluaa ja pystyy, joka ainoastaan on jumalalle sopivaa, mistä kaikki pahat asiat tulevat tai miksi hän ei poista niitä?

      • Kylmät kädet

        Viimeisestä kohdasta voidaan mielestäni ajatella, että silloin itse Sáàtana on yhtä kaikkivoipa, kuin Jumalakin.

        Tuli mieleen klassikko:

        Koska Jumala on kaikkivoipa, silloinhan Hän pystyy luomaan kappaleen, jota ei itsekään kykene nostamaan. Eihän Hän silloin ole kaikkivoipa, jos ei pysty nostamaan sitä ja jos taas pystyy, niin silloinhan Hän EI kyennyt luomaan sellaista kappaletta!


    • ekku3

      Kuolemaantuomittu hirtetään perjantaiaamuna, mikä tulee hänelle täytenä yllätyksenä. Tuomari on nimittäin päättelyssään askeleen edellä ja ottanut julistuksessaan huomioon tuomitun päättelyn.

      • Kylmät kädet

        Eipäs vaan torstai-aamuna. Tai maanantaina.


    • vgybhu

      Sovinistiparadoksi: Nainen voi puhua taukoamatta asiasta, joka saa hänet aivan sanattomaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2620
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      89
      1966
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1501
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      923
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe