Vauvan äitinä karppaaja..

huolestunut mummo

Hei!

Tyttäreni on saanut lapsen ja minä olen vihdoinkin mummo!
Tyttäreni on jo pitkän aikaa ollut karppaaja, eli ei syö perunaa, jauhoja, leipää yms.. Olen huomannut, että hän ei halua syöttää lapsellensakaan perunaa, koska siinä on hänen mukaansa huono ravintosisältö.
Hän haluaa myös tehdä kaikki lastenruuat itse. Arvostan toki sitä, mutta pelkäänkin ettei hän osaa sitten valmistaa tarpeeksi monipuolista ruokaa ja pelkään, että hän alkaa käyttää samoja karppausmetodeja lapseensa.
Lapsi on n.4 kk vanha ja hän syö maidon lisäksi soseita. esimerkiksi tyttäreni oli tehnyt RAA-ASTA omenasta sosetta vauvalle. Sen verran ikää on jo minulle kertynyt, että tiedän raa-an omenan käyvän aikuisenkin mahan päälle.
Vauvan paino on lähtenyt laskuun... Aikoja sitten kun minulle annettiin neuvolassa ohjeita. ohjeina olivat juuri että perunalla pitää aloittaa syöttäminen. perunavelliin äidinmaitoa. Olen tietenkin huolissani lapsenlapsestani. En myöskään halua sanoa asiasta tyttärelleni vielä, koska hän on parikymppinen ja haluaa itse pärjätä omillaan. Tiedän että hän loukkaantuisi. Haluan myös tukea tytärtäni enkä olla mikään nalkuttava mummo! Sitä vaan kummastelen että kuinka ovat ajat muuttuneet. Mitä mieltä muut ovat tällaisesta? Onko tämä nykyajan maailmassa normaalia ja yleistä? Vanhana ihmisenä jo voisin sanoa että ruokahömpötys on mennyt liian pitkälle.

8

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älä lyö

      en usko että itse tyttäresi ajatus on huono. mutta on ehkä tarpeellista että hän ottaa selville mitä antaa kaiken sen sijaan mitä jättää pois. nykyisin on moni jo allergia syistä pakollinen jättään pois jauho ja maitotuotteet. mutta ne täytyy korvata muulla.
      itse tein kanssa kaikki lasten ruuat itse ja se oli 90. luvulla, ei ollut meidän tytär kipee vaikka oli tarhassa. ei voi olla oikei nettä esim.lasten ruuat säilyy niin kauan mikä on ravintoarvo kysyisin ? ja miksi ostaa valmiita soseita kun voi antaa banaania tai pikkasen keittää muita hedelmiä ja muusata. nykyajan ihmiset ovat laiskoja. ollaan me ennenkin pärjätty vähemmällä . kaikki on vain myynti kikkaa ...
      on tietenkin aihetta puuttua asiaan jos lapsen paino laskee. tavallinen monipuolinen ruoka pitäisi riittää ja perunan voi korvata muilla tuotteilla. tietoa löytyy jos haluaa etsiä.

    • röllö

      suomessa voi tehdä kyllä itse lasten soseita, mutta miksi antaa ulkolaista banaania, kun on kotimaisia marjojakin tarjolla? Omena olisi kai hyvä ,mutta se täytyisi kai kysentää?

      Tyttäresi voi tehdä itse ruoat, mutta peruna, porkkana, kukkakaali (kypsänä) on hyväksi lapselle, luulisi, että neuvolassa infottaisi. Kai voisit hienovaraisesti neuvoa häntä?

    • Mr.Holopainen

      Itselläni ei ole lapsia, mutta haluan silti kommentoida tähän. Kaikki ei ole pelkästään myyntikikkaa eikä suositukset ole pelkästään kusetuksia. Minun lapsuudessani syötettiin Sanasolia ja vanhemmille kalanmaksaöljyä ja onneksi niin oli. Nythän on ollut lapsilla puutetta mm. D-vitamiinista kun valmisteisiin ei uskota. Minua huolestuttaa aina kun kuulee, että karppaajat tai vegaanit yms. ruokavaliota noudattavat ihmiset haluavat antaa samoja juttuja lapselle. Kyllä lapsen pitää syödä ihan normaalisti. Itse tuossa tilanteessa sanoisin siitä äidille. Syökööt itse niin kuin haluaa, mutta lapsen terveys on pääasia. Jos lapsen paino on lähtenyt laskuun niin ei kuulosta mitenkään hyvältä.. Ainahan näissä on takana hyvä ajatus, että halutaan tehdä kaikki itse, mutta järkeä pitäisi käyttää välillä myös..
      Olen samaa mieltä siinä, että ruokahömpötys on mennyt liian pitkälle jos mihinkään ei uskota. Tottakai on hyvä ajatella itse ja pitääkin, mutta se ei ole oikeaa ajattelua jos lapsen laittaa karpille. Ei tarvitse tosiaan saarnaamaan ruveta, mutta lapsen syömisestä voisi äidin kanssa puhua.

      Tässä eräs blogikirjoitukseni joka ei käsittele lastenruokaa, mutta sivuaa aihetta kuitenkin ruokavalion osalta muuten.
      http://reinonravinto-oppi.blogspot.com/2011/09/dieetti-ruokavalio-ruokavalion-muutos.html

    • Karppaajan vaimo

      Oma mieheni on karppaaja ja hän ei ainakaan todellakaan laita lasta karppaamaan. Oma lapseni on 1 1/2 v ja ei tykännyt vauvana perunasta, aika vähän sain syötettyä perunaa, ainoa taisi olla oli peruna-porkkana sose. Nyt syö perunaa joissakin muodoissa, mutta ei keitettyä perunaa. On muutenkin aika nirso, mutta hyvin on kasvanut ja paino noussut.

      Ohjeet muuttuu jatkuvasti, että millä pitäisi aloittaa. Itse en muista mikä neuvolan ohje oli. Mutta joidenkin ohjeiden mukaan perunassa on suuri tärkkelyspitoisuus ja se aiheuttaa masuvaivoja. Nyt netissä olevan neuvolan ohjeen mukaan: "Ensimmäisinä makuannoksina voidaan antaa esimerkiksi perunaa, porkkanaa, kesäkurpitsaa, maissia, kukka- ja parsakaalia. Uusia ruokia lisätään yksitellen 1-2 uutta ruokaa viikossa."

      Oma lapseni kärsi masuvaivoista (ilma). Itse kyllä luin ohjeita ja koitin tarjota vaihtelevaa ruokaa. Ihan siksikin, että soseisiin siirtyessä pitää pikkuhiljaa maistattaa eri ruoka-aineita.

      Meillä anoppi moitti, että kun syötämme valmissoseita. Kun niissä on lisäaineita. Vaikka kaikissa purkeissa mitä minä ostin sanottiin, että niitä ei ole lisätty ja valmistan sivullakin mainittiin, että lastenruokiin ei niitä lisätä. Anoppi on yli 65 v joten hänen nuoruudessaan ehkä valmisruoat oli erilaisia... Meiän laspella oli tosiaan masuvaivoja ja nukkui huonosti ja viihtyi sylissä paljon, vaikea siinä oli soseita väsätä. Mieskin tuli vasta myöhään töistä ja olin tosi väsynyt.

      Ehkä voisit etsiä hyviä ohjeita soseen tekoon ja antaa niitä tyttärellesi. Vältä kuitenkin tyrkyttämästä neuvojasi liikaa ja nalkuttaen. Ja tyyliin, että sinä tiedät kaiken paremmin. Se vain ärsyttää.

      • Karppaajan vaimo

        Voisit myös tarjoutua auttamaan soseiden teossa. Älä sano syyksi, että tytär ei mielestäsi osaa tehdä niitä vaan kun hänellä on lapsen kanssa muutenkin puuhaa. Ihan vaan tarjoudut auttamaan, että tytär saa levätä.


      • Karppaajan vaimo

        Korjaan sen verran, että tarkoitin säilöntäaineita, että niitä ei käytetä lainkaan. Joitakin lisäaineitahan (ainakin ns. luontaisia) lasten valmisruuissa on. Mutta ei niitä nyt voi verrata muihin valmisruokiin joissa on vaikka mitä.


    • Raaka omena

      Mä oon saanut neuvolasta jonkun ohjeen jossa sanottiin, että omenaa, päärynää ym. voi raastaa. Mutta en muista minkä ikäiselle?

      Ja löysin tämmöisen ohjeen netistä.

      Päärynä-omenasose
      Alk. 4-6 kk

      Valmistusaika noin 15 minuuttia
      1 päärynä
      1 omena
      (hieman tavallista sokeria tai hedelmäsokeria)

      Kuori ja poista siemenkota hedelmistä. Paloittele ja soseuta. Makeuta tarvittaessa.

      Tästäkin saa käsityksen, että omena on raakaa?

      Mitä tulee neuvolan ohjeisiin, niin oma äitini taas kehoitti olemaan kuuntelematta niitä! Kuuntelen silti mieluummin kuin äitini ohjeita. Ja vauvatkin on erilaisia, toisilla joku aiheuttaa masuvaivoja mikä toisella ei.

      Eikös karppaus liity enimmäkseen laihdutukseen?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      407
      2884
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      76
      2249
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      112
      1785
    4. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      192
      1499
    5. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      77
      1472
    6. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      27
      1447
    7. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1445
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1333
    9. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1297
    10. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1271
    Aihe