luopuminen

Olet aika nuori ottamaan yksin vastuun koirasta. Minusta koira otetaan perheeseen yhteiseksi, vaikka yksi perheenjäsenistä olisikin se innokkain koiranhoitaja/-haluaja. Oletko puhunut vanhemmillesi siitä, että he voisivat auttaa sinua enemmän? Älä syytä itseäsi, ei etukäteen voi tietää miten raskasta koiranhoito on -- vanhempiesi kuuluu tietää paremmin.
Koirasta luopuminen ei ole "kauhea teko", jos tietää että koiralle on parempi olla jonkun toisen hoidossa. Vastuullisinta on juuri ajatella koiraa. Mutta kannattaa ensin keskustella vanhempiesi kanssa asiasta. Ehkä he haluavat auttaa, jos kuulevat miten raskas asia sinulle on.

Kyllä kait sen koiran olisi parempi saada omistaja joka kykenee siitä huolehtimaan. Monet hoitavat koiransa yksin, jopa useammankin. Iso miinus vanhemmillesi, jotka ovat tosiasiallisesti vastuussa: itsehän olet lapsellinen ääliö ja vanhempiesi olisi pitänyt se tietää, eikä antaa kinuamiselle periksi. Toivottavasti edes opit jotain. Seuraavaksi varmaan keksit että haluat vauvan.

Olin ikänäsi silloin,että käyn koulua ja lenkitän kolme kerta päivässä jopa 2-3 koiraa vaikka jaksoin kyllä liian pitkään.Olisit ajatellut etukäteen asiasta,että oletko valmis vastuun koiran hoidosta näin tai onko jaksamisestasi tarpeeksi tai aikaa sille.Hmm..jos tuntua "ei jaksa" niin kokeilla lyhyet lenkit vaikka 3-4 kerta päivässä,mutta jos kahdesti päivässä niin täytyy pitkällä lenkillä.Onhan koirasi 5kk eli vielä yhä vaatii lenkkejä menossa.jos väsymys niin ota tunnin pälkkärit niin jaksat paremmin,mutta se vaatii aikaa.Olenhan joskus ollut aivan puhki,mutta on pakko silti lenkille niin saisin vaikka pälkkärit tunnin niin.

Sanoo neiti joka on varmaa jonku amiksen käyny! Tolla tytöllä saattaa lukio olla eessä. Kuule se sun amis vuonna nakki ja makkara ei vastaa nykyajan lukiota. Kaikki tekee virheitä, jätä toi tyttö rauhaan senkin häiriintynyt ihminen!

Ensin mun on ihan pakko kysyä, miksi sä halusit koiran alunpitäen?
Koiran hoitaminen on rankkaa, pentuaikana varsinkin ja olen varma että siitä on sinulle mainittu, vanhempasi varsinkin, eli se ei voi olla sinulle yllätys.
Mielestäni olisi erittäin aikuinen teko jos kantaisit vastuusi, oppisit samalla että mitään elävää olentoa ei voi hylätä vain mielijohteiden takia.
Anna itsellesi vielä mahdollisuus, pyydä vaikka aluksi vanhemmiltasi apua.
15 vuotiaan pitää kuitenkin ottaa jo vastuu tekemisistään ja sinun vastuullasi on nyt koira.
Näytä kaikille että sinusta on kasvamassa aikuinen.
Olen varma, että kun pentuvaihe on ohi, koirasta on tullut sisäsiisti ja olet jaksanut kouluttaa sitä koko ajan, tajuat miten ihanaa on omistaa koira.
Tsemiä!
Ja toivottavasti huomaat koiran omistaja olemisen ihanuuden :)

minkä rotuinen koira kyseessä? pieni koira olisi ehkä ollut helpompi...
adoptoi koira parempaan kotiin, jos et jaksa enää hoitaa.

Itse olen 11v. ja minulla on vähän vajaat 7kk seropi uros, minäolen ainakin jaksanut ihan hyvin eikä äitini paljoa sitä hoida. koita vielä olen varma että sitten kun pentuvaihe menee ohi niin on helpompaa :)

Itselläni on nyt 7kk ikäinen pentu. Olen 17, ja kun pentu oli jonnin aikaa ollut minusta tuntui etten jaksa enään. Yksinkertaisesti voimat olivat kaikki, mutta onnekseni sain avopuolisoltani hurjan paljon tukea ja apua. En aavistanutkaan, että pennun kasvattaminen on niin rankkaa vaikka kahden pennun kasvatuksessa olenkin ollut hyvin paljon (öin ja päivin) läsnä.

Nyt kuitenkin helpottaa, ja olen onnellinen etten edes harkinnut pennusta luopumista vaan sinnittelin niillä vähäisilläkin voimillani avopuolisoni avustuksella tänne saakka. Pentu on mieletön, enkä kadu hetkeäkään että raadoin sen kanssa välillä itseni aivan puhki.

Tässä tapauksessa kuitenkin (niinkuin moni on jo sanonut) vanhempiesi kuuluisi ottaa vastuuta, koska ovat sinulle koiran hankkineet. Heidän tosiaan olisi pitänyt tietää, että jokainen teini-ikäinen haluaa koiran koska se on niin ihana ja söpö. Niin minäkin tein nuorempana, mutta koska vanhempani eivät minulle koiraa hankkineet, sain aikaa miettiä ja n. 2-3v jälkeen päädyin omaan karvapallooni.

Olen 48 ja minusta koiran hoito (vanha koira) on liian rankkaa yksin, en jaksaisi koko ajan. Onneksi koirani on alkuperäisessä kodissaan aika ajoin. Aloin sitä hoitaa kun alkuperäisessä kodissa ei ollut sille aikaa. Nykyään se on minulla valta-osan ajasta ja tykkää minusta tosi paljon.

Koiran kanssa kyllä menee ihan erikoistapauksessa 1 h per päivä, mutta yleensä 2-4 h JOKA päivä. Useimmiten se on hauskaa, mutta joka ikinen päivä sitä tahtia on liian rankkaa.

En yhtään ihmettele että nuorella 15 v on käynyt voimille. Älä välitä ketjussa olevista syyttelevistä kommenteista. Nyt voit kokeilla järjestää tilanteen sellaiseksi, että saat levätä, esim. jos joku toinen voisi joskus hoitaa koiraa? On järjestettävä asiat niin, että jaksaa hyvillä mielin hoitaa koiraansa. Mutta voihan koirasta luopuakin, ehkä se pääsee sellaiseen kotiin, jonne voit yhä pitää yhteyttä ja hoitaa sitä joskus.

Jos koiralla on paljon ylimääräistä energiaa, se voi käydä hermoille kun vaikka itse olet väsynyt, koira vain odottaa innoissaan koska taas mennään ulos. Ehkä rivakka liikunta auttaisi, itse juoksutan koiraa pyörän vierellä ja talvella potkukelkan. Nykyään varovaisemmin koska koira on vanha. Pyörän vierellä se pitää opettaa juoksemaan nätisti, hihna vain kevyesti käteen, ei tangon ympäri ettei se kaada sinua jos jotain sattuu. Hae tästä tarkempia ohjeita, turvallisuus on tärkeää, sekä koiran että sinun.

Olen hoitanut vain aikuista koiraa, mutta pennuista olen lukenut että eka vuosi on yhtä rankkaa kuin ihmisvauvan kanssa. ...Taitaa seuraava koiranikin olla adoptiokoira. :P Nyt olen muuttamassa maalle, koska en kestä katsoa koiraa sisällä asunnossa ilman mitään tekemistä. Teen työtä kotona joten olemme koiran kanssa kaiket päivät yhdessä.

TÄH??? Et jaksaisi hoitaa koiraasi ja silti olet hankkimassa seuraavaa!!! Ja jos ei jaksa, niin voihan sen pistää kiertoon. Ihan kuule sanoisin, että miksi neuvot toisia, kun et koiran tarpeista älyä itsekään mitään.
Ja neuvosi koiran juoksuttamisesta pyörällä on vaarallinen. Hihna kädessä ei pidä pyöräillä, vaan ostaa sitä varten tehty apuväline, springeri, joka kiinnitetään pyörän runkoon. Se on turvallinen, koira ei voi kaataa pyöräilijää.

Tarkoitus oli jakaa kokemuksia ja pohtia koiranhoitoa. Mieti vähän ennenkuin kirjoitat noin tylysti, aiheutat paljon pahaa mieltä.

ite syyttäisin vanhempia tässä tapauksessa. kumma jos eivät koiran hoitoon osallistu. mutta sitäkään en ymmärrä miten se koira vie niin voimat ettei sitä jaksa hoitaa...mulla on ollut parhaimmillaan 5 koiraa jotka piti vielä lenkittää eriksee useastakin syystä ja osa niistä vielä oli arvaamattomia pelastettuja koiria mitä piti vahtia silmä tarkkana koko ajan. silti jaksoin hoitaa talouden samalla jne.
mutta olin vähä vanhempi ku 15 mutta nuori silti.
sinuna vaan sanoisin vanhemmille että koira vie voimia ja tarvisit apua :)
olen varma että vanhempasi ovat ihan mielissään koska olivat ensin koiraa vastaan mutta elleivät ihan kusipäitä ole niin auttavat ihan varmasti koiran kanssa :)

säälittävää! meillä on kotieläimiä niin maan perkeleesti ja itellä on poni ja koira kissoja, kaneja, possuja lampaita vuohia ja taas koiria ja poroja jne. itekki oon väsyny välillä mutta toi on jo laiskuutta! kaverillanikin on oma koira ja yksin käy lenkillä jne. ei ole valittanu joten kokoa ittes ja lepää vähön ja voithan korvata pitkän lenkin aktiivisellä leikillä, niin me tehdään , tai esim. agility tai jotain. itteppä oot hankkinu koiran niin nyt kyllä hoidat sen ! tuliko muuten mieleen että se on sun seuraavat 10-18 vuotta???????

jos et oikeesti jaksa kysy haluaako joku tuttusi osallistua hoitoon tai ottaa koko koiran.........

Luovu koirasta,ei se niin paha teko ole.Koirasi kyllä aistii sen, että et enää oikein välitä sen kanssa touhuilla,ja alkaa kärsiä siitä.Ei se luopuminen tee susta huonoa ihmistä, vaan aattele se koiran parasta.

Olisit ajatellut asiaa pitemmälle ennen kuin sen koiran kinusit... Sääliksi käy koiraa.

Jopas on kummallista.. Mä käyn töissä useamman kymmenen kilometrin päässä kuutena päivänä viikossa. Silti jaksan hoitaa ja rakastaa koiriani. Toinen on 6v ja toinen vasta 11 vko. Isoa rotua kumpikin. Ikinä en pois antaisi, vaikka suuriosa vapaa ajasta meneekin koirien kanssa. Taitaa teinitytöllä kavereiden kanssa riehuminen ja meneminen mennä koiran ohelle. Vanhempasi olivat siis oikeassa kun eivät olisi koiraa sinulle halunneet. Toivottavasti otat opiksesi ja kuuntelet vanhempiasi tulevaisuudessa. He ovat kuitenkin kauas katseisempia kuin sinä. Tiesit kyllä että opiskelut ovat edessäsi, mutta kuvittelit että vanhempasi hoitavat koiran ja sinä vain paijaat sitä silloin tällöin. Ei koirat ole tavaroita, ne rakastavat ja kiintyvät ihan kuten ihmisetkin. Olet vielä niin lapsi ettet ole valmis huolehtimaan elävästä olennosta, se vaatii pyyteetöntä rakkautta. On siis parempi että luovut koirasta ja etsit sille hyvän kodin. Voit myös tietenkin päättää aikuistua ja saat itsellesi rakastavan ystävän vuosiksi eteenpäin.

Koiranpentu vaatii paljon. Vastuullinen omistaja stressaa ja kokee olonsa välillä väsyneeksi ja voimattomaksikin. Nimittäin vastuullinen omistaja haluaa pennusta yhteiskuntakelpoisen siis käskynalaisen ja turvallisen koirakansalaisen. Ei koirasta kasva yksinään hienokäytöksinen aikuinen. Pentu vaatii päivittäin kouluttamista. Kaikki opetetaan alusta, ovesta meno, ruokailu, hihna käytös, väistäminen, kaikki käskyt. Puhumattakaan siitä että ekat viikot luovutusiän jälkeen menee ihan siinä että koiralle opetetaan mitä saa purra ja mitä ei. Kaiken opettaminen on aikaa vaativaa ja sen lisäksi täytyy myös aktivoida pentua niin fyysisesti kuin älyllisestikin. Ihmisvauva on tyytyväinen kun saa ruokaa, unta ja jotain värikästä ja äänekästä katseltavaa sen lisäksi että saa olla vanhempien lähellä. Kun ihmislapsi tutustuu kaikkeen uuteen koskemalla käsillä, niin koiran pentu tekee sen suullaan. Talon remontointi ja kouluttautuminen on helppoa koirankasvatuksen rinnalla, niissä edistymiseen vaikutat itse. Koiran kasvattamisessa täytyy löytää parhaat mahdolliset keinot joilla asiat menee koiralle perille, niistä jokainen on yksilö eikä opi jotain vain siksi että ihminen päättää sen oppivan jonkin asian.

Ei koiran pitäminen aina niin helppoa ole. Joutuu sitä moni aikuinenkin luopumaan koirasta muuttuvien tilanteiden takia. En ymmärrä miksi täällä syyllistetään ihmistä, kun pitäisi kannustaa siihen, että hän miettii asiaa kunnolla ja etsii sitten paremman kodin koiralle, jos ei itse pysty siitä huolehtimaan.

Itse joudun luultavasti luopumaan omasta silmäterästäni muuttuvien työtilanteiden takia, pitkää päivää. Ei ole oikein koiraa kohtaan, että hän joutuu olemaan yksin kellonkin ympäri ja lenkit jäävät lyhyiksi. Vaikka kuinka oli suunnitellut asiat menevän toisin, aina kaikelle ei vain voi mitään.

Tiedän tunteet tuosta väsymisestä.. Meidän perheessä on ollu koiria niin kauan kun muistan, ja se oli mukavaa. Olin päättänyt, et kun asun omillani, ja varallisuus antaa myöten, ostan oman koiran. Ja näin tein. Mutta voi kauhea miten kova työ se olikaan! En ikinä uskonut, et tulisi niin hirveä stressi ja masennus. Välillä ajattelin, etten pärjää, etten saa pennusta oikeanlaista koiraa. Välillä itkin itseni uneen. kun luulin, etten jaksa enään. Se suurin taakka tulikin siitä, kun jouduin ensimmäisen kerran elämässäni oikeasti kunnolla vastuuseen toisesta elämästä. Kissoja minulla oli ollut aina myös, mutta ne oli aivan ihan eri luokkaa kuin koira. Kun puhuin äidilleni näistä tuntemuksista, hän sanoi, että nuo kuulostavat ihan samalta, kuin mitä jotkut äidit saa synnyttämisen jälkeen.

Nykyään koirani on jo vuoden, enkä ole luovuttanu. Nykyään olen kiitollinen, etten luovuttanut. Koska miten hieno koira tuosta tulikaan! Piti vain jaksaa ottaa itseään niskasta kiinni ja päättä, et mähän jaksan tehdä tän, kun sen halusinkin. Ja pitää vain uskoa itseensä. Tottahan se oli, et kun oli nuorempi tämä koira, ni omasta vapaa-ajasta ei ollut puhettakaan, ja kun 15 vuotias olet vielä, niin tiedän miten sitä vapaa-aikaa haluaa. Mutta sano mun sanoneen, kyllä se helpottuu tuosta vielä kun vain jaksat yrittää, etkä luovuta. Lopussa kiitos seisoo, ja olet tyytyväinen itseesi kun sait itsellesi kunnollisen koiran kumppaniksesi :3

voi ei, tiedän miltä sinusta tuntuu! itselläni on 1v3kk-ikäinen seropinarttu, ja viime kesä juoksuineen ja murrosikineen oli kamaa aikaa, varsinkin, kun työni oli epäsäännöllistä. itkin iltoja, kun mietin, täytyisikö minun luopua karvaturristani, mutta pysyin lujana ja pidin koirani. onneksi pidin, pentuaika tosiaan oli tähän mennessä se haastavin, nyt neiti on jo huomattavasti helpompi hoitaa, vaikka siihen kolmesta neljään tuntiin päivässä meneekin. tsemppiä, toivottavasti vanhempasi auttavat!