Kyllä sitä vaan alkaa miettimään, kun vanhenee, että mitä järkeä tässä kaikessa on, varsinkin siinä tapauksessa, kun läheinen, jolla olisi ollut paljon erilaisia suunnitelmia, kuolee yllättäen eläkkeelle päästyään.
Kuinka monen elämästä suurin osa kuluu taloudellisten asioiden tavoittelemiseen ja tulevaisuuden suunnitelmien miettimiselle.
On paljon suunnitelmia, haaveita, mutta kun elämä päättyy, niin kaikki suunnitelmat päättyvät, ei ole enää tekijää, ei tuttua puhetta, askelia tai muutakaan, ainoastaan ihmisestä jäävät muistot.
Tapahtuu peruuttamaton asia, lopullinen ja vaikeasti hyväksyttävä.
Tapahtunutta ei halua tai voi käsittää tapahtuneen todellisesti, vaan olettaa kaiken olevan unta ja jonkun herättävän siitä unesta, joka tuntuu epätodelliselta ja heräävänsä siihen, jolloin kaikki olisi ennallaan.
Enää ei olekaan läheisintä ihmistä mukana elämän eri tilanteissa, mihin olit tottunut ja mikä oli niin itsestään selvää ja päättymätöntä.
Nuorella ihmisellä on suuria odotuksia ja suunnitelmia elämälleen.
Vähitellen, kun ikää tulee enemmän, niin suhtautuminen muuttuu.
Moni nuorena tärkeä asia muuttuu merkityksettömäksi vanhempana.
Kuinka monen elämästä suurin osa kuluu taloudellisten asioiden tavoittelemiseen ja tulevaisuuden suunnitelmien miettimiselle.
On paljon suunnitelmia, haaveita, mutta kun elämä päättyy, niin kaikki suunnitelmat päättyvät, ei ole enää tekijää, ei tuttua puhetta, askelia tai muutakaan, ainoastaan ihmisestä jäävät muistot.
Tapahtuu peruuttamaton asia, lopullinen ja vaikeasti hyväksyttävä.
Tapahtunutta ei halua tai voi käsittää tapahtuneen todellisesti, vaan olettaa kaiken olevan unta ja jonkun herättävän siitä unesta, joka tuntuu epätodelliselta ja heräävänsä siihen, jolloin kaikki olisi ennallaan.
Enää ei olekaan läheisintä ihmistä mukana elämän eri tilanteissa, mihin olit tottunut ja mikä oli niin itsestään selvää ja päättymätöntä.
Nuorella ihmisellä on suuria odotuksia ja suunnitelmia elämälleen.
Vähitellen, kun ikää tulee enemmän, niin suhtautuminen muuttuu.
Moni nuorena tärkeä asia muuttuu merkityksettömäksi vanhempana.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mielestäni elämä on hallitsematon vuoristorata ajelu, jonka tarkoitukseen ei ole vastausta, jonka kohdalla ei voisi kysyä aina uudestaan miksi. Se on kokemus jonka aikana tulee ylä- sekä alamäkiä, joista kummastakin löytyy paitsi positiivisia myös negatiivisia puolia. Alamäissä tulee kysyttyä mitä järkeä tässä kaikessa on vaikka itsekkin ymmärtää kysymyksen järjettömyyden. Kun tiedostaa vastauksen mahdottomuuden, on olo ahdistunut ja yksinäinen. Ei jotain hyvää, jos jotain huonoa. Ehkä tarkoitus on vääristymä ihmisen ajattelussa ja hinta jonka ihminen maksaa luovuudestaan.
järkeä paljon näkynyt eikä kuulunut. Ei asu viisaus ihmisten päässä ainakaan. Olen ollut pienestä asti jollain tapaa masentunut, vaikka olen saanut mitä ihanimman lapsuuden ja muuta. Joku vaan on aina tökkäissyt/häirinnyt. Se on ihmisten mieletön ristiriita.... Ei ole päätä eikä häntää. Hiukan turhauttavaa. No, elän oman elämäni omien arvojeni mukaisesti. Toisinaan olo on väsynyt ja tylsistynyt ja toivoton.
Ehkä joskus vielä saan taas iloa elämään. Nyt on ollut todella pitkä synkkä kausi kaikin puolin.
Otan osaa Suruusi.
Onko tässä elämässä mitään järkee??? Toiset näitä aattelee ja päätä särkee!!!
Onko järkeeee vai eiiii!!!!!
Muistot ovat kaikki mitä meillä on. Haaveet ja suunnitelmat, ei niiden tarvitse välttämättä päättyä. Sekä muistot, haaveet että suunnitelmat voi pukea kirjalliseen muotoon, jossa ne voivat jatkaa omaa elämäänsä sukupolvelta toiselle. Niin vähäpätöistä tapahtumaa elämässä ei olekaan, jota ei voisi kirjalliseen muotoon pukea. Vepan sanoja siteeraten: "Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä".
Otan osaa suruunne.
Nämä olemassaolokriisit ovat osa puberteettia. Kypsemmässä iässä pitäisi olla jo hyväksynyt laajemman skaalan tarkoituksettomuuden ja tyytyä nauttimaan elämän pienistä iloista.
Nämä on näitä ihmiselämän suuria arvoituksia.
Tuskin saamme koskaan vastausta siihen missä olimme ennen syntymää ja kun sitten synnyimme tänne, niin se on vähän kuin, että emme tiedä mistä tulimme tänne, mutta avattuamme silmämme havahduimme siihen, että emme enää pääse takaisin, vaan olemme tulleet jonnekin, josta emme voi enää palata takaisin siihen olotilaan, jossa olemme olleet ennen syntymäämme.
Syntymähetkellä emme tietenkään vielä ajattele näin, mutta vuosien mittaan ja kun elämme, niin jokainen varmana miettii näitäkin asioita.
Tämä elämä on kuin olisimme avaneet oven ja astuneet tähän elämään, mutta emme pääse täältä enää sinne mistä olemme tänne tulleet.
Mikä oli se olotila, jossa olimme ennen syntymäämme.
Elämä on hauras ja epävarma, siksi elämän jokaisesta hetkestä tulisi nauttia, ei elää liikaa tulevaisuuden suunnitelmien ajassa, eikä menneisyydessä, vaan tässä hetkessä.
Unimaailmakin on mielenkiintoinen, joskus voi nähdä todella miellyttävää unta, jossa kaikki on täydellistä, niin että voisi hyvinkin jäädä sinne unimaailmaan, jonka rinnalla tämä reaalinen maailma ei ole mitään.
Tuollaisen unen jälkeen herätessä on huomattavasti erilainen olo, kuin normaalisti aamuisin yleensä.
Toisaalta harmituksen tunne on myöskin tuttu hyvän unen jälkeen ja toivoisikin unen jatkuvan seuraavana yönä, mutta haaveeksi se silti jää.
Minua ainakin keihtoo ympäröivä avaruus ja siellä oleva kauneus.
Voisipa vaan lähteä leijumaan avaruuteen ja ajatuksen nopeudella liikkua avaruudessa paikasta toiseen.
Avaruudessa riittäisi kyllä loputtomasti tutkimista ja mielenkiintoisia paikkoja missä vierailla.
Ajatelkaa niitä useita miljardeja galakseja ympäri universumia, triljoonia tähtiä ja mitä kaikkea avaruudessa on suunnattomia määriä.
Kuinka paljon on vielä, mitä emme ole vielä nähneet ja mitä on vieä löytämättä.
Ihmiselämän pituus on mielekäs suhteessa kivikautisen kulttuurin metsästäjäkeräilijän elämään. Nykyisen informaatiosivilisaaton yhteyteen elämä on aivan liian lyhyt. Juuri kun oppinut hallitsemaan elämäänsä, alkaa vakava ikääntyminen uhata. Ihmisikää on varmasti mahdollista lisätä huomattavasti, mutta markkinatalous ei voi sellaisia toimenpiteitä hyväksyä. Aivan ilmeisesti jos ja kun oikeasti toimiva "nuorennusterapia" keksitään, se kriminalisoidaan epämääräisten argumenttien perusteella. Minä täytän melko pian 60. Teen kaiken voitavani, jotta minulla olisi mahdollisuus kokea 120-vuotispäiväni. On niin paljon mielekästä tekemistä ja kokemista jäljellä.
Minä olen ajatellut asian niin, että ei elämässä voi ollakaan järkeä. Miksi siinä olisi? Elämä on muutenkin niin iso ja laaja käsite, että ei siihen kai ihmisaivoilla saa mitenkään järkeä. Tavallaan täytyy vain hyväksyä se, että järkeä ei ole.
Ihmisen elämänkaari on kaikilla kovin erilainen, yksi kuolee vauvana, toinen nuorena, kolmas aikuisena ja neljäs vanhuksena. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu.
Nuoruuden toiveet ja haaveet muuttuvat suurinpiirtein kaikilla, koska elämän kokemukset muuttavat meitä suuntaan tai toiseen. Jos ne eivät muuttaisi, se olisikin varsin ikävää: esim. olla koko ajan sama ihminen vielä 50-vuotiaana...
Itse olen ajatellut elämän niin, että pitää tehdä sitä, mikä missäkin ajassa ja tilanteessa tuntuu oikealta. Vuoden päästä sekin voi taas jo esim. muuttua.
Minua ja aika montaa muutakin kiinnosti sosiaalisessa mediassa liikkunut saattohoidossa työskennelleen sairaanhoitajan kertomukset siitä, mitä kuolevat ihmiset kertoivat katuvansa elämässään:
- sitä, että elivät muiden kuin omien odotustensa mukaisesti
- etteivät ilmaiseet selkeämmin omia tunteitaan, sekä negatiivisia että positiivisia
- että eivät pitäneet yhteyttä ystäviinsä
- että tekivät liikaa töitä.
Tuossa on varmasti monelle aika hyvät elämänohjeet.