Yksin etsimässä

seuralaiseton

Kannattaako sinkkuna käydä yksinään pyörimässä baareissa, vai huomaako naiset heti että toi on seuraa etsimässä ja välttävät kuin ruttoa?

Tilanne on se ettei juurikaan ole samassa tilanteessa olevia baari kavereita, vaan kaikilla on perheet. Ei niitä voi baariin mukaan pyydellä viikon loppuisin.

38

373

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varmasti

      Kannattaa odottaa kotona että joku tulee hakemaan.

    • Etsimyösseuraa
    • kyl pitäisi löytyä

      Harrastukset ovat yksi hyvä paikka.

    • Kyllähän se yksinäisenä nuorena miehenä on hyvinkin vaikea mennä baariin, kun kaikki muut nuoret ovat siellä aina kavereidensa kanssa ja sitten yksinäisiin nuoriin miehiin kiinnitetään siellä hirveästi negatiivista huomiota kaikkien osalta. Monet saattavat ihmetellä sun yksinoloa ja tulla kyselemään painostavasti siitä, että miksei sulla ole ketään kavereita siellä mukana.

      Varmasti silloin saisit paremmin juttuseuraa baareista, jos sulla olisi kavereita siellä mukana, kun sen perusteella ihmiset saavat susta sosiaalisen ja suositun kuvan, jonka jälkeen sulla varmasti riittäisi seuraa koko ajan.

      • EIIIIIIIIIKÄ !!!!!

        AAAAAAAAAGGGGHHH !!!!!! En kestä! Ammun itteni.

      • weru man
        EIIIIIIIIIKÄ !!!!! kirjoitti:

        AAAAAAAAAGGGGHHH !!!!!! En kestä! Ammun itteni.

        Tarjoan konjakin, jos rauhoitut.

      • 10+11
        EIIIIIIIIIKÄ !!!!! kirjoitti:

        AAAAAAAAAGGGGHHH !!!!!! En kestä! Ammun itteni.

        No hittoako annat sille huomiota, sitähän se kerjää.

      • "yksinäisiin nuoriin miehiin kiinnitetään siellä hirveästi negatiivista huomiota kaikkien osalta."

        Ei pidä paikkaansa.

        "Monet saattavat ihmetellä sun yksinoloa"

        Niin se on helppo keskustelun avaus. "hei ootkos yksin täällä?" "mitäs sä täällä yksin teet?". Käyn joskus yksin baarissa ja kyllä joku aina tulee kyselemään mutta sen tarkoitus ei ole tuomita sinua. Tuomitseminen on päässäsi.

        "Varmasti silloin saisit paremmin juttuseuraa baareista, jos sulla olisi kavereita siellä mukana"

        Ei pidä paikkaansa. Jos otat kavereita mukaan niin muista ottaa kaksi. Tasaluvullisia ryhmiä lähestytään harvemmin.

        "sen perusteella ihmiset saavat susta sosiaalisen ja suositun kuvan, jonka jälkeen sulla varmasti riittäisi seuraa koko ajan. "

        Oletko yläasteella? Seuran saaminen riippuu sinusta, ei siitä miten monta seuralaista sinulla jo on.

      • gloriana_demeter kirjoitti:

        "yksinäisiin nuoriin miehiin kiinnitetään siellä hirveästi negatiivista huomiota kaikkien osalta."

        "Ei pidä paikkaansa. "

        Kyllä se pitää, sillä mulla itselläni on tästä aiheesta paljon kokemuksia ja kaikki negatiivisia sellaisia. Kotiseuduilla oli aina inhottavaa mennä yksin baariin, kun pienellä paikkakunnalla oli samat tyypit joka viikonloppu baareissa ja kaikki nuoret tunsivat toisensa siellä jotain kautta. Tietenkin yksinäinen nuori mies oli kaikkien ihmettelyn kohteena.

        "Niin se on helppo keskustelun avaus. "hei ootkos yksin täällä?" "mitäs sä täällä yksin teet?". Käyn joskus yksin baarissa ja kyllä joku aina tulee kyselemään mutta sen tarkoitus ei ole tuomita sinua. Tuomitseminen on päässäsi. "

        Voi se olla keskustelun avaus, mutta miksi siitä yhdestä asiasta (yksinäisyydestä ja yksin olosta) pitäisi sitten jaksaa jutella koko illan ajan, kuten vastapuolta on usein tuntunut se kiinnostavan. Sä kun et tunne mua, etkä tiedä yhtään, että mitä kaikkea paskaa mä oon joutunut elämässäni kokemaan. Sä vaan tietenkin luulet, että kyse olisi mun omista kuvitelmista, kun sun ei ole koskaan tarvinnut kokea pienintäkään syrjintää oman yksinolosi takia ja muutenkin sulla on varmasti ollut aina paljon kavereita joka paikassa, eli eipä ole yksin tarvinnut baareissa käydä, ainakaan missään pienillä paikkakunnilla, joissa he huomataan paremmin kun vaikka Helsingissä.

        "Ei pidä paikkaansa. Jos otat kavereita mukaan niin muista ottaa kaksi. Tasaluvullisia ryhmiä lähestytään harvemmin. "

        Ainakin se on ihan varmaa, että yksin olevia nuoria miehiä ei lähestytä ollenkaan! Kaveriporukat kun ovat aina ne kaikkein suosituimmat ja ei sillä määrällä mitään väliä ole, kunhan vaan nuorilla miehillä on aina paljon kavereita niin se on iso plussa kaikkien mielestä!

        En ole ollut yläasteella enää tällä vuosituhannella, eli on siitä jonkun verran aikaa. Mutta kyllähän sen nyt sanoo järkikin, että suomessa on tykätty aina kaikkein eniten niistä nuorista miehistä, joilla on paljon kavereita ympärillään! Ei se itsestä ole niin paljoa kiinni, vaan pelkästään siitä kavereiden määrästä ja siitä miten sosiaalisen kuvan onnistuu itsestään antamaan. Samaa ovat tässä keskustelussa monet muutkin sanoneet.

        Huomasin tosta sun profiilistasi myös sen, että oot nainen! Eli totta kai sun on naisena aina helppoa löytää seuraa baareista. Naisten kun on helppo käydä yksinkin baareissa, sillä se ei kiinnitä kenenkään huomiota negatiivisessa mielessä, vaan enemmänkin positiivisesti. Heti on miehet juttelemassa ja seuraa tarjoamassa, eli ei tarvii koskaan olla yksin baarissa tai missään muuallakaan, jos vaikka lähtee yksin laivaristeilylle tai ulkomaan matkalle.

        Nuori mies jos lähtisi yksin laivaristeilylle tai ulkomaan matkalle, niin saisi varmasti olla koko ajan kaikkien ihmettelyn kohteena ja silmätikkuna negatiivisessa mielessä. Kyllä siinä ihmiset kyselisivät ja ihmettelisivät, että miksei ole ketään kavereita mukana tollaisessa sosiaalisessa paikassa, joissa kuuluu käydä aina kaveriporukoiden kanssa.

      • DarkFear kirjoitti:

        :D

        Ei helevetti.

        "Kyllä se pitää, sillä mulla itselläni on tästä aiheesta paljon kokemuksia ja kaikki negatiivisia sellaisia. Kotiseuduilla oli aina inhottavaa mennä yksin baariin, kun pienellä paikkakunnalla oli samat tyypit joka viikonloppu baareissa ja kaikki nuoret tunsivat toisensa siellä jotain kautta."

        Älä käy baareissa joissa on selkeän klikkiytyneet porukat. Etkö sitäpaitsi asu nyt jossain isommassa kaupungissa? Haloo!

        "Voi se olla keskustelun avaus, mutta miksi siitä yhdestä asiasta (yksinäisyydestä ja yksin olosta) pitäisi sitten jaksaa jutella koko illan ajan, kuten vastapuolta on usein tuntunut se kiinnostavan."

        Eihän siitä nyt koko iltaa keskustella vaan vain sen alkuhetken. Ketään kiinnosta puhua baarissa yksinäisyydestä?

        "Sä kun et tunne mua, etkä tiedä yhtään, että mitä kaikkea ****** mä oon joutunut elämässäni kokemaan."

        Varmasti hyvin traumaattista mutta jos traumasi estävät sinua elämästä normaalia elämää, niin hae oikeasti apua.

        "Sä vaan tietenkin luulet, että kyse olisi mun omista kuvitelmista, kun sun ei ole koskaan tarvinnut kokea pienintäkään syrjintää oman yksinolosi takia ja muutenkin sulla on varmasti ollut aina paljon kavereita joka paikassa, eli eipä ole yksin tarvinnut baareissa käydä, ainakaan missään pienillä paikkakunnilla, joissa he huomataan paremmin kun vaikka Helsingissä."

        Olen käynyt yksin baarissa pikkupaikkakunnilla. Olen asunut pienellä paikkakunnalla.
        Olet oikeassa minun ei ole tarvinnut kokea syrjintää yksinoloni takia, enkä tunne ketään, joka sellaista olisi ainakaan baarissa joutunut kokemaan.

        "Ainakin se on ihan varmaa, että yksin olevia nuoria miehiä ei lähestytä ollenkaan!"

        Ei pidä paikkaansa. Olen itsekin lähestynyt. Helpompihan se on yksin istuvaa lähestyä kuin remakoivaa poikaporukkaa.

        "Mutta kyllähän sen nyt sanoo järkikin, että suomessa on tykätty aina kaikkein eniten niistä nuorista miehistä, joilla on paljon kavereita ympärillään!"

        Mutta mikä on syy ja mikä on seuraus. Tykätäänkö heistä koska heillä on paljon kavereita, vai onko heillä paljon kavereita koska heistä tykätään? Mitä luulet?

        "Ei se itsestä ole niin paljoa kiinni"

        Kyllä se on persoonasta lähes kokonaan kiinni. Tietenkin sosiaalisilla ihmisillä on enemmän kavereita, sehän on itsestäänselvyys!

        Mitenkäs selität kaikki ne miehet, jotka käyvät yksin kaikkialla ja silti he eivät saa negatiivista vastakaukua?
        Oikeasti hei, baarit ovat pullollaan yksin olevia miehiä. Jokaisessa baarissa on vähintään yksi. Ainakin kaikissa missä minä olen käynyt.

        Jos kuitenkin olet noin vainoharhainen, niin keksi tarina. Kaverisi ovat tuolla jossain, hukkasin heidät edellisessä baarissa yms.

      • diips-daaps
        DarkFear kirjoitti:

        Dear DF, on siellä yksinäisiä naisiakin. Voisi alkaa keskustelemaan toisilleen? Vaikka edes hetkeksi?

        "Älä käy baareissa joissa on selkeän klikkiytyneet porukat. Etkö sitäpaitsi asu nyt jossain isommassa kaupungissa? Haloo! "

        Kotiseudulla kun ei oikein ollut varaa valita baareja, oli ne mitä oli ja kaikissa kävi aina samat ihmiset joka viikonloppu ja koska pienestä tuppukylästä on kyse, niin tietenkin kaikki nuoret tunsivat siellä toisensa jotain kautta. Tätä nykyä asun onneksi Helsingissä, mutta kun ei ole ketään kavereita, niin eipä sitä viitsi yksin baareissa käydä.

        "Eihän siitä nyt koko iltaa keskustella vaan vain sen alkuhetken. Ketään kiinnosta puhua baarissa yksinäisyydestä? "

        Kyllä kotiseudun ihmisiä kiinnosti siitä puhua, kun se oli niin outo ja ihmeellinen asia, jos mun ikäiseni nuori mies sattui olemaan baarissa ilman ketään kavereita. Aina kun yritin vaihtaa siinä puheenaihetta johonkin muualle, niin eipä mennyt pitkää aikaa, kun vastapuoli oli enemmän halukas puhumaan siitä mun yksinäisyydestä ja utelemaan kavereista ym. vastaavaa.

        Oon kertonut tämänkin asian täällä varmaan tuhansia kertoja, mutta joudun kertomaan sen jälleen kerran, kun sä et sitä ilmeisesti ole vielä kuullut.

        "Varmasti hyvin traumaattista mutta jos traumasi estävät sinua elämästä normaalia elämää, niin hae oikeasti apua. "

        Kyllä ne kotiseudun ihmisten aiheuttamat traumat ovat estäneet mua tekemästä vaikka mitä ja aina on tuntunut siltä, ettei mitään oikein voi tehdä ja mihinkään ei voi mennä sen takia, kun ei ole niitä kavereita joita voisi mukaan ottaa. Pahimmat paikat ovat mm. baarit, laivaristeilyt ja kaikki mahdolliset ulkomaan matkat. Mistään tollaisista en ole voinut koskaan edes haaveilla, kun ei vaan pysty yksin niihin lähtemään, kun pelottaa niin kovasti se, että miten kaikki muut ihmiset siihen oikein suhtautuvat.

        Sitten kun on esteenä vielä se, että miten kertoisin asian perheelleni (vanhemmille ja broidille), jos nyt sattuisin yksin laivaristeilylle lähtemään. Olisi se heidänkin mielestä outoa, jos mun ikäiseni nuori mies lähtisi yksin laivaristeilylle ilman ketään kavereita, varsinkin kun vanhemmat ovat tottuneet tässä vuosien aikana veljeni sosiaaliseen elämään ja siihen, että hänellä on aina paljon kavereita joka paikassa ja sitten vanhempi veli joutuukin vaan viettämään tylsää ja yksinäistä elämää.

        "Olen käynyt yksin baarissa pikkupaikkakunnilla. Olen asunut pienellä paikkakunnalla.
        Olet oikeassa minun ei ole tarvinnut kokea syrjintää yksinoloni takia, enkä tunne ketään, joka sellaista olisi ainakaan baarissa joutunut kokemaan."

        Tietenkään naisena et ole joutunut mitään syrjintää sen takia kokemaan. Etkä varmaan edes tunne ketään sellaista, kun kaverisi (myös naisia?) ovat saanee käydä rauhassa yksin baareissa kenenkään sitä ihmettelemättä ja varmasti myös kaikilla sun miespuolisilla kavereilla on paljon kavereita elämässään, eli heidänkään ei ole tarvinnut koskaan tuskailla samalla tavalla sen yksinäisyyden kanssa, kuten mä olen aina joutunut.

        "Ei pidä paikkaansa. Olen itsekin lähestynyt. Helpompihan se on yksin istuvaa lähestyä kuin remakoivaa poikaporukkaa. "

        Ehkä sun mielestä asia on noin, mutta aina vaan kaikki naiset sanovat sitä, kuinka se sosiaalisuus ja kavereiden määrä ovat miehessä ne kaikkein tärkeimmät asiat. Monet ovat sanoneet ihan suoraan sen, etteivät he haluaisi tutustua tai mennä juttelemaan baarissa yksinäiselle miehelle, ainakaan nuorelle miehelle, koska heidän mielestä se on outoa, jos nuorella miehellä ei ole ketään kavereita.

        "Mutta mikä on syy ja mikä on seuraus. Tykätäänkö heistä koska heillä on paljon kavereita, vai onko heillä paljon kavereita koska heistä tykätään? Mitä luulet? "

        Se on varmasti suuri syy, että kun heillä on paljon kavereita, niin sitä kautta heidän on yksinäisiä helpompi tutustua uusiin ihmisiin ja muutenkin ihmiset ovat sellaisia, että he haluavat tutustua aina just niihin miehiin, joilla on paljon kavereita elämässään. Ei kukaan halua vapaaehtoisesti tutustua yksinäisiin nuoriin miehiin, koska heissä katsotaan olevan aina jotain vikaa, kun heillä ei ole ketään kavereita.

      • gloriana_demeter kirjoitti:

        Mitenkäs selität kaikki ne miehet, jotka käyvät yksin kaikkialla ja silti he eivät saa negatiivista vastakaukua?
        Oikeasti hei, baarit ovat pullollaan yksin olevia miehiä. Jokaisessa baarissa on vähintään yksi. Ainakin kaikissa missä minä olen käynyt.

        Jos kuitenkin olet noin vainoharhainen, niin keksi tarina. Kaverisi ovat tuolla jossain, hukkasin heidät edellisessä baarissa yms.

        "Mitenkäs selität kaikki ne miehet, jotka käyvät yksin kaikkialla ja silti he eivät saa negatiivista vastakaukua?
        Oikeasti hei, baarit ovat pullollaan yksin olevia miehiä. Jokaisessa baarissa on vähintään yksi. Ainakin kaikissa missä minä olen käynyt. "

        Tietenkin sellaisilla miehillä on aina äärimmäisen hyvä itsetunto, joilla on paljon kavereita elämässään ja just tämän vuoksi heidän on sitten myös helppo liikkua ja matkustella joskus yksinkin, ettei se yksinlähtö olekaan samanlainen shokkitilanne, mitä se vaikka mulle olisi.

        Tietysti baareissa näkee myös yksinäisiä miehiä, mutta ylivoimainen enemmistö heistä onkin keski-ikäisiä ja vanhempia (yli neljäkymppisiä), sillä tossa iässä se onkin paljon ymmärrettävämpää, jos mies käy yksin baareissa, kun vaikka joskus nuoruusiällä, jolloin siellä pitäisi olla aina iso kaveriporukka mukana.

        Oon joutunut keksimään niin paljon elämässäni näitä valetarinoita, etten jaksa enää lähteä sellaiseen. Kotiseuduilla kun sai aina selitellä kaikenlaisia valheita, jos kävi yksin baareissa ja siitäkin huolimatta sai aina ihmisten vihat ja painostukset niskoilleen. Eli en todellakaan jaksa enää keksiä näitä valheita, kun niistä ei ole mitään apua.

      • DarkFear kirjoitti:

        "Älä käy baareissa joissa on selkeän klikkiytyneet porukat. Etkö sitäpaitsi asu nyt jossain isommassa kaupungissa? Haloo! "

        Kotiseudulla kun ei oikein ollut varaa valita baareja, oli ne mitä oli ja kaikissa kävi aina samat ihmiset joka viikonloppu ja koska pienestä tuppukylästä on kyse, niin tietenkin kaikki nuoret tunsivat siellä toisensa jotain kautta. Tätä nykyä asun onneksi Helsingissä, mutta kun ei ole ketään kavereita, niin eipä sitä viitsi yksin baareissa käydä.

        "Eihän siitä nyt koko iltaa keskustella vaan vain sen alkuhetken. Ketään kiinnosta puhua baarissa yksinäisyydestä? "

        Kyllä kotiseudun ihmisiä kiinnosti siitä puhua, kun se oli niin outo ja ihmeellinen asia, jos mun ikäiseni nuori mies sattui olemaan baarissa ilman ketään kavereita. Aina kun yritin vaihtaa siinä puheenaihetta johonkin muualle, niin eipä mennyt pitkää aikaa, kun vastapuoli oli enemmän halukas puhumaan siitä mun yksinäisyydestä ja utelemaan kavereista ym. vastaavaa.

        Oon kertonut tämänkin asian täällä varmaan tuhansia kertoja, mutta joudun kertomaan sen jälleen kerran, kun sä et sitä ilmeisesti ole vielä kuullut.

        "Varmasti hyvin traumaattista mutta jos traumasi estävät sinua elämästä normaalia elämää, niin hae oikeasti apua. "

        Kyllä ne kotiseudun ihmisten aiheuttamat traumat ovat estäneet mua tekemästä vaikka mitä ja aina on tuntunut siltä, ettei mitään oikein voi tehdä ja mihinkään ei voi mennä sen takia, kun ei ole niitä kavereita joita voisi mukaan ottaa. Pahimmat paikat ovat mm. baarit, laivaristeilyt ja kaikki mahdolliset ulkomaan matkat. Mistään tollaisista en ole voinut koskaan edes haaveilla, kun ei vaan pysty yksin niihin lähtemään, kun pelottaa niin kovasti se, että miten kaikki muut ihmiset siihen oikein suhtautuvat.

        Sitten kun on esteenä vielä se, että miten kertoisin asian perheelleni (vanhemmille ja broidille), jos nyt sattuisin yksin laivaristeilylle lähtemään. Olisi se heidänkin mielestä outoa, jos mun ikäiseni nuori mies lähtisi yksin laivaristeilylle ilman ketään kavereita, varsinkin kun vanhemmat ovat tottuneet tässä vuosien aikana veljeni sosiaaliseen elämään ja siihen, että hänellä on aina paljon kavereita joka paikassa ja sitten vanhempi veli joutuukin vaan viettämään tylsää ja yksinäistä elämää.

        "Olen käynyt yksin baarissa pikkupaikkakunnilla. Olen asunut pienellä paikkakunnalla.
        Olet oikeassa minun ei ole tarvinnut kokea syrjintää yksinoloni takia, enkä tunne ketään, joka sellaista olisi ainakaan baarissa joutunut kokemaan."

        Tietenkään naisena et ole joutunut mitään syrjintää sen takia kokemaan. Etkä varmaan edes tunne ketään sellaista, kun kaverisi (myös naisia?) ovat saanee käydä rauhassa yksin baareissa kenenkään sitä ihmettelemättä ja varmasti myös kaikilla sun miespuolisilla kavereilla on paljon kavereita elämässään, eli heidänkään ei ole tarvinnut koskaan tuskailla samalla tavalla sen yksinäisyyden kanssa, kuten mä olen aina joutunut.

        "Ei pidä paikkaansa. Olen itsekin lähestynyt. Helpompihan se on yksin istuvaa lähestyä kuin remakoivaa poikaporukkaa. "

        Ehkä sun mielestä asia on noin, mutta aina vaan kaikki naiset sanovat sitä, kuinka se sosiaalisuus ja kavereiden määrä ovat miehessä ne kaikkein tärkeimmät asiat. Monet ovat sanoneet ihan suoraan sen, etteivät he haluaisi tutustua tai mennä juttelemaan baarissa yksinäiselle miehelle, ainakaan nuorelle miehelle, koska heidän mielestä se on outoa, jos nuorella miehellä ei ole ketään kavereita.

        "Mutta mikä on syy ja mikä on seuraus. Tykätäänkö heistä koska heillä on paljon kavereita, vai onko heillä paljon kavereita koska heistä tykätään? Mitä luulet? "

        Se on varmasti suuri syy, että kun heillä on paljon kavereita, niin sitä kautta heidän on yksinäisiä helpompi tutustua uusiin ihmisiin ja muutenkin ihmiset ovat sellaisia, että he haluavat tutustua aina just niihin miehiin, joilla on paljon kavereita elämässään. Ei kukaan halua vapaaehtoisesti tutustua yksinäisiin nuoriin miehiin, koska heissä katsotaan olevan aina jotain vikaa, kun heillä ei ole ketään kavereita.

        Niin et enää asu siellä mysteeri kylässäsi, joten otahan iisisti.
        Nämä kaikki on siis tapahtunut yhden kylän yhdessä baarissa?

        Arvaa mitä? Et voi yleistää yhden paikan perusteella kaikkiin paikkoihin ja ihmisiin. Se ei vain päde.

        Eli sinulla on pahoja ongelmia, jotka eivät ole matkakavereista kiinni. Hae oikeasti apua kun se kerta vaikuttaa elämääsi noin laaja-alaisesti!

        Vinkki: Älä kerro niille! Aikuisen ihmisen ei tarvitse tehdä tiliä muille jos menee yksin risteilylle. Minä olen muuten käynyt myös usein reittilaivalla yksin. News flash: No one gives a shit.

        "Tietenkään naisena et ole joutunut mitään syrjintää sen takia kokemaan. "

        En puhunut vain itsestäni.

        "Etkä varmaan edes tunne ketään sellaista, kun kaverisi (myös naisia?) ovat saanee käydä rauhassa yksin baareissa kenenkään sitä ihmettelemättä ja varmasti myös kaikilla sun miespuolisilla kavereilla on paljon kavereita elämässään, eli heidänkään ei ole tarvinnut koskaan tuskailla samalla tavalla sen yksinäisyyden kanssa, kuten mä olen aina joutunut."

        Minulla on ystävinä sekä miehiä että naisia. En minä ole kenenkään ihmettelemättä päässyt yksin käymään, kyllä joku aina kysyy "mitäs täällä yksin teet?". Koska en ole vainoharhainen pystyn vain näkemään sen sinä kuin se on eli tarkoituksettomana small talkina.

        Minulla on miespuolisia kavereita, joilla on vain vähän ystäviä. Toki kaikilla on ainakin minut. Mitä merkitystä sillä on? Et kai sinä nyt ystäviä tyhjästä nyhjäise.
        Kyllä ystävystymiseen nähdään vaivaa. Kuten esimerkiksi lähdetään yksin baariin tai ristelylle tutustumaan uusiin ihmisiin.

        "Ehkä sun mielestä asia on noin, mutta aina vaan kaikki naiset sanovat sitä, kuinka se sosiaalisuus ja kavereiden määrä ovat miehessä ne kaikkein tärkeimmät asiat."

        Niin minähän olen nainen, joten...olet väärässä.

        "Monet ovat sanoneet ihan suoraan sen, etteivät he haluaisi tutustua tai mennä juttelemaan baarissa yksinäiselle miehelle, ainakaan nuorelle miehelle, koska heidän mielestä se on outoa, jos nuorella miehellä ei ole ketään kavereita."

        Mistäköhän he tietäisivät tutustumatta, että kenellä on kavereita ja kenellä ei?
        Kyllä kaverillisetkin miehet käyvät yksin baarissa.

        "Se on varmasti suuri syy, että kun heillä on paljon kavereita, niin sitä kautta heidän on yksinäisiä helpompi tutustua uusiin ihmisiin ja muutenkin ihmiset ovat sellaisia, että he haluavat tutustua aina just niihin miehiin, joilla on paljon kavereita elämässään."

        Minä kyllä luulen että homma on ihan päinvastoin.

        "Ei kukaan halua vapaaehtoisesti tutustua yksinäisiin nuoriin miehiin, koska heissä katsotaan olevan aina jotain vikaa, kun heillä ei ole ketään kavereita. "

        Ei vikaa välttämättä mutta kyllähän siellä jokin ongelma on usein taustalla. Sairaanloinen ujous esimerkiksi. Joku voi olla karsea ihminen. yms.
        Joku ei vain ole törmännyt yhteensopiviin ihmisiin tai on erakkoluonne.

        Ja minä olen vapaaehtoisesti tutustunut yksinäiseen miehee, joten...olet jälleen väärässä.

        "Niin et enää asu siellä mysteeri kylässäsi, joten otahan iisisti.
        Nämä kaikki on siis tapahtunut yhden kylän yhdessä baarissa? "

        En onneksi siellä ahdasmielisten ihmisten junttikylässä enää asu, siellä kun oli niin ahdasmielinen ja suvaitsematon ilmapiiri, että nämä syrjivät ja vihamieliset ihmiset onnistuivat oikein pilaamaan elämäni.

        "Arvaa mitä? Et voi yleistää yhden paikan perusteella kaikkiin paikkoihin ja ihmisiin. Se ei vain päde. "

        Oon mä Helsingissä käynyt yksin useissa eri baareissa, mutta ei se baareissa käynti ole yksin ollut stadissa yhtään sen mukavempaa tai mielekkäämpää, kun on joutunut aina kärsimään sen yksinolonsa takia. Monesti on saanut kokea syrjintää sen yksinäisyytensä takia ja aina on ihmiset kyselleet samalla tavalla painostavaan sävyyn niistä kavereista. Mutta tietenkään sä et tätä ymmärrä, kun sä ja sun kaverisi eivät ole koskaan joutuneet kokemaan mitään samanlaista mitä mä olen.

        "Eli sinulla on pahoja ongelmia, jotka eivät ole matkakavereista kiinni. Hae oikeasti apua kun se kerta vaikuttaa elämääsi noin laaja-alaisesti! "

        Kotiseudun ihmiset ne kaikkein suurimmat syylliset ovat näihin mun ongelmiini, kun olivat aikoinaan aina mua syrjimässä sen yksinäisyyden ja milloin minkäkin asian takia! Jos he eivät olisi aiheuttaneet tällä jatkuvalla syrjinnällä ja vittuilullaan mulle sitä huonoa itsetuntoa ja valtavaa häpeää sen oman yksinäisyyden takia, niin silloin pystyisin varmaan liikkumaan rohkeammin niissä paikoissa, joissa yksin liikkumista pelkään suuresti, eli baareissa ja laivaristeilyillä.

        Mitään ammattiapua tai psykiatrin apua en viitsi hakea, kun se maksaa kuitenkin liikaa, eikä siitä edes ole mulle mitään apua. On vaan pelkästään huonoja kokemuksia noista psykiatreista, kun kouluvuosina jouduin niissä käymään opettajien ja vanhempien pakottamana. Mieluummin kun olisin vailla sitä kaveriseuraa elämääni, niin se auttaisi mua paljon enemmän kun näiden samojen asioiden jatkuva kertaaminen.

      • gloriana_demeter kirjoitti:

        Niin et enää asu siellä mysteeri kylässäsi, joten otahan iisisti.
        Nämä kaikki on siis tapahtunut yhden kylän yhdessä baarissa?

        Arvaa mitä? Et voi yleistää yhden paikan perusteella kaikkiin paikkoihin ja ihmisiin. Se ei vain päde.

        Eli sinulla on pahoja ongelmia, jotka eivät ole matkakavereista kiinni. Hae oikeasti apua kun se kerta vaikuttaa elämääsi noin laaja-alaisesti!

        Vinkki: Älä kerro niille! Aikuisen ihmisen ei tarvitse tehdä tiliä muille jos menee yksin risteilylle. Minä olen muuten käynyt myös usein reittilaivalla yksin. News flash: No one gives a shit.

        "Tietenkään naisena et ole joutunut mitään syrjintää sen takia kokemaan. "

        En puhunut vain itsestäni.

        "Etkä varmaan edes tunne ketään sellaista, kun kaverisi (myös naisia?) ovat saanee käydä rauhassa yksin baareissa kenenkään sitä ihmettelemättä ja varmasti myös kaikilla sun miespuolisilla kavereilla on paljon kavereita elämässään, eli heidänkään ei ole tarvinnut koskaan tuskailla samalla tavalla sen yksinäisyyden kanssa, kuten mä olen aina joutunut."

        Minulla on ystävinä sekä miehiä että naisia. En minä ole kenenkään ihmettelemättä päässyt yksin käymään, kyllä joku aina kysyy "mitäs täällä yksin teet?". Koska en ole vainoharhainen pystyn vain näkemään sen sinä kuin se on eli tarkoituksettomana small talkina.

        Minulla on miespuolisia kavereita, joilla on vain vähän ystäviä. Toki kaikilla on ainakin minut. Mitä merkitystä sillä on? Et kai sinä nyt ystäviä tyhjästä nyhjäise.
        Kyllä ystävystymiseen nähdään vaivaa. Kuten esimerkiksi lähdetään yksin baariin tai ristelylle tutustumaan uusiin ihmisiin.

        "Ehkä sun mielestä asia on noin, mutta aina vaan kaikki naiset sanovat sitä, kuinka se sosiaalisuus ja kavereiden määrä ovat miehessä ne kaikkein tärkeimmät asiat."

        Niin minähän olen nainen, joten...olet väärässä.

        "Monet ovat sanoneet ihan suoraan sen, etteivät he haluaisi tutustua tai mennä juttelemaan baarissa yksinäiselle miehelle, ainakaan nuorelle miehelle, koska heidän mielestä se on outoa, jos nuorella miehellä ei ole ketään kavereita."

        Mistäköhän he tietäisivät tutustumatta, että kenellä on kavereita ja kenellä ei?
        Kyllä kaverillisetkin miehet käyvät yksin baarissa.

        "Se on varmasti suuri syy, että kun heillä on paljon kavereita, niin sitä kautta heidän on yksinäisiä helpompi tutustua uusiin ihmisiin ja muutenkin ihmiset ovat sellaisia, että he haluavat tutustua aina just niihin miehiin, joilla on paljon kavereita elämässään."

        Minä kyllä luulen että homma on ihan päinvastoin.

        "Ei kukaan halua vapaaehtoisesti tutustua yksinäisiin nuoriin miehiin, koska heissä katsotaan olevan aina jotain vikaa, kun heillä ei ole ketään kavereita. "

        Ei vikaa välttämättä mutta kyllähän siellä jokin ongelma on usein taustalla. Sairaanloinen ujous esimerkiksi. Joku voi olla karsea ihminen. yms.
        Joku ei vain ole törmännyt yhteensopiviin ihmisiin tai on erakkoluonne.

        Ja minä olen vapaaehtoisesti tutustunut yksinäiseen miehee, joten...olet jälleen väärässä.

        Tässä vielä jatkoa tohon edelliseen.

        "Vinkki: Älä kerro niille! Aikuisen ihmisen ei tarvitse tehdä tiliä muille jos menee yksin risteilylle. Minä olen muuten käynyt myös usein reittilaivalla yksin. News flash: No one gives a shit. "

        Vaikka en kertoisikaan mitään tosta laivalle menosta, niin kyllä he kuitenkin saisivat jotain mun reissustani tietää, vaikka sitten sen jälkeen, kun olisin sieltä laivaristeilyltä tullut. Eikä tässä ole kyse pelkästään vain tästä risteilystä, vaan myös siitä, että haluaisin antaa perheelleni (vanhemmille ja broidille) sellaisen kuvan itsestäni, etteivät he ajattelisi musta mitään tollaista. Kuten ihmettelisi sitä, miksei mulla ole ketään kavereita ym. vastaavaa.

        "Minulla on miespuolisia kavereita, joilla on vain vähän ystäviä. Toki kaikilla on ainakin minut. Mitä merkitystä sillä on? Et kai sinä nyt ystäviä tyhjästä nyhjäise.
        Kyllä ystävystymiseen nähdään vaivaa. Kuten esimerkiksi lähdetään yksin baariin tai ristelylle tutustumaan uusiin ihmisiin. "

        Monille ihmisille sillä kavereiden määrällä tuntuu olevan aina paljon merkitystä, sillä ei yksinäisten kavereita halua ketkään olla. Olen mä käynyt yksin baareissa vaikka kuinka paljon, heti 18-vuotiaasta lähtien, mutta koskaan en vaan ole onnistunut kavereita sieltä löytämään. Tämän vuoksi sitä ajattelee helposti myös niin, ettei sieltä laivaristeilyltä kuitenkaan ketään kavereita löytyisi, kun kaikki on kuitenkin omissa porukoissaan ja yksinäisiin nuoriin miehiin kun ei koskaan haluta tutustua samalla tavalla kun näihin sosiaalisiin tyyppeihin, joilla tiedetään olevan paljon kavereita.

        "Mistäköhän he tietäisivät tutustumatta, että kenellä on kavereita ja kenellä ei?
        Kyllä kaverillisetkin miehet käyvät yksin baarissa. "

        Yksinolo kun paljastaa helposti sen, ettei miehellä ole ketään kavereita. Näin hyvin monet ainakin just ajattelevat.

        Mulla ne suurimmat syyt yksinoloon ovat kaksi noista sun mainitsemistasi seikoista, eli aivan ykkösenä just se, kun en ole koskaan törmännyt missään yhteensopiviin ihmisiin. Kaikilla on aina niin erilaiset elämäntilanteet, eri ikäisiä, omat kaveripiirinsä ym. vastaavaa. Sitten on myös se, että en vaan ole koskaan ollut hyvä tutustumaan toisiin ihmisiin. En nyt ole mikään sairaanloisen ujo, mutta kuitenkin paljon enemmän sulkeutuneempi luonne ja hyvin tarkka oman yksityisyyteni suhteen.

    • -even flow_

      Olen nainen ja käyn yksin baarissa nimenomaan etsimässä poikaystäväksi kelpaavaa miestä. En välitä, mitä muut ajattelevat minusta. Kodista ei ole vielä kukaan tullut hakemaan, joten yritän olla aktiivinen ja käydä paikoissa, joissa saattaisi olla sinkkumiehiä.

      • korkea_moraali

        eli huoraus on sullakin mielessä !

      • älä ole itiootti
        korkea_moraali kirjoitti:

        eli huoraus on sullakin mielessä !

        Hänhän sanoi reilusti etsivänsä miesystävää - ei yhden illan seikkailua. Moraali kohdallaan siitä respect.

    • jos sulla tekee mieli baariin niin asia ratkaistu. next.

    • Älyn haamu

      Itse olen pari kertaa baarissa käynyt yksin istumassa ja ei siellä muita yksinäisiä näkynyt. Vähän typerältä se tuntui.

      Ja eikös naiset melkein automaattisesti vaistoa että yksin oleva mies on jollakin tavalla epäkelpo? Vähempäänkin homma voi kariutua, kuten esim. hieman liian huonoihin kenkiin jne.

      • "Itse olen pari kertaa baarissa käynyt yksin istumassa ja ei siellä muita yksinäisiä näkynyt. Vähän typerältä se tuntui. "

        Näinhän se just on. Eipä noissa baareissa koskaan näy ketään yksin olevia, ei ainakaan ketään nuorempia miehiä.

        "Ja eikös naiset melkein automaattisesti vaistoa että yksin oleva mies on jollakin tavalla epäkelpo? Vähempäänkin homma voi kariutua, kuten esim. hieman liian huonoihin kenkiin jne. "

        Niin tätä mieltähän kaikki naiset ja myös miehetkin ovat, että yksinäisissä nuorissa miehissä on aina jotain vikaa, kun heillä ei ole ketään kavereita mukana. Just tämän vuoksi heiltä kysellään aina painostavasti siitä yksinolosta.

      • Älyn haamu
        DarkFear kirjoitti:

        "Itse olen pari kertaa baarissa käynyt yksin istumassa ja ei siellä muita yksinäisiä näkynyt. Vähän typerältä se tuntui. "

        Ei kukaan kyllä minulta mitään kysynyt (ikävä kyllä).

        "Niin tätä mieltähän kaikki naiset ja myös miehetkin ovat, että yksinäisissä nuorissa miehissä on aina jotain vikaa, kun heillä ei ole ketään kavereita mukana. "

        Älä viitsi valehdella noin härskisti.
        Tapasin ex-avomieheni kun hän oli yksin baarissa. Ei tullut edes mieleenikään että hän olisi jotenkin outo kun noin kehtaa olla yksin ja vielä ihan baarissa.
        Minun kantapaikassani on ainakin jatkuvasti yksin liikenteessä olevia. Siinä ei ole mitään ihmeellistä.

        Oikeasti...

        En mä mitään tässä valehtele, vaan kerroin ihan tosiasioita! Kyllä mä uskon, että sä voit olla eri mieltä tästä asiasta ja ajatella hieman eri tavalla ton asian. Kyllähän aina joka asiasta löytyy muutamia harvoja yksilöitä, jotka ovat ylivoimaisen enemmistön kanssa eri mieltä.

        Mutta kyllä sä varmaan kysyit ex-avomieheltäsi sen kavereista ja siitä, että miksi hän on yksin liikkeellä? Lisäksi sun avomiehelläsi varmaan myös oli kavereita elämässään, sillä et sä varmaan muuten olisi halunnut häneen edes tutustua?

        Toivottavasti et nyt loukkaantunut mun oletuksistani, sillä en todellakaan halunnut loukata sua. Mutta kun en vaan ole ikinä elämässäni tai edes nettimaailmassa tavannut yhtään sellaista naista, jolle se miehen kaverimäärä ja sosiaalisuus/epäsosiaalisuus olisi täysin yhdentekeviä asioita. Kyllä kai kaikki naiset haluavat sitä, että heidän miehellään on edes muutamia kavereita, ettei hän ole täysin yksinäinen.

        "Niin tätä mieltähän kaikki naiset ja myös miehetkin ovat"

        Älä valehtele. Et kertonut tosiasioita vaan velehtelit ja vieläpä tietoisesti kun tiesit etteivät kaikki todellakaan ole sitä mieltä.

        "Mutta kyllä sä varmaan kysyit ex-avomieheltäsi sen kavereista ja siitä, että miksi hän on yksin liikkeellä?"

        Miksi olisin kysynyt? Eipä tullut mieleenkään. Pyysin pelaamaan sanapelejä.
        Ja voin kertoa että kaverien määrällä ei ole mitään merkitystä, eikä exälläni ollutkaan niitä kuin kaksi.

        Tottakai toivon että jokaisella ihmisellä olisi edes yksi ystävä.

        " Älä valehtele. Et kertonut tosiasioita vaan velehtelit ja vieläpä tietoisesti kun tiesit etteivät kaikki todellakaan ole sitä mieltä. "

        No ei ehkä ihan kaikki, mutta varmaan n. 98-prosenttia ihmisistä ja etenkin naisista on sitä mieltä mitä mä kerroin.

        Ihmettelen vaan sitä, että miksi se sua niin harmittaa, jos oot ton marginaalisen vähemmistön joukossa? Ei kai siinä mitään häpeää ole? Ainakin musta on tosi kiva, että maailmasta löytyy joskus edes muutamia sellaisia rohkeita yksilöitä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa enemmistön mielipiteitä.

        "Miksi olisin kysynyt? Eipä tullut mieleenkään. Pyysin pelaamaan sanapelejä.
        Ja voin kertoa että kaverien määrällä ei ole mitään merkitystä, eikä exälläni ollutkaan niitä kuin kaksi. "

        Aika ihmeellistä, ettei nainen kysy mitään miehen yksinolosta ja kavereista, jos hän on yksin baarissa. Täytyy sanoa, että oot aika harvinainen tapaus. Enkä nyt tarkoita tätä millään pahalla, ettet niin luule.

        Voi kun pystyisi edes joskus käymään baareissa, niin ettei tarvisi istua siellä koko iltaa yksinään, mutta samalla kun ihmiset olisivat vielä kyselemättä mitään siitä mun yksinolosta ja siitä miksei ole ketään kavereita mukana.

        Niin mäkin haluaisin, että mulla olisi edes yksi kaveri, jonka kanssa voisi käydä sitten mm. baareissa, laivaristeilyillä ja ulkomaan matkoilla. Tähän asti kun sitä on joutunut aina jäämään kokonaan paitsi kaikista tällaisista huvituksista ihan vaan sen oman yksinäisyytensä takia. Tosin kotiseuduilla kävin kyllä yksin baareissa, mutta sieltähän ei koskaan saanut mitään muuta kun huonoja kokemuksia ja entistä pahemman mielen.

    • ikisinkkumies

      Tärkeitä asioita miehessä on ulkonäön lisäksi se, että miehellä on kavereita sekä sopiva ihmissuhde CV.

      Kavereiden määrän voi hyvin päätellä siitä onko mies baarissa yksin vaiko kaveriporukan mukana. Myöskin kaveriporukan laatu kertoo miehestä paljon.

      Ihmissuhde CV selviää sitten kysymällä. Yleensä naiset kysyvätkin tätä jo aikaisessa vaiheessa tutustuttaessa. CV:ssä ei saisi olla kovin pitkiä aukkoja, tai ainkin niihin pitäisi löytyä hyvä selitys joka mielellään olisi villiä sinkkuelämää tai maailmanympärimatkailua. Myöskään samalla tavalla kuin työelämässäkin, CV:ssä pitäisi olla muutamia pitkiä seurustelusuhteita eikä isoa määrää lyhyitä pätkäsuhteita.

      Valehdella ei kannata. Ennenpitää siitä jää kiinni kun naiset tarkistavat että CV:ssä olevat tiedot pitävät paikkaansa.

      • "Tärkeitä asioita miehessä on ulkonäön lisäksi se, että miehellä on kavereita sekä sopiva ihmissuhde CV. "

        Hyvä kun edes joku ymmärtää mua ja myöntää sen, miten mä oon tässä asiassa täysin oikeassa! Just tolla tavallahan se asia on, sillä eipä yksinäisiä nuoria miehiä kukaan halua missään lähestyä, kun aina pitäisi nuorella miehellä olla kavereita ympärillä.

        "Kavereiden määrän voi hyvin päätellä siitä onko mies baarissa yksin vaiko kaveriporukan mukana. Myöskin kaveriporukan laatu kertoo miehestä paljon. "

        Niin koska yksinäisiä nuoria miehiä katsotaan aina baareissa hyvin negatiivisesti. Baarit kun ovat just sellainen ympäristö, että ne onkin tarkoitettu vaan paljon kavereita omaaville nuorille. Ei niissä baareissa koskaan ole ketkään ymmärtäneet niitä nuoria miehiä, joilla ei ole kavereita siellä mukana.

        "Ihmissuhde CV selviää sitten kysymällä. Yleensä naiset kysyvätkin tätä jo aikaisessa vaiheessa tutustuttaessa. CV:ssä ei saisi olla kovin pitkiä aukkoja, tai ainkin niihin pitäisi löytyä hyvä selitys joka mielellään olisi villiä sinkkuelämää tai maailmanympärimatkailua. Myöskään samalla tavalla kuin työelämässäkin, CV:ssä pitäisi olla muutamia pitkiä seurustelusuhteita eikä isoa määrää lyhyitä pätkäsuhteita. "

        Niin just tämän vuoksi yksinäisiltä nuorilta miehiltä kysytään aina ihan ekana sitä, että kenen kanssa on liikkeellä ja miksei ole ketään kavereita mukana baarissa. Tämä johtaakin aina just siihen, ettei ketkään halua sitten jutella mitään yksinäisen nuoren miehen kanssa, kun halutaan tutustua mieluummin vaan niihin sosiaalisiin ja paljon kavereita omaaviin miehiin.

        "Valehdella ei kannata. Ennenpitää siitä jää kiinni kun naiset tarkistavat että CV:ssä olevat tiedot pitävät paikkaansa. "

        Se olisikin varmaan kaikkein pahin asia, jos nuoresta miehestä paljastuisi sellainen asia, ettei hänellä olekaan ketään kavereita tai jos on, niin niitä ei olekaan kun esim. yksi tai kaksi. Se olisi myös kaikille hirveä shokki, jos paljastuisi ettei nuori mies ole facebookissa ja eikä ole liittynyt sinne vähäisen kaverimäärän takia. Nuorilla miehillä kun kavereita pitäisi olla normielämässä vähintään kymmeniä ja sitten vielä ainakin satoja facebook-kavereita. Just tällaista pinnallista paskaa tämä nykyajan elämä on!

    • naisen mielipide

      Tässä nyt hieman eriävä mielipide. Olen nainen ja olen käynyt yksin baarissa. Niinä kertoina, kun olen ollut liikenteessä yksin, on ollut mukavampaa ja luontevampaa mennä juttelemaan sellaisille miehille, jotka ovat myös olleet baarissa yksin. Se, herättääkö mies baarissa mielenkiintoni, riippuu kyllä aivan muista seikoista kuin siitä, onko hän siellä yksin vai kavereiden kanssa. Näitä seikkoja ovat esimerkiksi ulkoinen olemus, käytös sekä humalatila (=känniääliöt eivät kiinnosta).

      Mene ihmeessä yksin baariin, jos et saa kavereista seuraa. Tai mene vaikka eurosinkkujen baari-iltaan, jos seuraa kaipaat. Itselläni yksinäisen miehen bongaaminen baarissa johti kerran lyhyeen tapailuun. Kyllä varmasti on muitakin naisia, joille yksin baarissa oleva mies ei ole turn-off.

    • Tosi harvoin olen vaan kuullut koskaan tällaisia mielipiteitä, sillä kaikki naiset kun ovat aina sitä mieltä, että heidän mielestä miehellä pitää olla paljon kavereita ympärillään, kun sillä hänestä saa sosiaalisen ja suositun kuvan.

      Itselläni kun on sellainen paha ongelma, ettei ole ketään kavereita elämässä ollenkaan, niin sen vuoksi sitä ei pysty ikinä lähtemään kavereiden kanssa yhtään mihinkään, kun niitä ei mulla yksinkertaisesti ole!

      On mulle ehdotettu näitä eurosinkkujen tapahtumia, mutta niihinkään en ole koskaan uskaltanut yksinäni mennä. Tuntuisi niin paljon helpommalta, kun voisi mennä tollaisiin tapahtumiin jonkun kaverin kanssa. Varmasti tuolla eurosinkuissakin sitä ihmeteltäisiin, jos joku nuori mies tulisi yksin heidän tapahtumiin, eikä hänellä edes olisi siellä ketään tuttuja.

      • Aika seksististä läppää nyt kyllä heität, poika! Ja vielä pari pökälettä potaskaa päälle.

      • diips_daaps

        nyt voi jo sanoa : " et o tosissas" .

    • Itte käyn aina yleensä yksin baareissa ja vastaavissa paikoissa. Yksin kun liikkuu ei tarvi kuunnella porukan mietteitä mitähän nyt seuraavaksi jne..

      Mulla ainakin on paljon helpompaa kun yksin liikuskelen, pääsee jutteleen kenen kanssa tahansa joka kiinnostaa. Tosin niin kyllä pystyy porukassakin mukana ollessa... mutta periaate on sama.

      Se on mielestäni rohkeuden puutetta, jos ei yksin uskalla liikkua.

    • lttl

      Voi helevetti, muuttuuko täällä jokainen aloitus DF:n itsentä toisto -ketjuksi?!! Aivan väärässähän se on, oletukset päin persettä, mutta turha sille on mitään sanoa, koska ei se kuuntele mitään.. Vaikka koko palsta vakuuttaisi että on ihan normaalia käydä baareissa ja laivalla yksin, niin ei, ei mitään.

      KAIKKI muut ovat väärässä ja DF oikeassa. vittu saatana mikä helvetin tyyppi!!!

    • On täällä ollut myös muutamia sellaisia, joiden mukaan mä olen tässä asiassa ihan oikeassa! Mitä luulet, että miksi toi tämän keskustelun aloittanut henkilö päätti ylipäätään aloittaa keskustelun tästä kyseisestä aiheesta? Varmaan just siksi, että hän on myös kokenut sen baareissa liikkumisen yksinään jotenkin epämukavaksi.

      Sitten älyn haamu kertoi tossa myös siitä, miten noissa baareissa ei ole mitään mukavaa olla yksinään. Aloitti vielä oikein uuden keskustelun tästä ihan samasta aiheesta! Eli kyllä tässä riittää kirjoituksia, joissa ollaan just samaa mieltä mun kanssani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      104
      2892
    2. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      294
      2135
    3. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      122
      2005
    4. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      138
      1827
    5. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      93
      1430
    6. Poliisi etsii Leif Lindemannia

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-etsii-leif-lindemania-julkaisi-kuvan/8982310#gs.cec6zf Onko nähty jo tarhar
      Kokkola
      26
      1096
    7. Mitä mielestäsi on aito

      rakkaus? Miten sen kuvailisit?
      Ikävä
      102
      1029
    8. Hitsi että olet tyylikäs!

      Sinulla on upea näkemys ja oikeaa värisilmää. Hyvä etten melkein pudonnut polvilleni eteesi kun hämmästytit minut jällee
      Ikävä
      38
      1027
    9. Ensi kerralla aion ottaa sinun kanssa

      Tuijotus kisan ja mitäs sitten tapahtuu jää nähtäväksi 🤩😃 Voi olla vähän hankalaa jos muita ihmisiä mutta odotelkoot s
      Ikävä
      46
      848
    10. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      48
      846
    Aihe