"...New Yorkin yliopiston kasvatuksen tutkimuksen tutkijaprofessori Diane Ravitch nostaa Suomen esimerkiksi siitä, miten asiat tehdään kouluissa oikein ja juuri päinvastoin kuin Yhdysvalloissa...."
"Hän mainitsee myös Suomen alhaisen, neljän prosentin lapsiköyhyyden; Yhdysvalloissa köyhyysrajan alapuolella elää 22 prosenttia lapsista."
"Revitch tuskailee, että yhdysvaltalaisen koulujärjestelmän uudistajat suorastaan järkyttyvät, kun heille mainitsee suomalaisen koulumallin."
Yhdysvaltalaisen koulujärjestelmän(kin) jäykkyys lie uskonnollista perua.
No, Texasissa eivät onneksi alkaneet opettaa luomioppia.
http://www.hs.fi/kotimaa/Tunnettu yhdysvaltalaistutkija ylistää suomalaiskouluja/a1305547356754
Ei sieltä USA:sta kannata ihan kaikkea kopsata
8
104
Vastaukset 8
- että silleen
Toisaalta asiassa on unohdettu sellainen seikka, että opetustyö Suomessa on lähitulevaisuudessa myös entistä edullisempaa: http://www.hs.fi/kotimaa/Potkut uhkaavat 2 000ta amk-opettajaa/a1305547341154
Totta
Kohta iskee globaali lama ja sitten on tilanne täysin uusi.
Oletan tosin, että USA:ssa ilman sosiaaliturvaa ja sairausvakuutusta olevat tulevat olemaan äärimmäisessä kurjuudessa verrattuna vaikkapa Suomeen.
Siinä ei tiedonnälkä hengellisen totuudennälästä puhumattakaan ole ekana mielessä, jos suolissa murisee kova nälkä.
- herttainenhertta
Luulen, että amerikkalaisen koulujärjestelmän ongelmat juontuvat libertarianistisesta ajattelusta, jossa koulutus ei ole palvelu, joka tarjotaan, vaan tuote, joka ostetaan. Se toimii kyllä niiden suhteen, joilla on varaa ostaa itselleen (tai lapsilleen) hyvä koulutus, mutta näkyy huonoina tuloksina, kun mitataan koko maan koulutustasoa.
Yhdysvaltalainen oikeisto vihaa julkista sektoria ja se saa heidät vain kaivamaan kuoppaa syvemmäksi. Yksityisellä sektorilla kyllä luotetaan siihen, että kun työstä ja asemasta tehdään tarpeeksi houkutteleva palkan ja muiden etuuksien avulla, siihen saadaan valita paras työntekijä. Näin ei kuitenkaan haluta toimia opettajien kohdalla. Heille haluttaisiin maksaa vähemmän ja tarjota vähemmän etuuksia. Oikeisto vaatii, että huonolle opettajalle, eli sellaiselle, jonka oppilaat pärjäävät huonosti testeissä, voi antaa entistä helpommin potkut.
Sellaisen politiikan seurauksena kohta kukaan täysipäinen amerikkalainen ei halua olla opettaja. Köyhien alueidan lapsilla tulee olemaan entistä huonommat mahdollisuudet saada kunnon koulutus.
Obaman ratkaisu ei näyttäisi olevan yhtään parempi. Hänkin korostaa testausta ja tulospalkkausta, sekä haluaa enemmän charter-kouluja, jotka rahoitetaan sekä julkisin että yksityisin varoin, mutta joilla on enemmän vapauksia opetussuunnitelman suhteen.
Ne libertarianistit ovat tietenkin konservatiivikristittyjä, joten oikeassa olet, kyllä tuo ajattelutapa uskonnollista perua on.- 1000sanaa1totuus
"Ne libertarianistit ovat tietenkin konservatiivikristittyjä, joten oikeassa olet, kyllä tuo ajattelutapa uskonnollista perua on."
En tiedä lukuja, mutta nähtävästi libetarianismi on 'yleistä' ateistien keskuudessa. Mutta tämä näkemys voi johtua siitä, että nämä libertarianismia kannattavat ateistit ovat yleensä jenkkejä.
Joku on sanonut aika hyvin, että jenkkien ongelma on asenne, että jokainen heistä on superrikas miljönääri, joka joutuu hetkellisesti köyhyydellä nöyryytetyksi.
On se kyllä aika sairasta, että ihmiset joutuvat pallottelemaan 3-5 työpaikan välillä, ei ostaakseen lomamökkiä tai säästääkseen isoon sijoitukseen, vaan ihan vain selvitäkseen kuukaudesta toiseen. En dissaa näitä ihmisiä, hatunnosto että jaksavat vääntää noin monessa duunipaikassa, mutta ei sen nyt ihan noin pitäisi mennä... - 1000sanaa1totuus
Ai niin, mä en sitten ole libertarianisti, koska mun mielestä elämässä on muitakin arvoja kuin pelkkä markkina-arvo.
- herttainenhertta
1000sanaa1totuus kirjoitti:
"Ne libertarianistit ovat tietenkin konservatiivikristittyjä, joten oikeassa olet, kyllä tuo ajattelutapa uskonnollista perua on."
En tiedä lukuja, mutta nähtävästi libetarianismi on 'yleistä' ateistien keskuudessa. Mutta tämä näkemys voi johtua siitä, että nämä libertarianismia kannattavat ateistit ovat yleensä jenkkejä.
Joku on sanonut aika hyvin, että jenkkien ongelma on asenne, että jokainen heistä on superrikas miljönääri, joka joutuu hetkellisesti köyhyydellä nöyryytetyksi.
On se kyllä aika sairasta, että ihmiset joutuvat pallottelemaan 3-5 työpaikan välillä, ei ostaakseen lomamökkiä tai säästääkseen isoon sijoitukseen, vaan ihan vain selvitäkseen kuukaudesta toiseen. En dissaa näitä ihmisiä, hatunnosto että jaksavat vääntää noin monessa duunipaikassa, mutta ei sen nyt ihan noin pitäisi mennä...Kyllä libertarianismi on melko suosittua myös (amerikkalaisten) ateistien keskuudessa, mutta he ovat silti vähemmistö vähemmistössä. Vallankahvassa on kristillinen oikeisto, jonka poliittinen mantra on "small government". Hallinnon pitää antaa ihmisten vapaasti hoitaa sellaiset asiat kuin terveydenhuolto ja eläkkeet, eikä lain pidä rajoittaa päästöjä tai työvoiman riistoa. Kohdun sisältö taas kuuluu heistä ehdottomasti hallinnon vallan alle.
Lisää pas-kaa USA:sta. Pahimmat uutiset Texasista.
"Lasten tapot ovat Yhdysvaltojen vaiettu ongelma" HS
"Teksasissa lasten hyväksikäyttötilastot ovat maan synkimmästä päästä."
"Teksasissa viranomaiset ovat kuvanneet tapauksia vaikeiksi muun muassa siksi, että lasten huoltajat tekevät kaikkensa salatakseen totuuden naapureilta."
Saamarin tekopyhää ja taas uusi esimerkki mitä vitsin shittiä fundamentalismi saa aikaan.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Lasten tapot ovat Yhdysvaltojen vaiettu ongelma/a1305547396919Paha ilmainen sosiaalohuolto "UUUHUUHUHUU"
http://www.youtube.com/watch?v=fRdLpem-AAs
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3661388- 58874
- 83870
- 115854
- 51720
- 94691
- 45681
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.48566En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.54553Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku108513