Kahvikuppineuroosista paranee!!!!

Jeps. Kahvikuppineuroosi, eli sosiaaalisten tilanteiden pelko. Itsehän aloin moisesta kärsimään tuossa syksyllä ja siis yli puoli vuotta olen sen kanssa taistellut (joidenkin mielestä kai lyhyt aika). Sen lisäksi muutakin ahdistuneisuutta ollut mutta nyt koen olevani tästä kaikesta voiton puolella ja kovin siitä iloitsen. Tarvittaessa popsin propralia, mutta enää ei siihenkään ole onneksi niin usein tarvetta.

Hakeutukaa ihmeessä hoitoon ennenkuin se pahenee. Uskokaa pois, SE EI MENE OHI AJANMYÖTÄ, siis ei katoa ilman apua. Pahemmaksi muuttuu mitä kauemmin sitä yksinänne vatvotte. Itsekin yritin salata kaikilta, mutta tilanteen pahentuessa aloin jännittää jo omia vanhempiani jolloin oli pakko kertoa. Heidän tuen saattelemana ensin lekurille ja sitten terapiaan, jossa käyn edelleen.

Kaikkein paras ratkaisu ongelmaan on jännityksestä kertominen muille. Itse esim. tyttöystävälleni kerroin heti suhteen alussa. Ja kun piti mennä hänen vanhempiaan (joille en halunnut ongelmaani paljastaa) tapaamaan missä tietenkin kahvia myös piti juoda, helpotti taas kun kerroin tytölleni että tuleva jännittää. Hän oli tukenani ja olisi ottanut tilanteen haltuun jos se olisi karannut käsistä. Se että hän tiesi rauhoitti niin että vanhempien seura ei niin häirinnyt. Nykyäänkin heillä käyntiä jännitän joskus paljonkin mutta olen tullut sen kanssa sinuiksi ja uskon että jos tätä menoa jatkuu niin unohdan kokonaan edes jännittää moista. Jälleen tänäänkin olen menossa käymään ja ainakaan vielä se ei ole minua vaivannut missään vaiheessa. Muistissa on jo kuitenkin paljon hyviä, onnistuneita kokemuksia.

Tässäpä vielä omat pikku vinkkini jos ei kuppi meinaa pysyä kädessä:

-Propral nassuun hyvissä ajoin ennen "todella kauheaa tilannetta". Ei käsi tärise ainakaan niin pahasti. Ja usein myös se alkaa väsyttää, jolloin tulen välinpitämättömäksi ja tilannettakkaan ei niin tavallaan "viitsi" jännittää. Huomasin joskus ajattelevani "aivan **** sama"

-Yritä ajatella aina jännittäessäsi että "aivan **** sama". Älä psyykkaa väärin itseäsi hokemalla mielessäsi "epäonnistun, nolaan itseni, olisipa kauheaa jos..." jne. Sen sijaan mieti "entäs sitten jos mokaan, ei haittaa"

- Ota vain puoli kuppia kahvia, näinpä ei ainakaan läisky jos meinaa käsi täristä. Itse usein sorrun valittamaan että närästää ja muka sen takia en voi juoda. Osaksi totta. Tätä kuitenkin pidän vain väliaikais keinonani jos tunnen etten selviydy. Edistystä oli tämän keksiessäni tapahtunut jo sen verran että kahvipöytään uskalsin istahtaa :)

- Usein otan mieluummin vaikkapa mehua, koska mehulasit usein isompia ja korkeampia ja kahvikupit taas niin ****n pieniä. Isoon lasiin vain puolilleen juomaa niin tärinä ei haittaa ja tuskin näkyy. Tai no ainakin se minua kovin rauhoitti. (itse ongelmahan ei ole se mitä juo ;))

- Joskus kun olin kovin jännitynyt ja seurasin muita niin hermostuin lisää. Mahdollisesti odotin hetkeä jolloin kaikki katsoo muualle jolloin voin hörpätä kupista käsi täristen. Älä tee näin, koska ainakaan isommassa seurueessa ei tällaista "turvallista hetkeä" tule. Sen sijaan tee näin: Huomasin että auttaa kun katsoo tiettyyn pisteeseen, vaikkapa pöytäliinan jotakin kuviota aina kun hörppäät kupista. Keskity vain siihen kohtaan mitä katsot, älä ajattele muuta. Tällöin et edes tiedä katsovatko muut sinua sillä hetkellä ja onko sillä edes väliä? Voit myös sulkea silmäsi kun nostat kupin huulillesi, jolloin et mieti katsovatko muut sinua vai eivät. Älä keskity siihen mitä teet, vaan ajattele jotain mukavaa, älä anna muiden läsnäolon häiritä.

- Ja kaikkein paras neuvo on että kerro ongelmastasi niin monelle kuin pystyt. Minulla ainakin niiden seurassa ongelma poistui välittömästi joille kerroin ja palaute oli lähinnä "jaahas, mikäs siinä", siis positiivista, koska se ei tuntunut muista olevankaan niin hävettävä kun itse sen oletin olevan. Jännitys helpotti sillä kertaa ja myöhemmin samassa seurassa se oli jo tiessään! Tämä siksi että sen seurassa ei tarvi pelätä mokaavansa, joka jo tietää että sairastat kahvikuppineuroosia. Se että jo joidenkin seurassa voit nauttia kahvisi rauhassa on paljon eteenpäin. Voithan tavallaan harjoitella heidän kanssaan.

- Ja nyt kun sinulla on jo tukea ongelmasi kanssa, voit mahdollisesti suhtautua siihen huumorilla. "Hei kattokaa mun käsi tärisee aivan himona!" Näitähän ei tarvi ääneen sanoa, vitsailet mielessäsi, naurat itsellesi, annat mokata jos niin vaikka sattuisi käymään.

- Älä masennu. Ota neuroosisi vastaan mielenkiintoisena haasteena, jonka ratkaisemin voi vaikuttaa vaikealta, mutta ei varmasti ole ylitsepääsemätön. Parantumisesi seuraaminen voi olla jopa kiehtovaa!

- Näin unen jossa koin jännitystä, jota olin viimeksi kokenut lapsena kun olin pahan teossa. Olin unesta innoissani koska en muistanutkaan että on olemassa myös miellyttävää jännitystä. Esim. Omenavarkaissa kiinnijäämisen pelko oli suuri ja siitä sai uskomattomat kiksit. Näihin tilanteisiinhan suorastaan hakeutui, yritä ajatella sosiaalisten tilanteiden pelkoasi samalla tavalla. Jälkeenpäin kun olet selvinnyt tilanteesta (ehkä jopa ongelmitta), olet saanut uskomattoman extereme-kokemuksen!!! tämän unen ansiosta olen kiinnostunut vaivastani ja kun olen paremmin sen kanssa sujut, olen siitä melkeinpä innoissani ja olen alkanut sitä monelta kantilta tutkimaan. Terapeuttinikin tuntuu olevan aina aidosti kiinnostunut edistymisestäni ja uusista havainnoistani. Jonkinlaisen päiväkirjan pito voisi myös olla hyväksi, mutta sitä en ole vielä kuitenkaan saanut aikaiseksi.

Nämä kikat ovat varmasti helpommin varmasti sanottu kuin tehty, totta. Ainakin jos olet vasta sairastunut kkneuroosiin voi kuulostaa kaukaisilta edes miettiä mennä tämmöisiin tilanteisiin, mutta kyllä se ajan myötä ja harjoittelemalla helpottuu ja varmasti joskus taas voit nauttia (kuten minäkin) näistä kahvitteluhetkistä. Kokeile toki näitä kikkoja, äläkä lannistu vaikka tulisikin epäonnistumisia, ei haittaa. Itse olen näillä edennyt, toivottavasti myös sinä joka samasta ongelmasta kärsit. Se pitää vielä sanoa että tuo propral lääkitys tuntuu olleen tärkeä osa että näin pitkälle olen neuroosini tappamisessa edistynyt.

Lisäksi tähän loppuun nyt suosittelen vielä kotiläksyksi Ben Furmanin perhosia vatsassa-kirjaa. Kertoo kaikenlaisista ahdistuksista, jännityksistä ja peloista. Sosiaalisten tilanteiden pelko, esiintymisjännitys, eri fobiat jne. Ahmin kirjan heti kerralla, oli niin kiinnostava. Asiapitoista ja kuitenkin kevyttä luettavaa. Lisää kikkoja ongelmien selvittämiseen myös! Osan olenkin kai siitä ryöstänyt ;)

Ps. Nämä keinot ovat minulla auttaneet ja kaikilla on kai omat sopivat keinonsa selviytyä. Kertokaa toki tekin millaisia kikkoja olette omaksuneet. Kysyäkin saa jos tekstini oli jotenkin epäselvää tai jotakin kiinnostaa tietää tarkemmin. Yritän vastailla kun kerkeilen.