Olen tullut sellaiseen päätökseen olemassaolon mietinnässä, että asioiden olemassaolon tiedostus ei perustu siihen, että se pitää todistaa, vaan siihen että ihminen asettaa itselleen rajan mikä saa hänet uskomaan asioihin. Tässä esimerkki: Millä me muka todistamme että maailmansodat ovat joskus käyty? Me emme varsinaisesti tiedosta sitä, mutta itseasiassa sen tapahtuman olemassa olon varmistaa meille ainoastaan se että me uskomme siihen oli tieto peräisin sitten toisen ihmisen suusta tai historiankirjasta. Näin uskonnotkin käytännössä toimivat. Joidenkin ihmismielten uskomisen raja voi olla sellaisella tasolla, että se mahdollistaa uskomisen jumalaan. Me emme tiedä mitään. Me vain uskomme ideoihin jotka synnyttää joko omat aivot tai toisten ihmisten kertomat asiat.
Kiehtova aihe
kdfjhjkdfjgh
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihminen on sosiaalinen eläin. Ihminen vaikuttaa toisiin jakamalla tietoa kuulemastaan tai kokemastaan. Sosiaalisena eläimenä ihmisen käytöstä ohjaa pyrkimys sopeutua ja menestyä ympäristössään.
Tämä [tarve] ohjaa viestintäämme. Se ohjaa myös tätä kirjoittamaani viestiä. Tarkoitukseni on sopeutua ja menestyä tässä ympäristössä.
Lähteen luotettavuus ja annetun informaation todellisuuden todennettavuus viimekädessä ratkaisevat sen millaisen totuusarvon informaatio saa.
"Tiedämme" oman kokemuspiirimme ulkopuolelta sen mitä meille kerrotaan. Kertoja [informaation välittäjä] nauttii useinmiten luottamusta kunnes toisin todistetaan tai ellei aiemmin ole toisin todistettu.
Jokaisella on omakohtainen "lista" luottamusta nauttivista lähteistä.
Luotettavia lähteitä voivat olla esimerkiksi tiedemies, opettaja, uutisankkuri tai pappi. Kokemus kerrotusta on aina subjektiivinen.
Parhaimmassa tapauksessa sitä [kerrottua] verrataan omaan kokemukseen ja heikommassa tapauksessa sen herättämään tunteeseen. Edelläoleva väittämä on omaa tulkintaani, joku toinen voi olla asiasta toista mieltä.
Molemmat vaihtoehdot [kokemus- tai tunneperäinen]novat kuitenkin parempi, kuin niellä purematta.
Kertojien objektiivisuutta on hyväkin kyseenalaistaa - jos nyt ei aina joka kerta kovaan ääneen tai yleensäkään ollenkaan, ellei tosiaan halua erottua ja sitä kautta vaikeuksiin, mutta kyseenalaistaminen ja asioiden penkominen on välillä ihan tervettä, jos ei muuten, niin vaikka lähteiden luotettavuuden varmistamiseksi. En kuitenkaan vainoharhaisuuteen kehoita, en todellakaan.
Tätä viestiä leimaa se, että se perustuu enemmän mututuntumaan, kuin kokemukseen tai varmistettuun faktaan. En siis voi ohjata tiedon lähteelle, ja siksi tähän tulee suhtautua varauksella.