Väsyttää

Haluaisin nyt kysellä että mikä kumma minulla on kun nukun yöunet niin herään joko yhtä väsyneenä tai vieläkin väsyneempänä. Nukun normaalisti noin 9-10 tunnin yöunia mutta menee helposti 14 tuntiakin ja olo on samanlainen.

Itselläni on ollut hieman rankka nuoruus kuten masennusta vanhempien toittoilusta ja tavasta "huomioida". Eivät esimerkiksi osta tarpeeksi ruokaa ja tekevät liian yksinkertaista pöperöä mistä ei paljoa mitään vitamiineja tai muitakaan saa. Joitakin kertoja vuoden sisään on käynyt myös niin että eivät ole jättäneet lainkaan ruokaa saati ostaneet vaatteita kun ei ole mukamas rahaa mutta johtuu kylläkin siitä että eivät vain halua sitä rahaa käyttää muhun.

Jatkuvan väsymyksen lisäksi mulla on hieman ärtyneisyyttä. Epäilen että on vajaatoiminta mutta uniapneaakin saattaisi olla. Tuo vanhempien touhu toki vie omat energiansa ja innostuksen arkipäivän askareista kun ei vapaa-ajalla oikein minnekään 4 seinän sisältä pääse liikkumaan.
470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

D-vitamiinin puute

D-vitamiinin puute on Suomessa yleistä ja neuvoloiden nykyinen suositus lapsille (10 µg eli 400 ky/vrk) on neljä kertaa liian pieni. D-vitamiini vaimentaa immuunijärjestelmän virhereaktiota, joka tuhoaa haiman insuliinia tuottavia ß-soluja. Riittävä D-vitamiinin anto lapsille ensimmäisestä elinvuodesta alkaen vähentää sairastumisen riskiä seuraavien 30 elinvuoden aikana. Aikuisdiabeetikko tarvitsee D-vitamiinia 100 µg/vrk, mitä määrää ei voi saada suomalaisesta ruokavaliosta.

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=32

Lastenlääkäri vaatii D-vitamiinisuosituksen nostoa
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2090

Äänestä

Oisko huono tuuletus! Ollut uutisia , että marraskuussa 2010 haopenmäärä oli pudonnut 19%:iin. Tulisi tuulettaa useammin tai järjestää sopivasti lisätuuletusta. Ja 5 minuutin tuuletus riittää kerallaan! Jatkuva tuuletus vie lämmitysenergiaa, eli kannattaa tuullettaa useammin!

Äänestä
  • Mittautapa hemoglobiini terveyskeskuksessa. Jos on vaikka anemiaa?

    Äänestä

  • Iltalehden keskustelupalstalla tuli muussa yhteydessä ilmi, että väsyn taustalla saattaisi olla elimistön liika happamuus. Mitäpä jos kokeilisit ottaa iltasella tai aamusella tasapäälusikallisen ruokasoodaa lasillisessa vettä? Muutamia päiviä joka päivä, sitten taukoa sama aika ja taas. Ei tule kalliiksi ja on helppo kokeilla. Minä ainakin ostan jo huomenna ruokasoodaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


janni92 kirjoitti:

Haluaisin nyt kysellä että mikä kumma minulla on kun nukun yöunet niin herään joko yhtä väsyneenä tai vieläkin väsyneempänä. Nukun normaalisti noin 9-10 tunnin yöunia mutta menee helposti 14 tuntiakin ja olo on samanlainen.

Itselläni on ollut hieman rankka nuoruus kuten masennusta vanhempien toittoilusta ja tavasta "huomioida". Eivät esimerkiksi osta tarpeeksi ruokaa ja tekevät liian yksinkertaista pöperöä mistä ei paljoa mitään vitamiineja tai muitakaan saa. Joitakin kertoja vuoden sisään on käynyt myös niin että eivät ole jättäneet lainkaan ruokaa saati ostaneet vaatteita kun ei ole mukamas rahaa mutta johtuu kylläkin siitä että eivät vain halua sitä rahaa käyttää muhun.

Jatkuvan väsymyksen lisäksi mulla on hieman ärtyneisyyttä. Epäilen että on vajaatoiminta mutta uniapneaakin saattaisi olla. Tuo vanhempien touhu toki vie omat energiansa ja innostuksen arkipäivän askareista kun ei vapaa-ajalla oikein minnekään 4 seinän sisältä pääse liikkumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu