Filosofian historia sisältää vaikka kuinka monta päättelyketjua, jotka pyrkivät todistamaan jumalan olemassaolon, mutta onko kukaan filosofi koskaan kehittänyt jumalasta ja uskonnoista riippumatonta, neutraalia ja rationaalista päätelyketjua, joka todistaisi elämän jatkumisen kuoleman jälkeen?
Kuolemanjälkeinen elämä filosofiassa
kuolevainen_mies
8193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei.
Loogisesti ajatteleva päätelee tästä, että vastakohta on oikea.
Niin, mitä tarkoitat kuolemanjälkeisellä elämällä? Tarkoitatko yksilön kuolemanjälkeistä elämää vai jotain muuta, esimerkiksi elämän jatkumista yleensä?
Jos tarkoitit ensinmainittua, niin joudut määrittelemään yksilön. Se taas saattaa olla vaikeaa, sillä yksilöä ei varsinaisesti ole olemassa. On vain yhteisö tai joukko, jonka jotain osaa nimitetään selvyyden vuoksi yksilöksi. Koko yksilön tai "minän" käsite on myöhäsyntyinen ja keinotekoinen.
Kuolemanjälkeisen elämän pohtiminen on oikeastaan turhaa. Tämä johtuu siitä, että niin ennen syntymistä, samoin kuin kuolemisenkin jälkeen on ollut ja on elämää. Ilman olemassaolevaa elämää nuo tapahtumat eivät olisi mahdollisia. Ts. nuo molemmat tapahtumat ovat kaikki elämäntapahtumia.
Elämä puolestaan voi sammua vain maailman lopussa. Mutta samalla häviäisi myos tietoisuus, joka rekisteröisi tuon maailmanlopun. Näin ajatellen myös maailmanlopun pohtiminen on turhaa tai ainakaan sitä ei voi harjoittaa kovin vakavasti.
"Koko yksilön tai 'minän' käsite on myöhäsyntyinen ja keinotekoinen."
Aika paljon sanottu ihmiseltä, joka itse ajattelee siinä määrin yksilöllisesti että kyseenalaistaa kuolemanjälkeisen elämän ja pitää maailmanlopun pohtimista turhana, vaikka ympäröivälle ihmisyhteisölle kokonaisuutena nämä tuntuvat olevan hyvinkin merkityksellisiä kysymyksiä.
"Myöhäsyntyinen" pitää sikäli paikkansa, että aiempina vuosisatoina yksilöllinen ajattelu oli harvojen herkkua, mutta nykyään jokainen länsimaalainen muodostaa oman maailmankuvansa ikäänkuin yksilöllisesti (tosin sekin on tavallaan harhaa). Yksilöitä on kuitenkin ollut aina, yksilöllisyys ei vain ole ollut muodissa.
"Keinotekoinen" minän käsite ei missään tapauksessa ole. Ihmiset kokevat itsensä yksilöiksi, koska tietyissä ikävaiheessa lapsella tulee myötäsyntyinen tarve uhmata vanhempiaan ja erottautua heistä itsenäisesti ajattelevana yksilönä. Tämä ei ole kulttuurillisesti opittu asia, vaan johdonmukaisesti kaikille tapahtuva ilmiö, toki joitakin vammaisia lukuun ottamatta.
Sekoitat selvästi kuoleman ja kuolemisen keskenään. Näillä käsitteillä on selvä ero. Kuoleminen on elämäntapahtuma ja siten empiirinen tosiasia, jota myös tapahtuu koko ajan. Biologisesti kuoleminen, jota kutsutaan myös uusiutumiseksi, alkaa jo syntymästä, ellei jo sitä ennen. Kun uusiutuminen päättyy, elämä jatkaa prosessiaan muualla, esimerkiksi jälkeläisissä.
Sen sijaan kuolema on metafyysisen järkeilyn tuote, eikä sillä ole empiiristä perustaa. Tämä johtuu siitä, että toisin kuin kuoleminen, kuolemaa ei koeta. Empiirinen todentaminen puolestaan perustuu kokemukseen. Näin ollen kuolema, samoin kuin tuonpuoleinen ovat pelkkiä fiktioita. On vain tämänpuoleista elämää ja siihen sisältyviä tapahtumia.
Mistä muuten tiedät, että ajattelu on yksilöllistä? Maailma on täynnä ajatuksia ja mieliä. Mistä tiedät, että nuo ovat yksilöllisiä? Vain yhteisössä kasvanut ihminen oppii kielen ja sitä kautta ajattelun. Kyllä siinä on yksilöllisyys hyvin kaukana. Liioin kapinoivat nuoret eivät ole mikään esimerkki yksilöistä, vaan joukosta kapinoivia nuoria.
Aloittajan kysymys sisältää oletuksen, että on filosofia on lähtökohtaisesti "jumalasta ja uskonnoista riippumatonta, neutraalia ja rationaalista". Tällaista tyhjiössä syntynyttä filosofiaa ei ole kuitenkaan koskaan ollut olemassa. Filosofia on toki kyseenalaistanut itsestäänselvinä pidettyjä asioita, kuten jumalien olemassaolon; mutta jonkin asian kyseenalaistamien ei tee ajattelusta siitä riippumatonta, pikemminkin sitoo sen siihen, joskin käänteisellä tavalla.
Edelleen kysymys sisältää oletuksen, että "jumalat ja uskonnot" ovat ei-rationaalinen elementti ihmisen ajatus- ja kokemusmaailmassa. Kuitenkin, jos kuoleman jälkeisen elämän ei-rationaalisuus voidaan filosofisesti kyseenalaistaa, sama voidaan tehdä jumaluskon kohdalla.
Voidaan lähteä ihmisen kyvystä ajatella ikuisuuden ja ajan eroa, ja ehkä päätyä siihen että ihminen ei kykenisi siihen jos hän olisi vain aikaan sidottu olento, eli elämän täytyy jatkua kuoleman jälkeen. Tämä ei kuitenkaan ole "uskonnoista riippumaton" ajatus siinä mielessä, että samantapaisella logiikalla moni päättelee myös Jumalan olevan olemassa.
Fakta on että ihminen filosofoi perimmäisiä kysymyksiä. Vaihtoehtoja on siksi loogisesti kolme:
1) Jumala on olemassa, hän on pannut "ikuisuuden ihmisen sydämeen"
2a) Ihminen on Jumala (new age) tai
2b) Ihminen osa jumaluutta (panteismi)
4) Ontologinen filosofointi on "tuhraa", kuten ylläoleva kirjoittaja sanoo kuoleman jälkeisen elämän pohtimisesta, eli ns perimmäiset kysymykset ovat vain häiriö ihmisen rationaalisessa ajattelussa.
Elämän jatkuminen kuoleman jälkeen riippuu siitä mitä elämällä tarkoitetaan ja mikä ylläolevista vaihdoista valitaan. Kuoleman jälkeinen ihmisyksilön persoonallinen elämä on väistämätöntä vain kohdan (2a) mukaan. Toisin kuin yleensä ajatellaan, uskon Jumalaan ei edellytä uskoa kuolemanjälkeiseen elämään, vain mahdollistaa sen.
"Näin ollen kuolema, samoin kuin tuonpuoleinen ovat pelkkiä fiktioita." Näin on edellyttäen, että (a) faktatietona pidetään vain sitä mikä on ihmisen tarkistettavissa, ja (b) kukaan ei ole palannut kuoleman takaa kertomaan mitä siellä on. Sekä (a) että (b) voidaan kuitenkin arkikokemuksen valossa kyseenalaistaa.
Ensinnäkin jätämme käytännössä tarkistamatta 99 % prosenttia faktana pitämistämme asioista. Se että pidämme niitä faktana, ei oikeasti perustu tarkistettavuuteen vaan lähteen luotettavuuteen, mikä taas on hyvin subjektiininen asia. Joku pitää Helsingin Sanomia niin luotettavana lähteenä että uskoo kaiken mitä siellä sanotaan, jollekin professori, oikeusministeri tai piispa voi olla auktoriteetti jota ei kyseenalaisteta. Joidenkin ihmisten usko kuolemanjälkeiseen elämään faktana ei siis perustu kovinkaan erilaiseen päättelyyn kuin esim. usko siihen että ihminen on käynyt kuussa (tämänkin jotkut kyseenalaistavat).
Toiseksi, kuolemisen kokemuksesta on monenlaisia kertomuksia ihmisiltä, jotka on todettu yksiselitteisesti kuolleiksi mutta he ovat heränneet henkiin. Tunnetuin henkiin herännyt on muuan nasaretilaisen tapaus, joka oli kiven sisässä koko viikonlopun. Lisäksi on spiritistit eli vainajahenkien manaajat. Se mitä näistä kaikista ajatellaan, riippuu siitä, ketä haluamme uskoa, ketä pidämme luotettavana. Omakohtaista mahdollisuutta kertomusten vahvistamiseen tai kumoamiseen meillä ei ole.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Baruch_Spinoza
Olen oppinut paljon Spinoza´lta.
Olen oppinut,mistä tulee elämään onnellisuus ja ilo.
Olen oppinut elämään elämää,en miettimään sitä,mitä tulee elämän jälkeen.
"Ihmisen pitää rakentaa elämänsä oikean tiedon varaan,eikä turvautua tuntemattomaan,ja hyvää meidän tulee tehdä vain siksi,että hyvä toiminta on sellaisenaan palkitsevaa,ei tulevan palkkion toivossa ta rangaistuksen pelossa."
Myytti kuolemanjälkeisestä elämästä; sielun kuolemattomuudesta perustuu käännösvirheeseen, väärään tulkintaan tai tarinaan. Nimittäin roomalais-katolisessa raamatussa on ilmeisesti seuraava kohta: Ihminen on liha, siksi hänen elinikänsä olkoon 120 vuotta käännetty jotenkin seuraavasti: Ihminen on kuolematon nyt, siksi hänen henkensä otettakoon pois hänestä 120 vuoden kuluttua. (Sielu kuolematon, henki täytyy ottaa pois).
Alunperin kyseessä on Gilgamesh eeppksessa esitetty yritys palata Eedenin puutarhaan varastamaan Elämän puun hedelmä, joka takaa sielun kuolemattomuuden. Gilgamesh eeppos on turmeltunut; joten ei ole tiedossa sen tarkka koostumus. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että Etelä-Euroopassa on taru, jonka mukaan joku onnistui varastamaan elämän puun hedelmän, koska tuo taru on vaikuttanut raamatunkäännökseen.
Intialaiset pitävät Bhagavadgita eeppoksen mukaan itsestään selvänä, että sielu kiertää luonnossa. Juutalaiset Raamatun mukaan katsovat, että Kuoleman valta riistettiin kun Siinailla annetttiin laki. Kuoleman kunikuuden poisti siis laki. Paavali sanoo jotenkin: Kuolema hallitsi kuninkaan Mooseksen lakiin asti....
Jne. Missale Aboense (room.kat.) erään kohdan mukaan mielestäni edellyttää papilta, että hän on noussut tuonelasta ja tuntee salaisuuksia ennen kuin hänet voidaan virkaan vihkiä.
Jehovan todistajat opettavat varmana tietona, että kuoleman jälkeen ei ole elämää. Heidän mukaansa käsitys sielun kuolemattomuudesta perustuu uusplatonismiin, käännösvirheisiin ja harhaan.