Onko Brasilian soija geenimuunneltua?

Merkittäväksi investoinniksi on luonnehdittu Uuteenkaupunkiin ilmeisestikin tulossa olevaa soijatehdasta. Kovin vähäistä on kuitenkin ollut hankkeen tarkempi ja täsmällisempi esittely. Yksi keskeinen seikka on kuitenkin kerrottu eli se, että tehtaan raaka-aineeksi tuodaan soijapapua Brasiliasta. Ja sitä papua tarvitaan valtavan suuret määrät, sillä onhan kyseinen tehdasyksikkö ainutlaatuinen koko Euroopassa.

Mieleen tulee erityisemmin etsimättä kysymys: Onko Brasiliasta tuotava soijapapu geenimanipuloitua soijapapua? Jos niin on, siinä tapauksessa asiasta olisi käytävä laaja ja myös kriittinen kansalaiskeskustelu. Taustaksi olisi tiedettävä, onko tuo tehdashanke tullut torjutuksi muissa Euroopan maissa, mutta meillä Suomessa se on sitten onnistuttu kaikessa hiljaisuudessa "junailemaan" toteutettavaksi?

Asian esille ottaminen eduskunnassakin vaikuttaisi aiheelliselta ja perustellulta eli ovatko kauppa- ja teollisuuministeri Häkämies (Kokoomus) ja maatalosuministeri Koskinen (Kokoomus) sekä pääministeri Katainen (Kokoomus) tietoisia asiasta ja kannattavatko he geenimuunneltua tehdasjalostusta Suomessa, sikäli kuin tässä tapauksessa olisi semmoisesta toiminnasta kyse?

8

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gmp:ta oo

      Koko Amerikan mantereella viljellään gmo-soijaa, joten aina on siitepölyriski jos ei muuta. Vaikka Etelä-Amerikasta tuotaisiin luomusoijan merkillä varustettuja säkkejä Suomeen, niitä ei tarkasteta tullissa. Sama riski on kaikissa muissakin gmo-kasveissa.

      On siis aihetta käynnistää kansalaiskeskustelu gmo-soijasta. Sitä on myös eläinten rehuissa useimpien kuluttajien tietämättä. Kokoomuksen kolmikolle kannattaisi esittää tiukat kysymykset mediassa. Veikkaan, että he eivät tiedä mitään gmo-riskeistä.

      • jkjk

        Enemminkin puuttuisin broiler lihaan,ja sen sisältöön proteiinit kaikki keinotekoisia...odotellen sarvet kasvaa....


      • jkjk

        Meillä suomessa eemmän käytetään Brasiliasta ,joka on puhtaaampaa toi know USA nobady varressa o


    • Maaseudun Tulevaisuus uutisoi juuru nyt, mitenkä geenimuunnellun rehun käyttö on roimasti yleistymssä meillä Suomessa. Erityisesti sian ja siipikarjan lihan tuotanto mainitaan MT:n uutisoinnissa geenimuunnellun rehun lisääntyvinä käyttäjinä. Mieleen ulee, että pitäisiköhän asiasta nostaa oikein kunnon ruotimiskeskustelu?

      • Me edetään

        Tääällä Suomessa EU:n tahtiin, se taas antaa hissukseen periksi USA:lle ja sen vaatimuksille.

        "Obama allekirjoitti Monsanton GMO-toimintaa suojaavan ja biojätin itsensä laatiman lakiasetuksen

        Yli 250 000 ihmistä allekirjoitti vetoomuksen, ettei presidentti Obama allekirjoittaisi lakia, joka suojaa tehokkaasti mm. Monsanton toimintaa oikeustoimilta. Vetoomus sivuutettiin ja miljardien dollarien liiketoimintaa suojaa nyt ns. 'Monsanto Protection Act'."

        http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=7384

        "Critics slam Obama for "protecting" Monsanto"

        http://www.cbsnews.com/8301-250_162-57576835/critics-slam-obama-for-protecting-monsanto/

        "GMO:t Euroopassa

        Euroopan unioni keskeytti lupien myöntämisen muuntogeenisille tuotteille vuonna 1998.[31] EU päätti alkaa hyväksyä uusia muuntogeenisiä viljelyskasveja vuonna 2004."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Geenimuunneltu_organismi


      • aitova

        Kyllä pitäisi


    • ei gmsoijaa

      Hamppu olisi ravintoarvoiltaan parasta rehua,(parempi kuin soija). Lisäksi voisi kasvattaa myös Suomessa
      Miksi ei hyväksytä ?

      • aitova

        Se on"liian"terveellistä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      167
      1404
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      995
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      602
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      563
    Aihe