Anna loistotipsisi ruoanlaittoon.
Teppo mitä tänään syötäisiin?
4
218
Vastaukset
- Stadens konung
Stadin kundi kokkaili viime perjantaina eräälle latinonsuomalaiselle mimmille ja hänen frendilleen cevichea et sillei hei! Ceviche on sitruunamarinoitua kalaa - yleensä jotain vaaleaa fisua. Teppo sovelsi ja innovoi perinteistä lattarireseptiä. Tepon tarkoitus oli tehdä parasta cevichea, jota mimmit ovat koskaan saaneet et sillei hei!
Teppo osti kaupasta ehdottoman tuoreita kuhafileitä. Stadin kundi aloitti valmistuksen puolenpäivän aikoihin, sillä fisun on hyvä marinoitua ainakin kuusi tuntia et sillei hei!
Teppo viipaloi ja pilkkoi kuhat sellaisiksi, joita olisi hyvä syödä. Ei kuitenkaan liian pieniksi paloiksi, vaikka naisten suu ei olekaan yhtä iso kuin Tepon kita.
Teppo nakkasi kuhanpalat kulhoon ja puristi päälle neljä sitruunaa ja kolme limeä. Sitten rouhittua merisuolaa & sokeria perään ja kulho tekeytymään jääkaappiin kylmään osaan et sillei hei! Noin neljän tunnin kuluttua kuha oli muuttunut valkoiseksi - se oli siis raakakypsynyt. Nyt oli aika aloittaa liemen teko.
Teppo kaatoi kulhoon muutaman ruokalusikallisen (maun mukaan) makeaa chilikastiketta, hieman pippuria ja pienen tilkan kuohukermaa. Sitten sekoitetaan, mutta varotaan rikkomasta kuhan rakennetta et sillei hei! Teppo maistoi lientä ja havaitsi sen taivaalliseksi et sillei hei! Sitten vain stadilainen ceviche jääkaappiin odottamaan vieraita.
Teppo tarjosi innovoimaansa cevichea itsetekemänsä aiolin ja K-kaupan tuoreen chapatan kanssa et sillei hei! Liemi oli niin hyvää, että aiolia ei oltaisi välttämättä edes tarvittu. Liemeen on hyvä kastaa leipää.
Tepon vieraat, kaksi neiti-ihmistä, kehuivat Tepon stadilaista cevichea kilvan. Ja täytyyhän Teponkin tunnustaa: Se oli todella loistavaa et sillei hei! Lisäksi cehiche on helppotekoista ja terveellistä!
ps. monissa ceviche-resepteissä neuvotaan laittamaan korianteria. Teppo osti korianteriruukun, mutta se lensi yksintein roskikseen. Korianteri on todella vastenmielisen makuinen - toisin kuin Tepon vieraat et sillei hei! Siitä Teppo voisi kertoa lisää, mutta se kuuluu K18-palstalle et sillei hei!- 54
Tämä on vanha juttu, tekee nyt jo ties kuinka monetta kierrostaan. Teppo se vaan jaksaa, tai sitten joku kaivaa noita vanhoja "innovaatioita" naftaliinista. Blääh.Itse asiassa koko tämän palstan voisi lakkauttaa, netissä on lukematon määrä upeita reseptejä, täällä on ihan täyttä tuubaa, asiayhteys ruokaan on kadonnut jo aikoja sitten.
- Teppo,Matti
54 kirjoitti:

Vanha juttu, miten niin hei? No jäihän ne Tepon vieraat tosin juuri eläkkeelle hei, vaikka ne oli chevittsen teon aikaan vasta myöhempää keski-ikää et silleen hei! Mut hei, paraneehan se hapansilakankin haju vanhetessaan hei, varsinkaan kun ei sormia pese et sileen hei! Ja sitähän ei Teppo ihan vähällä tee hei, mitä kuvittelette hei hei hei? Jos beba taas aukee niinkuin useasti tapahtuu niin halvan kalaliemen tekee taitava Teppo pelkästään sormihuuhtelu vedestä, tosta noin vaan hei! Siinä vedessä kun sitten pesee tyhjennetyn tonnikalapurkin niin hei, kahden kalan keitto valmistui siinä samassa, et silleen!
- Ei-Teppo
Teppo,Matti kirjoitti:

Aito Stadilainen Kalaseljanka?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2182498Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32099Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3171847- 951605
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois831485Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001230- 671170
- 251111
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73996