Kovin on vaisua median touhu.
Ei tule petteri tuomionpäivien pasuunien soidessa saarnaamaan maailmanlopusta pääuutisiin, ei tule.
Mulla on sen emailit vielä jukllkaisematta.
Niistä paljastuu miten Taalas on kaupitellut suomen hallitusvaltaa ulkomaille
eli FMI,tä ja muutakin Suomen Ympäristöministeriön alaista tutkimustoimintaa
ohjataan ja väärennetään kansainvälisen aktivistiryhmän eli WWF,n toimesta.
Eli FMI ja VYH ottavat määräykset ja ohjeet WWF,ltä.
Odotan vain sopivaa hetkeä.
Vuoden kuluttua jos joku FMI limatolooki uskaltaa kulkea
valoisana aikana ulkona, ihmiset sylkevät heidän päälleen.
Pieni ulostulo olisi nyt petteriltä paikallaan, uskaltaako se.
Voisihan se kertoa kuinka hienon sopimuksen saivat Durbanissa,
ja miten ihmiskunnan sukupuutto on edistynyt viime aikoina.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Selvennykseksi:
Kirjoittelen siis Sähköteurastaja nimimerkillä 24/7 noin 1700 viestiä / viikko ja aiheena todistaminen että ilmastonmuutos on humpuukia. Teen tätä ihan harrastuspohjalta, en siis ole minkää alan edunvalvoja eikä minulle makseta tästä - päivystän siis vain tätä ilmastonmutoshuuhaata 24/7/365.
Nimimerkkiäni Sähköteurastaja ei saa kukaan muu käyttää, koska vain minä olen Sähköteurastaja. Miksi en sitten ole rekannut nimimerkkiäni ? Koska avustajani ei silloin voi kirjoittaa nimimerkilläni - vai luuletteko tosissaan että jaksaisin kokoajan - vuodesta toiseen tätä samaa - yhtä absurdia kuin ilmastonmuutos !
No miksi sitten käytät nikkiäni?
Ai mitä, ja kenen kaikkien nikkiä ?
No MUN nikkiä - Sähköteurastaja !
TAJUUTKO !!!
Ai tätäkö? Löytyi muuten Espoosta viinakaupan edestä, joku puliukon näköinen sossunelätti retku tiputtanut kännissä kuulemma...
Jahas, hohhelilla iski taas maaninen vaihde päälle.
Joku sairaushan tuo toisten nimimerkeillä kirjoittelu varmasti on.