Olen nuoruudesta asti käyttänyt väkivaltaa, lähinnä kadulla. Tuomioita ja pientä laitoshoitoa sain, en ole koskaan kuitenkaan ollut vankilassa..
Nyt olen päälle parikymppinen, tuomioita ei ole tullut. Olen ollut rauhassa, joitakin muutamaa tappelua huolimatta. Käyn ura,-taparikollisille suunnatussa paikassa juttelemassa ja sitouduin yhteen ohjelmaankin jossa on muukin yhteistyökumppani. Olen paljon puhunut tästä ja varsinkin mitä menneidyydessä ja viime kuukausina on tapahtunut. Syy miksi hakeuduin tuon tahdon pakeille oli asunnottomuus (johtuen erosta) Olen nyt saanut asunnon kiitos tuolle ryhmälle.
En koskaan puhunut omasta väkivallastani edes silloin kun kävin terapiassa (edellytys ettei otettu huostaan) jatkoin pienestä lataamoreissusta ja terapiasta huolimatta kadulla tappelua, useimmat tappelut olivat kokonaisuudeltaan törkeitä. En jäänyt kiinni kuin murto-osasta. Muistan kun valehtelin ja suorastaan puhuin paskaa joka viikkoisella terapia reissullani. Itse asiassa valehtelin kaikille. Tein kaikkea muutakin hämärää nuoruuteni oli lähinnä,-omaisuus ja joitakin huume-kokeiluja..
Kun ajattelen joitakin tekemiäni tekoja, joissakin oli aika rankkaa väkivaltaa (pulloa, muuta kättä pidempää ja veista) en tunne niistä minkään sortin katumusta tai empatiaa. Tilanteet ovat jotenkin utuisia, jos kerroin vaikka kaverilleni esim. jostain pahoinpitelystä niin saatoin ystäväni kanssa nauraa sille mutta, ei tunnu mitenkään negatiiviselta. Muutenkin nuorisorikollisuuteni monipuoleni vanhempaa ikää myöten, no ei tule enään sarjana väkivaltaisia tekoja. Elän kuitenkin varmaan loppuelämäni vähän hämärää elämää, en näe muuta kuin selviytysmiskeinon kun säädän parin huntin toivossa jotain. Huomioidaan että käyn kuitenkin päivätöissä..
Olen useita kuukausia käynyt juttelemassa ongelmistani. Olen huomannut että edelliseen suhteeseen liittyvät asiat, niistä kannan todella syviä tunnontuskia, jopa kun mieleeni tulee jokin epämiellyttävä muisto esim. riita niin tuntuu kuin eläisin sen tilanteen hetken uudestaa, jotenkin niin todelliselta se tuntuu.
Mietin että miksi tunnen eroon niin paljon syyllisyyttä mutta, en taas johonkin hämäräjuttuihin?
Nyt olen päälle parikymppinen, tuomioita ei ole tullut. Olen ollut rauhassa, joitakin muutamaa tappelua huolimatta. Käyn ura,-taparikollisille suunnatussa paikassa juttelemassa ja sitouduin yhteen ohjelmaankin jossa on muukin yhteistyökumppani. Olen paljon puhunut tästä ja varsinkin mitä menneidyydessä ja viime kuukausina on tapahtunut. Syy miksi hakeuduin tuon tahdon pakeille oli asunnottomuus (johtuen erosta) Olen nyt saanut asunnon kiitos tuolle ryhmälle.
En koskaan puhunut omasta väkivallastani edes silloin kun kävin terapiassa (edellytys ettei otettu huostaan) jatkoin pienestä lataamoreissusta ja terapiasta huolimatta kadulla tappelua, useimmat tappelut olivat kokonaisuudeltaan törkeitä. En jäänyt kiinni kuin murto-osasta. Muistan kun valehtelin ja suorastaan puhuin paskaa joka viikkoisella terapia reissullani. Itse asiassa valehtelin kaikille. Tein kaikkea muutakin hämärää nuoruuteni oli lähinnä,-omaisuus ja joitakin huume-kokeiluja..
Kun ajattelen joitakin tekemiäni tekoja, joissakin oli aika rankkaa väkivaltaa (pulloa, muuta kättä pidempää ja veista) en tunne niistä minkään sortin katumusta tai empatiaa. Tilanteet ovat jotenkin utuisia, jos kerroin vaikka kaverilleni esim. jostain pahoinpitelystä niin saatoin ystäväni kanssa nauraa sille mutta, ei tunnu mitenkään negatiiviselta. Muutenkin nuorisorikollisuuteni monipuoleni vanhempaa ikää myöten, no ei tule enään sarjana väkivaltaisia tekoja. Elän kuitenkin varmaan loppuelämäni vähän hämärää elämää, en näe muuta kuin selviytysmiskeinon kun säädän parin huntin toivossa jotain. Huomioidaan että käyn kuitenkin päivätöissä..
Olen useita kuukausia käynyt juttelemassa ongelmistani. Olen huomannut että edelliseen suhteeseen liittyvät asiat, niistä kannan todella syviä tunnontuskia, jopa kun mieleeni tulee jokin epämiellyttävä muisto esim. riita niin tuntuu kuin eläisin sen tilanteen hetken uudestaa, jotenkin niin todelliselta se tuntuu.
Mietin että miksi tunnen eroon niin paljon syyllisyyttä mutta, en taas johonkin hämäräjuttuihin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10152794
Rakkauden jumala ei unohda sua koskaan.
--Historia de Amor -- Beethoven--
koskettaa sua henkisesti enemmän kuin hämärähommat.... sillä on sinulle enemmän merkitystä tai jotain..
Normaalikin (!) ihminen ei ole tunnekokemuksissaan aina samanlainen.
Ääriesimerkkinä vaikka joutuminen auto-onnettomuustilanteeseen ensimmäisenä auttajana paikalle. Ihmiset saattavat kertoa, että he yleensä esimerkiksi pelkäävät verta eivätkä osaa toimia vaikeissa tilanteissa, mutta he ovat saattaneet auttamistilanteessa toimia täysin kylmänrauhallisesti ja tehdä hyviä ratkaisuja. Tunteet on siirretty sivuun eikä niitä tunneta kuin vasta ehkä päivien päästä.
Ehkä jostakin syystä empaattiset tunteesi on olleet kytkettynä väkivaltatilanteista pois, kun jokin toinen tunne (ehkä vallantunteen tarve, tarve peittää omaa heikkoutta tai avuttomuutta) on ollut ensisijainen. Et ehkä olisi pystynytkään väkivaltaan ellet näin (tiedostamattomasti) olisi sulkenut empaattisia tunteitasi sivuun. Koska iso osa sinua on ollut noissa tilanteissa ikään kuin poiskytkettynä muistijäljetkään ei ole niin vahvoja eikä selkeitä, kuin sinulla todennäköisesti muutoin ovat. Jos joutuu lohkomaan tunteitaan pois, osa muistoista voi ollahyvin kirkkaina (jotkut välähdykset, äänet, hajutkin)ja osa (se kokonaisuus) jäädä kuin sumuun.