Mitä odotuksia uudelta vuodelta

miehekuvotus

Omat odotukset uudelle vuodelle eivät ole kummoisia. Yritän pudottaa loput ylipainostani, ja ehkä reenata hieman kovempaa, koska kunto on kasvussa. Vuosi tulee olemaan tietyllä tavalla muutosten vuosi. Eteen tulee valmistuminen ja luultavasti paikkakunnan vaihdos. Valmistuminen tai paikkakunnan vaihdos ei kyllä tule ainakaan parantamaan asemaani naisrintamalla. Valmistun DI:ksi, eli vastenmielisimmäksi otukseksi maan päällä. Paikkakunta luultavasti vaihtuu pääkaupunkiseudulta pikkupaikkakunnaksi, eli vapaita naisia ei tule olemaan tarjolla juurikaan. Eipä kyllä täälläkään ole kenellekkään kelvannut, vaikka täällä on eniten sinkkunaisia Suomessa, joten mahdollisuudet muualla on olemattomat.

Täytyy vain toivoa, että saisi töitä tämän laman keskellä. Heikolta sekin näyttää, koska teollisuutta yritetään vihreän ideologian mukaan ajaa pois Suomesta.

9

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tomaattiviljelys

      " teollisuutta yritetään vihreän ideologian mukaan ajaa pois Suomesta."

      Kerrohan lisää tästä.

      • miehenkuvotus

        Energiaveroja nostetaan, Suomen teollisuus on energiaintensiivistä, kun sähkö maksaa liikaa teollisuus nostaa kytkintä ja siirtyy muihin maihin. Toinen on se kun Suomi on tällä hetkellä ainoana menossa rikittömään polttoaineeseen Itämerellä, tuo suhteettomia kustannuksia vientiteollisuudelle, verrattuna läheisiin kilpailija maihin, jotka eivät ole ole siirtymässä yhtä tiukalla aikataululla. Ymmärrän kyllä ympäristönsuojelun, mutta miksi Suomen pitää olla aina ensimmäisenä tekemässä päätöksiä, jotka heikentävät maan kilpailukykyä, varsinkaan kun muut maat eivät sitoudu samoihin tavotteisiin. Nämä esimerkkeinä mainitakseni.


    • Millaisiin paikkoihin sitten aioit töihin? Vai mistä syystä paikkakunta vaihtuu pikkupaikkakunnaksi? Muistelen, että Naisasialooserin tarinat ovat kehittyneet sillä tavalla, että Otaniemestä lähdettiin johonkin "takahikiälle", mikä kuulostaa kummalta, koska DI-tuttuni ovat siirtyneet opiskelukaupungistaan toiseen kaupunkiin, jotkut Helsinkiin. Minä en DI, mutta minullakin valmistumisesta töihin oli vain käytännössä vain yksi vaihtoehto, pääkaupunkiseutu, ja on vaikea kuvitella miten muualla voisi olla mitään varteenotettavaa työtä tarjolla, ellei sitten olisi opettaja.

      (Naisasialooserista puheen ollen; vaikka hän sepustustensa mukaan asuu pikkupaikkakunnalla, on hän tämän tästä kuskaamassa YTM-tuttujaan, kamunaisia löytyy joka lähtöön puhumattakaan ihmeellisistä retku-tutuista. Selvästikään pikkupaikkakunta ei ole kuolinisku sosiaaliselle elämälle, tai edes este sille).

      • Naisasialooseri.

        Niin, ei ole. Pienellä paikkakunnalla on pienemmät piirit. jolloin ihmiset tutustuvat helpommin toisiinsa.


    • miehenkuvotus

      Opiskelen prosessiteollisuutta, ja tuotantolaitokset yleisesti ottaen ovat muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Haluaisin töihin, joko tehtaalle tai laitetoimittajalle, joten mahdollisuudet työhön pääkaupunkiseudulla ovat heikot. Jos sattuisi pääsemään töihin laitetoimittajalle, olisi mahdollisuuksia reissuhommiin jolloin paikkakunta ja valtio voisi vaihtua melko useastikkin. Tällä hetkellä minua ei kiinnosta suuresti pääkonttorityö, ja kouluksellani ( ja työkokemuksellani, kaikki kesät tehtailla eri puolilla Suomea) sellaisen saanti ei olisi edes todennäiköistä.

    • Odottaisin sen että pääsisin vihdoinkin johonkin töihin... kun ei piru vie pääse mihinkään, vaikka lähettelee hakemuksia hakemusten perään ihan minne vaan. Taidan kyllä tehdä alan vaihdon johonkin muuhun alaan jossa ois töitä, eli kouluttautumista edessä.

      Suhteiden puolesta en odota mitään.

    • Rädyn haamu

      No jos nyt viistoistakesäistä sais.

    • Kovat tavoitteet

      Vuonna 2012 saan pillua. Vieläpä ilmaispillua eikä kaupallista. Vieläpä teinipillua eikä mitään yh-kurpan ruttureikää.

      • Vähän epäilen

        No saitko?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1319
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      889
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      30
      623
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      590
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      568
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      533
    9. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      531
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      502
    Aihe