joukko-opin uhri 1970-luvun peruskoulusta

ersta

Joo tuli ala-asteella ihmeteltyä että miten ne liittyivät matematiikkaan. Ja 30 vuotta sen jälkeen joukko-oppi ym. oli mystistä ja käsittämätöntä. Siinä täytyi olla jotain mystisen syvällistä joka ei ollut auennut minulle.

Pari vuotta olen netistä itseopiskellut joukko-oppia. Viimeinkin olen saanut itseni vakuutettua että kyse ei ole mistään mystisestä ja raamatullisesta. Ei mennytkään kuin 30 vuotta.

Matematiikka on muutenkin alkanut kiinnostamaan enemmän. Yhtälön ratkaisemista, senkin olen oppinut peruskoulussa täysin mekaanisena menetelmänä -- sitten on kerrottu että matematiikka on looginen järjestelmä.

Minulle matematiikka oli sama asia kuin yhtälön ratkaiseminen, noin 30 vuotta oli siis asia näin. Yhtälön ratkaiseminen opeteltiin 70/80-luvulla ihan mekaanisena toimintana, ei siinä mitään logiikkaa ollut.

Minun näkökulmastani matematiikasta oli logiikka kateissa 30 vuotta! Olen hyvä teknisten järjestelmien kanssa, siellä olen loogista ajattelua harrastanut.

Teknisten järjestelmien ymmärtäminen ja matematiikan ymmärtäminen. Viime vuonna olen alkanut tajuamaan että tässä on sittenkin kyse samasta asiasta.

Keith Devlinin kirjassa "The maths gene : why everyone has it, but most people don't use it". Tässä kirjassa on se ryhmäteoriaan liittyvä osio jossa kolmiota käännellään ja peilataan, tämä kyllä aukaisi silmät!

1

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ersta

      "kolmiota käännellään ja peilataan" Ja ne tähti-operaatiot operaattorien u,v,w,x,y,z kanssa! Ja näiden kirjainten binäärioperaatiot taulukoituna.

      Kääntäkää joku matematiikan opettaja tms. tuo kirjan kolmionkääntely-osio suomeksi.
      Teistä tulee kuuluisa ja nimenne jää ikuisesti matematiikan opetuksen historiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1945
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1852
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1789
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1458
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1390
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      504
      1060
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      970
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      914
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      875
    Aihe