Miettikää miten on mahdollista, että ABC-ravintolan lounas maksaa asiakasomistajalle 8,90€ ja S-ketjun henkilökunnalle 5,60€. Siis omistaja maksaa melkein tuplahinnan lounaastaan eli missä on se osuuskauppa ajatus, että osuuden omistaja saisi ostaa omistamastaan osuuskaupasta halvemmalla kuin muualta. Onko osuuskauppa kannattava vain työntekijälle, uusien kauppojen rakentajalle/laajentajalle, ym. muille muttei asiakasomistajalle. Poliisitkin ilmeisesti syövät halvemmalla kuin omistajat vaikka eivät ole töissä tai edes omista osuutta koko kaupasta. Haluaisin joskus nähdä sen päivän jolloin asiakasomistajuudesta on todellista hyötyä halvempina hintoina.
ABC-ravintolat/S-ketju
5
437
Vastaukset
- Think Tank
Kun vielä SOK Keskon ( Kesko myös selvällä riippuvuudella MTK:sta; maatalouskauppa) suosiollisella avustuksella pitää Prismojen, S-kauppojen kautta ruoan hintoja Euroopan korkeimpana heti Norjan jälkeen. Norjassa kaksinkertainen kansantulo, joka sekin on hyvin tasaisesti jakautunut, verrattuna Suomeen.
Ja kuten sanottu City-Marketit ja K-kaupat ammatillispoliittisessa symbioosissa SOK:n kanssa käsi kädessä estävät todellisen kilpailun Suomen ruokakaupassa.
Odottaa saattaa, että Prismat alkavat ottaa suurimman osan myös elektroniikkakaupassa. Seuraus: Suomen Keskusta (SuoKusta) hallitsee koko maata. - my ass-etukortti
S-ryhmän ketjuravintolat, kuten Chico's ja Rosso, on aina jotenkin tolkuttoman kalliita siihen nähden mitä saa verrattuna yksityiseen pikkuravintolaan tai edes McDonaldsiin - Chico'sissa ruoka on aina pettymys, tämä on jo vitsi kaveripiirin keskuudessa...
Nuo alennukset kertonevat siitä, että hinnoissa paljon S-lisää meille tavallisille asiakasomistajille, joille kuitenkin sijainti houkuttelee aina käyttämään (ja pettymään) näiden paikkojen tarjontaan. - Mindie
MItäköhän täällä taas kohkataan. En ole ko. alalla, joten tässä ihan vaan objektiivinen kommenttini:
Ihan normaalilta työsuhde-edulta vaikuttaa. Itsellänikin työsopimukseen kuuluu ruokaetu, jolloin työntekijältä vähennetään palkasta ruuan verotusarvo.
Että ihan samalla tavalla ne muutkin firmat, olipa sitten kysymys ravintolasta tai vaikka jostain hemmetin VR:stä keräävät normi asiakkailta katteena oman henkilöstönsä kiinteät kulut (esim. ko. ruokaetu, muut pakolliset verot ym. sosiaalikulut).
Ei siis mitään rakettitiedettä tämä. - trangian hyötykäyttö
Ihan samalla tavalla meillä on henkilöstöruokalassa hinnoiteltu ruoka, henkilökunta maksaa vähemmän kuin vierailijat.
Kenenkään ei ole pakko syödä ABC-ravintolassa, ottakaa mukaan omat eväät kylmälaukkuun ja keittäkää kahvivetenne matkalla trangialla! - Viinuri21w
Henkilökunta ruoan hinnan suurin vaikuttaja on kyllä verovirasta jossa päätetään ko.safkan verotusarvo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626057Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813566Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242721- 212199
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85127281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201236- 261127