Aihe alkoi tuolla arkeologian puolella ja toivottiin siirymistä tänne geologian puolelle, vaikka jääkaudet kokonaisuudessaan on hyvin monitieteellinen tutkittava.
Pohjimmaisena on geofysikaalisen puolen laattatektoniikka, mikä siirtelee mantereita napa-alueille, jolloin jään kertyminen mahdollistuu ja silloin aika-asteikoissa puhutaan kymmenistä miljoonista vuosista.
Seuraavana mukaan saapuvat tähtitieteen puolen ilmiöt, Maan radan eksentrisyys, akselin kallistuskulma ja prekessioliike, jotka kymmentuhansisvuotisissa sykleissään pyörittävät kutakin yksittäistä jäätiköitymisvaihetta.
Sitten seuraan saapuvat glaseologia ja geomorfologia jotka operoivat jäätiköiden käyttäytymisen ja jälkien parissa.
Unohtamatta meteorologiaa ja denrologiaa ja ties mitä kaikkia muita tieteitä.
Varsinaisena aiheena oli uusi kirja: Jääkaudet / päätoimittaja: Marjatta Koivisto
Helsinki : WSOY, 2004, josta hieman lukumutustelua.
Kirjasta tulee mieleen lähes kuudenkymmenen vuoden takainen Kalliolan 'Suomen kaunis luonto'. Kevyen luettavaan tyyliin kirjoitettua ja kuvitettua asiaa maaperämme kertomana pätevin selityksin.
Alussa on jääkausiteorian nuorehko historiikki. Sveitsiläinen Louis Agassiz esitteli teorian 1840 ja teoriasta väiteltiin Suomessakin parisenkymmentä vuotta, kunnes Helsingin yliopiston fysiikan professorin Karl Adolph Mobergin Tiedeseurassa 1865 pitämän esitelmän jälkeen tiedeyhteisö on ollut varsin yksimielinen jääkausista.
Jäätiköitymisien syvempien syiden käsittäminen alkoi valjeta vasta seuraavalla vuosisadalla Alfred Wegenerin 1912 kehittelemän mannerliikuntateorian hitaan 50 vuotta kestäneen hyväksymisen myötä.
Jääkausien jälkiä voi nähdä kaikkialla Suomessa, niitä ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa, koska koko maamme pinta on jäätiköitymisien ja niiden seurausilmiöiden muovailemaa. Kilometrien paksuisen jään useita kymmeniä tuhansia vuosia kestänyt mellastelu ei tapahdu jälkiä jättämättä.
Pohjimmaisena on geofysikaalisen puolen laattatektoniikka, mikä siirtelee mantereita napa-alueille, jolloin jään kertyminen mahdollistuu ja silloin aika-asteikoissa puhutaan kymmenistä miljoonista vuosista.
Seuraavana mukaan saapuvat tähtitieteen puolen ilmiöt, Maan radan eksentrisyys, akselin kallistuskulma ja prekessioliike, jotka kymmentuhansisvuotisissa sykleissään pyörittävät kutakin yksittäistä jäätiköitymisvaihetta.
Sitten seuraan saapuvat glaseologia ja geomorfologia jotka operoivat jäätiköiden käyttäytymisen ja jälkien parissa.
Unohtamatta meteorologiaa ja denrologiaa ja ties mitä kaikkia muita tieteitä.
Varsinaisena aiheena oli uusi kirja: Jääkaudet / päätoimittaja: Marjatta Koivisto
Helsinki : WSOY, 2004, josta hieman lukumutustelua.
Kirjasta tulee mieleen lähes kuudenkymmenen vuoden takainen Kalliolan 'Suomen kaunis luonto'. Kevyen luettavaan tyyliin kirjoitettua ja kuvitettua asiaa maaperämme kertomana pätevin selityksin.
Alussa on jääkausiteorian nuorehko historiikki. Sveitsiläinen Louis Agassiz esitteli teorian 1840 ja teoriasta väiteltiin Suomessakin parisenkymmentä vuotta, kunnes Helsingin yliopiston fysiikan professorin Karl Adolph Mobergin Tiedeseurassa 1865 pitämän esitelmän jälkeen tiedeyhteisö on ollut varsin yksimielinen jääkausista.
Jäätiköitymisien syvempien syiden käsittäminen alkoi valjeta vasta seuraavalla vuosisadalla Alfred Wegenerin 1912 kehittelemän mannerliikuntateorian hitaan 50 vuotta kestäneen hyväksymisen myötä.
Jääkausien jälkiä voi nähdä kaikkialla Suomessa, niitä ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa, koska koko maamme pinta on jäätiköitymisien ja niiden seurausilmiöiden muovailemaa. Kilometrien paksuisen jään useita kymmeniä tuhansia vuosia kestänyt mellastelu ei tapahdu jälkiä jättämättä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.