Kesäksi kuntoon.

Hei olen 12-vuotias ja täytän pian 13. Haluaisin päästä rantakuntoon kesäksi joten jos kenelläkään olisi nopeita & tehokkaita laihdutusvinkkejä. Olen noin 164cm pitkä ja painan 58kg. Vaikka painoni on pituuteni sopiva minulla on kuitenkin pieni pömppis ja se pitäisi saada pois. Harrastan futista 2 kertaa viikossa, mutta minusta tuntuu ettei se riitä. Luin eräältä nettisivulta, että jos puolittaa jokaisen päivän annoksen ja korvaa mehut ja limut vedellä voi laihtua 1-1,5kg viikossa. Minusta se tuntuu mahodottomalta ):. Olen kuitenkin päättänyt aloittaa lenkillä käymisen, mutta välillä sitä ei vaan jaksa. Iltaisin olen myös päättänyt tehdä vatsa- ja selkälihasliikkeitä. Haluiaisn kylläkin kokeilla esim. Nutrilettia, mutta en usko että äitini suostuu siihen. Jos joltain löytyisi vielä tehokkaampia tapoja laihduttaa niin olisi kiva jos kirjottaisitte tänne (::. Sitten vielä yksi asia, olen ihastunut rinnakkaisluokkailaiseen poikaan. Hän on tödella mukava minulle ja juttelemme usein Facebookissa. Hän pelaa myös jalkapalloa. Hän ainoa poika joka on ollut minulle mukava ja käyttäytynyt omana itsenään. Mutta ongelmana tässä onkin se, että hän pitää eräästä toisesta joka ei ole miedän koulussamme. Kerroin hänelle että pidän hänestä ja hän kertoi minulle, että sen huomaa, ja nyt joudun taas toisen kerran ns. "tukahduttamaan tunteeni" , koska tiedän ettei minulla ole mahdollisuutta pojan suhteen. En tiedä enään mitä tekisin, sillä minusta tuntuu ettei kukaan pidä minusta. En ole mikään erityisen kaunis, mutten omasta mielestäni rumakaan. Käytän ripsiväriä kohtuullisesti ja käyn suhkussa, käytän puhtaita vaatteitä ja pidän itseni siistissä kunnossa. En kuitenkaan halua mitään draamaa tästä asiasta, mutta minua mietityttää voisikohan se johtua painostaini.

Toivoisin posiitiivistäpalautetta, mutta ei negatiiviset tai omat mielipiteet haittaa. (:

3

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pahoittelen muutamaa kirjoitusvirhettä.

    • nahkis

      Tietty sokerittomaan vaihto vaikuttaa,sokeri lihottaa.Liikuntaa voisit lisätä,vaikka 30 min. hölkkä tai juoksu joka päivä.Ja unohda se kundi,jos se ei oo susta kiinnostunut niin se ei siitä miksikään muutu.Kun olet pudottanut painoa jotain 10 kg niin laita vaikka ilmoitus johonkin deittisivulle,kyllä sieltä joku löytyy.Ei kannata hakea paremman näköisiä kundeja,ne kun usein (ei kaikki) kohtelevat naaraita huonommin kun on varaa vaihtaa aina uuteen jos joku ei tykkää hänen kohtelustaan.Toivottavasti pärjäät näillä.

    • Kiitos, mut luulen et en ihan tähtää 10kg pudotukseen, ehkä 5kg:n & oot oikeessa, mun pitää vaa unohtaa se ja jatkaa elämää (:

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      850
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      542
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe