Sattuiko kukaan katsomaan jokunen aika sitten ohjelman, jossa yritettiin saada Amerikan markkinoille suomalainen makeinen, joka näytti kiven lohkareelta? Mielestäni kyseinen ohjelma tuli joltakin ylen kanavalta. Makeiset olivat isoja, kovia, puu rasiassa ja makuja oli kolme: mustikka, koivu ja mänty. Siitä saatiin palasia pieniä hakkuja käyttäen. Tuote ei mennyt läpi. Kysymykseni kuuluukin, että mikä firma näitä valmistaa ja tehdäänkö niitä vielä suomessa vai oliko se jonkin asteen kokeilu? Itse en ähnyt kuin ohjelman lopun.
Vastaukset 7
- hmm..
En kyllä katsonut, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. :D
- Memmu
Moi!
Olen itsekin koittanut etsiä kseistä ohjelmaa, ja lähettänyt jopa YLElle palautetta.T
Vastausviestinkin jo sain, mutta siinä pyydettiin vain lisätietoja.
Itse muistelisin, että ohjelma on tullut ulos joulukuussa, lauantaina tai sunnuntaina,ennen klo 16.
Todella vaikea on löytää, vaikka mitä hakusanoja käyttäisi.
Infoan tänne, jos YLEllä keksivät, mikä ohjelma se oli =)- karkki
Luulisi ylen toisaalta tietävän mitä ovat silloin lähettäneet.
- donzanbe13
eikös se ollut lauantai projekti ja aiheena se salmiakki
- Joojoo
Vieraana oli suomessa asuva usan suurlähettiläs, nimeä en suoralta kädeltä muista mutta sen varmasti löytää netistä jos se mitään auttaa...
- joikplå¨ö
Oisko tämä ohjelma ? Muistelen että on, sääli ettei sitä voi enää katsoa siellä.
- joikplå¨ö
Jaahans jä tieto pois mutta tässä vielä parempi tieto :
http://areena.yle.fi/tv/1360712
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 64791
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21696Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511686Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60570
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551