Miksi ilmaston lämpenemistä pelätään?

minulle se kertokaa

Olen joskus sanonut, että mitä sitten jos ilmasto lämpeneekin, so what? Missä, miten ja kuka on kyennyt todistamaan, että ns. esiteollinen ilmasto eli n. 1850-luvun ilmasto on kaikelle elämälle maapallolla kaikkein ihanteellisin. Se aika oli melko kylmää aikaa enkä usko, että viileä tai jopa suorastaan kylmä maapallo on ihmiskunnallekaan optimi.

Ravinnontuotanto tarvitsee lämpöä ja pitkiä kasvukausia eikä kylmiä ja lyhyitä kesiä. Lämpö myöskin vähentää energian kulutusta eli samalla juuri niitä kammottuja CO2-päästöjä. Noin 150 v sittenhän ilmakehän CO2-pitoisuus oli historiallisesti melko alhainen arvo eli ei mikään ihannetila ihmiskuntaa ja muutakin luontoa ajatellen eikä edes pitkäaikainen keskiarvo.

Antaa lämmetä vaan. Vai olisiko kivempaa jos viime syksy olisikin ollut toisenlainen, että talvi olisi tullut Etelä-Suomea myöten kovana jo lokakuussa. Tai kuten jonain vuotena 1600-luvulla kun jo tammikuun puolessa välissä Tanskan salmetkin olivat jäässä niin vahvasti, että Ruotsin sotajoukko karautti jäitä myöten hevosilla tykkeineen ja raskaine kuormastoineen Tanskaa valloittamaan. Olisiko kivaa, hei?

60

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4+8

      Samaa olen ihmetellyt. Lämpimät kaudet ovat olleet ihmisille hyväksi. Kylmästä on seurannut nälänhätää ja kurjuutta. Miksi viherhipit tätä haluaa. Olisihan heidänkin mukavampi kasvatella pilveä ja muita "luomu"tuotteitaan kun kasvuolosuhteet olisivat suotuisat.

      • Torakan pieru

        Noh.

        Se nyt on ihan sama, mitä sinä, minä tai viherhihhuli haluaa ilmaston suhteen.
        Sitä kun ihminen ei voi kuin seurata sen muutoksia.

        Mutta jos toiveita saa kertoa, niin se parisen astetta olisi ehdottoman hyväksi kaikelle elämälle tällä pallolla.
        Toden totta, silloin ihmiskunta voinut kaikkein parhaiten.


    • huoh....
    • Sähköteurastaja

      Kerro se WWF,n ja FMI,n pääprofeetta taalakselle, jotta se lopettaisi hourimisen.
      Ja hesarille ettei suoltaisi tuollaista skeidaa pääkirjoituksissaan.

      http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Ilmaston lämpeneminen voi uhata ihmisen olemassaoloa/1135244610516

      • Kelpaisi nähdä

        Kun sitä olemassaoloa ei ole uhannut tuhansiin vuosiin yhtään mikään vaan ihmiskunta lisääntyy kuin torakat.


      • kuka lienenkin?

        Joo, Hesari on kyllä ihan prceestä. Ilmastohan oli n. 1000-vuoden kieppeillä paljonkin lämpimämpi kuin nyt ja n. 6000 v sitten vielä sitäkin selvästi lämpimämpi. Uskoakseni ihminen voi niinä aikoina aivan hyvin ja n. 1000 v sitten Grönlannissakin asuttiin ihan mukavasti ja kasvatettiin karjaa sekä viljeltiin peltoa. Sitten tuli kylmyys ja viikingit kuolivat sukupuuttoon, vain inuitit jäivät. Sitä kylmää kautta on kestänyt tähän asti ja 1800-luvun puoliväli oli tosi kylmää. Järkyttävää kun siitä on tehty ihmiskunnan ihanneilmasto.

        Missään ei liene näyttöä siitä että niihin aikoihin olisi maailma ollut hukkumaisillaan jäätiköitten sulamisesta tulleisiin vesimassoihin.


      • Bettina Ranskalainen
        kuka lienenkin? kirjoitti:

        Joo, Hesari on kyllä ihan prceestä. Ilmastohan oli n. 1000-vuoden kieppeillä paljonkin lämpimämpi kuin nyt ja n. 6000 v sitten vielä sitäkin selvästi lämpimämpi. Uskoakseni ihminen voi niinä aikoina aivan hyvin ja n. 1000 v sitten Grönlannissakin asuttiin ihan mukavasti ja kasvatettiin karjaa sekä viljeltiin peltoa. Sitten tuli kylmyys ja viikingit kuolivat sukupuuttoon, vain inuitit jäivät. Sitä kylmää kautta on kestänyt tähän asti ja 1800-luvun puoliväli oli tosi kylmää. Järkyttävää kun siitä on tehty ihmiskunnan ihanneilmasto.

        Missään ei liene näyttöä siitä että niihin aikoihin olisi maailma ollut hukkumaisillaan jäätiköitten sulamisesta tulleisiin vesimassoihin.

        Jos 6000 v sitten oli myös lämmintä niin olivatko meret silloin paljonkin korkeammalla kuin mitä ovat nyt. Sehän selvittää aika paljon, onko pelättävää.


    • maata myytävänä

      Eihän täällä peräjunttilassa ongelmia ole.

      Austraaliassa ilmastonmuutos on huomattu, mutta ei toivottu.
      Afrikassa ollaan myös huolestuneita. Tulisivat sieltä tänne?

    • Sähköteurastaja

      Miten Australiassa on huomattu ilmastonmuutos?

      Mistä Afrikassa ollaan huolestuneita?

      • huoh....

        Australiassa on huomattu, ettei ole huomattu ilmastonmuutosta, koska mikään ei ole muuttunut.

        Afrikassa ollaan huolissaan, kun ei ilmaista rahaa tulekaan kuin suokuokalla, vaikka viherpellet niin lupasivat ilmastokokouksen aattona.


    • ei pakkasille!

      Ilmasto on aina vaihdellut ja ihan kiva jos nyt todella oltaisiin menossa lämpösempään. Ei pakkasissa ja koleissa kesissä ole mitään ihannoitavaa.

      • moukka-mestari

        ,,,,Ei pakkasissa ja koleissa kesissä ole mitään ihannoitavaa.,,,,

        Sehän tässä juuri hauskinta onkin kun nuo viherpipertäjät tykkäävät pitkistä kesistä ja kesähelteistä ja kolea sadepäivä on niin niiiiiin kauheeeeta kun ei tarkene terassilla kaljaa litkiä ja valittaa ilmaston lämpenemistä.

        Kuitenkin sitten teoriassa ollaan ihannoivinaan 1800-luvun puolivälin koleaa aikaa kylmine kesineen ja kovine ja pitkine pakkastalvineen jonkunlaisena ihannesäänä.


    • Denialistit tykkää..

      ..kylmästä ja pakkasesta. Denialistin ihannesää on ikuinen jääkausi.

      (Onneksi 99% tiedemiehistä ei voi olla väärässä - sää lämpenee)

    • vihe riipertäjä

      Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on yksi monista Goldman-Sachsin huijauksista, jolla he ovat onnistuneet rahastamaan todella hyvin.

      Goldman-Sachs: lue "The great bubble machine" niin ymmärrät.

      Viherpiipertäjät on helppo saada tällaisiin huijauksiin mukaan.

      • todellinen tietäjä!

        Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on yksi monista Goldman-Sachsin huijauksista, jolla he ovat onnistuneet rahastamaan todella hyvin

        Vapautan Goldman-Sachsin kaikista syytöksistä. Syyllinen tähän rahastukseen ja hysteriaan on Petteri Taalas ja hänen kauttaan Ilmatieteenlaitos.


    • Fortumi

      Sähkön myynti pienenee.

      • skriipustelija

        ,,,,,Sähkön myynti pienenee.,,,,,

        Ei se mitään haittaa, sitten nostetaan perusmaksua ja siirtohintoja. Aina se raha kynitään kuluttajalta, aivan sama lämpenee tai kylmenee tai pysyy entisenlaisena.


    • lämpöä lisää

      Ei tämä edes 15 asteen pakkanen ole mitenkään kivaa. Kivempi jos nytkin olisi 5 astetta lämmintä. Toivottavasti edes Kiina tupruttaa entistäkin enemmän CO2:a.

    • nykyteollinen jätkä

      Jos nytkin olisi ihanteellinen "esiteolllinen" ilmasto niin pakkasta olisi etelässä vähintäin -20 ast. ja Lapissa -40 ast. Talvi olisi alkanut rannikoita myöten jo lokakuussa ja järvissä olisi etelässäkin jäätä ainakin 50-60 cm. Joka sellaista kaipaa niin ilmottautukoon.

      Tätä ei monikaan viherhourimo ajattele. On vaan niin kivaa huutaa kuorossa ja päivitellä kun ei tiedä ainuttakaan tosiasiaa tuosta ihannoidusta "esiteollisesta" ilmastosta.

      • Thames jäässä !

        Miksi joulukorteissa on aina kuvattuna kova talvi ja paljon lunta? No, kun siihen aikaan jolloin joulukortit keksittiin 1800-luvulla oli koko Eurooopassa niin kylmää, että jouluna oli aina kunnon talvi, jopa Englannissakin. Thames-joki oli vahvassa jäässä, lunta paljon. Ei se ole mikään ihanne elintarvikehuoltoa ajatellen.


    • nasumakkara

      Ainut syy, mtä ilmaston lämpenemissä on syytä pelätä on se, että se tapahtuu liian aikaisin.

      Jääkausi tulee olemaan haaste lapsille. Todennäköisesti ne ovat silloin jo oppineet tulemaan toimeen ilmaston kanssa.

      En näe mitään pahaa siinä, että annamme heille lisäaikaa.

    • hytisyttää

      Tosi nastaa kun saadaan edes hieman esimakua esiteollisesta ilmastosta. Pakkasta ikkunan takana on -18 C. Tätähän se olisi alarmistien toivomusten mukaan lokakuulta huhtikuulle paitsi silloin kun olisi vielä paljon kylmempää.

    • epäileväinen...

      Ilmastovouhottajat tykkäävät itsekin pitkästä ja lämpimästä kesästä. Turha kiistää vai väittääkö joku olevansa toista mieltä. Kuka vouhkaaja sanoo tykkäävänsä lyhyestä ja koleasta kesästä. Siispä koko vouhkaus on pelkkää skeidan vääntöä.

    • semantisti

      No siks kun merijäät sulaa ja jääkarhut esim. kuolee. Kaupunkeja hukkuu ja tulee kuumia autiomaita paljon lisää. Lähes koko etelä-Eurooppa ja USA muuttuvat Saharoiksi.

      • huoh....

        Vain unelmissasi.


      • yx ichminen

        ,,,,jääkarhut esim. kuolee,,,,
        Ei jääkarhu ole mikään erikoisuus, aivan normaali karhu vain valkoinen värimuunnos. Jos ne kuolee niin ei mitään arvokasta ole menetetty ja voihan niitä siirtää 50 kpl etelänavan ympäristöön. Se ei sula vielä meidän aikana.
        Jääkarhukin muuttuisi vain normaaliksi rantakarhuksi.


      • lateksi-late
        yx ichminen kirjoitti:

        ,,,,jääkarhut esim. kuolee,,,,
        Ei jääkarhu ole mikään erikoisuus, aivan normaali karhu vain valkoinen värimuunnos. Jos ne kuolee niin ei mitään arvokasta ole menetetty ja voihan niitä siirtää 50 kpl etelänavan ympäristöön. Se ei sula vielä meidän aikana.
        Jääkarhukin muuttuisi vain normaaliksi rantakarhuksi.

        Jos jääkarhut kuolee niin maalataan Suomen karhut valkosella lateksilla. Siinä on sitte alarmisteilla taas niitä jääkarihujaa.


      • bjöörn
        lateksi-late kirjoitti:

        Jos jääkarhut kuolee niin maalataan Suomen karhut valkosella lateksilla. Siinä on sitte alarmisteilla taas niitä jääkarihujaa.

        Ja pannaan hohheli maalaamaan. Se ei ehkä ole alarmistikuusen terävin käpy, mutta just oikea mies karhujen maalaamiseen.


    • maailmanloppu tuloo

      "No siks kun merijäät sulaa ja jääkarhut esim. kuolee. Kaupunkeja hukkuu ja tulee kuumia autiomaita paljon lisää. Lähes koko etelä-Eurooppa ja USA muuttuvat Saharoiksi."

      Tuosta unehtu vielä se, että maailmanloppu on jo ihan ovella, pari-kolmekymmentä vuotta meillä on enää aikaa. Kunhan vain alarmistit nyt malttaisivat pysyä alkuperäisissä ilmestyksissään eikä aina siirtäisi sitä maailmanloppua eteenpäin.

      http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/maailmanloppu_tulee__oletko_valmis_31227.html

    • Lämmetköööön!!!

      Miten niin sitä kukaan pelkää, en minä ainakaan. Jos joku pelkää niin pelätköön mun puolesta vaikka omaa varjoaan.

    • alarmisteille

      Jos hihhulit tykkää kylmästä niin muuttakaa Gröönlannin viimeiselle jäätikölle istumaan. Ei kesä yllätä ihan äkkipikaa.

      • lämpöä luille

        Kylmä, kolee ja vesisaden on ihan p***seestä. Lämmin on mukavaa ja istua terassilla aurinkonpaisteessa, hoplaa.


      • kalja-vaari
        lämpöä luille kirjoitti:

        Kylmä, kolee ja vesisaden on ihan p***seestä. Lämmin on mukavaa ja istua terassilla aurinkonpaisteessa, hoplaa.

        Jos tykkäät lämpimästä niin miksi terassikaljasi pitää kuiteskin olla kylmää? Hah, puhuit taas itsesi pussiin, tilaa lämmin kalja. Jos ilma on valmiiksi kylmä niin ei tarvii enää kylmällä kaljalla itteensä jäädyttää.


    • kaikki tahtoo lämpöö

      Miksi espanjalaiset eivät tule tänne lomallaan.
      Miksi me menemme etelään lomilla.

    • 15+1

      Tuo on Suomen ilmastoon sopeutumattomien ruikutusta. Pitäisi karkoittaa Espanjaan tai Etelä-Amerikkaan kaikki, jotka ilmastonmuutosta pitävät positiivisena. Suomen talven pitää olla Suomen talvi. Toki mielipiteenvapaus, mutta jotkut kannat menevät jo liian pitkälle, kuten esim. ilmaston lämpenemisen kannattaminen. Säälittävää, mutta valitettavasti totta, että tämmöisiäkin ihmisiä on.. :(

      • älä lörpöttele

        -----Pitäisi karkoittaa Espanjaan tai Etelä-Amerikkaan kaikki, jotka ilmastonmuutosta pitävät positiivisena.---

        Pitäisi karkottaa Grönlantiin kaikki jotka toivovat Suomeen kylmää ilmastoa.

        ------ Suomen talven pitää olla Suomen talvi.-----

        Missä on tehty ylikansallinen määritelmä millainen Suomen talvi on ja tulee olla ikuisesti? Eiköhän Suomessa ole vuosituhansien aikana nähty monenmoisia talvia. Mikä niistä siis on se oikea ja kenellä on oikeus se päättää ?


      • nato-fani
        älä lörpöttele kirjoitti:

        -----Pitäisi karkoittaa Espanjaan tai Etelä-Amerikkaan kaikki, jotka ilmastonmuutosta pitävät positiivisena.---

        Pitäisi karkottaa Grönlantiin kaikki jotka toivovat Suomeen kylmää ilmastoa.

        ------ Suomen talven pitää olla Suomen talvi.-----

        Missä on tehty ylikansallinen määritelmä millainen Suomen talvi on ja tulee olla ikuisesti? Eiköhän Suomessa ole vuosituhansien aikana nähty monenmoisia talvia. Mikä niistä siis on se oikea ja kenellä on oikeus se päättää ?

        ----Mikä niistä siis on se oikea ja kenellä on oikeus se päättää ? ---

        Se oikeus on alarmisteilla ja he saavat ennusteensa kaljatuopin vaahdon pyörinnästä tuulessa. Ennen katsottiin kahvinporoista mutta koska nykyään ei ole enää porokahvia kellään niin on siirrytty eurooppalaisempiin ennustusmenetelmiin.


    • Greenman

      Ilmastomuutoksessa maailmanlopulla tarkoitetaan maailmantalouden romahtamista. Lisääntyvä väestö tarvitsee lisää ravintoa, kun samalla sään ääri-ilmiöt lisääntyvät - kuivuus ja tulvat pilaavat sadot. Ekosysteemi ei enää pysty toimittamaan riittävästi ravintoa väestölle, joka alkaa kapinoida - siirrytään anarkian aikakauteen. Jotkut tutkijat arvelevat, että 4 asteen nousu lämpötilassa pystyy elättämään maapallolla vain miljardi ihmistä.

      Ilmastomuutoksen voittajavaltioiksi voidaan laskea Suomi. Meillä kasvukausi pitenee ja lämmityskulut pienenevät. Valitettavasti maailmantalouden romahtaminen koskisi myös Suomeakin. Meidän sukupolvi on täysin turvassa ilmastonmuutokselta, sillä tämän vuosisadan alkupuoli on ilmastomuutoksessa hidasta kehitystä, loppupuolella alkaa ongelmat pahentua, ja vuoden 2100 jälkeen kaikki ongelmat ylittävät ihmisen kyvyt pitää yllä talouskasvua.

      • tosikko, jees

        ----Jotkut tutkijat arvelevat, että 4 asteen nousu lämpötilassa pystyy elättämään maapallolla vain miljardi ihmistä.-----

        Buaah, mitä hullua tekstiä. Joskus maapallolla on ollut trooppinen ilmasto aina napa-alueita myöten ja kaikki kasvoi niin että sihinä kuului. Niin kasvit kuin eläimetkin ja biosfääri oli järkyttävän monimuotoinen. Väitätkö ja jos väität niin millä perusteella, että siinä ilmastossa ei ihmisen ruoka olisi kasvanut.

        Teillä on tuo hullu luulotauti, että jos ilmasto lämpenee ja haihdunta kasvaa niin erämaat laajenevat lisääntyneistä sateista huolimatta. Erämaat silloin vähenevät ja Saharakin alkaa taas kukoistaa.


    • Sähköteurastaja
    • kaispen
      • pönttöpää-ää

        Kuule, älä sinäkään noita propagandasivuja lueskele. Lue asiaa.


    • kaispen

      Piers Corbyn sanoi osuvasti:
      Hiilidioksidin vaikutus on nolla. Ilmastohysteerikoilla tai IPCC:llä ei ole mitään todisteita väitteidensä tueksi. Näyttöä sen sijaan on ilmastoskeptikoilla, ja se on järjestelmällisesti hysteerikkoja ja IPCC:tä vastaan.
      Ilmastonmuutoksen torjunta on ajan ja rahan haaskaamista. Se tarjoaa puolivillaisille tieteilijöille hyväpalkkaista suojatyötä, jossa he voivat tutkia olemattomia. Sen avulla hallitukset voivat nostaa veroja, ja se antaa öljy-yhtiöille luvan nostaa hintoja, kun energian hintaa on ilmastolobbareiden hömppäkerhon vaatimuksesta nostettava. Olen iloinen, että Kanada erosi Kioton sopimuksesta ja toivon, että tapaus toimii alkusoittona koko touhun kuoppaamiselle.

      • sammoo mieltä

        Kerrankin joku puhuu totta, ihan niinkuin itse olisin ollut kirjoittamassa.


      • ilmastodenialisti

        ,,,,Olen iloinen, että Kanada erosi Kioton sopimuksesta ja toivon, että tapaus toimii alkusoittona koko touhun kuoppaamiselle. ,,,,

        Kuules kuules. Kun Haavisto nyt voittaa vaalit niin sitten Suomessa vasta aletaankin ilmastolakeja vääntää oikein tosissaan. Energian käyttö loppuu vallan ja Haavisto käy puolisonsa ihanalla hymyllä hurmaamassa kanadalaiset eli Kanadakin tulee kipin-kapin takaisin Tokio-maitten joukkoon.


    • ei sit enää jäkätetä

      Ennusteet taas paranee ja alarmistit on mielissään. Ei näy lämpenemistä enään. Kunhan vielä viikko kestetään niin sitten päästään taas esiteolliseen ilmastoon pariksi kuukaudeksi nyt ainakin.

      Muualla maassa onkin sitten 15 ast. kylmempää mutta alarmistithan asuvatkin kaikki pääkaupunkiseudulla. Ei niitä muualla ole.

      http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/tenday

      • -29, huh

        Tampereellekin luvataan viikon päästä jo -29 esiteollista astetta. Eläköön alarmistit !


      • kertoo sen....

        -----alarmistithan asuvatkin kaikki pääkaupunkiseudulla. Ei niitä muualla ole.---------
        Joo, ja sielläkin niitä on vain yhden pitserian nurkkapöydässä, ei muualla. Syömässä kepapia ja hyvää turkulaista halal-lihaa.


      • hämmentynyt..
        -29, huh kirjoitti:

        Tampereellekin luvataan viikon päästä jo -29 esiteollista astetta. Eläköön alarmistit !

        ""Tampereellekin luvataan viikon päästä jo -29 esiteollista astetta""
        Koko Eurooppaan saman verran ja puoli metriä lunta. Minne kummaan se lämpeneminen katosi jo kolmantena talvena kun Oikean Opin mukaan ei etelä-Suomessakaan pitäisi enää näkyä lunta koko talvena?


    • tosi-realisti

      Kakarana kuulin sananlaskun, "ei lämmin luita riko". Onkos jo alkanut rikkomaan kun sitä niin pelätään?

    • ....................
    • Se on tämä

      käänteinen suomalaisluterilainen moraalietiikka: Sitä parempaa ja nautinnollisempaa on mitä enemmän kärsii. Kaiken on oltava maailman kalleinta, töissä on parasta palaa loppuun, kaikki hauskanpito kiellettävä ja kaikki nautinto verotettava vereslihalle. Totta hemmetissä aina olisi oltava kylmää, pimeää ja pakkasta kans. Parempi olis kieltää ne pari kesäkuukautta ja Juhannus, tai ainakin verottaa niitä roimasti.

      Tottakai etelän matkustetaan lämmön takia mutta se onkin ihan eri asia, lämpö ei ole pahaa siellä, täällä on.

    • Hienoa

      On se hyvä että kunnon pakkasia vihdoin saatiin.Se on liian harvinaista nykyään.

    • äkkiä lämmitystä

      Enpä muuten panisi pahakseni jos nyt heti täällä meidänkin kylällä lämpö nousisi vaikka 25 astetta. Alarmisteja se keittäisi.
      Ihan sielukin jo jäätyy.

      • pakkasta vaan

        Älä hei, se olisi vaarallista AGW:ä. Parempi jos vain kylmenee niin ei sula napajäät.


      • tiedotuskanava
        pakkasta vaan kirjoitti:

        Älä hei, se olisi vaarallista AGW:ä. Parempi jos vain kylmenee niin ei sula napajäät.

        Minun oma napa tässä alkaa jo olla jäässä. AGW-hihhulit pitäisi komentaa ulos asumaan kuumista kämpistään, saisivat kerrankin nauttia kunnolla tästä esiteollisesta.


      • kalanp***se
        tiedotuskanava kirjoitti:

        Minun oma napa tässä alkaa jo olla jäässä. AGW-hihhulit pitäisi komentaa ulos asumaan kuumista kämpistään, saisivat kerrankin nauttia kunnolla tästä esiteollisesta.

        Joo, ja komentaa asumaan asunnottomana Ukrainaan. Sitte keväällä voisikin kysäistä että oliko kivaa kun ei sitä trooppista ilmastoa vielä tullutkaan. Meinaan jos olisi keväällä enää montakaan keneltä kysyä.


    • huopikas-fani

      Pakkanen lauhtuu maanantaina ja en pelkää sitä yhtään. Jos tulee leutoa niin mitä pahaa siinä olisi? Junatkin taas ehkä kulkee niinku ennen.

    • ei nyt kylmä, ei

      Nyt mitään kylmää ole. Tammikuussa 1987 mitattiin Munchenin lentokentällä, siis Saksassa, -41 ast. pakkasta. Että Etelä-Suomen n. -25 on vielä aika lämmintä.
      Kun olin joskus Riihimäellä intissä niin eräänä tammikuun aamuna oli -35 ast. ja lähdettiin metsään koko päiväksi. Hyvin tarkeni kun hiihdeltiin hankia hiljakseen.

    • hitu-ippi

      Ituhippien kantsis muistaa, että ituset ei kasva kylmässä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2124
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2028
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1818
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1496
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1399
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      548
      1156
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      998
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      937
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      929
    Aihe