Al Gore ryhtynyt keksijäksi.

”Ilmaston lämpenemisen” maskotteja ei uhkaa mikään – ei vaikka ilmastonmuutosaiheinen elokuva Epämiellyttävä totuus niin vääristellysti väittää.

Brittiläinen kuorma-autonkuljettaja Stewart Dimmock, kahden kouluikäisen lapsen isä ja koulun johtokunnan puheenjohtaja haastoi vuonna 2007 brittien hallituksen päätöksen esittää kouluissa Yhdysvaltain entisen varapresidentin ja ilmastogurun ilmastonmuutosaiheista elokuvaa Epämiellyttävä totuus. Dimmockin mukaan Al Goren dokumentti sisältää “runsaasti epätäsmällisyyksiä tieteen saralla, poliittista propagandaa ja tunteellista hössötystä eikä sitä pitäisi esittää lapsille”.

Lontoon hallinto-oikeus löysi elokuvasta 9 “virhettä”, jonka johdosta tuomari päätti Ison-Britannian hallituksen syyllistyneen lasten laittomaan poliittiseen painostamiseen jakaessaan Al Goren elokuvaa kouluihin, ellei olisi myöntynyt jakamaan esityksiin uutta, korjattua ohjekirjettä, jossa tehdään selväksi, mikä on tiedeyhteisön yleinen kanta elokuvassa esitettyihin yhdeksään “virheelliseen” väittämään.

Al Gore on Ison-Britannian hallituksen ilmastopoliittinen neuvonantaja, jolla on taloudellisia kytköksiä lukuisiin vihreää energiaa kehittäviin ja markkinoiviin yrityksiin.

- Elokuvassa on 35 selkeää liioittelua tai vääristelyä, ja jokaisen virheen tuloksena on perusteeton kauhukuva tai olemattoman vaaran liioittelu. Elokuva ei sovi lasten katsottavaksi eikä päätöksenteon pohjaksi. Kouluja, jotka ovat näyttäneet elokuvan oppilaille, kehotetaan viipymättä tuomaan tässä selonteossa luetellut virheet heidän tietoonsa, sanoi pääministeri Margaret Thatcherin neuvonantajana toiminut lordi Christopher Monckton of Brenchley

Suomessa elokuva on ollut Koulukinon esityslistoilla ja saatavilla.

Elokuvassa Al Gore viittaa mm. tieteelliseen tutkimukseen, jonka mukaan jääkarhut ovat kuolemassa sukupuuttoon, koska joutuvat uimaan pitkiä matkoja löytääkseen jäätä, jonka “ilmaston lämpeneminen” on sulattanut. Jääkarhuja ei uhkaa mikään. Monnettin ja Gleasonin vuonna 2005 tekemässä tutkimuksessa mainittiin vain neljä kuollutta jääkarhua. Ne olivat kuolleet Beaufortinmeren poikkeuksellisen kovaan myrskyyn ja korkeisiin aaltoihin. Beaufortinmerellä on nykyään enemmän jäätä kuin 30 vuotta sitten. Vuonna 1940 maailmassa arvioidaan olleen vain 5 000 jääkarhua, kun nykyään määrän arvellaan olevan noin 25 000.

Monnettin ja Gleasonin tutkimuksesta onkin sukeutunut oma skandaali, Jääkarhugate. Liittovaltio on aloittanut tutkimuksen ko. tieteellisen paperin luotettavuudesta.

Varsinaisen aiheensa Monnettin ja Gleasonin tutkimus sai siitä, että he olivat vuonna 2004 havainneet meressä kelluvan vaaleita möykkyjä, jotka olettivat kuolleiksi jääkarhuiksi. Karhut olivat tutkijoiden mukaan rasittuneet hengiltä uidessaan liian pitkän matkan kovassa myrskyssä ja aallokossa. Jääkarhututkimuksessaan Monnett ja Gleason tulivat päätelmään, että “havaintojen perusteella jääkarhujen hukkumiset lisääntyvät tulevaisuudessa, jos merijään väheneminen jatkuu ja pohjoiset vesialueet ovat nykyistä enemmän jäättömiä”.

Jääkarhuista tuli hiilidioksidiyhteisön maskotti “ilmaston lämpenemiselle”.

Liittovaltion tutkijat ovat tivanneet Monnettin kollegalta Gleasonilta miksi tutkimus päätyy siihen, että jääkarhuista vain 25 % selviää hengissä? Miksi kuvat valaista ovat selviä, mutta kuvat kuolleista jääkarhuista eivät? Miksi ainoat jääkarhukuvat näyttävät käsitellyiltä? Oliko Gleason varma, että kaikki kuvat ovat eri karhuista? Miksei “ilmaston lämpeneminen” ole tappanut lisää jääkarhuja vuoden 2004 jälkeen?

Gleasonilta kyseltiin myös tutkimuksen “vertaisarvioinnista”, jonka teki tai jonka tekemiseen osallistui Monnettin vaimo Lisa Rotterman.

Monnettin kollega Gleason on ollut vaikeuksissa joutuessaan myöntämään, ettei ole varma kaikista kuolleina kelluneiden karhujen havainnoista, koska “uivien ja kelluvien jääkarhujen havaitseminen on vaikeaa 457 metrin lentokorkeudesta käsin, vaikka olosuhteet olisivat parhaat mahdolliset”.