Me tarvitsemme maahamme kristillisiä arvoja omaavan presidentin!

Kristillisiä arvoja

Mihin kuljet suomenkansa?

Suomenkansa kansana on hylkäämässä jo enemmistöllään Jumalan ja Hänen Käskynsä ja vaihtanut ne RIETTAUTEEN; maan äiti suvaitsee lesboutta ja nyt on maan isäksi pyrkimässä homoliitossa elävä, Kauhistuttavaa, - maa on menossa Sodomaksi ja Gomorraksi, maata tullaan tästä rankaisemaan ja niitä jotka näitä tekevät ja suosivat!

Eräs puolue ja sen presidentti ehdokas on meillä täällä Suomessa profiloitunut oikein kannattamaan tällaista riettautta/haureutta; ”samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.”

Olkaa siis te valmiit ja puhtaat, ettette antaudu riettauteen vaan saisitte aikananne pelastuksen, niin kuin; ”Hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi; Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.”

Me tarvitsemme kristillisiä arvoja puolustavan presidentin maahamme, siksi kävin ennakoon jo antamassa ääneni Timo Soinille (N:ro 3.)!

Timo Soini Suomen tasavallan presidentiksi!

29

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kristillinen voittaa

      Timo Soiniko edustaisi kristillisiä arvoja? Suuria sanoja vain luulisin, vaikka oikeasti onkin Hitlerin hakaristi porukkaa?

      Eikös se puolue kuuluu ääri oikeustoon? Hehän menevät rasismissa ja köyhien kyykytyksessä jopa kokoomuksestakin edelle?

      Vähät he taitavat välittää sinun tai minun oikeuksista, heillä on oma vatsa lähinnä, eikös tuo jo näy päällepäinkin?

      Mielestäni puolueen nimen tulisi olla "Suomen RASISTISIN, (hakaristi) puolue!"

      Eikös siellä itäsuomessa Joensuun seudulla kuki rasismi, siellä nämä mulipäiset ihmisten potkijat ja pahoinpitelijät ainakin antaisivat äänensä mielellään tälle vasistiselle äärioikeisto (Hitlerin) puolueelle, saksan malliin?

      Timo Soini on mielestäni kuin metsän peikko ja Sari E niinkuin hyvä haltija.

      • Ääneni annoin N:ro 3

        Äläpä puhu/kirjoita potaskaa/valheita, sillä Timo Soini ja Perussuomalaiset ovat juuri vähäosaisten puolella, Kristillisdemokraatit, Sari Essayah, ovat PORVAREITTEN kätyreitä – jotka vähät välittävät köyhistä, se on aikanaan nähty ja koettu asia!!!

        Perussuomalaiset ajoivat mm. perusturvaan korotusta, TV:n maksusta luopumista ja liittämistä se tulojen mukaiseen verotukseen ja vähäosaisten osalta maksun/veron poistoa kokonaan jne.... Mutta Kristilliset olisivat nämäkin asiat antaneet olla ennallaan - siinä se nähdään kuka kenenkin asiaa tässä maassa ajaa?!

        Äänestin Timo Soinia, hän on paras presidenttiehdokas porukasta!

      • ei politiikkaa!
        Ääneni annoin N:ro 3 kirjoitti:

        Joojoo. Mutta kun politiikkapuheenne ei kuulu tälle palstalle mitenkään, joten riittää jo.

      • mitä....
        ei politiikkaa! kirjoitti:

        Joojoo. Mutta kun politiikkapuheenne ei kuulu tälle palstalle mitenkään, joten riittää jo.

        Jos uskonto ei ole politiikkaa parhaimmillaan sinusta, niin ihmettelen syvästi sinua, että oletko uskossa ollenkaan?

      • ei vasisti
        Ääneni annoin N:ro 3 kirjoitti:

        Äläpä puhu/kirjoita potaskaa/valheita, sillä Timo Soini ja Perussuomalaiset ovat juuri vähäosaisten puolella, Kristillisdemokraatit, Sari Essayah, ovat PORVAREITTEN kätyreitä – jotka vähät välittävät köyhistä, se on aikanaan nähty ja koettu asia!!!

        Perussuomalaiset ajoivat mm. perusturvaan korotusta, TV:n maksusta luopumista ja liittämistä se tulojen mukaiseen verotukseen ja vähäosaisten osalta maksun/veron poistoa kokonaan jne.... Mutta Kristilliset olisivat nämäkin asiat antaneet olla ennallaan - siinä se nähdään kuka kenenkin asiaa tässä maassa ajaa?!

        Äänestin Timo Soinia, hän on paras presidenttiehdokas porukasta!

        Perussuomalaiset on vain peitenimi äärioikeistolaiselle puolueelle. Moni erehtyy just tuon nimen ansiosta.

      • ei politiikkaa!
        mitä.... kirjoitti:

        Jos uskonto ei ole politiikkaa parhaimmillaan sinusta, niin ihmettelen syvästi sinua, että oletko uskossa ollenkaan?

        Pah! Politiikka on vain tämän maailman harhoja. Uskova ei edes ole tämän maailman asukas Raamatun mukaan.

      • kolmas enkeli

        nimimerkki kristillinen voittaa.
        8.6.2009 eräässä sanomalehdessä Sari Essayh sanoo suhtautuvansa kriittisesti sunnuntaiaukiolon laajentamiseen.
        Samoin kristillisten Päivi Räsänen TV seiskassa haastattelussa oli sunnuntaipyhän puolella.
        Siis suuri osa niin sanottuja kristillisiä kulkee Roomalaiskatolisen kirkon mukana mitä sunnuntaipyhään tulee.
        Katolinen kirkko siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille v.364 jKr. Laodikean kirkolliskokouksessa.
        Ilm.13:16 SAA KAIKKI, PIENET ja SUURET, sekä RIKKAAT että KÖYHÄT KUMARTAMAAN ITSEÄÄN. Sitä jonka miekanhaava paranee parhaillaan.

      • Seiskan tähtityttö
        Ääneni annoin N:ro 3 kirjoitti:

        Äläpä puhu/kirjoita potaskaa/valheita, sillä Timo Soini ja Perussuomalaiset ovat juuri vähäosaisten puolella, Kristillisdemokraatit, Sari Essayah, ovat PORVAREITTEN kätyreitä – jotka vähät välittävät köyhistä, se on aikanaan nähty ja koettu asia!!!

        Perussuomalaiset ajoivat mm. perusturvaan korotusta, TV:n maksusta luopumista ja liittämistä se tulojen mukaiseen verotukseen ja vähäosaisten osalta maksun/veron poistoa kokonaan jne.... Mutta Kristilliset olisivat nämäkin asiat antaneet olla ennallaan - siinä se nähdään kuka kenenkin asiaa tässä maassa ajaa?!

        Äänestin Timo Soinia, hän on paras presidenttiehdokas porukasta!

        Essayah vaatii täyskäännöstä EU:n talouskriisin hoitoon: http://areena.yle.fi/video/1326826252281 .

      • Hieno juttu
        kolmas enkeli kirjoitti:

        nimimerkki kristillinen voittaa.
        8.6.2009 eräässä sanomalehdessä Sari Essayh sanoo suhtautuvansa kriittisesti sunnuntaiaukiolon laajentamiseen.
        Samoin kristillisten Päivi Räsänen TV seiskassa haastattelussa oli sunnuntaipyhän puolella.
        Siis suuri osa niin sanottuja kristillisiä kulkee Roomalaiskatolisen kirkon mukana mitä sunnuntaipyhään tulee.
        Katolinen kirkko siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille v.364 jKr. Laodikean kirkolliskokouksessa.
        Ilm.13:16 SAA KAIKKI, PIENET ja SUURET, sekä RIKKAAT että KÖYHÄT KUMARTAMAAN ITSEÄÄN. Sitä jonka miekanhaava paranee parhaillaan.

        >>Katolinen kirkko siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille v.364 jKr. Laodikean kirkolliskokouksessa.
        Ilm.13:16 SAA KAIKKI, PIENET ja SUURET, sekä RIKKAAT että KÖYHÄT KUMARTAMAAN ITSEÄÄN. Sitä jonka miekanhaava paranee parhaillaan. >>

        Eikös olekin eriomainen asia! Ketä ja mitä vastaa sinäkin pullikoisit tuon lauantai sapattisi kanssa ellei olisi tuota kamalaa katolista kirkkoa ja sunnuntaita lepopäivänä, jota saat leimata pedon merkiksi. Ilman noita pahan ilmentymiähän sinäkin olisit aivan yhtä epähurskas ja tavallinen ihminen kuten kaikki muutkin mutta nyt saat kantaa hurskauden glooriaa kutreillasi kun on olemassa nuo pahuuden ilmentymät: paavi, katolinen kirkko ja sunnuntaitaita lepopäivänään pitävät ihmiset.

      • Hyvä Timo! :)
        Ääneni annoin N:ro 3 kirjoitti:

        Äläpä puhu/kirjoita potaskaa/valheita, sillä Timo Soini ja Perussuomalaiset ovat juuri vähäosaisten puolella, Kristillisdemokraatit, Sari Essayah, ovat PORVAREITTEN kätyreitä – jotka vähät välittävät köyhistä, se on aikanaan nähty ja koettu asia!!!

        Perussuomalaiset ajoivat mm. perusturvaan korotusta, TV:n maksusta luopumista ja liittämistä se tulojen mukaiseen verotukseen ja vähäosaisten osalta maksun/veron poistoa kokonaan jne.... Mutta Kristilliset olisivat nämäkin asiat antaneet olla ennallaan - siinä se nähdään kuka kenenkin asiaa tässä maassa ajaa?!

        Äänestin Timo Soinia, hän on paras presidenttiehdokas porukasta!

        Naapurikin oli myös käynyt Timo Soinia (n:ro 3) äänestämässä ennakkoon! :)

    • Laiska

      "... jotka vähät välittävät köyhistä, se on aikanaan nähty ja koettu asia!!!"

      Köyhät ovat vain laiskoja ihmisiä!! :)

      • Sanonpa sinulle

        ... vai ovat köyhät mielestäsi laiskoja? Monet pienipalkkaiset/vähävaraiset ovat joutuneet ahtaalle kun rahat eivät riitä tarpeellisenkaan ja niin ovat joutuneet ottamaan monta eri työtä, yötä myöten, jotta saisivat perheelle elatusta ja lapsensa koulutettua! Mutta herrat, ne nostavat muutaman tunnin työstä satojatuhansia vuodessa palkkaa ja optioita!

        Timo Soinia ja perussuomalaisia tarvitaan tekemään muutosta tähän maahan!!!

    • Tulevaisuus

      "Me tarvitsemme kristillisiä arvoja puolustavan presidentin maahamme, siksi kävin ennakoon jo antamassa ääneni Timo Soinille (N:ro 3.)!

      Timo Soini Suomen tasavallan presidentiksi!"

      -- Kyllä, oikeassa olet!

      Lisäksi Timo Soini (ainoana presidenttinä tuosta porukasta) tulee ajamaan Suomen etua maailmalla presidenttinä, ja saa ulkomailla kauppavaltuuskunnan kanssa suomen teollisuudelle kauppoja aikaiseksi ja näin työllisyys lisääntyy meillä!!! Siksi äänestin häntä jo ennakkoon presidentiksi!!!

      Ei muuta kuin Timo Soinia N:ro 3 äänestämään jokainen!!!

      • Ei kiitos

        Ei kiitos. En aio äänestää ketään.

      • .. .. .. ..
        Ei kiitos kirjoitti:

        Ei kiitos. En aio äänestää ketään.

        Ei kiitos.
        Käy nyt kuitenkin äänestämässä vaikka Väyrystä. Väyrynen on nuuka mies ei mielellään syydä rahaa muiden maiden velkojen maksuun.

    • ketä kumarran?

      Kummallepuolen Golgatan ristinä nostan Soinin, että voisin kumartaa häntä oikealla tavalla ja se valtakunta kukoistaisi oikein?

    • Kyllä kansa tietää

      Timo Soinilla oli eilen (ke 18.1. MTV3:n suuri vaalikeskustelu klo 19.30 alkaen.) vaalikeskustelussa parhaat vastaukset kysymyksiin!

      ... mm. Timo Soini oli hämmästynyt kun porvarit Eva Biaudet ja Arhinmäki laski hallituksen kanssa ruokahuollossa olevien naisten palkkoja 30%???!! Sari Essayah oli hiljaa ja näin hyväksyi noitten naisten palkanalennuksen?..

      Kyllä tämä maa tarvitsee Timo Soinia presidentiksi, ettei tällaisia epäkohtia tule!!!

      • so..

        Hallitukseen Soini kuuluu. Ei presidentti pysty vaikuttamaan kaikkeen. Eduskunta on suurelta osalta päättävä elin Suomessa, jos nyt EU:n puitteissa pytstyy paljoa mistään päättämään muusta, kun naisten palkkojen alennuksia.

    • Huutavan Ääni

      Vallan kääntöpuoli – se pyllypuoli, --

      Näinhän se on täällä Suomessakin, sillä kyllähän se tämä Pekka Haavisto on oikein konkreettisesti kääntänyt Suomi neidolle se pyllypuolen ja Jumalalle, johon nämä Jumalan tahdon mukaisesta parannuksesta kieltäytyneet kieroutuneet synnintekijähomot ja lesbot antavat tukensa?!

      Suomenkansa kansana on hylkäämässä jo enemmistöllään kirkoissa Jumalan ja Hänen Käskynsä ja vaihtanut ne RIETTAUTEEN; maan äiti suvaitsee lesboutta ja nyt on maan isäksi on pyrkimässä homoliitossa elävä Pekka Haavisto, KAUHISTUTTAVAA, - maa on menossa Sodomaksi ja Gomorraksi, maata tullaan tästä RANKAISEMAAN (idästä) ja niitä jotka näitä tekevät ja suosivat – ja sairaudet LISÄÄNTYVÄT heidän toimestaan!

      Vihreät ja sen presidentti ehdokas Pekka Haavisto on meillä täällä Suomessa profiloitunut oikein kannattamaan tällaista riettautta/haureutta; ”samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.”

      Olkaa siis te valmiit ja puhtaat, ettette antaudu riettauteen vaan saisitte aikananne pelastuksen, niin kuin; ”Hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi; Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.”

      Isänmaallinen TIMO SOINI (Numero 3. ) Presidentiksi!

      VETERAANIN KIITOSLAULU
      http://www.youtube.com/watch?v=aEO6xW0q1rY

      Lisää:
      Kaitsija maan sekä taivaan, turvamme kilpemme on.
      Armonsa suuri on aivan, suuri ja mittaamaton.
      Aurinko kuu sekä tähdet, kummut ja kukkiva maa,
      kaikki on huomassa hällä, eksyä kenkän ei saa.
      Laulakaa, taasen kunniaa Herran katsokaa, kuinka kaunis on maa.
      Kiittäkää, Herra hoivaten kantaa silloinkin, kun kellot kumahtaa.

      Katseella kosketa Herra. silloin kun vaikeaa on.
      Armosi aamuin ja illoin meille on korvaamaton.
      Kuljemme polkua hiljaa, alhoissa varjoisan maan.
      Ylhäällä Luojamme luona, kasvosi nähdä mä saan.
      Laulakaa, taasen kunniaa Herran, katsokaa, kuinka kaunis on maa.
      Kiittäkää, Herra hoivaten kantaa silloinkin, kun kellot kumahtaa.

    • Numero 3. Kyllä!

      Isänmaallinen, kristillisiä arvoja arvostava ja puolustava TIMO SOINI (Numero 3. ) Presidentiksi!

    • Äänestin n:ro 3.!

      Illalla tulee ISO JYTKY!!!

      • Jytky joo

        Tulee luultavasti. Söin justiinsa hernesoppaa

      • ääni heikoimmalle

        Timo Soinikin äänesti itseään, koska hän on aina heikoimman puolella.

    • Niinistölle ääneni

      Saata.na on lumonnut Suomen nuorison vapaamieliseen joukkoriettauteen (siksi he äänestävät homoa, Pekka Haavistoa) , jossa muka ymmärretään homoutta/lesboutta ja jossa sitä ei sanota SYNNIKSI, siinä tilassa/PETOKSESSA he eivät kysy enää Jumalan antamia rajoja, he menevät/juoksevat tuossa niin vapaamielisessä tilassaan joukkohuumassa ilman minkäänlaisia moraalisia pidäkkeitä ja huutavat; ”minä olen vapaa”! He ovat kuin sokea sikalauma, joka tömistelee kohti jyrkännettä hukkuakseen - kadotukseen…..

      Raamattu sanoo:
      ”samoin miespuoletkin, (niinkuin Pekka Haavistokin) luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat KIIMOISSAAN syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, RIETTAUTTA ja villiintymisestään saaneet itseensä sen PALKAN (AIDS ym taudit) , mikä saada piti.” (Roomalaiskirje:1:27)

      • Tietäkää

        .. se on sen merkki, että on enää vähän aikaa kun Vapahtaja tulee!

    • prof.

      Ei Pekka Haavisto ole mistään luopunut.
      Hän on ollut homo ja homo sapiens jo syntymästään saakka.

      Jumala on hänet luonut homoksi jo äitinsä kohdussa.
      Kiittäkäämme tai syyttäkäämme siis Jumalaa.

      • nunnuka-lailailai

        Onneksi Jumala ei häntä luonut presidentiksi jo äitinsä kohdussa. Siitä kiittäkäämme myös.

    • Totta sekä oikeaa

      Eräs kristillinen näkökulma: Loogista ajattelua kuvaava esimerkki: Uskova rouva meni hengellisen kokouksen jälkeen pyytämään esirukousta, että hänen seinänaapurinsa tulisi uskoon. Saarnaaja kysyi: "Oletko kertonut naapurillesi Jeesuksesta?" Rouva vastasi, että on vuosikausia rukoillut tuon ihmisen puolesta, mutta ei ole kertonut hänelle pelastuksesta. Saarnaja sanoi: "Sinun rukoillessasi tuo ihminen menee helvettiin! Mene kertomaan naapurillesi Pelastajasta!" Samanlaisesta lokiigan säännönmukaisuudesta on nyt kysymys presidentinvaaleissa. Kristityt kyllä rukoilevat. Mutta ??? - Meidän tulee toimia rukouksemme mukaisesti. Voitaisiin kysyä: Mitä olet tehnyt, ettei Haavistosta tule presidenttiä? Ja jossain tapauksessa voidaan todeta, että > teidän rukoillessanne Suomi luovutetaan Haavistolle. - Siis tarvitaan rukousta JA toimintaa! = Me voimme sulkea oven vääryydeltä!!! Edellisen perusteella vielä kysymys: Kenen on syy, jos murhamies on tulossa sisään tarkoituksenaan murhata, ja sinä voisit sen estää, mutta et tee sitä, vaan annat rikoksen tapahtua? Sovella yhteen edellisen kanssa. / Tästä on kysymys presidentivaaleissa.

      • Maminen

        Sauli Niinistö on kristitty presidentti, kun hänet valitaan. Todellinen ARVOJOHTAJA!
        Jo riittää nämä homot, nykyinenkin pressa on lesbo! Varmasti Suomen kansa saa Saulista rukoilevan ja siunausta toivottavan "maan isän" !Rukoilkaa hänen puolestaan!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1762
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      1742
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1663
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1425
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      482
      965
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      946
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      886
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      832
    Aihe