Arvottomuuden tunne tyhjässä liitossa

Niinpä, jälleen samaa juttua, tuollaista saa lukea niin paljon.
Ei voi muuta kuin edelleen ihmetellä että miksi ihmeessä naiset elävät äijänsä kautta.
Ei normaali mies voi tuohon asettamaasi muottiin asettua, se on täysi mahdottomuus.
Ja jotta paradoksi olisi täydellinen, et sinä voi sitä koskaan ymmärtää.

Kuinka monta liittoa on tuohon kaatunutkaan.

Hae nyt ensin apua itsellesi mielenterveystoimistosta, neuvolapsykologilta tai mieluiten joltakulta yksityiseltä psykologilta tai psykiatrilta. Lapsetkin ehkä kärsivät poissaolevan isän ja masentuneen, yksinäisen äidin hoivissa.
Siis, oli se ukko mikä mulkvisti tahansa, nyt eriytät itsesi hänestä ja keskityt oman elämäsi ja psyykesi kunnostamiseen. Riippuen masennuksen asteesta, jos suinkin mahdollista mene töihin, mieluiten osa-aikaiseen. Lapset nauttivat päästessään virikkeellisempään touhuun mukaan. Sinulla on ehkä jäänyt synnytysmasennus päälle. Tarvittaessa pyydä ja ota vastaan lääkkeitä.
Ystäviä voit hankkia vain itse, se ei kuulu miehesi toimenkuvaan. Mikset käy seurakunnan perhekerhossa lasten kanssa, tai kunnan avoimessa päiväkodissa?
Ottele nyt reippaasti yhteyksiä ulkomaailmaan, aloita neuvolasta. Kerro omalle terveydenhoitajallesi juuri niin kuin asiat ovatkin, että olet masentunut ja uupunut, ja miehesi pakenee omiin juttuihinsa kuin koulupoika. Pariterapiaa voisi harkita, sitten myöhemmin, mutta juuri nyt: pidä huolta itsestäsi!!
Kotona itkemisestä tähänastiset kokemukset asioiden korjaajana ovat huonot.

Kun lapset ovat pieniä, naisen elämä kutistuu. Se on ihan luonnollista. Se raja, milloin elämä kutistuu liikaa, täytyy kuitenkin tiedostaa. perheestä, puolisosta ja lapsista tulee ainoa ja liian keskeinen osa naisen elämää. Hän tavallaan hukkuu sinne.

Tämän koin aikoinani myös itse. Ja koin myös sen, että kun kutistuin vain äidiksi, suhde mieheen kärsi. En silloin itse tajunnut mitä tapahtui, mutta kun itselleni katosin, niin katosin myös puolisolleni. Ei pelkkä äiti sytytä miestä sen enempää arjessa kuin sängyssäkään. Eikä se äiti edes syty kauhean herkästi...

Minulla äiti-aika meni ohi kun lapset kasvoivat ja pääsin liian ahtaaksi kutistuneesta maailmastani ulos ja löysin taas yhteyden itseeni. Siihen ihmiseen joka olin. Ei se tehnyt minusta huonompaa äiti, päinvastoin. Ja se kaikki muutos näkyi minussa aivan ulkonäköä myöten.

Parisuhde korjaantui, hiukan. Ei kauhean hyväksi, sillä äitivuodet olivat tehneet tehtävänsä.

Nyt kuitenkin olen enemmän oma itseni, käyn ulkona, harrastan, tapaan ystäviäni, eli elän enkä keskity kamalasti pohtimaan mieheni menoja tai tekoja ja tekemättä jättämisiä. Hän on myös aikuinen ihminen, jonka kasvatuksesta on vastannut hänen äitinsä, se ei ole minun tehtäväni.

Se, miten tästä mennään jatkossa, selviää varmaan jonain päivänä. Juuri nyt on ihan hyvä näin, vaikka ei mitenkään täydellistä.

Jospa aloittaisit itsestäsi, mene työhön ja ala harrastaa jotai kivaa, älä ripustaudu vain siihen mieheesi, sinä voit pahoin ja sinä voit vain ite päästä siitä ulos.
Onhan sulla nyt joitakin kaverita voit heitäkin tavata ja jutella muidenkin kaa, kun vaan miehesi ja lastesi kanssa.
Ryhdistäydy tee jotain hyvää itsellesi.

Vähän samankaltainen tilanne oli itselläni 10 vuotta sitten. Tosin kävin töissä ja lopun aikaa huolehdin lapsista ja kodista. Mies harrasti yksin sen aikaa, kun minä hoidin lapsia. Lopulta oltiin, ja ollaan, tilanteessa, jossa muuta yhteistä ei olekaan kuin lapset.

Miehelläni ei ollut mitään mielenkiintoa kohentaa suhdettamme. Kaikkihan oli hyvin - hänen mielestään. Miksei siis minunkin?

Muutama vuosi sitten totesin lasten olevan niin isoja, ettei minua enää tarvittu niin paljon. Aloin kiinnittää huomiota itseeni, kuluttaa rahaa itseeni, pukeutua paremmin töihin ja tehdä omien kavereiden kanssa pieniä retkiä baareihin. Huomasin, että mähän elän.

Ja löysinpä silmäni avattuani myös toisen suhteen. Lapset pitävät kuitenkin kiinni vielä entisessä liitossa. Elän siis kahta suhdetta. Olen yrittänyt piristää avioliittoa erinäisin keinoin, mutta kun ei niin ei. Ajattelin, että pakkoko mun on tähän tyytyä ja aloitin sivusuhteen. Ja voin paremmin kuin aikoihin.

Jos suhde on kuollut eikä toinen huomaa sitä tai välitä tehdä asialle mitään, miksi en hakisi iloa jostain muualta?

Aloita miettimään asioita itsesi kannalta. Mitä itse haluat? Toimit sen mukaan. Jos haluat harrastaa, käydä baarissa tms, niin ota tuumasta toimeen. Järjestä lapsenvahti ja ilmoita miehellesi etukäteen, että nyt on meidän ilta! Vaatii pitkäjänteisyyttä jaksaa ja muuttaa omaa käytöstä. Jossain vaiheessa miehesi ymmärtää, että olet muuttunut ja hänkin ehkä haluaa olla kanssasi enemmän. Ja jos ei halua, niin elä itsellesi ja lapsillesi. Älä hukkaa omaa minuuttasi, haaveitasi, toiveitasi!!!!

Kiitoksia kaikille vastanneille! Helpottaa hieman kun huomaa että joku muukin on samanntyyppisen ongelman edessä ollut.
En usko että suhteemme ongelmat johtuisivat siitä että olen liiaksi "äiti". Panostan nimittäin myös ulkonäkööni, en tarkoita sitä että tuntikaupalla seison peilin edessä, mutta pukeudun siististi ja olen muutenkin huolitellun näköinen. Pidän huolta itsestäni. Joku muu siis mättää..sänkyhommien suhteen olen aina ollut aktiivisempi osapuoli, niin olen vieläkin. Kerron avoimesti tunteistani, huonoista kuin hyvistä, sekä omalta osaltani pidän huolta toisesta ja osoitan välittäväni. Sehän tässä päästä ottaa kun ei saa vastakaikua..

Yksi rakas harrastus minulla on, sitä ilman olisin kai jo jossakin hermoparantolassa :D mutta toivoisin niin kovasti että voisin viettää mieheni kanssa aikaa kuten normaali pariskunta...ei niin että toinen joka viikonloppu lähtee huitelemaan. Tottakai saa ja pitää viettää aikaa myös kaveriporukassa, ns. ukkojen iltaa, mutta eikai se nyt joka viikonloppuista tarvitse olla pe ja la...!
Kuluneella viikolla ehdotin miehelle yhteistä illanviettoa, mutta kuinkas kävikään.

Olenkin tässä miettinyt elämääni ja tullut siihen tulokseen että helpompi minun lienee ilman miestä.Ei tarvitse ressata turhia. Muutenkin minä huolehdin lapset ja kodin, niin muutosta ei juuri huomanne. Nyt kun vielä saisi härkää sarvista ja ryhdyttyä toimeen, ei tämä tällainen ole ihmisarvoista elämää. Taloudellinen puoli vain huolettaa, miten selviän, mutta eiköhän sitä aina jotenkin pärjää. Pääasia että olisi taas elämä elämisen arvoista!

Kuten varmaan huomaa, on kirjoituksen sävy jo hieman valoisampi. Ehkäpä tämä tästä vielä iloksi muuttuu minullakin! :)

Luettuani nämä kirjoitukset jäin miettimään, että miksi joku baariin meno on niin kiinnostavaa ja "tuulettumista"? Miksi sitä puolisoa toimitetaan mielenterveystoimistoon, psykiatrille ja ottamaan vastaan lääkkeitä kun ongelma on siinä toisessa? Puolison pettäminen ei tuo mitään hyvää vaikka se saattaa jossain vaiheessa siltä tuntua. Parhaiten siinä pettää itseään. Naisena olemiseen, naiseuteen, naisellisuuteen kuuluu usein äitiys, ne ei ole erillisiä asioita.

Kirjoitin omasta kokemuksesta, niin tiedän kyllä mistä on kysymys. Täytän kohta 45 ja on kaikenlaista tullut koettua ja nähtyä..

Juu tällä seudulla ei liiemmin taida töitä löytyä :( mutta nostin kissan pöydälle ja pyysin kirjoittamaan eropaperiin nimen. Kirjoitti mukisematta. Nyt vain odotellaan tässä että löytyisi paikka minne muuttaa...
Erosta tuskin tulee vaikea, ei ole muuta omaisuutta kuin kimpsut ja kampsut ja lasten asioista varmasti pääsemme sopimukseen ilman riitoja.
Oli oikeastaan helpottavaa pudottaa kirje postin vietäväksi, moni ongelma ja murhe meni matkassa. Varmaan vielä on kovempia aikoja edessä kunhan asiasta tulee todellinen, mutta eiköhän niistä selviä. Kynnysmattona en olisi enää jaksanut yhtään kauempaa.

Hyvin tehty! Tsemppiä jatkoon! Jatkat kohti uusia tuulia - löydät upean ihanan miehen, joka arvostaa sinua!

Pidä huolta lapsistasi ja mieti kaikkea ihanaa, mitä sinulla on. Eroja tulee ja menee - lapset pysyy aina! Ja SINUN ITSETUNTOSI pysyy aina, helli siis sitäkin.

Lasten takia sinun nimenomaan pitäisi lähteä liitosta pois, jos mies ei halua muuttaa käyttäytymistään sinua ja lapsia kohtaan.

Älä kiltti laita omaa ja todennäköisesti lastenkin onnettomuutta lasten piikkiin. Sinä ja mies, te olette aikuisia ja teidän tulee katsoa, että lapset saavat turvallisen ja lämpimän kodin. Tässä niin ei nyt näytä olevan.. ja sanot jääväsi lasten takia.

Jos olosi on koko ajan arvottomampi, sellaiseksi tulet myös muuttumaan muiden silmissä. Lapset oppivat, että tuo on naisen rooli ja noin kuuluu parisuhteessa käyttäytyä. Ole nyt se pelastava enkeli ja näytä lapsillesi, kuinka vahva olet. Kuinka paljon olet valmis uhrautumaan heidän ja tottakai oman hyvinvointisi takia.

Jos mies ei muuta käytöstapojaan/suhtautumistaan sinua kohtaan, sinun lienee paras lähteä lastesi kanssa pois. Isä tietenkin saa lapsia tavata jne.. Mutta jos äiti on onneton, ovat lapset varmasti onnettomia myös. Pysy sinä nyt äitinä ja naisena sekä vaimona vahvana. Vaadi sitä arvostusta ja hellyyttä mitä sinun kuuluukin saada.