Jo vuoden sisällä saattaa Lähi-Idässä sellainen palo (Iranin ydiaseen vuoksi), että se sulkee Houzin salmen ja tietysti myös Suezin kanavan vuosiksi.
Samalla aukeaa kultakaivos venäläiselle Koillisväylän murtajalaivastolle. Onneksi uusiakin murtajia on valmistumassa - ne saattavat tulla kovaan tarpeeseen.
Koillisväylän käyttö lisääntyy räjähdysmäisesti siitä hetkestä kun Suezin kanava sulkeutuu. Koillisväylän purjehduskautta pyritään venyttämään mahdollisimman pitkäksi, Atomijäänmurtajien kaitsemat suuret kuljetuslaivasaattueet (niissä saattaa olla jopa 100 isoa alusta) tuovat ja vievät tavaraa Euroopan ja Aasian välillä. Autot ja telkkarit eivät kulje putkia pitkin.
Kun Koillisväylän liikenne saadaan rutiininomaiseksi ensimmäistä kertaa maapallon historiassa - kiitos ilamstonmuutoksen, ei kenellekään tule enää mieleen, että siinä olisi jotain kummallista. Päinvastoin, liikenteen epäilijöitä pidettäisiin outoina - suorastaan pelottavina.
Koilliväylän liikenne potkaisisi liikkeelle myös Pohjois-Venäjän kehityksen aivan eri tasolle kuin tähän asti. Siksi Venäjä ja venäläiset suurliikemiehet ovat valmiita satsaamaan suuria summia tarvittavaan infrastruktuuriin. Vastikään Murmanskin sataman pantiin valtion taholta myyntiin ja sen osti suurliikemies 250 milj. dollarilla. Vaikka se onkin pikkuraha hänen pussissaan, varmaankin odotusarvot sijoituksen tuotosta ovat kovat.
Sulkeeko uusi Lähi-Idän sota Suezin kanavan?
spekulantti
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832