Terveyspohdintaa ja ruokaohjeita

Matka-Leena

Osaisikohan joku kertoa ohjeen minulle jos kuvailen tätä suolaista kasvispiirasta. Sellaisia on usein tarjolla kahviloissa ja piirakkassa on valkeaa ainetta.

Eli ohjetta kärttäisin.

Kasvissyöjää minusta ei kokonaan saa, mutta haluaisin muuttaa ruokavaliota hiukan siihen suuntaan sekä samalla etsiä terveysvaikutuksia erinlaisiin vaivoihin yrteistä, eli vaivoja ei tarvitsi olla juuri minulla vaan haluaisin kuulla minkälaisia havaintoja olette tehneet ruokavalion myötä ja olisi kiva saada pari innostavaa ruokaohjetta. Aluksi harjoittelen itsekseni Ihan yhdelle henkilölle siis, mutta suunnitelmissa olisi myös mitenkä vanhusten terveyden tilaa saisi kohennettua erinlaisin konstein. Yrtit kiinnostavat. Uusi alue minulle.

Eli tietäisin pari keittiöalan ammattilaista eläkkeellä olevaa, joilta luonnollisesti tulisin pyytämään kokkausneuvojakin soveltaen uusia tuulia ja samalla heille seuraa pitäen. Tämän toinen ainakin siis kärsii useista vaivoista vaikka on tehnyt alan ammattilaisena hienoja sapuskoja joista taidoista usea voisi kadehtia. Viimeisin sairaus jonka vuoksi on nyt sairaalassa on veritulppa jonka vuoksi syö uutta marevanlääkettä. Joku rinnasti lääkkeenkäytön yhteyteen myös kihtivaivoja. Jonka miellän väärän ruokavalion seuraukseksi.

Mielelläni kuulisin muutakin terveyspohdintaa kasvisruokavalion suhteen jos jotain tulee mieleenne, ihan mitä vain.

9

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fetapiiras:)!
      • fetapiiras:)!

        Pieni lisäys: pakastepiirakkataikinoissa löytyy kananmunattomia versioita, jotka sopivat useammille kasvissyöjille:)

    • kohta 50

      Luulisin että se valkea aine piirakassa on tavallinen muna-maito seos, johon on mahdollisesti lisätty myös juustoraastetta. Oli muuten varmaan kasvis- suikaleita käytetty ?
      Itse tein nyt viimeksi ihan pizzapohjmaisen pohjan, johon lisäsin hieman sämpyläjauhoa ja kaurahiutaleita. (2 dl taikina) Täytteeksi 2 hienonnettua sipulia, n 200g hienonettua kaalia ja 1 suuri raastettu porkkana jotka kuullotetaan öljy-voiseoksessa. Maustetaan suolalla (soijakin käy) kuminalla ja valkopippurilla. Päälle 2 dl ruokakerma johon on vatkattu 2 kananmunaa . Uunin 175 astetta, ja piirakka saa olla siellä reilut puolisen tuntia, kunnes pinta on kauniin ruskea.
      Kaali imeltyy mukavasti haudutuksessa, eli ei liian kuumaa uunia.

      Kyllä ravinnolla ja sairauksilla on syy-yhteyksiä, mutta myös perintötekijät vaikuttavat.
      Isäni tulee kohta 80, on käytössä marevanit ja diabeteslääkitys, syö kuitenkin kohtalaisen terveellisesti. Kasvisten osuutta lisännyt vanhemmiten, koska liikunta luonnollisesti vähenee. Useita tulppia liuotettu. Entinen maanviljelijä.
      Mieheni kuoli 40-kymppisenä äkillisesti veritulppaan ja sairasti myös kihtiä, joka ei tosin ollut siihen osasyynä. Söi myös ihan tavallista kotiruokaa ja urheili paljon. Tuli ilmi että kyseessä oli perinnöllinen tulppariski, jos olisi ajoissa tiedetty , kuolemaa oisi voitu "siirtää" lääkityksellä ja ruokavaliolla tuonnemmaksi. Hän vaan oli terve kuin pukki.

      Kannattaisi käydä siis tsekkaamassa sitä terveydentilaa aika ajoin, vaikka tuntee olevansa terve niin on olemassa näitä tekijöitä.

      Ei kasvisten syöminen todellakaan pahaksi ole, päinvastoin, nehän ovat ravinnon kulmakivi, mutta ei minustakaan vegaania saisi...
      ...sen sijaan näin kevät talvisin pidän keittokuurin, muutaman kuukauden ajan pääsääntöisesti keittoja , leipää ja salaattia.

    • Matka-leena

      Ihanaa suuri kiitos molemmille, anteeksi, että on kestänyt tänne kurkkaaminen, kävi niin, että jouduin laittamaan toisenkin vanhemmistani sairaalaan ja niiden väli on noin 70 kilometriä, eli toisessa en ehdi käymään päivittäin.

      Eli katsotaan,, koskahan ehdin kokeilemaan, huomenna olisi reissu sinne toiseen sairaalaan tiedossa.

      Itseasiassa viime sairaalareissulla ollessani kuulin yhden potilaan eläkkeellä olevasta pojasta joka joutuu käymään ryhmässä jossa opetellaan oikeaa ruokavaliota, hän kuulemma sen tietää, muttei millään viitsisi syödä niin.

      Itse ajattelin, että kyllä nyt ainakin pitäisi tehdä jonkin sortin tutkimusta erinlaisista ruoista ajoissa, makumatkoja terveempään suuntaan. Sillä pidän kasviksista, salaatit on tällä hetkellä hiukan out, sillä niitä taidettiin tehdä liian usein ja paljon ja kasviksia harvemmin. Yhdelle on vaan niin vaivaloista väsätä jotain, kun joutuu syömään vaikka kuinka kauan samaa.

      Mitä mieltä olette luomuvihanneksista, oletteko kuinka tarkkaan niitä tutkineet. Joskus havaitsen äärettömän hyvän makuisia ja sitten joku toinen kerta kun nyttenkin on ihmeen pahan makuinen kurkku kaapissa. Luomuosastollakin täällä poikkesin, mutta he ovat keskittyneet kai keskustelemaan puolesta tai vastaan ammattilaisväittelyin. Vai olisiko lähituotteet parempi vaihtoehtona.

      Sellainen hurja unelma olisi oma pieni minitila, omaksi iloksi ja viljellä itse. Ei niinkään urakalla vaan rakkaudella. Hurjia unelmia kaupunkilaistuneelle, vaan katsotaan.

      On vegaaneilla kyllä ihan hyvät perusteet olla syömättä lihaa kunnioitan ehdottomasti. Olisi kiva muuten kuulla jos sattuisi olemaan toisen sukupolven vegaani, että mitenkä vanhukset voivat ruokavalionsa johdosta terveydellisesti.

      Tulen sitten kertomaan jahka saan/ehdin piirakan tehtyä, kiitos.

      • kohta 50

        No hei, sinulla nyt sitten kiirettä riittää sairaaloiden kanssa, mutta ota tämä keskustelu ihan iisisti, tärkeimmät asiat ensin :o)

        En kyllä tiedä / tunne yhtään vanhusta joka olisi vegaani, se on tämän ikäpolven höyrötystä.
        Kyllä kai sitä ennen syötiin mitä kiinni saatiin ja silti vanhaksi elettiin.

        Luomuista aika samoja kokemuksia kun sinulla, taso vaihtelee, ja hinta kyllä pysyy korkeana. Veljen peheen emäntä on ehdoton luomuilija ja ekoilija, silti lapset sairastaa ihan samat taudit kun muutkin. Eli ei merkitystä...se on lähinnä näkemys. Kyllä meiän pellot lannotettiin aiv:llä ja täällä sitä vain keikutaan. Omaan kasvimaahan laitoin nyt round uppia rikkaruohoille, niin että ensi kesänä ei tartte viljellä.
        Oma kasvimaa on hyvä, mutta tosiaan sillä asenteella että vain iloksi. Perunan kilohinta 69 cnt::: ei maksa vaivaa raataa koko kesää sen eteen. Taidan laittaa auringonkukkaa ja hernettä näin välivuodelle.
        Chilit lähti tänään itämään ikkunalaudalle.

        Me tehdään tilaustöinä ruokia ammattikokin kanssa, ollaan tehty jo vuosikausia. Nykyinen trendi on se että kaikki pitää tehdä ehdottomasti voihin, kermaan, punaiseen maitoon ja kunnon lihasta. Kaikki kevyt tuotteet saa jättää kaupan hyllyyn. Enempi tuntuu että ihmiset on huolissaan lisäaineista kun kolesteroolista.

        Ja se on kyllä ihan totta; minäkiin oon onnistunut tuhoamaan jonkun osan elimistöstä aikasempina urheiluvuosina; näillä urheilu- ja light tuotteilla, jotka sisältää pelkkiä lisäaineita. Ei enää aspartaamia grammaakaan tai pakki sekaisin !

        Ja uskon siihen että oma kroppa kyllä kertoo mitä se haluaa. Pistää välillä telkkarin kiinni, heittää mainokset suoraan roskiin, puhumattakaan mistään naistenlehdistä. No viime kesä meni melko pitkälle salaatilla ja omatekoisella kastikkeella, eikä edes mieli tehnyt mitään muuta. Sitten kun alkaa valo vähenemään ja D-vitamiini arvot laskemaan alkaa tehdä mieli lihaa. Keväällä pitää saada hedelmiä; eli C:tä. Sen kanssa ruisleipää.

        Tietenkin ihmiselle on sallittu lipsuminen linjasta ja pienet nautinnot silloin tällöin. Mutta sekin saattaa olla vaikka... hmm... kilo mandariineja tai tomattiviipaleita paksulla sulatejuustoviipaleella.
        Mun toinen tyttö (ambulanssikuski) saattaa vetää vaikka pussillisen maissia kerralla. Hän ei muuten ole syönyt lihaa sen koomin kun oli talkoissa paikallisessa teurastamossa.

        Toisen puolesta on vähän vaikea mennä sanomaan ruokavaliosta mittään, mutta aina voi kuunnella ja ottaa opiksi. Joku on ihan täysin onnellinen vähän pullukkana, ja toisaalta laiha ihminen, jonkun valion orja sitten kamalan kärttyinen. Tai tämä karppausvouhotus; muoti-ilmiö sekin.

        Ihmisen elinpäivät on kirjoitettu suurempaan suunnitelmaan, ja oma näkemys on se että kun kalenteri tulee täyteen niin on tyytyväinen muilta osin elämäänsä, siihen kiveen ei kuitenkaan kaiverreta kolesterooliarvoja :o))))
        En tarkoita tällä että terveistä elintavoista kannattaisi luopua,

      • Matka-Leena
        kohta 50 kirjoitti:

        Hei kiitos, tämä on nyt vähän kestänyt, toista vanhusta kotiutetaan ja toisen asuntoa pitäisi alkaa tyhjentämään ja muuttamaan palvelutaloon, aikaa ei paljoakaan.

        Joo no noin minäkin sen viljelyn juuri ajattelen, että ei välttämättä joka vuosi kauheasti ja sitten taas toisena vuotena voisi keskittyä pelkästään siihen. Ja opetella uudelleen tekemään itse säilykkeensä ja kaiken mahdollisen. Välivuosina voisi vaikka sitten toisten kasvattamista jotain opiskella.

        Ja vähäisellä viljelykokemuksellani, olen samaa mieltä kanssasi perunasta, tosin voihan sitäkin laittaa vain ihan vähäsen, että saa omat uudet perunat pariin otteeseenkin.

        Mulla on sellainen outo käymistila, että puhun paljon saan vähän aikaiseksi, toivottavasti muuttuva olotila, vaatisiko sitten suurempaa muutosta elämässä kaikenkaikkiaan jotta alkaisi tapahtua muutoksia. Ja olishan se kivaa löytää vaikka jokin porukka joka kanssa voisi näitä uudenlaisia tuulia tavallaan opiskella. Kun sitten monasti taas he jotka tietää kaiken kaikesta saavat oppilaan tavallaan hävittämään sen luomainnon tai tulen aiheesta,eli kyllä haluan pilvenreunalla hahtuvalla leijailla omanlaisella.

        Sitten siihen piirakan tekoon, tuota kun en siis tekniikan ihmisiä ole ja tietokone onpi toisessa huoneessa, niin piiraasta tuli kovinkin erikoinen lopulta. Mutta hyvä silti. Olin jonkinlaisen pikalistan kirjoittanut lappuselle kai tarvittavista aineista joita ei vielä ole kaapissa. Sitten kävin kurkkaamassa koneelta ja olin unohtanut munat ja hetken kuluttua uudelleen niin lisäsin maidon ja juustoraasteen heitin päälle vasta lopuksi vaikka se olisi hyvä ollut seassa. Niin ja sämpyläjauhoja siis ei ollut, mutta laitoin tilalle hiivajauhoja. Pidän toki tästä tyylistäni, kun sitten voi sattumalta keksiä uusia juttujakin sattumalta.

        No lopputuloksena oli kyllä ihan pitsannäköinen kyhäelmä, kun juustoraaste päällä köllötteli ja hyväähän tämä on. Purjosipulia haluan ainakin mukaan seuraavalla kerralla ja ehkä taikinaa toisenlaiseksi.

        Ei tämä ollut siis kyllä sellaista mitä aluksi heikohkosti kuvailin, sen valkoisen pitää olla jotain rahkaa tai jotain ja oli korkeampi piiras, mutta jatkanpa kokeilujani sen suuntaan. Ehkä kokeilen tuota fetaohjetta seuraavaksi.

        Ja joo mä kans yritän luopua kevyttuotteista, margarinia oli kyllä helpompi levitellä ja nykyään en jaksa tahkoa kovaa voita leivän päälle vaan laitan vain päällysen. Ja siis haluan pysytellä tuoressa leivässä siitä syystä. Näkkärinpäällle sitten voikin jo onnistuu. Sitten kun olen pohtinut noita muovituotteita, niin kevytlimukat saavat mennä ja sokerisista en tykkää. Kun varmaa tietoa ei siis niistä muoveista ole miten terveyteen vaikuttavat.

        Eli ruokakalustoakin olen fundeeraamassa ajallaan uusiksi ja etsimässä turvallisia vaihtoehtoja.

        Mitäs muuten ternimaidosta voisi tehdä kasvisten kera tahi ilmankin, tällä viikolla törmäsin kauppiaaseen jolla on sitä aika ajoin myytävänä. Tai miten hyödynnetään erinlaisia siemeniä ruuanlaitossa. Sellaisia hänellä oli säkeissä vaikka kuinka.

      • tsemppiä !
        Matka-Leena kirjoitti:

        ternimaidosta tai maitojauheesta uunijuusto
        http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/uunijuusto
        ja mukaa voi nakata juurespaloja

        onhan juurekset ja munamaito ihka vanha ruoka

        vaalea töhnä= feta-pinattipiirakka (myös paksoi/mangoldi käy)
        http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/artikkeli/Feta-pinaattipiirakka/1135244637877

        Siemenet tai jyvät
        http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/pula-ajan-kahvin-korvike
        en jauha kahviksi vaan syön siltään.

        Aringonkukan siemenet jne -luku sinänsä
        http://kauppa.ruohonjuuri.fi/tuotteet/tuoteryhma/399/siemenet

        ja yrtit -siinä vasta sarkaa http://www.yrttitarha.fi/
        on luonnosta kerättäviä ja viljeltyjä

        http://plaza.fi/ellit/ideakeittio/menut/yrtit-tuovat-ruokaan-varia-ja-makua
        http://plaza.fi/ellit/ideakeittio/menut/yrteilla-maittavuutta

        Elämänmuutos filosofiian-he paikkakuntasi
        Hyötykasvi http://www.hyotykasviyhdistys.fi/
        tai Maatiainen http://www.maatiainen.fi/paikallis.htm
        pääset samalle aaltopituudelle

      • tästäkin aatosta
        tsemppiä ! kirjoitti:

        http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Välimeren-ruokavalio-hellii-sydäntä/730/?c=Ravinto

      • kohta 50
        Matka-Leena kirjoitti:

        Hei kiitos, tämä on nyt vähän kestänyt, toista vanhusta kotiutetaan ja toisen asuntoa pitäisi alkaa tyhjentämään ja muuttamaan palvelutaloon, aikaa ei paljoakaan.

        Joo no noin minäkin sen viljelyn juuri ajattelen, että ei välttämättä joka vuosi kauheasti ja sitten taas toisena vuotena voisi keskittyä pelkästään siihen. Ja opetella uudelleen tekemään itse säilykkeensä ja kaiken mahdollisen. Välivuosina voisi vaikka sitten toisten kasvattamista jotain opiskella.

        Ja vähäisellä viljelykokemuksellani, olen samaa mieltä kanssasi perunasta, tosin voihan sitäkin laittaa vain ihan vähäsen, että saa omat uudet perunat pariin otteeseenkin.

        Mulla on sellainen outo käymistila, että puhun paljon saan vähän aikaiseksi, toivottavasti muuttuva olotila, vaatisiko sitten suurempaa muutosta elämässä kaikenkaikkiaan jotta alkaisi tapahtua muutoksia. Ja olishan se kivaa löytää vaikka jokin porukka joka kanssa voisi näitä uudenlaisia tuulia tavallaan opiskella. Kun sitten monasti taas he jotka tietää kaiken kaikesta saavat oppilaan tavallaan hävittämään sen luomainnon tai tulen aiheesta,eli kyllä haluan pilvenreunalla hahtuvalla leijailla omanlaisella.

        Sitten siihen piirakan tekoon, tuota kun en siis tekniikan ihmisiä ole ja tietokone onpi toisessa huoneessa, niin piiraasta tuli kovinkin erikoinen lopulta. Mutta hyvä silti. Olin jonkinlaisen pikalistan kirjoittanut lappuselle kai tarvittavista aineista joita ei vielä ole kaapissa. Sitten kävin kurkkaamassa koneelta ja olin unohtanut munat ja hetken kuluttua uudelleen niin lisäsin maidon ja juustoraasteen heitin päälle vasta lopuksi vaikka se olisi hyvä ollut seassa. Niin ja sämpyläjauhoja siis ei ollut, mutta laitoin tilalle hiivajauhoja. Pidän toki tästä tyylistäni, kun sitten voi sattumalta keksiä uusia juttujakin sattumalta.

        No lopputuloksena oli kyllä ihan pitsannäköinen kyhäelmä, kun juustoraaste päällä köllötteli ja hyväähän tämä on. Purjosipulia haluan ainakin mukaan seuraavalla kerralla ja ehkä taikinaa toisenlaiseksi.

        Ei tämä ollut siis kyllä sellaista mitä aluksi heikohkosti kuvailin, sen valkoisen pitää olla jotain rahkaa tai jotain ja oli korkeampi piiras, mutta jatkanpa kokeilujani sen suuntaan. Ehkä kokeilen tuota fetaohjetta seuraavaksi.

        Ja joo mä kans yritän luopua kevyttuotteista, margarinia oli kyllä helpompi levitellä ja nykyään en jaksa tahkoa kovaa voita leivän päälle vaan laitan vain päällysen. Ja siis haluan pysytellä tuoressa leivässä siitä syystä. Näkkärinpäällle sitten voikin jo onnistuu. Sitten kun olen pohtinut noita muovituotteita, niin kevytlimukat saavat mennä ja sokerisista en tykkää. Kun varmaa tietoa ei siis niistä muoveista ole miten terveyteen vaikuttavat.

        Eli ruokakalustoakin olen fundeeraamassa ajallaan uusiksi ja etsimässä turvallisia vaihtoehtoja.

        Mitäs muuten ternimaidosta voisi tehdä kasvisten kera tahi ilmankin, tällä viikolla törmäsin kauppiaaseen jolla on sitä aika ajoin myytävänä. Tai miten hyödynnetään erinlaisia siemeniä ruuanlaitossa. Sellaisia hänellä oli säkeissä vaikka kuinka.

        Ternimaidosta tulee maailman paras pulla, johon ei tarvia välttämättä käyttää kananmunaa. Mummo teki aina pulla "eltin", siis pitkopullan rusinoilla ja päälle sokeria ja voita. Jos sitä jäi niin paistattiin köyhät ritarit. Harvemmin kyllä, ellei sitä jemmannut varta vasten siihen tarkotukseen. Kaupan pullahöttöset ei ollenkaan vedä sille vertoja.

        Mitähän se Jutta Gustaffon siitä tekee vai hörppääkö ihan sinällään? Ainakin hiihtäjät sitä joskus käytti kunnon kohennukseen.
        Uunijuusto marjahillolla on se ihan perinteinen herkku, kasviksia en kyllä siihen sotkis vaikka joku tässä niin ehottikin.

        Kokeiles muuten tehä se kyselemäsi piirakka sillä ternimaidolla, miksipä ei ?
        Säilötä on ihan iisiä, ihan varmana opit ! Ellet osaa jo. Hyvät ohjeet löytyy kirjoista ja netistä eikä se ole elämää suurempia kysymyksiä kuten vaikka joku ydinfysiikka :o)))

        Siemeniä---hmmm. Mitähän siemeniä siellä mahtaa olla ?
        Sinapin siemenistä sinappia, auringonkukan siemenet on hyviä hiivaleipäleipätaikinassa, ohranjyviä puurossa ja laatikoissa... riippupi paljon lajikkeesta... pääsääntösesti mikä tahansa siemen sopii leivontaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1869
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1768
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1766
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1439
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1383
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1016
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      962
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      908
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      902
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      864
    Aihe