Eettisyys kohdallaan suomalaisessa naudanlihassa.

Mites ois??

Aina suomalaista naudanlihantuotantoa on mollattu ympäristönkuormittajaksi.
Viime aikaiset tutkimukset ja tilastot ovat osoittaneet toista.
Syynä naudanlihantuotannossa päästöihin ovat metaanipäästöt joita syntyy.
Suomalaisilla on joku ihme käsitys, että ulkomaalainen naudanliha esim argentiinalainen tai brasialialainen olisi eettisempää.

VÄÄRIN

Brasiliassa nautojen laidunmaaksi raivataan sademetsät, joka on todella huolestuttavaa sillä sademetsäthän ovat toimineet maapallon "keuhkoina".

Suomalainen nauta kasvaa hyvän ruokinnan ansiosta jopa tuplasti nopeammin
teuraskokoon kuin brasilialainen. 2 vs 5 vuotta. Tästäkin syystä metaanipäästöt ovat naudanlihakiloa kohden pienemmät suomessa kuin brasiliassa.

Suomessa on lisäksi vettä jonka pumppaaminen ja kuljetus taas vaatii paljon brasiliassa ja argentiinassa ja taas ympäristöä kuormitetaan.

Ja sitten vielä se kuljetus maapallon toiselta laidalta suomeen asti.
Ei mitään järkeä.

Ihan tosi suomalaiset aletaan syömään vain suomalaista naudanlihaa
ihan vain suomen talouden ja etenkin sen ympäristön kannalta.

3

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samba brazil

      Ihan tosi se on jokaisen oma valinta mitä sitä ostaa, turha pitää palopuheita asiasta.
      Ei brassilihaa tuotasi Suomeen ellei sillä olisi kysyntää.
      Logistiikkakuluista huolimatta se on yhä edullista.
      Ja ootko muten aatellut että ei ne koneet lennä pelkkää naudanlihaa täynnä vaan niillä kuljetetaan myös ihmisiä ja muuta tavaraa.
      Sekä viedään, vetäähän meillä myös vientikin, mitäpä tuumaisit
      jos joku maa alkaisi kapinoimaan et ei me sieltä Suomesta osteta
      sitä täi tätä koska se on tutotu täältä.

      Joka massa on sekä vientiä että tuontia, ihan vaan tiedoksi.

      Vai kasvatatko sinä itse kahvisi... ettei vaan sekin sattuisi olemaan brasialialaista, mitä ???
      Ja kurkut, tomaatit sekä hedelmät sulla tietenkin kasvaa ympärivuotisesti takapihalla, eikös niin ???

    • Tiskin tällä puolen

      Aika kaukaa haettuja perusteluja...

      Suomessa laadukkaan lihan tuottaminen on loppunut jo kauan sitten. Syynä on lähinnä vähärasvaisen lihan tavoittelu, joka on johtanut sitkeisiin ja mauttomiin tehotuotantolihoihin.

      Latinaliaisessa Amerikassa "kemistit" keskittyvät tuottamaan laittomia "jauheita", meillä heidän kolleegansa kehittelevät eläimille syötettäviä myrkkyjä. Ensiksi mainitut tuhoavat tuotteidensa käyttäjien elämän, toisena mainitut suomalaisen lihan.

      Suomalainen naudanliha on melkein syömäkelvotonta, johonkin haudutettavaan pataan sitä voi käyttää. Siasta käyttökelpoista ei ole kuin niskaosa (eli "kassler") ja kinkku.

      Onmo sitten ihme, että ruokailutottumukset muuttuvat surkean laadun vuoksi? Itse syön nykyisin pääsääntöisesti kalaa ja broileria, sekä runsaasti kasviksia ja perunaa/pastaa. Sitten kun haluan herkutella, niin syön mureaa medium- sisäfilepihviä sopivilla lisukkeilla (ja niitähän löytyy erilainen vaikka jokaiselle päivälle vuodessa), mutta liha ei ole suomalaista.

      • Suomalaisilta...

        Suomalaisilta tiloiltaa saa todellakin laadukasta lihaa. Toisekseen lähellä tuotettu on tuoretta eikä tarvitse ostaa pakastettua lihaa. Itse valmistamalla lihasta saa todella maukasta. Eipä kävisi mielessäkään ostaa tuhansien kilometrien päässä tuotettua ruokaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1762
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      1742
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1663
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1425
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      482
      965
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      946
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      886
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      832
    Aihe