Etiäisiä läpi elämän.

Hullu(ko)?

Olen 20-vuotias nuori nainen...vietin normaalin lapsuuden eli ei siis mitään traumaattista sattunut koskaan. Asuimme maatilalla ja meillä oli iso omakotitalo...kellariin en voinut jostain syystä mennä kun jalat vain psyähtyivät kynnykselle.(mitään ihmeellistä siellä ei kuulemma ollut, pari perunalaaria vain) joku vain kielsi minua menemästä sinne. Kun jäin yksin kotiin tunsin oloni uhatuksi ja oli pakottava tarve laittaa valot kaikkialle... olohuone oli ainut paikka jossa tunsin oloni turvalliseksi (vanhassa talon osassa), mutta taas talon uudessa osassa (kodinhoitohuone ja wc) minulla ei koskaan ollut kummallista oloa. Kun muutimme pois sieltä niin pelkoni loppuivat kuin seinään... ja tuli kummallinen olo, ihan kuin kaikki olisi mennyt uusiksi? Jälkeenpäin äitini on kertonut että hänen isänsä oli alkoholisti, joka uhkasi perhettään kirveellä... ja olohuoneeseen laitettiin aina lapset turvaan. En sitten ajatellut asiaa sen enempää... kunnes lähdin luokkaretkelle ja siellä menimme jonnekkin vanhaan kylään tutustumaan... siellä oli vanha pappila jossa ei ollut kukaa asunut 20-vuoteen... kävelin illalla pimeässä omaan mökkin ja pappilan ikkunaan syttyi valo(?!) SÄikähdin aivan kamalasti.... juoksin vain niin lujaa kuin pääsin. Seuraavana päivänä menimme tutustumaan vanhaan tukkimiesten pirttiin ja sen jälkeen vanhaan taloon... Kaikki meni siihen asti hyvin kunnes tulimme vanhaan taloon... minulle tuli samanlainen olo kuin silloin entisen kodon kellarin edessä... en voinut mennä sisään taloon ja suuri ahdistus valtas koko kropan. Palasin välittömästi takasin mökkiini ja odotin vain bussin lähtöä kotiin :D Seuraavana viikkona katsoin tellua ja sieltä tuli jokin ohjelma ihmisistä jotka aistivat vanhojen talojen "pahan energian"... Ajattelin kysyä, että onkohan muilla tällaisia "kokemuksia"?? Ja toinen sairas juttu on se että näin kummisetäni unessa ja siinä hän istui autossa ja vilkutti... Seuraavana päivänä hän oli kuollut. Toinen samantapainen tapahtui kun isäni sairastui ja lääkärit sanoivat että hän selviää... näin unen jossa edesmennyt kummisetäni tuijotti minua suoraan silmiin ja silloin vain tiesin että isä ei tule selviämään... ja siitä meni 3vko niin isä kuoli. Nyt minua häiritsevät unet siitä kuinka esim. näen isäni vaihtoehtoisen kuoleman tai sitten kaivan isäni kanssa hautaa ja josta paljastuu minun oma ruumiini. Äitini sanoo että minun "omaperäisyyteni"/etiäiseni johtuvat kauan sitten eläneestä sukulaisnoidasta. niin ja siskoni lapsi näkee myös etiäisiä.

274

10157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2343234

      Terve olet, ehkä (hyvällä tavalla) herkempi vain!

      Ja aistit muutakin kuin me "tavalliset" immeiset :)

      • V

        Kvanttifysiikan mukaan ilmiö tapahtuu vasta sitten kun se havaitaan. Tietynlaiset tapahtumat ovat siis paljolti havaitsijasta kiinni. Siten nuo näkysi ym voivat pitää todella paikkansa.

        Herkkyytesi häviää jos ihmiset kohdistavat sinuun liikaa huomiota.

        Jos herkkyytesi vaivaa, niin pääset herkkyydestäsi eroon lähtemällä muitten ihmisten seuraan hummaamaan ja elämään normaalia elämää.

      • raakkuna1
        V kirjoitti:

        Nimimerkki "V" toi hyvin esiin kvanttifysiikan, sillä sen kautta me todella ymmärrämme ns. yliluonnollisia asioita. Joop.

      • nanskupansku

        Varmasti itsekin näkisin kaikenlaista ja uskoisin niiden olevan "etiäisiä" tai mitä nyt onkaan, jos äitini kertoisi suvun noidasta. En voisi kuvitellakkaan että äitini uskoisi moisiin, joten itse ymmärrän että kaikki uneni(vaikka ne toteutuisivatkin) ovat vain mielikuvituksen tuotetta, jossa opettelen vastaanottamaan ikäviä tai uhkaavia asioita, esim läheisen kuolemaa, tai omaa sairastumista tai jotain hirviötä.

        Jos lapselle kerrotaan tuollaista satua(anteeksi nyt.. ) niin varmasti lapsi tajuaa että nyt se on loogista, näen tulevaisuuteen koska suvussani oli noita tms. Samasta syystä suomalaiset uskoivat aikaisemmin metsäntonttuihin ja menninkäisiin jne kaikkiin henkiin. Ja jumaliin ja enkeleihin. Siksi koska haluamme asioille loogisen selityksen. Itse en usko moisiin, olemme vain kehittyneet ja kuvittelemme että kaikki(taivas jne) ovat meitä varten. Todellisuudessa emme ole mitenkään parempia kun esimerkiksi eläimet, meidän aivomme vaan ova kehittyneemmät ja pystymme kuvittelemaan ja keksimään kaikkea tälläistä. Se on ihan luonnollista että haluamme keksiä selitykset asioille joita emme muuten ymmärtäisi.

      • Herkkä aistija!

        Tuttu tunne kun luulee että on hullu mutta sitten saa selvyyden että on vain herkkä ihminen paranormaaleille ilmiöille!

      • Hienoa :)
        nanskupansku kirjoitti:

        Varmasti itsekin näkisin kaikenlaista ja uskoisin niiden olevan "etiäisiä" tai mitä nyt onkaan, jos äitini kertoisi suvun noidasta. En voisi kuvitellakkaan että äitini uskoisi moisiin, joten itse ymmärrän että kaikki uneni(vaikka ne toteutuisivatkin) ovat vain mielikuvituksen tuotetta, jossa opettelen vastaanottamaan ikäviä tai uhkaavia asioita, esim läheisen kuolemaa, tai omaa sairastumista tai jotain hirviötä.

        Jos lapselle kerrotaan tuollaista satua(anteeksi nyt.. ) niin varmasti lapsi tajuaa että nyt se on loogista, näen tulevaisuuteen koska suvussani oli noita tms. Samasta syystä suomalaiset uskoivat aikaisemmin metsäntonttuihin ja menninkäisiin jne kaikkiin henkiin. Ja jumaliin ja enkeleihin. Siksi koska haluamme asioille loogisen selityksen. Itse en usko moisiin, olemme vain kehittyneet ja kuvittelemme että kaikki(taivas jne) ovat meitä varten. Todellisuudessa emme ole mitenkään parempia kun esimerkiksi eläimet, meidän aivomme vaan ova kehittyneemmät ja pystymme kuvittelemaan ja keksimään kaikkea tälläistä. Se on ihan luonnollista että haluamme keksiä selitykset asioille joita emme muuten ymmärtäisi.

        Aika pitkältihän se juu näin menee, jopa arkikielelläkin uskottavasti ilmaistu. Ihmisten kannattaisi välillä unohtaa oma ylivertaisuuden tunteensa - monet ongelmat selätettäisiin.

      • raksapoika

        Olin kerran työkseni purkamassa ikivanhoja hirsitaloja uusien kerrostalojen tieltä. Homma tehtiin pitkälti käsityönä ja purkuporukka teki joskus löytöjä.
        Yksi noista vanhoista taloista oli tunnettu kummitustalo, ja jostain syystä sen ympärillä liikuskeli aina kissoja, joita se aivan kuin veti puoleensa.
        Purimme talon perustuksiaan myöten ja kellarikerroksen pienen huoneen lattian alta löytyi osittain lahonnut puulaatikko, jonka kannessa oli koristeelliset rautasaranat ja sen ympärille oli kierretty runsaasti hamppuköyttä.
        Laatikosta löytyi noin 20 senttiä pitkä omituinen patsas, koristeellinen tinapikari, mustakahvainen veitsi ja mehiläisvahakynttilän pätkiä sekä jonkun petoeläimen kynsiä ja hampaita. Tutkin patsasta myöhemmin tarkemmin ja se muistutti paljon muinaisjumala Baphometia, jolla oli ihmisen vartalo ja sarvekas vuohen pää sekä sorkkajalat. Laatikon alla lattialla oli ilmeisesti lumppupaperista tehty kirja, jonka tekstistä ei saanut enää mitään selvää, koska se oli kostunut aivan pilalle siellä monien vuosien aikana. Talon alkuperäisestä asukkaasta ei ole mitään tietoa, mutta useita kertoja talossa oli nähty tummiin pukeutunut nainen
        kummittelemassa ja aina samaan aikaan kissat olivat naukuneet pihalla.

      • nanskupansku kirjoitti:

        Varmasti itsekin näkisin kaikenlaista ja uskoisin niiden olevan "etiäisiä" tai mitä nyt onkaan, jos äitini kertoisi suvun noidasta. En voisi kuvitellakkaan että äitini uskoisi moisiin, joten itse ymmärrän että kaikki uneni(vaikka ne toteutuisivatkin) ovat vain mielikuvituksen tuotetta, jossa opettelen vastaanottamaan ikäviä tai uhkaavia asioita, esim läheisen kuolemaa, tai omaa sairastumista tai jotain hirviötä.

        Jos lapselle kerrotaan tuollaista satua(anteeksi nyt.. ) niin varmasti lapsi tajuaa että nyt se on loogista, näen tulevaisuuteen koska suvussani oli noita tms. Samasta syystä suomalaiset uskoivat aikaisemmin metsäntonttuihin ja menninkäisiin jne kaikkiin henkiin. Ja jumaliin ja enkeleihin. Siksi koska haluamme asioille loogisen selityksen. Itse en usko moisiin, olemme vain kehittyneet ja kuvittelemme että kaikki(taivas jne) ovat meitä varten. Todellisuudessa emme ole mitenkään parempia kun esimerkiksi eläimet, meidän aivomme vaan ova kehittyneemmät ja pystymme kuvittelemaan ja keksimään kaikkea tälläistä. Se on ihan luonnollista että haluamme keksiä selitykset asioille joita emme muuten ymmärtäisi.

        Niin, sinäkin haluat keksiä selityksen asialle, jota sinä et ymmärrä.

      • Hoitava Lääkäri
        Pre_Kaarina kirjoitti:

        Niin, sinäkin haluat keksiä selityksen asialle, jota sinä et ymmärrä.

        Muistakaa hyvät ihmiset ne lääkkeet, Nikkilässä on ennustajia ihan tarpeeksi

      • wiccalainen
        raksapoika kirjoitti:

        Olin kerran työkseni purkamassa ikivanhoja hirsitaloja uusien kerrostalojen tieltä. Homma tehtiin pitkälti käsityönä ja purkuporukka teki joskus löytöjä.
        Yksi noista vanhoista taloista oli tunnettu kummitustalo, ja jostain syystä sen ympärillä liikuskeli aina kissoja, joita se aivan kuin veti puoleensa.
        Purimme talon perustuksiaan myöten ja kellarikerroksen pienen huoneen lattian alta löytyi osittain lahonnut puulaatikko, jonka kannessa oli koristeelliset rautasaranat ja sen ympärille oli kierretty runsaasti hamppuköyttä.
        Laatikosta löytyi noin 20 senttiä pitkä omituinen patsas, koristeellinen tinapikari, mustakahvainen veitsi ja mehiläisvahakynttilän pätkiä sekä jonkun petoeläimen kynsiä ja hampaita. Tutkin patsasta myöhemmin tarkemmin ja se muistutti paljon muinaisjumala Baphometia, jolla oli ihmisen vartalo ja sarvekas vuohen pää sekä sorkkajalat. Laatikon alla lattialla oli ilmeisesti lumppupaperista tehty kirja, jonka tekstistä ei saanut enää mitään selvää, koska se oli kostunut aivan pilalle siellä monien vuosien aikana. Talon alkuperäisestä asukkaasta ei ole mitään tietoa, mutta useita kertoja talossa oli nähty tummiin pukeutunut nainen
        kummittelemassa ja aina samaan aikaan kissat olivat naukuneet pihalla.

        Raksapojan työmaalöytö vaikuttaa aivan kuin jonkun mustaa magiaa harrastaneen noidan työkalulaatikolta. Olisi kiva tietää onko niitä tavaroita vielä jossain tallessa?

      • raksapoika
        wiccalainen kirjoitti:

        Raksapojan työmaalöytö vaikuttaa aivan kuin jonkun mustaa magiaa harrastaneen noidan työkalulaatikolta. Olisi kiva tietää onko niitä tavaroita vielä jossain tallessa?

        Kas, joku mukava ihminen on vastannut työpaikkakertomukseeni.
        Kyllä se outo patsas on vielä minulla tallessa, mutta ei mitään muuta. Tarkemmin sanottuna patsas on kesämökin puuliiterin ikkunalla, koska vaimoni sanoi sitä Piruksi, eikä antanut pitää sitä kotona kirjahyllyn koristeena. Tinapikarin myin eräälle antiikkikauppiaalle hyvällä hinnalla ja mustakahvainen veitsi varastettiin. Muut on heitetty roskiin ja menneet kaatopaikalle. Muistui vielä mieleen että sen laatikon alla olleen kirjan lehtien välissä oli muutamia mustia linnun sulkia aivan kuin kirjanmerkkeinä, varmaankin variksen sulkia. Tavaralaatikon pinta oli sisäpuolelta aivan mustaksi hiiltynyt, joten sen sisällä oli joskus ollut kova kuumuus. Kuitenkaan tavarat eivät olleet millään tavalla kärventyneet. Samasta kellarista löytyi myös monta antiikkista laajasuista lasipulloa, joiden sisällä oli kuivuneita pahanhajuisia nesteitä ja jauheita. Joissakin pulloissa oli pieniä kvartsikivikiteitä, ilmeisesti vuorikristalleja.

    • 74765675676756756775

      Luulottelua. Tyypillistä naisille.

      • [ Viestini korjattuna ]

        2010 marraskuussa 28 pv, heräsin siihen, kun olin juuri nähnyt unessa, että meidän valkoinen Emppu kissa tuli minua vastaan keittiöön ja sen toinen etutassu oli vääntynyt pahasti mutkalle ja se linkutti 3 jalalla vaan.
        Minulla oli kauhea tunne ja nousin äkkiä ylös, menin keittiöön katsomaan kissoja ja Emppu tuli minua vastaan toinen tassu vääntyneenä ... sen jalka oli halvaantunut, se oli aivan jääkylmä. Yritin itku silmissä hieroa sen tassua, jos siinä olisi ollut vain verenkiertohäiriö, mutta turhaan. Huomasin samalla lattialla, että Empulta oli mennyt pissojakin pitkin ja siitä alkoi meidän rakkaan Emmin viimeinen taival.
        Mieheni lähti viemään sitä lääkäriin ja se jouduttiin lopettamaan :( Eli tuon näin unessa ja kaikki tapahtui, kuten uneni näytti, ei ole mukavaa tuollainenkaan "näkemisen lahja" . Emppu oli sairastellut muutaman kuukauden ja laihtunut ja sillä oli puhjennut sokeritauti ja itse epäilin, että sillä oli kasvain mahassa, vaikka eläinlääkäri ei sitä muka todennut. Vaan tuo unessa ennalta näkemäni tilanne tilanne tuli aivan yllättäen. Näitä tällaisia tavallaan "yliluonnollisia" juttuja on tapahtunut ennenkin minulla ja etenkin minun äidillä kautta aikojen.

      • Biz as Jewsual?
        EvilCat kirjoitti:

        [ Viestini korjattuna ]

        No mitä syötit sille että tuli sokeritauti? Niitä kissanruokia kaupan
        hyllyltä vai? Nehän on kai suunniteltu tuomaan niitä tauteja ja kissanruokatehtaan omistajalla myös kissanlääketehtaan osakkeita?

        Siellä etelän luksukohteissa nämä palaveeraavat että miten kehittää näitä bisneksien "vakautusmekanismeja" joihin maamme hallituskin on poliittesella areenalla langennut.

      • Biz as Jewsual? kirjoitti:

        Emppu söi mikrossa paistettua seitä ja siihen sekoitettua whiskasia tai Kitekattia, mikä oli kastikkeessa, silakoita, jotka oli perattu ja pilkottu pieniksi paloiksi. Hyvin harvoni hän sai... ja söi mitään raksuja, eikä erityisemmin edes pitänyt niistä... jauhelihasta piti kyllä.
        Sokeritauti puhkeaa monesti vanhoille kissoille ja Emppu olisi täyttänyt seuraavan kerran 17 vuotta ja 2 vanhimpaa kissaamme eli 23 vuotiaiksi ja eivät nekään olisi silloinkaan menehtyneet vielä, jollei eläinlääkäri olisi tehnyt niiden suhteen Helve.tin pahaa virhearviointia!

        Samalla lailla useat koirat saavat sokeritaudin, kun tulevat vanhoiksi, eikä se johdu siitä, että ne olisivat syöneet sellaista ruokaa, mikä voisi aiheuttaa sen.

        Uskon, että tiedän itse paremmin, kun eläinlääkäri, mikä Empulle alkujaan tuli, kun se sairastui. Hänelle tuli ilmeisestii haimasyöpä, jonka takia insuliinia ei erittynyt enää normaalisti ja sen seurauksena puhkesi sokeritauti, kun kissa vain laihtui ja laihtui, vaikka yritti syödä ja aika loppuvaiheessa jotkut ruuan hajutkin yököttivät sitä, mitä ne ei aiemmin olleet tehneet. Minulla on kissojen hoidosta vuosikymmenien kokemus ja olen nähnyt, jos jonkinlaisia tauteja kissoilla ja vaivoja ja hoitanut niitä pistoksia myöden. Erästä äidin kissaa, jolle myös aikoinaan puhkesi sokeritauti, mikä siihen aikaan oli aika "harvinaista" vielä, niin eläinlääkäri sanoi, " sitä kissaa ei voi hoitaa", että se pitää lopettaa. Minä pistin sille joka ikinen päivä eteenpäin 14 vuotta insuliinipistoksen ja sen saatuaan se aina kehräsi ja puski minua tyytyväisenä ja Kaisa eli onnellisen elämän taudistaan huolimatta 16 vanhaksi saakka ja oli aina hyväntuulinen. Eikä Kaisakaan syönyt koskaan raksuja vaan tavallista ruokaa, missä EI OLLUT sokeria tai mitään sitä vastavaa.

        Tulitko valaistuksi kenties?

      • raakkuna1
        EvilCat kirjoitti:

        [ Viestini korjattuna ]

        2010 marraskuussa 28 pv, heräsin siihen, kun olin juuri nähnyt unessa, että meidän valkoinen Emppu kissa tuli minua vastaan keittiöön ja sen toinen etutassu oli vääntynyt pahasti mutkalle ja se linkutti 3 jalalla vaan.
        Minulla oli kauhea tunne ja nousin äkkiä ylös, menin keittiöön katsomaan kissoja ja Emppu tuli minua vastaan toinen tassu vääntyneenä ... sen jalka oli halvaantunut, se oli aivan jääkylmä. Yritin itku silmissä hieroa sen tassua, jos siinä olisi ollut vain verenkiertohäiriö, mutta turhaan. Huomasin samalla lattialla, että Empulta oli mennyt pissojakin pitkin ja siitä alkoi meidän rakkaan Emmin viimeinen taival.
        Mieheni lähti viemään sitä lääkäriin ja se jouduttiin lopettamaan :( Eli tuon näin unessa ja kaikki tapahtui, kuten uneni näytti, ei ole mukavaa tuollainenkaan "näkemisen lahja" . Emppu oli sairastellut muutaman kuukauden ja laihtunut ja sillä oli puhjennut sokeritauti ja itse epäilin, että sillä oli kasvain mahassa, vaikka eläinlääkäri ei sitä muka todennut. Vaan tuo unessa ennalta näkemäni tilanne tilanne tuli aivan yllättäen. Näitä tällaisia tavallaan "yliluonnollisia" juttuja on tapahtunut ennenkin minulla ja etenkin minun äidillä kautta aikojen.

        Nimimerkki9 "Evilcat" on vaarassa kehittyä pahaksi noidaksi. Kehoitan muutamaan asennettasi asioihin, ja muuttamaan elämääsi oikean suuntaiseksi. Tiedätkös kun maailmankaikkeus poistaa itsestään pahuutta.

      • raakkuna1 kirjoitti:

        ...sanoo henkilö, joka ei tunne, eikä tiedä piirtuakaan ko. henkilöstä.
        Mielenkiinnosta haluaisin sinulta väitteesi selkeän perustelun? :)

      • raakkuna1
        EvilCat kirjoitti:

        ...sanoo henkilö, joka ei tunne, eikä tiedä piirtuakaan ko. henkilöstä.
        Mielenkiinnosta haluaisin sinulta väitteesi selkeän perustelun? :)

        Olen selvännäkijä, ja minun toimintaani on tutkittu suomessa hyvin tarkoin, ja todettu että lausuntoni pitävät yleensä aina paikkansa.

        Ja sanoisinko sinusta "EvilCat" jotain perusteellisempaa, niin voin kertoa että olet saanut jo aikaan hyvin paljon vahinkoa nuorten naisten keskuudessa. Ja sinun Lusifeerinen ylpeytesi vain naureskelee jälkeenpäin heikoille ihmisille. Niin voin luvata että karma tuo asioita vielä eteesi tavalla kuin olet aiheuttanut omissa ystävä piireissäsi.

        Ja lopuksi voin tuoda eteesi oman inkarnaatio historian, jolloin olet ollut Roomalainen ylimys nainen, ja sinunlaisia hurtta rouvia on ollut paljonkin Euroopan historiassa. Ja olet saavuttanut mielestäsi noita voimien käytön haltuusi, muta väitän että luonteesi ei anna sinun säilyttää taivaallista managmenttia eli hallinta oikeutta avaruudesta käsin, joten esiintyessäsi noitana jatkossa, voin sanoa että sinut tullaan nolaamaan.

        Säilytät kuitenkin ihmisen osan, ja kehoitan pitäytymään kunnollisuudessa, ja kaikin tavoin parantamaan luonnettasi paremmaksi.

      • BaBa
        raakkuna1 kirjoitti:

        Tuollaista on tullut etsittyä. .

        Tiedätkös mitä... mikään noista väittämistäsi ei pidä paikkaansa kohdallani .

        Olen hyvin kiltti luonne, jopa liiankin kiltti välillä ja en tappaisi edes kärpästä. Olen suunnattoman eläinrakas ja haluan auttaa omalla tavalla henkilöitä, jotka saattavat olla "vaarassa" vaikka ihan täällä nettimaailmassa. Minulla on täällä suomi24.ssä erittäin paljon ystäviä ja etenkin nuoria ... on aikuisiakin järkeviä henkilöitä. Olen pyrkinyt "suojelemaan" kaiken maailman "sekopäiltä" ja häiriintyneiltä tyypeiltä, näitä lapsia ja nuoria täällä jo 8 vuotta (ehkä et tajua mitä tarkoitan, mutta poliisin kanssa olen tarvittaessa yhteydessä täältä käsin, olen Suomi24 Sheriffi siis)

        En koskaan tupakoi, en käytä olenkaan alkoholia, kuten ei aviomiehenikään, saatikka mitään muitakaan huumaavia aineita.

        Enkä ole noita, vaikka olisihan se hauska lennellä luudalla, vaikka etelän lämpöön lämmittelemään vanhoja luitaan :)

        Enkä takuulla ole ollut mikään Roomalainen ylimys-nainen :D ... tai mikä lie hurtta miksi sanoit, joka ei ollut minusta kovin kauniisti kyllä sanottu. Vaan nyt nauran kyllä tuolle väittämällesi :D

        Ensinnäkään en ikinä ole nauranut yhdellekään heikolle ihmisille, tai vaikka eläimelle, jolla on saattanut olla asiat huonosti, ei tulisi edes mieleenikään, koska sehän olis,i kun löisi omaa päätään seinään!

        Omissa piireissä en ole tietääkseni aiheuttanut kenellekään vahinkoa, tai mielipahaa ja tuo oma piirikin (suku) on hyvin pieni, joten olen pyrkinyt suojelemaan sitä kaikin tavoin, mihin omat inhimilliset kykyni ovat riittäneet. Vaan aina ei voi onnistua, vaikka kuinka yrittäisi tehdä parhaansa, eikä jaksa.

        Perustelit näkemykseni minusta nickiini, mikä on EvilCat, joten pieleen meni hyvä herra, et ole hyvää ennustajaa itse edes nähnytkään.
        Vaan "Luojani" kanssa minulla on ollut aina oikein hyvät välit, vaikka en olekaan kirkossa kävijä.

        Ns. Katu-uskottavuuteesi täällä "ennustajaa" leikkivänä henkilönä on kadonnut tuonne hyperavaruuteen *puff* ... aina aikojen loppuun saakka.

        Terveisin

        Evili-kisu
        *smile*

        P.S En jatka keskutelua enää kanssasi täällä. Voi hyvin!

      • Olet ilmeisesti "sairas" henkilö ja nyt teen sinusta ilmoituksen ja en ole millään tapaa lesbo-henkilö, kaikki väittämäsi nimet ym olet itse keksinyt. Tarpeen vaatiessa nostan sinua vastaan kunnianloukkaus-syytteen, jollei tuo solvaaminen lopu! Ehkä kuvittelet, että sinua ja tietojasi ja osoitettasi ei saada selville, mutta näin ei ole.

      • EvilCat kirjoitti:

        Olet ilmeisesti "sairas" henkilö ja nyt teen sinusta ilmoituksen ja en ole millään tapaa lesbo-henkilö, kaikki väittämäsi nimet ym olet itse keksinyt. Tarpeen vaatiessa nostan sinua vastaan kunnianloukkaus-syytteen, jollei tuo solvaaminen lopu! Ehkä kuvittelet, että sinua ja tietojasi ja osoitettasi ei saada selville, mutta näin ei ole.

        Ilmoitan vielä, että laitat tänne tuntemattoman henkilön nimen, joka ei ole missään tekemisissä koko asian ja keskustelupalstan kanssa täällä. Se on rikos, kuten solvaamiseni lesboksi ym väärät väitteesi.

        Pidän huolen siitä, että viestisi tullaan poistamaan ja tarpeen tullen laitan tutkinnan alulle.

      • Ei hullu, mut hupsu!

        Niinpä. Olisi aina muistettava, että ihmisellä on tunne-elämäkin järjen apuna.

        Vaikka itse olen mies, niin minulla on ollut muutaman kerran tilanteita, joissa olen juuri voimakkaiden tunteideni takia tulkinnut asioita ja tilanteita aivan pieleen. Onneksi olen oppinut huomaamaan, että voimakas tunne saattaa nostaa muutamien asioiden yhteensattumien kanssa uskomusasteen jonkun asian suhteen pilviin.

        Tunteiden tehtävä on ennen kaikkea tuottaa meille sellaista informaatiota ympäristöstämme, jota pelkän aistihavainnon perusteella emme pystyisi tulkitsemaan. Mutta, kuten sanottu ehkä liian voimakas "tunnetoiminta" voi peittää joissakin tilanteissa kokonaan järjen äänen. Esimerkiksi rakastumisestahan sanotaan, että se on ainoa psykoosi, josta ei joudu hullujen huoneelle.

        http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/1/o5qPbi5aZ1I

      • Ei mikroa
        EvilCat kirjoitti:

        Emppu söi mikrossa paistettua seitä ja siihen sekoitettua whiskasia tai Kitekattia, mikä oli kastikkeessa, silakoita, jotka oli perattu ja pilkottu pieniksi paloiksi. Hyvin harvoni hän sai... ja söi mitään raksuja, eikä erityisemmin edes pitänyt niistä... jauhelihasta piti kyllä.
        Sokeritauti puhkeaa monesti vanhoille kissoille ja Emppu olisi täyttänyt seuraavan kerran 17 vuotta ja 2 vanhimpaa kissaamme eli 23 vuotiaiksi ja eivät nekään olisi silloinkaan menehtyneet vielä, jollei eläinlääkäri olisi tehnyt niiden suhteen Helve.tin pahaa virhearviointia!

        Samalla lailla useat koirat saavat sokeritaudin, kun tulevat vanhoiksi, eikä se johdu siitä, että ne olisivat syöneet sellaista ruokaa, mikä voisi aiheuttaa sen.

        Uskon, että tiedän itse paremmin, kun eläinlääkäri, mikä Empulle alkujaan tuli, kun se sairastui. Hänelle tuli ilmeisestii haimasyöpä, jonka takia insuliinia ei erittynyt enää normaalisti ja sen seurauksena puhkesi sokeritauti, kun kissa vain laihtui ja laihtui, vaikka yritti syödä ja aika loppuvaiheessa jotkut ruuan hajutkin yököttivät sitä, mitä ne ei aiemmin olleet tehneet. Minulla on kissojen hoidosta vuosikymmenien kokemus ja olen nähnyt, jos jonkinlaisia tauteja kissoilla ja vaivoja ja hoitanut niitä pistoksia myöden. Erästä äidin kissaa, jolle myös aikoinaan puhkesi sokeritauti, mikä siihen aikaan oli aika "harvinaista" vielä, niin eläinlääkäri sanoi, " sitä kissaa ei voi hoitaa", että se pitää lopettaa. Minä pistin sille joka ikinen päivä eteenpäin 14 vuotta insuliinipistoksen ja sen saatuaan se aina kehräsi ja puski minua tyytyväisenä ja Kaisa eli onnellisen elämän taudistaan huolimatta 16 vanhaksi saakka ja oli aina hyväntuulinen. Eikä Kaisakaan syönyt koskaan raksuja vaan tavallista ruokaa, missä EI OLLUT sokeria tai mitään sitä vastavaa.

        Tulitko valaistuksi kenties?

        Mikroruoka sairastuttaa ihmisetkin. Että ruoka haisi kissasta pahalta kertoi sitä että se halusi jotain muuta, terveellisempää!!!

      • Voin sanoa, että sheriffinä täällä en voi hyväksyä, että menet laittamaan vieraiden henkilöiden nimiä tänne ja tuo ei todellakaan ole minun nimeni.
        On sääntöjen vastaista laittaa noin, koska tuollainen henkilö voi olla tosiaan olemassa ja saada tuosta harmia. Minä en ole mikään Operaattori ja suomi24 Ylläpito poistaa kaikki, mitä täältäkin täytyy poistaa tai estää tänne tulemasta enää. Minua nimittelet lesboksi, mikä en todellakaan ole ja minun tapoihin ei kuulu kenekään "viettely" täällä poistan vain tuollasia sinun tapaisia häiriköitä ja solvaajia, mutta en ole keskustelupalstan sheriffi, joten joku muu kyllä poistaa sinut, kun alkaa arki.

        Paina kalloos,i että olen onnellisessa avioliitossa aviomieheni kanssa ollut jo yli 17 vuotta. Olet itse todella katkera ihminen jostakin syystä!
        Olenkohan minä kenties joutunut poistamaan sinut täällä chatissa joskus, koska olit heti omituisen hyökkäävä minua kohtaan. Vaan asiat menee oikeuden mukaisesti tälläkin kertaa... tulet näkemään.

      • Marko, kk

        Toivottavasti joudut virkavallan käsittelyyn noista hävyttömistä ja törkeistä valheistasi täällä

      • Marko,kk.lle
        Marko, kk kirjoitti:

        Toivottavasti joudut virkavallan käsittelyyn noista hävyttömistä ja törkeistä valheistasi täällä

        Ylläpito näköjään poistanut ne raakkunan törkeet viestit tosta välistä.

      • Ei mikroa kirjoitti:

        Mikroruoka sairastuttaa ihmisetkin. Että ruoka haisi kissasta pahalta kertoi sitä että se halusi jotain muuta, terveellisempää!!!

        Mahdatkohan käsittää, että kissa teki kuolemaa ja sillä oli mitä ilmeisemmin vatsassa syöpä ja sen takia, sitä alkoi yököttään jopa ruuan tuoksutkin lopulta, myös naksujen, mitä se popsi aika harvakseltaan. Emppu myös alkoi oksentelemaan joka päivä monta kertaa päivässä ja lääkäri ei osannut tehdä asialle muuta.kun antaa oksetuksen tunteeseen estävää lääkettä. Esim. ihminen kenellä on mahasyöpä, niin häntä useimiten alkaa oksettamaan kaikki liharuuat ja ei pysty syömään niitä ja samoin ensimmäinen vakava oire on myös tuo outo laihtuminen, vaikka yrittäisikin syödä. Eläinlääkärille, kun kerroin tuosta reaktioista, niin hän myönsi asian silloin, että Empulla oli ilmeisesti juuri se vaiva, mitä itse epäilinkin jo alusta saakka, kun kissa alkoi ensin laihtumaan.

        Mainitsin, että paistoimme mikrossa kalan ... siis raakaa kalaa kypsennettiin. Aivan sama, että kypsentääkö sen uunissa, vaiko mikroaaltouunissa. Mitä lie itse sitten tarkoititkaan sanoessasi "mikroruoka". Emme sentään syötä mitään mitään ns. mikrovalmisruokia, jos sitä tarkoitit.

      • Marko, kk kirjoitti:

        Toivottavasti joudut virkavallan käsittelyyn noista hävyttömistä ja törkeistä valheistasi täällä

        Rikosilmoitus on tehty poliisille ja asia on nyt seurannassa, koska tämä henkilö täällä käytti jonkun tuntemattoman henkilön nimeä väittäessään tätä minuksi ja jos tuo toinen henkilö saa harmia tästä johtuen, niin siitä tulee kunnianloukkaus-syyte
        Hänen väitteensä minusta kaikki oli täysin keksittyjä ja hänen omaksi parhaaksi toivon, että hän ei jatka samalla tyylillä, koska silloin asia menee eteenpäin myös kohdaltani poliisilla.

        (En poista omia viestejäni ketjusta tutkinnallisista syistä johtuen)

    • Kyllä se siitä

      Ihmisen mieli on sen verran jännä paikka, että siellä syntyy monenlaisia ajatuksia ja mielikuvia. Mielikuvat ovat kuitenkin mielen luomia kuvia, eivät niin sanotusti "todellisuutta", vaikka haluaisimmekin. Jos suvussasi on sanottu olevan noitia, olet todennäköisesti tottunut ajatukseen jo lapsena. Siitä mieli on sitten lähtenyt "villiintymään" ja nykyään saata sitten jo ajatella, että ehkä sinullakin on jotain noitavoimia.

      Monet lapset pelkäävät pimeää ja esim, tuollainen kellari voi jo tuoksunsa puolesta tuntua oudolta ja liian jännittävältä. Ehkä olet silloin lapsena jännittynyt kellarin ovella jo hajun ja pimeyden sekä alaspäin (maan "sisään") menevän, jännittävän paikan suhteen. Lapsen mielessäsi olet silloin saattanut ajatella, että jotain outoa tässä on, ja myöhemmin olet liittänyt kaiken tuohon kertomukseen "sukusi noidista". Asiaan ei siis todennäköisesti liity mitään yliluonnollista.

      Jotkut ihmiset saavat tuollaisia unia ja mielikuvia siitä, että joku ihminen kuolee. Se voi olla ihmisen omaa alitajuista pelkoa tai valmistautumista siihen, että esim. joku vanha ja sairas ihminen kuolee. Tällöin tuollainen uni on todennäköisesti alitajuista valmistautumista surun ja ihmisen menettämisen kohtaamiseen.

      Minäkin olen nähnyt lukuisia kertoja olevani hautajaisissa unessa tai saanut yhtäkkiä ajatuksen siitä, että vanhempani kuolevat. Näin ei ole kuitenkaan vielä käynyt, kyse on ollut esim. pelosta tai valmistautumista omien vanhempien menetyksen kohtaamiseen, ovathan he jo eläkeiässä ja sairauksiakin on.

      Mielessä liikkuu paljon kaikenlaista. Kaikkea sisältöä ei silti tarvitse "uskoa" eikä ainakaan kuunnella: voit itse päättää, ajatella ja tunnustella ihan tietoisesti ja valveilla ollessasi, mihin uskot.

      Sellainenkin mahdollisuus on tietysti olemassa, että mielesi on sulkenut jonkin lapsuuden traumaattisen tapahtuman suojellakseen itseään. Monet muistavat traumaattisia tapahtumia vasta psykoterapiassa aikuisena, jolloin psyykellä on turvallinen paikka ja valmiuksia kohdata traumoja. Amnesia (muistin menetys) ja repressio (tunteiden painaminen pois) ovat tällaisia keinoja, jotka suojelevat lapsen mieltä liian vaikeilta kokemuksilta ja auttavat selviämään tilanteista. Aikuisena tällaisista psyyken traumoista kuitenkin sitten seuraa ongelmia, jopa tiedostamattomia, joita ei tiedosta lainkaan olevan esim. ennen psykoterapiaa.

      • vanha noita

        Aivot ovat aika mielenkiintoinen elin...
        Sinne tallentuu paljon asioita elämän varrelta, tunteita ja tuoksuja, ihmisen tiedostamatta sitä itse.
        Ei tarvitse olla noitien sukua tai omata yliaistillisia kykyjä "vaistotakseen" jonkun tulevan tilanteen. Oma herkkyys vaikuttaa ja vaikeuttaa elämää....
        Asioiden käsittely ammattiterapeutin kanssa voisi auttaa, tosin heitäkin on erilaisia.

      • raakkuna1
        vanha noita kirjoitti:

        Aivot on henkisen ihmisen kohdalla kehittyneet herkemmäksi elimeksi, kuin tavallisella ihmisellä. Ja jokaisen tulisi pitää huolta aivoistaan, olla juomatta alkoholia, ja jos mahdollista niin käyttämättä lääkkeitä. Ja myös vahingollisten huumeiden käyttö on todella ikävä asia suomessa.

    • Leonaa

      Minulla on samoja kokemuksia. Vielä vahvempina itseasiassa. Aistin kuoleman läsnäolon ja tulkitsen rakennuksien syntyperää ja niiden tapahtumia. Todella pitkä juttu.

      • CarO'lina25

        Miksi juuri rakennukset ovat kiinnostavia? Onhan onnettomuuksia ja ikäviä asioita tapahtunut muuallakin, rautatieasemilla, suojateillä, uimarannoilla ym ym ym.

        Se miksi kiinnitätte huomiota juuri ihmisasutukseen kertoo vain teidän inhimillisyydestänne, on ihan ymmärrettävää, että asumukset herättävät helpoiten tunteita. Mitään todellisuuspohjaa tuollaisilla kokemuksilla ei kuitenkaan ole.

        Aloittajalla on hyvä mielikuvitus, jota ovat siivittäneet vahvasti sukulaistesi kertomat tarinat, joissa taikauskosta on tehty vakavastiotettavaa.

        Itsekin olen todella herkkä ihminen ja minun on helppo vaistota esimerkiksi ihmisten tunnetiloja ja tapahtumien ja tilanteiden ilmapiiriä. Joskus jopa tuntuu "yliluonnolliselta" kun, osaan ennakoida asioita niin hyvin. Vitsimielessä niin entinen kuin nykyinen kumppaninikin ovat laskeneet leikkiä minun "kyvyistäni" ja siitä, ettei multa voisi esimerkiksi salata mitään. Tämä on ihan totta siksi, koska huomaan pienetkin muutokset toisen ihmisen mielialoissa ja kommunikaatiossa.

        Mitään yliluonnollista tai taikaa tuossa ei ole, jotkut vaan ovat sosiaalisempia kuin toiset ja tarkkaavaisempia.

        Ei ole mitään järkevää perustetta ajatella, että mitään henkiä tms. olisi olemassa. Ihmiskuntaa on kautta historian askarruttaneet monet merkilliset kysymykset, joita sitten on ennen parempaa tietoa selitetty hengillä/jumalilla. Tiedon karttuessa on kuitenkin ymmärretty luonnon syy ja seuraussuhteita. Muun muassa sääilmiöt askarruttivat esi-isiämme kovin ja niiden taustalla ajateltiin olevan esimerkiksi Jumalan mielialavaihteluita. Tänä päivänä meidän on helppo selittää,kuinka myrskypilvi syntyy.

        Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö hämmentäville kokemuksille löytyisi järkisyitä.

      • portti portaissa
        CarO'lina25 kirjoitti:

        Pelko on vahva ase itseään vastaan, mutta myös tapa suojautua. Ymmärrän sinua.

        Kun puhutaan rakennuksista, tai taloista joissa on tapahtunut kammottavia asioita. Niin tahdon tuoda esiin että rakennukset ovat molekyyli rakennelmia jotka tallentavat itseensä psyykkistä energiaa.

        Aloittajan kertomus ei ollut mielikuvitusta, vaan psyykkisen herkkyyden kokemuksia.

        Olet todella jossain määrin itsekkin psyykkisesti herkkä, mutta et ole saavuttanut vielä avauskirjoittajan kaltaista aitoa para psyykkistä herkkyyttä. Ja väitän että olet kateellinen aidoille para psyykikoille.

        Kun puhutaan ns. yliluonnollisista ilmiöistä, niin uuden ajan tietämyksen valossa asiat on ymmärrettävissä kvantti fysiikan tuntemuksen kautta.

      • Think what you Think

      • CarO'lina25 kirjoitti:

        "Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö hämmentäville kokemuksille löytyisi järkisyitä."

        Ei ole mitään syytä olettaa, että järkisyyt olisivat selitys yliluonnollisille kokemuksille. Jos esimerkiksi säähavaintopalloja on sekoitettu UFOihin se ei ole todiste siitä, että kaikki UFO-havikset olisivat säähavaintopalloja.

        Tiede jatkuu meidän kuoleman jälkeenkin, mutta me olemme ajallisia. Ajallisina meidän ei tarvitse välittää siitä, mikä on totta ja faktuaalista vaan pikemminkin pitää mieli avoimena sen suhteen, mikä on hyödyllistä.

        Tietysti minun mieleni on avoin toiseen suuntaan kanssa. Näin kaksi valopalloa yöllä kotonani ja luulin niitä heijastumiksi, vaikka pidin sitä epätodennäköisenä. Ne paljastuivat myöhemmin heijastumiksi. Ei siis niistä sen enempää.

      • Anonyymi
        raakkuna1 kirjoitti:

        Kun puhutaan rakennuksista, tai taloista joissa on tapahtunut kammottavia asioita. Niin tahdon tuoda esiin että rakennukset ovat molekyyli rakennelmia jotka tallentavat itseensä psyykkistä energiaa.

        Aloittajan kertomus ei ollut mielikuvitusta, vaan psyykkisen herkkyyden kokemuksia.

        Olet todella jossain määrin itsekkin psyykkisesti herkkä, mutta et ole saavuttanut vielä avauskirjoittajan kaltaista aitoa para psyykkistä herkkyyttä. Ja väitän että olet kateellinen aidoille para psyykikoille.

        Kun puhutaan ns. yliluonnollisista ilmiöistä, niin uuden ajan tietämyksen valossa asiat on ymmärrettävissä kvantti fysiikan tuntemuksen kautta.

        Kun puhutaan rakenuksista on taloja jossa kummitellaan niin usein syy on se että siellä on tapatunut drakedia tai onnettemuus tai jopa henkirikos kenties siellä ovat siunaamattomat sielut jotka haluaa tulla siunatuksi esimerkiksi kartano jonka omistajan poika oli kuollut oli kuollut kaula kiikkuun joka oli siitä löydetty ja sen jäkeen oli kummitelu alkanut

    • ne on läsnä

      Jaa-a oon yli kuukausi puolitoista sitten nähnyt hahmon kun käännyin ympäri.. en ymmärtänyt mitä näin mutta hahmolla oli ikäänkuin naisen pituus ja muoto..

      • 38

        Mitkä ovat "naisen pituuden" määritelmät :o

      • raakkuna1

        Olet havainnut läsnä olevan henkisen todellisuuden. Natural Mystic is reality, and you dont blow up your mind.

      • Think what you Think

    • wuts goin' on?

      Hmm oletko mahdollisesti Jeesus?

      • The Truth

        Jeesuksessa Kristuksessa on ikuinen elämä Taivaassa. Ilman uskomistaan hänen syntien sovintovereen joutuu kokemaan viimeisen tuomion ja toisen kuoleman Helvetin tulessa, jossa itketään ja kiristellään hampaita ikuisesti.

        Tässä ajassa Jeesus on ainoa, jonka nimeä henkivallat pelkäävät ja tottelevat. Ei ole mitään muuta yhtä suurta nimeä maan päälle antanut Herra Jumala!

      • raakkuna1
        The Truth kirjoitti:

        Jokaisen kunnon selvännäkijän on hyvä turvata Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Ja hän ohjaa tietänne turvallisesti eteen päin.

      • feeeelixxx
        raakkuna1 kirjoitti:

        Jokaisen kunnon selvännäkijän on hyvä turvata Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Ja hän ohjaa tietänne turvallisesti eteen päin.

        Hallelujah ja meidän Kalle ajaa lujjaaa :DDDDD ei oo uskontopalsta tää!!!!!

      • The Truth kirjoitti:

        Jeesuksessa Kristuksessa on ikuinen elämä Taivaassa. Ilman uskomistaan hänen syntien sovintovereen joutuu kokemaan viimeisen tuomion ja toisen kuoleman Helvetin tulessa, jossa itketään ja kiristellään hampaita ikuisesti.

        Tässä ajassa Jeesus on ainoa, jonka nimeä henkivallat pelkäävät ja tottelevat. Ei ole mitään muuta yhtä suurta nimeä maan päälle antanut Herra Jumala!

        Minä kerran kerroin kummitukselle päivämäärän. Ajattelin, että kun kaikki huutaa Jeesusta ja Jehovaa, ehkä myös Allahia ja Neitsyt Mariaakin, niin minä sanon kummitukselle jotain, mistä on hyötyä: sen päivän päivämäärän. Ei tullut takaisin.

        Juttu on niin, että ne saavat voimansa ihmisten peloista. Puhuminen ja pelkääminen ei onnistu yhtä aikaa. Jos saa suunsa auki on jo voittanut pelon ja siinä vaiheessa on yks hailee, mitä sanoo.

    • kuudes aisti

      Hei!
      Olen myös 20-vuotias nainen, ja minulla on samanlaisia kokemuksia. Itse ainakin tuon kertomuksesi perusteella uskon, että olet vain herkempi huomaamaan tuollaiset asiat, niin kuin itse sanoit aistimaan pahat energiat ym. Itse olen nähnyt myös paljon enneunia koko elämäni, ja saan myös pahoja "viboja" joissakin paikoissa. :D Äitini ja isoäitini olivat samanlaisia, lisäksi isäni suvussa on ollut paljon tietäjiä, uskon että nämä asiat voivat periytyä. Tietenkään kaikki eivät tähän usko, jos haluaa selittää asiat tieteellisesti niin mikäs siinä, mutta omat kokemukseni ovat saaneet uskomaan yliluonnolliseen. Eli en usko että hullu olet, tai ainakaan ainoa :D vaikka välillä tuntuu tosi karmealta nähdä enneunia, niin pitää yrittää ajatella sitäkin tietynlaisena vahvuutena, että on niin herkkä että kykenee näkemään pienen palasen tulevaisuutta.

      • Beforeandafter

        22-vuotias nainen ilmottautuu ja myöntää myös näkevänsä ennalta! Kamalin asia joka rikkoi sydämeni oli se, että tiesin tsunamista etukäteen ja tiesin etten mitään voinut tehdä, kun olisin soittanut sitten mihin tahansa, niin kukaan ei olisi uskonut. On paljon muitakin asioita jotka olen tiennyt ja tiedän ennalta. Joskus se on kamalaa joskus kummallista ja omituista.

      • Joka uniaan uskoo...
        Beforeandafter kirjoitti:

        Kummasti niitä ennaltatietäjiä vain ilmaantuu ja aina sen jälkeen, kun jotain on tapahtunut. Olen minäkin nähnyt kauan sitten ihan todentuntuisia ennustusunia vieläpä vuosilukuineen. Mitään sellaista vain ei ole tapahtunut, mitä piti olla tapahtunut jo vuonna 1985.
        Näin meitä eksytetään mennen tullen ja palatessa!

      • MIEXX
        Beforeandafter kirjoitti:

        22-vuotias nainen ilmottautuu ja myöntää myös näkevänsä ennalta! Kamalin asia joka rikkoi sydämeni oli se, että tiesin tsunamista etukäteen ja tiesin etten mitään voinut tehdä, kun olisin soittanut sitten mihin tahansa, niin kukaan ei olisi uskonut. On paljon muitakin asioita jotka olen tiennyt ja tiedän ennalta. Joskus se on kamalaa joskus kummallista ja omituista.

        ei oo mitään omituista, mä kans näin unes tsunamin pari vuorokautta ennen tapahtumaa kuin myös samal mitä tapahtuu omassa perheessä...

      • raakkuna1

        Ihmisen ns. "Kuudes aisti" on todella ihmiskunnan heräävä kyky. Ja onnellinen on ihminen, jolla se on jo toiminnassa.

      • kuudeaisti

        Myös minä olen parikymppinen nainen, itse en enää oiekastaan koe näitä asioita, mutta pienempänä olin paljon herkempi, näin enneunia, vaistosin ennalta asioita jne. Nykyäänkin olen vielä herkkävaistoinen, mutta en enää yhtä vahvalla tavalla, lähinnä kyse on enokkoaavistuksista. Myös meillä tätä on monessa polvessa, äitini ja mummini ovat samanlaisia - tätini ja sisarukseni eivät kuitenkaan ole, se tuntuu periytyvän aina yhdelle lapselle. Uskon siis siihen, mitä sanot, mutta kehotan muistamaan myös sen, että jotkut unet ovat pelkkiä unia. Lisäksi sinä kyllä tiedät sisimmässäsi, mikä on vain unta ja mikä on enemmän - älä kuitenkaan sotke pelkojasi siihen.

    • Keltamo

      rukoile... asiaa ei voi auta inhimillisin keinoin.

    • shiiiiiiiiiiiiiiiiii

      Olen myös selvännäkijä ja seuraava presidenttimme on Sauli Niinistö.

      • ilonpilaaja

        Ei muuten ole. Nämä ovat protestivaalit.

      • jeisss

        Täällä taas nuoriso kirjoittelee aivan sitten asiaan kuulumattomia viestejä jotka eivät hyödytä sitten yhtään ketään tai mitään. Kyllä nykkyajan nuoriso on sitten fiksua porukkaa... NOT

    • Tyttö

      Minulakin on kaikken mailma toisa tunteita. Olen 12v ja ystäväni sanovat et minulla on vilkasmielikuvitus. Mut se ie ole mielikuvituska kun kuulet koulun salista märkien jalkojen askeleita. Näet varjoja koulun peilistä. Kuulet huutoa menne pois! Tunen kun joku on paikkallla vaikka olisit yksin. Näet salin katossa ihmisen. Ja muuta vastavaa. Se on kihetovaa mutta myös karmivaa!

      • Kiitos Aloituksesta.

        Näillä ei ole fyysistä kehoa joten eivät voi vahingoittaa. Vain jos käytät huumeita tai alkoholia, voivat nämä "kummitukset" vallata kehosi ja aiheuttaa harmia.

        Mm. koulu- ja perhemurhat voivat olla tällaisen "valtauksen" seurausta, jossa kahjo "kummmitus" käytti isännän känniä hyväkseen, valtasi kehon, ja toteutti karmeat kieroutensa.

        Monet pöpilässä ovat tällaisia joihin on mennyt kehottomia olentoa, ja saanut aivot sekaisin, Ei tietenkään kaikki.

        Itse et ole mielisairas, vaan joillakin henkilöillä on tällainen "kuudes aisti" jolla nähdä hienojakoisempia asioita.

        Ehkä kehitit näitä kykyjä edellisessä elämässäsi, ja sait ne mukaan tähän elämään?

        T:ri Ian Stevenson on tutkinut tuhansia lapsia jotka muistavat edellisen elämänsä.

        Tieteellinen tulos näistä tutkimuksista on että ihminen voi syntyä tämän kehon loputtua uudestaan. Lue itse jos et usko:

        http://reluctant-messenger.com/reincarnation-proof.htm

    • minä vaan

      Yksinkertainen neuvo:

      Varaa aika mielenterveystoimistoon.

      Turha näistä asioista jorista maallikoille, joiden joukossa on myös toisia keskusteluavun ja hoidon tarpeessa olevia ja jotka vain lisäävät ahdistusta, joka tulee sisältäsi aivoistasi.

    • joku

      Voi olla että näet tulevaisuuteen tai aistit sen. Olen kuullut monia väitteitä niin puolesta kuin vastaan. Voihan olla ihan mahdollista että pystyt aistimaan tulevan, mutta kannattaa miettiä miksi näkysi väittää niin? Ehkä olet tehnyt huonoja valintoja joita kannattaa miettiä uudestaan.

      Tulevaisuuden ennustaminen ei ole eksaktia tiedettä. Se koko ajan elää ja muuttuu jokainen valinta ja teko vaikuttaa siihen. Joten vaikka näkee oman kuolemansa se ei tarkoita, että niin käy ellet valitse sitä polkua joka johtaa siihen. Jos alat liikaa miettimään näkyä niin se voi toteutua koska johdit itsesi siihen.

      • raakkuna1

        Tulevaisuuden ennustaminen ei onnistu kaikilta oikein, se on kuin kyky joka kehittyy täydellisemmmäksi oikeanlaisen elämän myötä.

      • raakkuna1
        raakkuna1 kirjoitti:

        Tulevaisuuden ennustaminen ei onnistu kaikilta oikein, se on kuin kyky joka kehittyy täydellisemmmäksi oikeanlaisen elämän myötä.

        Aidot tulevaisuuden ennustukset tulevat ikuisuudesta käsin, eli auringosta. Ja silloin ollaan todella aidon selvänäkijä Profeetan kanssa tekemisessä.

    • Muillakin vastaavaa

      Tiede ei tiedä prosentin sadasosaa mistään, sanoi Edison aikanaan. Sama pätee vieläkin.

      Ei ihminen koe eikä näe esim. radioaaltoja ilman vastaanotinta. Saati mitä atomitasolla ja sen takana on. Sähkövirrankaan olemusta ei olla loppuun saakka selvitetty eikä painovoiman perusteita... Kaikkea ei voi mitata omilla korvillaan tai silmillään - ei edes millään mittareilla.

      Uskoisin Sinulla olevan jokin kyky, jota minulla ei ole. Tuskin sitä kannattaa yrittää tukahduttaa. Avoimin mielin ja harkintaa käyttäen jatkossa. Parapsygologian alaan tämä kuulunee.

    • Enneunia...

      Oman kuoleman näkeminen unessa tietää aina hyvää.

      • raakkuna1

        Raakkunakin tietää kuolevansa 9 vuoden kuluttua.

      • askjds

        Unessa itsensä tai jonkun muun ihmisen näkeminen tietää tälle pitkää ikää :)

    • uskon kyllä

      Uskon täysin sinun juttuihin. En ole pöpi ja suvussamme ei ole sitä ongelmaa, mutta minä olen myös vaistonnut kuoleman. Näen unia jotka toteutuvat. Aina silloin tällöin tälläistä tapahtuu. Jos ei itse ole kokenut niin ymmärrän hyvin miksi ihmiset eivät usko. En tiedä mistä moinen johtuu, että joillakin on tää taito, mutta kai tuolla taivaallakin joku meitä suurempi asustaa ja hän antaa tämän taidon joillekkin.

    • ilonpilaaja

      Seuraavan kerran kun näet, niin kirjoita ylös -mieluummin johonkin lehteen. Näin et voi sitten jälkeenpäin kuvitella, että näit asian etukäteen. Ja saamme todistettua tämänkin asian. Meillä on taipumus luoda muistoja. Moni on jopa väittänyt tulleensa lapsena hyväksikäytetyksi, vaikka näin ei ole aina ollut. Olen kuullut itsekin mielikuvituksellisia tarinoita jotka eivät ole totta -tiedän, kun olin itsekin paikalla.

    • näkyjä...

      MInä olen monta kertaa nähnyt unessa oikeat lottonumerot, mutta en ole koskaan lotannut, koska olisi liian helppoa voittaa. Tiedän myös kuka on Suomen seuraava Presidentti. Olen nähnyt sen unessa.

      • SSSatana

        No kuka se on?

      • Onneksi...
        SSSatana kirjoitti:

        No kuka se on?

        Ei ainakaan Väyrynen.

      • raakkuna1

        Jos lotto omaisuus tulee kohdalle, niin se on kohtalo. Mutta selvännäöllä ei ole oikein edes pyrkiä sellaiseen.

    • paranormaali kokemus

      Aamulla juuri herättyäni katsoin peiliin ja säikähdin... :(

      ALIENEITA ON SITTENKIN OLEMASSA.

    • ettäjoo

      No joo, oman ns. kuoleman näkeminen unessa ei meinaa kuolemaa, vaan jotain hyvää. Eli siltä osin ainakaan ei kannata hätäillä. Itse olen joskus nähnyt valveilla, itseni "kuolleena" makaamassa tiellä, vaikkei mitään ole sattunut.

      Etiäisiä en ole koskaan nähnyt, aaveita kyllä joista en ole tiennyt ennen heidän katoamista että olivatkin aaveita.

      Minulle on tullut myös tunteita ettei johonkin kannattaisi mennä, ei siellä mitään ole ollut, joskus joku aave, mutta mitä noita pelkäämään.

    • raakkuna1

      Olet varsin terve nuori nainen, ja sinulla on harvimaisen hyvä psyykkinen herkkyys. Nyt vain pysyttelet kaikessa oikean elämän ohjeissa, ja vältät kaikkea synnin mahdollisuutta lesbouden muodossa. Ja on hyväksi oppia elämän oppia aidosta kristillisyydestä, niin vartut kunnolliseksi medioksi, ja osaat vielä palvella ihmiskuntaa ihanalla tavalla. Toivon sinulle Jacob Böhmin kaltaista luettavaa, ja muutakin kunnollista kristillistä syvää mystiikkaa. Terveisin Raakkuna, suomen kovin selvännäkijä.

    • Angelicpeople

      Oot herkkä. Mäki olen herkkä poika... Sulla on kyky nähdä tulevaisuuten ja aistit energioita. Mäki olen herkistynyt , kerran mä olen nähnyt henkiolennon ja ollut toisissa ulottuvuuksissa.. haha ei mua pelota enään niin paljon kuin ennen.. Tiedän että elämä jatkuu mun osalta:) ja teidänkin!

      • raakkuna1

        Nimimerkki "Angelicpeople" on todellakin hieno herkkä poika, ja sinun on pyrittävä elämän puhtauteen kaikessa, niin kehität kykyjäsi. Ja homouden suhteen sanoisin, että selibaatti ei ole niin vaikeaa, vaan välttämätöntä kuitenkin kasvaaksesi oikeaksi selvännäkijäksi.

    • Tuntemuksia

      Hei!
      Olen 13-vuotias tyttö. Minulla on myös samanlaisia tuntemuksia - omassa kotitalossani. Aina kun olen täällä, minulla on tunne, että joku on tavallaan läsnä. Se on tavallaan sellainen inhottava tunne, että se "persoona" joka on läsnä, on vihamielinen.. Minulle tulee sama tunne myös eräässä tietyssä paikassa metsässämme. Se on sellaista valoisaa kangasta, ei siis mitenkään synkkä tai pelottava paikka itsessään. Tuntuu että joku tarkkailee, ja joudun koko ajan vilkuilemaan ympärilleni. Ja kun tämä ei ole vain mun tunteeni. Äidilläni ja sisarellani on täsmälleen samoja tunteita tasan samoissa paikoissa.. Tää on aika outoa.

      • raakkuna1

        Nimimerkkille "Tuntemuksia" haluan kertoa että yhteiskunnassamme on varsin kyvykkykkäitä nuoria ihmisiä, jotka valmistautuvat uuden ajan toimintaan. Ja silloin tarvitaan oikeanlaista herkkyyttä, ja psyykkistä rakennetta ihmiseltä jos aikoo olla avuksi kanssa ihmisilleen. Joop. Tarvitaan myös oikean suuntaista elämän ymmärrystä, joka sinulla jo onkin valmiina, mutta kaikki asiat täytyy ikäänkuin uudestaan tiedostaa ja opiskellakkin jossain määrin. Niinpä kehoitan sinua etsimään tietoja niistä henkisen kehityksen suuntauksista jotka sinua todella kiinnostavat. Ja uskon että kohdallasi se on Auerveda filosofia, joka auttaa sinua ymmärtämään kosmoksen moni kerroksellista rakennetta. Silloin ymmärrät että maailman läpäisee hienompi eteerinen aines, joka onkin sinulle jo kokemuksesta tuttua.

        Ole onnellinen herkkyydestäsi, ja vaali oikealla tavalla sielusi todellista omaisuutta, jonka olet hankkinut aikaisem,pien inkarnaatioiden myötä itsellesi.

    • Valo-olento-

      Tämä ei ole oikea paikka avautua asiasta, ainakaan mikäli asia on sinulle herkkä. Suosittelen aihetta käsittelevää kirjallisuutta, niin huomaat ettei kokemuksissasi ole mitään "yliluonnollista". Meillä kaikilla on vastaavia kykyjä, intuitiota yms, mutta suurimmalla osalla ne kyvyt on piilossa. Rakkautta sinulle!

    • Siis joo selväpeli sinulla on noita verta wiccalais lahjoja paljon sun pitäsi harjoittaa niitä voin neuvoa jos vain tahdot

    • m

      Älä mieti liikaa tulevia asioita. Kerro läheisillesi varoitukset ja ylimielisille älä paljasta mitään. Itse kerroin pörssin pisteet tarkkaan ja veljeni ei uskonut 20 vuoden kokemuksella. Veljeni menetti omaisuuden ja mieheni kanssa olemme rakentaneet 6 rakennuksen pohjaa kahden vuoden aikana. Kaikki on mennyt niin kuin on tunnettu tapahtuvan. Muutamaa viikkoa ennen myrskyä mieheni kaatoi viimeiset pahat puut ja kiinnitti rännit paremmin. Käskystäni. Se kenellä onni on, se onnen kätkeköön.

      m

      • Näkijä

        Sinulle en kerro mitään.

      • raakkuna1
        Näkijä kirjoitti:

        Sinulle en kerro mitään.

        On totta että kaikille ihmisille ei pidä kertoa kaikkea itsestään, tai havainnoistaan.

      • hyshys4
        raakkuna1 kirjoitti:

        On totta että kaikille ihmisille ei pidä kertoa kaikkea itsestään, tai havainnoistaan.

        Kertomatta oleminen onkin huomattavasti vaikeampaa kuin kertominen,
        tietysti tilanteesta riippuen, mutta hullukin käy viisaasta jos vaiti on.

    • Aivan oikeasti

      Voi olla mahdollista. Olen kanssa nähnyt enne unia. Omaan jotain profetia kykyjä. En valehtele on tullut koettua outoja juttuja.

    • kuiskaustako

      Hei, rauhaa nyt vaan. Minä kun ensimmäistä lastani odotin, nukuin. Heräsin musiikin soittoon ja nousin kun tikka ylös. Se oli sellainen tunne että kuolen. Ei kuitenkaan tapahtunut koska näin itseni itseni yläpuolella ja musiikki edelleen.
      Siis näin oman kuolemani myös. Kaikki hyvin, se oli varmaan sellainen mitä kaikille ihmisille JOSKUS tapahtuu, toiset eivät vaan muista sitä. Ehkä taas toiset herkempiä. Tämä on ihan totta koko juttu että siihen on ihan turha sanoa mitään.

    • Omajumala

      Et ole hullu, mutta älä täällä tuota kerro. Monet täällä peloissaan ja ymmärtämättömyyttään alkavat sinua hulluksi nimitellä.

      On hankala sanoa näitkö oman kuolemasi. Itse toivon ettei sen näkeminen ole mahdollista, sillä ennalta asioita näkevänä en sitä haluaisi kokea. Minulla ikää myös päälle parikymmentä ja 15-vuotiaasta "lahjani" on vain voimistunut voimistumistaan.
      Kummituksia, henkiä, enneunia jne. näen tämän tästä. Nyt on ollut hiljaista, mutta vaistoni ja "lahjani" vuoksi tiedän, että se on jälleen alkua uudelle jaksolle jolloin taas aistin selvemmin.

      Jaksamista sinulle.

    • iso A se siellä

      Saatanan henkivallat vaan yrittää pelotella sinua.
      Kukaan ei näe kuolemaansa.
      Jeesus kutsuu sinua mutta sinun on otettava vastaan pelastus tänään huomenna voi olla jo liian myöhäistä.

      • prian

        jeesus kutsu vaan sillä tavallaet ihminen pitäis rakasta muita ihmisija,,,olla rehellinen j,n,e silloin vasta tarkoittaa et uskot jeesukseen,,,jeesus myös
        sanoo evankeliumissa et ,,,,teillä ei ole asia lahkoijen kanssa,,,,
        kaikki mitä ryhmityttää ihmisija,,,,eikä yhdistä niitä on saatanallista,,,,
        jos ihminen on tosi,,,hyvä tahdoinen ja uskoo,,,hän ei tyrkyttää milloin
        muita ihmisija,,,vaan omalla esimerkillä tartutta,,,,,
        ne jotka on hukassa yleensä halua pannaa muidenkin hukassa!!!!!!!!!!!!!!
        jue vuori saarna,,,se on kaikki,,,se on kristin usko,,,,
        ja herran rukous,,,,se joka rukoile sillä ,,jeesuksen määrämalla rukouksella
        on JEESUKSEN oma,,,joka välttää sitä rukousta,,,palvele saatana,,,koska
        siellä sanotaan joka päivä jumalalle,,,,olkoon sinun tahdo....saatana yrittää
        estää sen ja ihmiset alkaa keksi omaperäisija hölön-pölön tekstija
        rukoukseksi,,,,,,,
        raamatussa kaikki on ihan selvä,,,lukekaa sen,,,älkäköön antaa huijarit
        viedää teidän paholaisluonan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • otonmummo

      Hei, tsemppiä sinulle.
      Minäkin olen nähnyt ja kuullut kaikenlaista. Mutta se on vain hyvä, koska nyt tiedän samalla hetkellä, jos esim. joku lapsistani on hädässä. Olen tiennyt autokolarit ja jopa tenttivaikeudet samalla sekunnilla ja yrittänyt lähettää energiaani avuksi. Moni pitää höpöjuttuna, mutta kaikki eivät ole yhtä herkkiä. Saan ystäväni soittamaan vain ajattelemalla, joku tulee käymäänkin. Pahoja henkiä tunnen myös.
      Kerran minulle tuli kamala hätä, enkä tiennyt siihen syytä, mutta jälkeenpäin poikani kertoi, että lentokone, jossa hän oli, joutui tekemään pakkolaskun. En tiennyt hänen olevan lentomatkalla, aikuinen kun on.
      Niin että ole vain onnellinen, että sinulla on tuollaisia lahjoja. Kaikkea hyvää sinulle!

      • menkää maate

        Tuohan on helppo todistaa, kun se toimii kerran noin hyvin?

    • normaali

      Hei! Älä pelkää tuo on täysin luonnollista myös minulle....tiedän asioita eteenpäin..ja tiedän asioita joita ei minulle kerrota.Olen samanlainen...Kävin talossa jossa kaikki piti olla hyvin...olin ahdistunut jälkeen päin sain kuulla että ihminen joka esitteli sen minulle ei asunut siinä talossa ,vaikkakin antoi minun ymmärtää niin. Tiesin sen ennen kuin hän kertoi minulle.
      Joskus näen jopa ihmisiä paikoissa jossa heidän ei pitäisi olla...
      Juttua olisi tosi paljon lisää...

    • savonshamaani

      Ei pidä kuunnella niitä jotka ei tiedä mitään näistä asiosta, eihän ne tiedä mitään.:D joillakin ihmisillä on henkimaailman kykyjä. Näen itsekkin enneunia sillointällöin, mutta minulla on erikoinen telepaattinen kyky tuntea toisten tunnetiloja, pystyn myös itse vaikuttamaan toisten tunteisiin välillä hyvinkin voimakkaasti. kaikissa meissä asuu pieni noita! ;D tarkkailkaa itteenne tarkemmin!

      • raakkuna1

        Savon shamaanille terveisiä Raakkunalta.

    • joku vaan...

      Jep...hyvää tai pahaa sitä on paha sanoa ja huononpi sanoa mikä totta mikä tarua. Se miten asioita "näkee" ei välttämättä ole sitä mitä todellisuudessa "näkeminen" asiana tarkoittaa. Seuraile ympäristöäsi.

    • prian

      jos näet oma kuolema,,,tai itsensa kuollut se tarkoitta ehdottomasti,,,et sulla on jotain hyvä edessä,,,,,
      huno uunu on silloin kun ihminen näke et hänelle rakennetaan uuden talon
      ,,,se talo on siellä jossa kaikki makaa ja odottaa tuomion päivän tuloa,,,

    • Ykä Kymäläinen

      No näin yöllä unta, että paskat oli housussa ( olin ryypännyt rajusti). Heräsin,
      ja eikös vain ollut paskat housussa. Olenkohan noita.

      Vakavasti ottaen, olet yliherkkä. Siihen voi saada jotain lääkettä.

      • laitoin määä

        No ei tossa mitään. Näin unta että panin....keskustelun aloittajaa hanuriin...öööö kolikkoja....

    • Ei ihan Urpo sentään

      Alatko ennustajaeukoksi ! Hyvä mainos sulta ja laita vielä numeros joku sellanen prepaid jota kukaan ei saa selville niin kusetus on valmista. Kyllä täällä näitä kusipäitä riittää jokka maksaa 3 euroo minuutilta kuulakseen sun kikatustas. Vittu miten hölmöä on Suomen kansa mutta niin on sen johtajatkin. lepakko lähtee ja homopetteri jatkaa ;)

    • Lisa-fani
    • Olen

      uusi Jeesus!

    • Suosittelen viestiketjun aloittajalle edes peruskoulun ala-astetasoisen oikeinkirjoituksen opiskelua. Sen jälkeen voisit sitten keskittyä huuhaa-juttuihin.

      • raakkuna1

        nimimerkki "jorgos" on Peruskoulun opettaja, joka huomaa vielä että pelkät realiaineiden opiskelut eivät riitä elämässä. Joop.

    • hehehz

      Näistä palstoista saa parhaat naurut :D ''minä aistin asioita!'' haha, minäpä aistin lievää yliherkkyyttä, katoppa vähemmän niitä kauhuelokuvia! :)

      Ja ne jotka antaa miinusta saa painua tuonne maakellariin morsoiksi :)

      • HUHUHUHHUH

        Just nää on parhaita skifi juttuja ruokkivaa ja vitun kivaa väitellä jotain amislaisen laittamaa hubbabubbaa vastaan.Näälukee välitunnilla kikattaen miten SUOMI24 taas otti vakavasti ja Sauli Niinistö porukka puku päällä ottaa kantaa....

    • Tunsin värähtelysi!

      Olet aivan terve, mutta erittäin herkkä näille henkisille tuntemuksille ja se ei ole mikään vika, vaan ihmiset herkistyvät ja henkistyvät nykyään yhä enemmän ja herkkiä lapsia syntyy päivä päivältä enemmän. Olemme siirtymässä uuteen valon ja rakkauden aikakauteen.

      Jos sinua pelottaa, niin pyydä aina silloin ja muulloinkin, arkkienkeli Mikaelin suojaus ja Jeesuksen Kristuksen suojaus itsellesi. voit tehdä sen aivan omalla tavallasi, mitään koodia sen tekemiseen ei ole.

      Ja toisekseen pyydä oman korkeamman itsesi ohjausta henkiseen kehitykseesi ja oman elämäntehtäväsi löytymiseen.

      Kun kysyt, niin sinulle kyllä kerrotaan. Niin minullekkin on kerrottu monia asioita.

      Onnea ja menestystä sinulle sekä Jumallista rauhaa ja rakkautta!

      • Kuuleha...

        Kyllä sinulla on puurot ja vellit ihan sekasin.

        Lue Raamattua niin löytyy oikea lääke sun höpötyksiis.

      • i believe

        Toi on hyvä neuvo- on auttanu ainakin mua :)

      • i believe 2

        Toi on hyvä neuvo- on auttanu ainakin mua :)

    • mielikuvituss

      Sinulla on vain vilkas mielikuvitus. Ei mitään hätää.

    • Mr. Mean

      Ei tuo ole mitään. Minä onnistuin tänään ennustamaan neljä kappaletta peräkkäin soittolistalta, jolla on sekoitus käytössä. Mahdollisuus tuohon on alle yksi kolmestasadasta miljardista. Olet amatööri.

      • mr. nerd

        Siis sinulla on soittolistalla vähintään 1641 biisiä. Onhan kaikki varmasti laillisia?

      • mr. nerd
        mr. nerd kirjoitti:

        Siis sinulla on soittolistalla vähintään 1641 biisiä. Onhan kaikki varmasti laillisia?

        Tarkennus edelliseen. 1641 siis sillä edelytyksellä että joku biisi on jo soimassa. Jos arpominen aloitetaan alusta 1640 biisiä riittää.

    • 9+20

      Todennäköisesti olet hullu. Suosittelen sinisiä pillereitä, niillä pysyy tuollaiset hourupäät aisoissa. Tilaa välittömästi aika lääjärille ja selitä vaivasi.

      • raakkuna1

        Nimimerkki 9 20 on taatusti tietoinen siitä että joillakin ihmisillä on parapsyykkisiä kykyjä, ja he ovat paremmin selviytyneitä elämän pitkästä kehityksestä, ja tulevat olemaan uuden ajan toimijoita tavalla, johon hän itse ei kykene.

    • Ei mitään pelättävää

      Asuimme sellaisessa vanhassa koulussa jossa näin ja kuulin kaikenlaista.
      Silloin olin alle kymmenen ikäinen.
      Nykyiseen taloon muutimme parinvuoden jälkeen ja jossa olen myös kuullut ja nähnyt asioita.Enne unia olen myös nähnyt sekä huonoja että hyviä.
      Aistit on vain virittyneet herkälle tasolle.Ei se muuta tarvitse.

      • Onni on tarjolla

        Uskova ihminen kyllä tietää mistä asiasta on kyse. Kyllä Jumalan unet tuntee ja tietää. Hänen antamat näyt on selkeä asia. Nuo kummalliset ja epämääräiset pelkotilat ovat hyvin useasti ihmisen oman ajattelumaailman tulosta. Perunakellari on perunakellari vieläkin.

        Uskovalle ihmiselle selviää henkimaailman todellisuus. Saatana ja sen riivaajahenget ovat täyttä totta. Olen joutunut sellaisten kanssa tekemisiin ja nähnyt oikein vierestä kuinka saatanan henget vaikuttaa toisessa.

        Uskovan ihmisen, siis henkilön joka on uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä ja on ottanut Jeesuksen Pelastajakseen on turvatussa asemassa. Mitkään henkivallat ei ole hänen ylitseen eikä hänen tarvia pelätä mitään, ei kerta kaikkiaan. Syy on se koska hänen puolellaan on maailman Vapahtaja ja saatanan voittaja Jeesus.

        Jeesus sanoi : " Olkaa turvallisella mielellä."

        Rukoile Jumalaa, lue Raamattua ja mene uskovien piireihin (esim. kirkon, helluntalaisten, vapaaseurakuntalaisten) ja saat hyviä ystäviä ja levon sielullesi.
        Ole rohkea ja käy tuumasta toiseen.

        Hyvää jatkoa ja siunausta.

    • ille dong

      Mulle tuli huono olo ja yrjösin , osasin ennustaa kun olimme amislaisten kanssa dokaamassa.Soittakaa mulle osaan ennustaa :)

      Väsyttääkö vuoden pimein aika? Korvavalo auttaa kaamokseen!

    • Olen hullu

      Olen 20-vuotias nuori nainen...vietin normaalin lapsuuden eli ei siis mitään traumaattista sattunut koskaan. Asuimme maatilalla ja meillä oli iso omakotitalo...kellariin en voinut jostain syystä mennä kun jalat vain psyähtyivät kynnykselle.(mitään ihmeellistä siellä ei kuulemma ollut, pari perunalaaria vain) joku vain kielsi minua menemästä sinne. Kun jäin yksin kotiin tunsin oloni uhatuksi ja oli pakottava tarve laittaa valot kaikkialle... olohuone oli ainut paikka jossa tunsin oloni turvalliseksi (vanhassa talon osassa), mutta taas talon uudessa osassa (kodinhoitohuone ja wc) minulla ei koskaan ollut kummallista oloa. Kun muutimme pois sieltä niin pelkoni loppuivat kuin seinään... ja tuli kummallinen olo, ihan kuin kaikki olisi mennyt uusiksi? Jälkeenpäin äitini on kertonut että hänen isänsä oli alkoholisti, joka uhkasi perhettään kirveellä... ja olohuoneeseen laitettiin aina lapset turvaan. En sitten ajatellut asiaa sen enempää... kunnes lähdin luokkaretkelle ja siellä menimme jonnekkin vanhaan kylään tutustumaan... siellä oli vanha pappila jossa ei ollut kukaa asunut 20-vuoteen... kävelin illalla pimeässä omaan mökkin ja pappilan ikkunaan syttyi valo(?!) SÄikähdin aivan kamalasti.... juoksin vain niin lujaa kuin pääsin. Seuraavana päivänä menimme tutustumaan vanhaan tukkimiesten pirttiin ja sen jälkeen vanhaan taloon... Kaikki meni siihen asti hyvin kunnes tulimme vanhaan taloon... minulle tuli samanlainen olo kuin silloin entisen kodon kellarin edessä... en voinut mennä sisään taloon ja suuri ahdistus valtas koko kropan. Palasin välittömästi takasin mökkiini ja odotin vain bussin lähtöä kotiin :D Seuraavana viikkona katsoin tellua ja sieltä tuli jokin ohjelma ihmisistä jotka aistivat vanhojen talojen "pahan energian"... Ajattelin kysyä, että onkohan muilla tällaisia "kokemuksia"?? Ja toinen sairas juttu on se että näin kummisetäni unessa ja siinä hän istui autossa ja vilkutti... Seuraavana päivänä hän oli kuollut. Toinen samantapainen tapahtui kun isäni sairastui ja lääkärit sanoivat että hän selviää... näin unen jossa edesmennyt kummisetäni tuijotti minua suoraan silmiin ja silloin vain tiesin että isä ei tule selviämään... ja siitä meni 3vko niin isä kuoli. Nyt minua häiritsevät unet siitä kuinka esim. näen isäni vaihtoehtoisen kuoleman tai sitten kaivan isäni kanssa hautaa ja josta paljastuu minun oma ruumiini. Äitini sanoo että minun "omaperäisyyteni"/etiäiseni johtuvat kauan sitten el

      • Näin unta sinusta

        Tietty jos lesbo....

    • Onko tossa jutussa ,muka jotai outoo,,jos näinon niin on.

    • Olin sattumalta katsememassa täältä karttoja, kun näin kirjoituksesi. En voinut olla vastaamatta. Sen voin sanoa, että et ole hullu...olet vain tavallista herkempi ihminen kuten minäkin. Olen ikäni vaistonut asioita. Olen nyt 58 vuotias. Nuorena pelästyin kykyjäni nähdä asioita etukäteen. Nyt olen jo siihen tottunut sillä osa tapahtumista ovat pelastaneet minut joltain ikävältä mistä olen tosi kiitollinen. Minun tuntemukseni alkoivat noin 20 vuotiaana. Töissä ollessani keskellä päivää tuli yhtäkkiä sellainen tunne, että bussini jolla matkustin joka päivä samaan aikaan hajoaisi. Joku voimakas sisäinen tunne vei loppupäivästä kaiken keskittymiskykyni töihin. Ihmettelin vain kuka minulle aiheuttaa näin voimakkaan tunteen. Töiden päätyttyä kävelin bussipysäkille ja mietin pitkään uskallanko mennä siihen. Uteliaisuus voitti kuitenkin pelkoni. Varmuuden vuoksi menin istumaan bussin takapenkille jos se sattuisi törmäämään johonkin. Bussi kerkis ajamaan noin 5 km kun yhtäkkiä sen etupää lysähti vasten asfalttia. Sen etuakseli oli mennyt poikki....uskomatonta, mutta totta. Jouduin sitten odottamaan seuraava bussia. Samanlaisia ennakkovaroituksia eri liikenneonnettomuuksista koin jälkeenkin päin. Useimmat tapahtuivat keskellä päivää valveilla ollessa. Ainoa poikkeus oli, että heräsin yllättäen kesken sikeintä unea istualtein ja huusin ääneen: hyvästi äiti. Seuraavana aamuna minulle soitettiin, että äitini oli kuollut edellisenä yönä. Kaikenlaisia tapauksia on ollut monta, mutta vähemmän iän karttuessa. Vielä lisäksi on joitain paikkoja joihin en voi mennä....en tiedä miksi. Jonkun tunteen mukaan olen jo oppinut karttamaan niitä samoin kuin joitain ihmisiä. Ehkä vaistoan jotain negatiivista energiaa....en vieläkään tiedä mitä se on. Tällä hetkellä ajattelen vain, että minulla on joku tai joitain suojelusenkeleitä jotka yrittävät auttaa minua. Ilman niitä en olisi enää hengissä.
      Harvat ihmiset uskaltavat puhua jopa julkisesti tällaisista asioista. Kerroin kokemuksistani työkavereille ja he antoivat neuvon olla kertomatta kenellekään kokemuksistani, jotta minua ei pidettäisi hulluna.

      Työelämässä olin tele-,atk- ja robotiikan asiantuntija. Olen myös tunnettu keksijä Suomessa. Internetissä pyrin auttamaan nuoria ratkomaan erilaisia teknisiä ongelmia. Joten pidän itseäni aivan normaalina ihmisenä jolla on ainutlaatuisia kokemuksia.

      Jos haluat keskustella tällaisista kokemuksista kanssani, niin kirjoita minulle: [email protected].

      Robert

      • Mitä p*sk*a!

        Mitä v*t*ua te tänne vastailette! Pelkkä mainoskikka!

      • aloitta jalle

        tämä ei ole aloittajalle eikä edelliselle viestittäjälle, vaan niille tolloille ku uskoo olevansa aina järkeviä ja vain se mikä näkee ja kokee normaalisti, on normaalia. ja sitten niitten pitää tulla tänne haukkuu muita hulluiksi ja käskee hakea apua. jos teillä ei ole muuta sanottavaa, pitäkää sekin (ja huonot "vitsit") omana tietonanne.
        te ette vielä ymmärrä.
        älä aloittaja vaan masennu noista, ei ole normaalia ja epänormaalia. on vain erilaisia asioita ja tuntemuksia. eikä me olla yksin, sen tiedän.
        tsemppiä

    • usko poi

      Jos epäilette et asunnossa on huonoa energiaa “pahoja henkiä” osta huoneiden nurkkaan Sitriiniä kiviä toimii

      • Vitsi vaan

        Pahoja henkiä on aika monen asunnossa täällä Suomessa. Ne on maksamattomat laskut =)

      • raakkuna1

        Jos asunnossanne on pahoja henkiä, niin kannattaa ottaa yhteyttä Raakkunaan, sillä olen Suomen kovin pirun karkoittaja. Ja toimin etätyönä, ja pienellä veloituksella.

      • rööperinreeeiska
        raakkuna1 kirjoitti:

        Jos asunnossanne on pahoja henkiä, niin kannattaa ottaa yhteyttä Raakkunaan, sillä olen Suomen kovin pirun karkoittaja. Ja toimin etätyönä, ja pienellä veloituksella.

        Sä mainostat ittees täällä ja tääl ei saa mainostaa firmaansa mistä hankkii rahaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • raakkuna1
        rööperinreeeiska kirjoitti:

        Sä mainostat ittees täällä ja tääl ei saa mainostaa firmaansa mistä hankkii rahaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Kato Rööperin reiska. No, sen voin kertoa että en ole vielä saanut lainkaan tuloja selvännäköisyydestäni tai demonien karkoittamisesta, mutta todellakin mainostan tulevaa toimintaani jo täysillä Suomen virallisena selvännäkijänä ja aitona Tietäjänä.

    • Et ole hullu

      Etiäisiä näen myös minä, siskoni ja monet sukulaiset sekä aistimme herkästi kuolleet ihmiset ympärillämme, jos nämä ovat kuolleet joko väkivaltaisesti tai eivät tiedä olevansa kuolleita.
      Itselläni tälläisissä paikoissa hengittäminen vaikeutuu ja olo heikkenee. Kukaan siskoksista ei ole nähnyt tapahtumia kauheista asioista mutta ukkimme näki sellaisia unia, jotka sitten tapahtui aina. Meillä nämä tulevat saamelaisjuurien kautta, suvussa ollut shamaani jos toinenkin.
      Jotkut haukkuneet minut hulluksi ja ties miksi, ehkä siksi että itseä pelottaa myöntää yliluonnollisten asioiden olemassa olon.

    • Enkelisielu

      Olet herkkä vaistoamaan asioita. "Tunsin värähtelysi" nimimerkillä oli hyviä neuvoja sinulle. Oletko kenties indigo tai kristallilapsia? Lue heistä, löytyy kirjallisuutta. Myös muuta henkistä kirjallisuutta suosittelen luettavaksi, mm. Neal Donald Walschin kirjat Keskusteluja Jumalan kanssa ja Diana Cooperin kirjoittamia kirjoja enkeleistä ja muutenkin henkisistä asioista. Maapallomme on siirtymässä parempaan aikaan, ihmiset heräävät henkisesti, alkavat muistaa entisiä elämiä jne. Näitä asioita ei kannata pelätä, mutta itsensä on hyvä maadoittaa ettei käy hassusti. Jokainen etenee omalla vauhdillaan henkisen kasvun tiellä. Kiirehtiä ei kannata, vaan kaikki tapahtuu ajallaan. Kuten olet tästä viestiketjusta huomannut niin kaikki ihmiset eivät näitä asioita ymmärrä. Jokaisella tämä herääminen on jossain vaiheessa luvassa, jos ei tässä elämässä, niin jossain toisessa sitten. Minä olen lehdestä löytyy puhelinnumero Siskolle, joka ymmärtää näitä asioita... Minä en ole hän, joku kuitenkin niin väittää. Itse olen hänen kanssaan jutellut oman henkisen kasvuni tiellä. Hyvää jatkoa sinulle :)

      • Todella hyvin otiti asian vastaan. Se pitää hyvin paikaansa, ettei jokainen meistä ihmisistä ole "samalla tasolla" elämässään . Jokaisella on oma tehtävä ja käsikirjoitus. Jotku joiden käsityskyky ylittyy ottavat asian joko liian kielteisesti, kiistävät jopa kaiken olemassa olon maanpäällä. Myöskään meditaatiokaan ei sovi kaikille varsinkaan kun mennään syvemmälle ajatuksiin ja tuntemuksiin.

    • kt04

      sulla on hieno "omaperäisyys"...mul on samanlaisii, älä peittele niit vaiks kuka sanos mitä..et oo höperö vaan syvällisesti tunteva ja ole ylpee siit...

    • Jeesuksen veren kautta voit päästä vapaaksi tuosta kaikesta.

      "Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä." 1 Joh.1:7

      Jeesus tahtoo varjella sinun elämäsi :" Varas ( Saatana) ei tule muuta kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä ( Jeesus) olen tullut tuomaan elämän ja yltäkylläisyyden." Joh.10:10

      Olet pimeyden ja valkeuden rajalla. Valitse valkeus, valitse Jeesus. " Nyt on sopiva aika, nyt on pelastuksen päivä" 2 Kor.2:2

      "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen sisälle hänen luokseen ja aterioin hänen kanssaan ja hän minun kanssani." Ilm. 3:7

      "Minun lampaani kuulevat minun ääneni. Minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille iankaikkisen elämän. He eivät ikinä joudu kadotukseen, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Isäni, joka on antanut heidät minulle, on kaikkia muita suurempi, eikä kukaan voi ryöstää heitä Isäni kädestä." Joh.10:27-29

      • suurin totuus

        Höpöhöpöllä ei pääse höpöhöpöstä.

    • Paljon kokenut

      Pyydä Jumalalta apua ja että Hän katkoisi kaikki Saatanan kahleet sinusta ja läheisistäsi! Uskon vakaasti että tulet perin juurin yllättymään positiivisesti kun kahleesi putoavat! Raamattuhan itse lupaa: "Anokaa niin teille annetaan". Samoin sieltä löydät : "Uskokaa mitä ikinä tahdotte ja te saatte sen." Se voi viedä hetken tai jopa vuosikymmeniä asiasta riippuen! Minä kuitenkin sanon sinulle : "Jeesuksen Nimessä ja Veressä sanon sinulle - Väisty Saatana tämän ihmisen elämästä sillä sinulla ei ole mitään valtaa häneen ja mihinkään ihmissuhteisiin! Päästä irti Jeesuksen pyhässä kalliissa nimessä tässä ja nyt! Ole vapaa ja usko, että kaikki minkä edellä luit on sinulle tuleva - Tämä kaikki tulee tapahtumaan heti kun Herra sen hyväksi näkee! Ole siunattu Jeesuksen Pyhässä kalliissa Nimessä ja Vressä! Amen.

      • Buddhalaisuus

        Ei jumalaa ole olemassakaan. Sielu syntyy uudestaan toisessa muodossa ruumiin hävittyä.

      • fdfdffd
        Buddhalaisuus kirjoitti:

        Ei jumalaa ole olemassakaan. Sielu syntyy uudestaan toisessa muodossa ruumiin hävittyä.

        Kukas sen sielun on luonut ja mikä voima sen synnyttää uudelleen, jos ei Jumala?

      • raakkuna1
        Buddhalaisuus kirjoitti:

        Ei jumalaa ole olemassakaan. Sielu syntyy uudestaan toisessa muodossa ruumiin hävittyä.

        Kaikkivaltias Jumala on salatusti kaikessa, ja Budhalainen käsitys on oivaltanut asian tavalla, joka ei ole helposti oivallettavissa.

    • KT

      Kun olin n. 12-vuotias, näin unta että Neuvostoliitto romahtaa. Ei kulunut kuin kolmisen vuotta, koko kyseinen imperiumi oli romahtanut. Muutama vuosi sitten näin unta jossa Nato-joukot ja Venäjä olivat vastakkain Puolan ja Valko-Venäjän rajalla, sotatila lähellä. Nyt Persianlahdella on uhkaava tilanne, jossa myös Nato ja Venäjä saattavat olla kohta mukana.

      • prööööööööt

        Näin sitten mediasta, kun joku "ennusti" asian. Ei se mikään yllätys ollut. Myös kapitalistiset länsimaat tulevat romahtamaan.

      • raakkuna1

        Minun äidilläni on ollut samankaltaisia unia jotka kertovat suurista asioista joita tulee tapahtumaan maailmassa. Tuollainen herkkyys on esi aste normaaliin selvännäköisyyteen, jonka toivon heräävän sinussa. Asia vaatii henkisen kirjallisuuden opiskelua, ja uutta suhdetta omaan herkkyyteesi, ja uinuvien kykyjesi tiedostamiseen ja kehittämiseen. Toivon että saat yhteyden korkeampaan itseesi, ja alat kokomaan samoja asioita kuin nuoruudessasi.

      • pyövelin-veli

        raakkunalle!

        Mitäs sie ukko sekoilet täällä ja jauhat sitä Herran sannaa, ei tiä paikka oo sille tarkootettu! Minnuukin jäi kiinnostaan miks sie yhtä mukavaa henkilöö täällä joka kertoi unestaan ja kissoistaan aloit sannoon et siittä voipi tulla paha noita viel?! Se ol tuolla kirjootusketjun yläpiässä tuo juttu. Tuolla mennoo siulla on suora menolippu ihtelläs helvettiin, eiksös ala jo hiukka pelottaan. Mukavii ihmisii arvostelet iliman syyttä ja pätevöö näyttöö ja viel ihmistä joka tekköö täälläkin suomi- sivvuilla hyväntekeväisyystyötäki, oot melkoonen pöhelö! Pthyi!

      • 3 pohjoisen kunkkua

        Henkivalloissa taistellaan kiivaasti, kiihtyvällä tahdilla näiden aikojen takia. Nämä
        vaalit tulevat vaikuttamaan tulevaisuuteen enemmän mitä aavistammekaan.

        Googin sota lähtee aivan vierestämme.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Googin_sota

    • Henkiä on olemassa

      Et ole hullu. Minukin isäni saa tietää unen kautta aina etu käteen että kuka tai joskus vain että joku tuttavista kuolee. Ja hän saa tietää unen kautta myös sen että joku sukulaisista (jos se on vakavempi tapaus) on joutunut sairaalaan. Kokemuksia on monenlaisia. Suosittelen luettavaksi "Hätämaan tietäjän" ainaki sinä joka tunnet näitä "outoja juttuja" on kyllä minun ehotukseni että luet kirjan. Sen löytää kirjastoista, ainakin täälläpäin

    • mude_

      Hei

      Tunnistin monia asioita kirjoituksessasi. Olen reilu neljäkymppinen nainen ja meillä tämä herkkyys kulkee myös perintönä. Tiedossani on, että isoäitini oli hyvin herkkä. Omat lapseni ovat myös perineet tämän saman herkkyyden. Muistan, kuinka lukioiässä olin aivan kauhuissani, kun näin lukion opettajan kuoleman edeltä. Samoin jätin parikymmpisenä isälleni useita kertoja hyvästit viikon aikana ennen kuin hän kuoli onnettomuudessa. En sitä niissä hetkissä tajunnut, mutta jälkeenpäin ymmärsin. Raskausajat lisäsivät vielä herkistymistä ja tunsin ja näin erilaisia "energioita" jatkuvasti.

      Kun olen elämän myötä vähitellen oppinut hallitsemaan taitoani, en enää pelkää näitä kokemuksia. Lapsilleni on helpotus, että kotona voimme puhua näistä asioista ihan samoin kuin mistä tahansa muusta arjen asiasta. Tärkeintä kuitenkin on osata suojata itsensä, jotta tämä herkkyys ei muodostu psyykkiseksi stressiksi elämässä.

      Osa ymmärtää tätä, osa kritisoi kiivaasti ja tarjoaa mielenterveyspalveluita :), mutta tärkeintä on, että olet itse asian kanssa sinut. Niin ja tietysti kannattaa aina luottaa intuitioonsa, missä näistä asioista puhuu ääneen.

    • Perheen 3. lapsi

      Elämme yhteiskunnassa joka kieltää kaiken henkisyyden.

      Kukaan ei ihmettele sitä että "kapulalla" voi lähettää kuvia, tekstejä, ääntä jne,
      mutta herran jestas jos tunneälykäs ihminen pystyy aistia asioita... johan alkoi epäillys!

      Entis aikaan ihmiset ovat olleet henkisempiä. Siihen on ollut aikaa, rauhaa, hiljaisuutta... perimätietoa jne.

      Tuo osa meissä on kuihdutettu pois, esim. totalitäärisen sosialisimin myötä.

      Hengellisyys on pannassa jopa kirkossa: kaikki hurmoksellisen katsotaan vaarantavan yhteiskuntajärjestyksen.

      Henkien, energian, aistien maailma on kuitenkin monimutkainen ja on parasta pitää jalat maassa: monesti vasta jälki käteen tietää mitä "enne" todella tarkoitti.

      Kannattaa suhtautua ylimaallisiin asioihin hyvin neuraalisti, ne ovat olemassa mutta ei niihin kannata liikaa eksyä: ikä ja kokemus tuo lisää taitoa.

      No tämä teksti sisälsi sarkasmia materialistista ja henkisesti köyhää yhteiskuntaamme kohtaan mutta.... ok näinhän se on.

      • henkisyys Afrikassa

        >>Kukaan ei ihmettele sitä että "kapulalla" voi lähettää kuvia, tekstejä, ääntä jne...

      • raakkuna1

        Olet jo hyvin vahvoilla oman herkkyytesi suhteen, jatka vain opiskelua, ja oman todellisen omaisuutesi vaalimista, niin kehityt uuden ajan toimijaksi.

    • lottoa kehiin

      Jos pystyisit ennustamaan edes muutaman viikon ajan oikeat lottonumerot, ja julkaisisit ne lehdessä ja vaikka täällä suomi24.fi:ssä, niin että kaikki näkisivät, niin eiköhän ihmiset sitten alkaisi uskoa ennustajan lahjoihisi...

      • raakkuna1

        Todellinen selvännäkijä ei pyri hyötymään kyvyistään halpa arvoisella tavalla, vaan kehittää itseään ja vaalii todellista hengellistä omaisuuttaan. Ja toimeentulon suhteen on oltava tyytyväinen siihen mikä se on.

    • hyvin utelias

      vapaalla5710 !
      Mainitseppa edes yksi keksintösi.
      Vai keksitkö kirjoituksesi ihan omasta päästäsi?

      • Raamattu selvittää

        Kyllä kun lukee immeisten juttuja niin ei voi muuta sanoa kuin että: on kompassi kateissa.

        Lukekaa hyvät ihmiset Raamattua. Siellä on asiat tehty selviksi juurat jaksain. Huippukirja. Jumala puhetta kannesta kenteen ja täyttä faktaa. Totta 100%.

      • Hjuumori

        Toi hänen juttusa on ainakin yksi keksintö =)

      • koetelkaa, onko tott
        Raamattu selvittää kirjoitti:

        Kyllä kun lukee immeisten juttuja niin ei voi muuta sanoa kuin että: on kompassi kateissa.

        Lukekaa hyvät ihmiset Raamattua. Siellä on asiat tehty selviksi juurat jaksain. Huippukirja. Jumala puhetta kannesta kenteen ja täyttä faktaa. Totta 100%.

        Olen samaa mieltä. Luin kerran pätkän tästä suositusta "Keskusteluja Jumalan kanssa" kirjasta, joka on jonkun toimittajan tekemä. Sanoisin suoraan, että skeidaa. Kaikkea ei kannata suoraan uskoa. Toimittaja keksi hyvän aiheen, joka myy hyvin tänä päivänä. Jotkut ihmiset voivat olla herkempiä, kuin toiset. Silti kaikkea lukemaansa ei kannata uskoa.

      • raakkuna1
        koetelkaa, onko tott kirjoitti:

        Kirja sarja "Keskusteluja Jumalan kanssa" on erinomaista luettavaa, ja paljastaa yllättäviä asioita totuudesta, joka ei ole kuvittelemamme kaltainen.

    • polllp

      Minä ja tyttäreni näemme asioita etukäteen. Olen sitä mieltä,että se on lahja jonka olemme saaneet. Välillä näen epämukaviakin asioita.
      ,mutta näkeminen on osa minua. Ota asiat niinkuin ne ovat ja ole tyytväinen saamastasi näkemisen lahjasta.

      • prööööööööt

        No, voi jeesus. Miksi ette kerro medialle? Tietonne ovat kullanarvoisia.

      • raakkuna1

        Nimimerkki "polllp" on todella aikaisempien inkarnaatioidensa kautta ansainnut itselleen ja tyttärelleen jossain määrin selvännäköisyyttä. Ja teidän osanne on hyvä jatkossakin.

    • jjjhjhjhjhjfsdsdf

      Minäkin näen unissa paljon ennalta.

      Ikävä uni jää vaivaamaan jopa vuosiksi jos sillä on suuri merkitys.

    • JK

      VAI IIN

    • tv pappi ja maallikk

      Kun talo, missä on tapahtunut manaamista, väkivaltaa tms... siunataan
      niin kyllä kummittelu ja ahdistusolo lakkaa

      joku ei usko, mutta tämä on vain aivan tosiasia,
      ei muuta kuin reilu kodinsiunaus ja rukous talossa järjestää

    • tvertilement

      Itse näen slloin tällöin unta tulevista tapahtumista. Ja sitten kun unen tapahtuma tapahtuu, tuntuu kuin olisin jo elänyt kyseisen hetken.

    • Suomi24 ylläpito on

      täynnä trolleja.

      Minäkin olen trollannut tälläisellä asialla, mutta en ole päässyt etusivulle.
      Sitten joku copycat tulee ja kopioi lähes suoraan kirjoittamani viestin, ja suoli24 ylläpito pistää ketjun suosituksiin.

      Haistakaa paska!

    • Pia Potkala

      Ennenäyt unissa ovat kieltämättä kivoja. Joka viikko 7oikein rivissä etukäteen sekä osakesijoittajan jytkyt tosin voivat alkaa joskus tylsistyttämään. Rahaa voisi silloin sijoittaa hyvän tekeväisyyteen.

      Mutta noituudesta pitää rangaista ja se rangaistus on oleva kuolema.

    • saharaaa-

      Itse en nää kyllä mitää enne unia, mutta sen voin sanoa, et välillä näen jo edesmenneitä sukulaisiani. :) Vaikka miun isopappa kuoli vuonna -97, niin joskus hän vain ilmestyy ja katoaa samantein ilman mitää sanottavaa.. ja en vedä sinisiä enkä punaisia nappeja.. kaikki tääkin on nyt vasta alkanu.. sen jälkee ku sain aivotärähdyksen töissä muutama kk sitte. xD

      • Meedio.......

        Aivotärähdys on muuten mielenkiintoinen juttu. Sain aivotärähdyksen pari vuotta sitten, sitä ennen mitään yliluonnollista ei(tietääkseni) ole minulle tapahtunut. Sen aivotärähdyksen jälkeen minulle on tullut lähes päivittäin sellaisia "flash back" tilanteita, jotka ovat olleet yhtä todentuntuisia kuin tämä elämä nyt. Joissain näyissä olen 1800luvulla, joissain näyissä olen lapsi, joskus olen vanhus, ja olen jopa ollut naapurin kissa. Eli siis näen muiden silmistä asioita aina kun päässäni naksahtaa. En käytä myöskään huumeitä, viinaa tai lääkkeitä eikä minulla ole todettu mielenterveysongelmia, eikä suvussani ole niitä pahemmin esiintynyt.

    • typy

      Tuttua on ja minulle sanotaan että jos näet itsesi kuolleena niin elät pitempään?
      Lohtuako tuo mutta luulin etten elä edes viiskympsiksi mutta nyt on parin viikon jälkeen 54 v. ja näen jatkuvasti kuolleista rakkaista sukulaisista unta ja ne on tulossa "ajelemaan" ym. minun kanssa.
      Älä pelkää itses puolesta kun sinulla on "lahjoja" ja ne ei pelota sinua eikä tee pahaa.
      Kirjoitat tosiaan niin kuin minäkin tunnen jatkuvasti enkä tiedä mitä tekisin ja sitten tulee tunne että meillä on lahja mutta olis joku joka tukisi sitä ettei tarvi pelätä?

      t: sirpa
      ja en osaa vastailla vaan näihin mutta olis mukava jutella
      ja jos tunnet

      Ps . Et varmaan ole yksin

    • Lusifer1478

      saatana saapuu, anna paholaisen viedä...

    • Noita26

      Uniet saattaa liiotella rankasti kun eleämässä on jokin henkisesti raskaampi vaihe menossa.
      vaikka nakisit etiöisiä eivät ne aina oo sitä kirjaimellisesti mitä unessa.
      Ruumis voi merkitä suurta muutosta ja uutta alkua.
      (Mä näin itte yhdessä vaiheessa nuormpananuormpana kuolonkolari unta. ei kiva. elämän muutos. 180 asteen käännos elämässä tuli mutta ei kuolemaa)
      eikä kirjaimelistä kuolemaa.
      Suosittelen kuitenkin että oppettelet hilttämään mielesi välillä sanomaalla että "nyt hiljaa" ja keskittymis harjoituksilla.
      (tai saattaa olla että mieli on hettäny jonkun persoonasi osan, tarkastelemaan tillannet ikäänkuin sivausta ja siksi näit sen mitä näit )
      olen herkkä ja nähnyt pahojakin totutuneita etiäisiä. usenmiten on niin että nämä toteutuneet pahat on koskenu joitan muita ihmisiä . ja muita ihmisä nähdessäni olen varpaillanmi. oman itseni kohdalla taas tiedän että mieli voi leikitellä rankoillakin esimerkeilla että iteselle parempi muutos elämäs tulee tehtyä.
      ja niille jotka sanoo mielenterveytoimistolle siitä. ehei . minä en koskaan taidoistani niile kerro.
      odotan vain sitä että voin jotenkin todistaa tieteeliseti asioiden jota ihmiset pitää hulluna/yliluonollisena olvan täyttä totta joillekin ihmiseille.
      ja jatkan ihmisten auttamista ja varoittmista .

    • wendi**

      Olen sinua tuplaten vanhempi ja uskon aivan sinun tuntemuksiisi ja enneuniin.
      Itse olen kanssa sillointällöin nähnyt enneunia ja ne ovat kaikki tähän päivään asti toteutuneet.

      Voin mainita tässä muutaman:
      Teininä näin 3 eri hevosen kuoleman tai loukkaantumisen kun tallilla hoitajana kävin vuosia. Hevoset eivät kuolleet aivan niin kuin unessa näin niiden tapahtuvan mutta joka tapauksessa kyseiset hepat menehtyivät seuraavana päivänä.
      Asuin Kanadassa vuoden ja siellä mulle tuli yks yö pahatunne että kaikki ei ole kotoSuomessa hyvin, kun näin isäni loukkaantuvan pahasti. Soitin kotiin seuraavana päivänä ja tiedustelin äidiltäni asiaa...äiti sanoi ettei mitään hätää ole että olen vaan kuvitellut kaiken :/ Uni jäi kumminkin vaivaamaan minua ja parina seuraavana päivänä soitin ahkeraan kotia. No kului sitten 3kk, niin äitini yks ilta kun soitti minulle ja sanoi, että muistanko kun häneltä tivasin isäni loukkaantumista? No totta hemputissa muistin! Äiti sanoi, että samana päivänä kun ekan kerran onnettomuudesta kysyin, niin hänen veljensä oli loukannut itsensä erittäin pahasti ja makasi koomassa melkein 3kk. Sukulaiset olivat yhdessä päättäneet etteivät kerro minulle totuutta ennenkuin tiedettiin selviääkö hän vai kuoleeko. Onneksi äidin veli selvisi ja voi hyvin tänä päivänä :)

      Sitten tapahtui seuraavanlainen tapaus; olin menossa naimisiin, niin muutamaa päivää aikaisemmin näin unta kuolleesta mummostani, joka vain seisoi ja katsoi minua. hänen kuolemastaan tuli silloin häiden edellä jo 19 vuotta ja koskaan aiemmin en ole häntä unessani nähnyt.
      Tottakai ajattelin sen tarkoittavan, että mummo tuli ja "siunasi" tulevan liittoni, että olen löytänyt hyvän miehen. Asia oli kyllä vaan valitettavasti juuri toisinpäin eli hän tuli varoittamaan minua, mutta en voinut tajuta asiaa ja jouduin 7 vuoden henkisen väkivallan uhriksi narsistin vaimoksi, josta nyt olen onneksi jo vapaa :)

      Viimeisin tapahtui viime keväänä kun kaverini kuoli sairaskohtaukseen yllättäin ennen joulua, niin en saanut millään katsettani irti hänen talostaan kun siitä päivittäin ohi kuljin..no sitten eräänä yötä kuollut kaverini tuli uneeni siten, että seisoin hänen arkkunsa edessä alttarilla ..yksin..ja laskin kukat arkulle, mutta en itkenyt laisinkaan kuten tein hautajaisissa. Sen jälkeen minulle tuli jotenkin levollinen olo ja sanoinkin vanhemmilleni(joiden luona yötä olin ollut..), että nyt olen päästänyt kaveristani irti ja hän pääsee lepoon.
      Seuraavana päivänä kaverini taloon muutti uusi perhe, mutta en ollut laisinkaan enää katkera asiasta kuten olin aikaisemmin "uhonnut" itsekseni ettei siihen saa ketään muuttaa.
      Selvästi siis kaverini tuli sanomaan minulle "jatka elämääsi..minulla on hyvä olla"

      En tiedä mitä kaikkea tulen vielä näkemään, mutta sitä vaan tarvii tarpoo eteenpäin tuli mikä tuli :)

      • raakkuna1

        Nimimerkki "wendi***" on hyvässä alussa selvännäköisyyden kehittymisessä. Joop.

    • 2+15

      Asia meni ihan ohi ku luin ketjua mutta Hullu(ko), et todellakaan ole hullu!
      Mullakin on etiäisiä. Monesti. Kaverille sanon että "on semmonen olo että hlö x on raskaana" . ei mene kauaa niin ilmoittaa olevansa.

      Mun omat unet on aina olleet semmosia että menen jyrkänteen reunalle, hyppään, haerään sängystä. Ei mitään tietoa mitähän tuo tarkoittaa?

      Pitääpä kysellä onko suvussa ollu noitatietäjiä yms..

      • Unien merkitys

        Yksi näkökulma kuolema-aiheisiin, varsinkin itseään koskeviin, uniin:

        Sen sijaan, että on kauhuissaan niistä, eikö kannattaisi ajatella: "Kenenkään elämä ei kestä loputtomiin. Miten käytän lopun aikani? / Otanpa heti yhteyttä siihen ja siihen ihmiseen ja kerron, kuinka paljon hänestä välitän"?

        Eihän se ole oleellisinta tietää, miten joku kuolee ja milloin, vaan miten suhtaudumme siihen realiteettiin, että jokainen meistä kuolee joskus. Kuolema tulee kyttäämättäkin, kannattaa elää niin kauan kuin voi ja käyttää aikansa viisaasti.

        Ja eikö olennaisempaa kuin kiistellä, ovatko etiäiset tms. totta vai ei, on miettiä, mikä merkitys etiäisillä - mitä ne sitten ovatkin - ja niiden miettimisellä on ko. ihmiselle. Ei kai niistä haittaa ole, jos eivät ahdista ja ala pyörittämään koko elämää. Jos elämä ja mieli on muuten tasapainossa, etiäisiinkin osaa suhtautua rauhallisesti, osana elämän mysteeriä.

    • Swamgasman

      Suokaasua, sitä se vaan on.

    • LIES

      Aivan järkyttävää paskapuhetta ja tyypillistä naisten luulottelua jota sitten väritetään ja hieman muunnellaan ja kerrotaan totena eteenpäin. Move on, nothing to see here.

    • N26

      Ja vielä äskeiseen veistiin jatkoa.
      Meillä oli maatilla kummitus josta 3 sukupolvea tiesiä .tämän sian tietää viimesyksynä isätä kun tiesin isoäitini kyllä tietävän. minä olen nähyt. ja iso sainoi että myös hän on nähnyt kysenen hekilön.
      Eli teidän että voi olla paikkoja jossa tuntuu olevan jotain outoa. minä luutavati tuntisin niisä somoin kun sinäkin.
      ja meidän suvussa tulee varpunen tai talilintti tupaan/ikunalle kertoman suvun jäsenten kuolemasta.
      isoäitini kerkesi tun minulle kertomaan kun enne hänen siskonsa kuolemaa tuli lintu sisälle taloon (ja minä sillon viksu 6 vuotias kysyin)
      samoin sitten tiesin 12 vuotta myöhemin saman imiön käydessa uuudetaan että jaaha. mummu nukkuu pian pois ja niin kävi 3 kk sisällä.

      Eli tiedän ja koen samalla tavalla ja olen 26 nainen...

      • raakkuna1

        Nimimerkki "N26" on todellakin aito selvännäkijä, ja voin kertoa että se tulee äitisi puolelta. Ja selvännäköisyytesi tulee kehittymään oikeanlaisen elämän myötä.

    • mustarastas

      Itse olen nähnyt enne unet 7vuotiaasta .Esin pappani kuoleman ,sitten mamma ,ja isäni ja ätini . Äitini tuli uneeni kuoltuankin ennen irtisanomistani .myös muuttoni ja elämän muutos tuli unen kautta samaa unta toistaen .Olen varma että valmistaa kohtaamaan tulevan .Meillä näkijöillä on herkistynyt aisti ,siihen pitää suhtautua kuin muihinkin kykyihin ,sitä ei pidä peljästyä vaan hyväksyä ominaisuutena joka on myös lahja tietäjälle.

      • raakkuna1

        Olet luonnostasi hyvä ihminen "mustarastas" Ja tiedän että saat itsellesi vielä hyvä aviomiehen. Jatka vain opiskelua para psyykkisistä asioista, ja pidä huolta elämän tärkeimmästä asiasta, joka on jo jossain määrin hallussasi.

    • Vaistojen varassa

      Hei sinulle nimimerkki "hulluko", lukiessani kertomustasi minua rupesi hieman hymyilyttämään. Älä yhtään välitä noista herkistä tuntemuksistasi, sillä et ole ainoa herkkä ihminen tässä maailmassa tai siis saat toki välittää, mutta älä murehdi olevasi kummajainen, sillä sitä sinä et tosiaankaan ole.

      En kehdannut kahlata noita saamiasi vastausviestejä läpi, joten siellä saattaa olla samankaltaisia tarinoita muitakin. Omalta osaltani voin kuitenkin kertoa, että nuo tuntemuksesi kuulostavat niin kovin samoilta kuin omani.

      Olen jo kolmenkymmenen paremmalla puolella, ja olen ollut pikku tytöstä asti tavanomaista herkempi jostain syystä. Meillä se on todennäköisesti äidin puolen suvusta tulevaa, koska monenlaisia outoja juttuja olen kuullut mm. äidin äidistä ja tämän äidistä. Isoäitini oli sellainen vanhan kansan parantaja, joka osasi kuulemma mm. seisauttaa veren.

      Kun olin lapsi, minä pelkäsin pimeää (ja pelkään sitä yhä) ja pelkäsin meidän yli 100 vuotta vanhaa taloamme, koska siellä oli jotain, minä tunsin sen. Askelia kuului, koputuksia, nyrkin iskuja pöytäpintoihin ja tuntui kuin joku olisi tarkkaillut toisinaan. Kerran keittiössä kävi sellainen outo pyörretuulikin, joka vetäisi ison penkin nurin ja heitti vanhempieni vaatteet uunin kupeesta lattialle yms. Minä pelkäsin koko lapsuuteni, mutta kun muutin kotoa pois, pelkoni katosi samoin tein. Sen jälkeen en ole vaistonnut mitään outoa missään muualla kuin tuossa talossa (ja erään ystäväni kotona naapurissa), yhtä vuokra-asuntoa lukuunottamatta, jossa asuimme vain muutamia viikkoja väliaikaisesti. Siellä yksi väliseinä tärisi oudosti ja pahvilaatikot lentelivät oven eteen yhdessä huoneessa jne.

      Kaikkein pelottavintahan siinä on juuri se tunne, ahdistava selittämätön tunne. Näistä jutuista ei voi koskaan kertoa hyvänpäivän tutuille tai muillekaan ilman ettei tulisi leimatuksi hulluksi - olisi hullua mennä paljastamaan kokemuksiaan, koska monikaan ei oikeasti niihin usko. Siksi kerron kokemuksiani usein kasvottomana. Onneksi perheeni on siinä suhteessa ennakkoluuloton ja isä joskus lohduttikin minua sanomalla, ettei niitä henkiä tarvitse pelätä, eivät ne voi tehdä mitään pahaa. Mutta eihän se paljon lämmitä pientä tyttöä, joka pelkää kuollakseen mennä nukkumaan omassa huoneessa kun heti valojen sammutettua alkaa nyrkiniskut pamahdella ympärillä tai kuten joskus kävi, valot syttyivät itsestään uudelleen palamaan :(

      Minun äitini muuten näkee enneunia ja on ennustanut monen ihmisen kuoleman, yksi niistä oli isäni sairastuminen ja toinen veljeni kuolema. Mummoni sisko kuoli muutaman vuoden ikäisenä, mutta ennen kuolemaansa hän pelasti pikku veljensä vain tietämällä tämän olevan vaarassa tavalla jota ei voinut selittää, sekä mm. ennusti oman mummonsa kuoleman ja oman kuolemansa. Hän jakoi jopa omat lelunsa ennen kuin edes sairastui kuolemaan johtaneeseen tautiinsa, koska tiesi kuolevansa.

      Tiedän, että tämä kuulostaa uskomattomalta, mutta niin se vain on. Skeptikkojen ei tarvitse uskoa, enkä tule tänne törkykommentteja vastauksiksi lukemaan, joten turha vaivautua. Halusin vain kertoa tarinani sinulle nimimerkki "hulluko", osoittaakseni, ettet ole yksin. Meitä on muitakin tavanomaista herkempiä tapauksia :)) Voimia sinulle ja muista, ettei oman kuolemansa näkeminen välttämättä tarkoita kuolemaa itseään. Joskus unien näyttäjä voi olla oikukas, kuten äitini tapauksessa, se näyttää jotain, mutta vasta kun se on tapahtunut, osaa yhdistää unen tarkoittaneen juuri sitä tapahtumaa, joka ei välttämättä ole sama kuin itse uni :))

      Kaikkea hyvää

      T. eräs toinen herkkä tapaus

      • raakkuna1

        Nimimerkki "Vaistojen varassa" on tietoinen hyvän ja kunnollisen elämän merkityksestä, kun kehitämme selvänäköisyyttämme. Joop.

      • olisitte kokeilleet

        Miksi ette pyytäneet uskovaista pappia ajamaan Jeesuksen nimessä henget pois? Ettekö ole uskossa itse?

    • Ei tuo vielä vakuuta

      Nuo etiäiset olivat hieman sinnepäin ,mutta tavallaa vielä kaukana yksityiskohtien puolesta. Aikamoista luulotautia kumminkin pääasiassa . Se on fakta että ajankohtaiset asiat pyörivät unissa ja usein huonoimman kaavan mukaan. Mä olen törmännyt unissa tapahtuviin repliikkeihin aivan kopiona ja tavallaan nauranu kun joku menee täsmälleen kuin se ois jo kerran kuultu tilanne. Aivot osaavat unessa jossakin määrin ennustaa tapahtumaketjuja. eräänlaisia riippumattomia ,mutta loogisia laskutoimituksia miten joku käyttätyy / mahdollisesti sanoo seuraavaksi ,aivot tuottavat käsikirjoituksen menneisyyden palapeliä käyttäen ,jonka avulla voi nähdä jatkumon tulevaisuuteen. Jonkinlaista todennäköisyyslaskelmointia miten tilanne etenee ja näistä pieni prosentti voi osua tulevaisuuteen.

    • miranda

      Jos asiat ovat niin, niin minunkin pakko kertoa..Minä näin ihan oikeasti untaa Saulin Niinistön entisesta vaimosta. Unni oli: Näin hänen kuva Salon seudun sanomissa ja useita otsikköitä, tajusin jo unessa että jotain ikävää tapahtuu hänelle juuri...Hän kuoli autonettomuudessa muutamien päivien päästä.. Kun kuulin myöhemmin uutisista, niin kylmä hiki nousi, olin aivan kauhussa...
      Myöhemmin olen nähnyt myös unia henkilöistä jotka unen jälkeen kuolivat..pelkäsin kertoa kenellekään...hyvin harvoin näen sellaisia unia , ehkä 2 kertaa vuodessa..Miksi nämä henkilöt tulevat minuun uniin ennen kuolemaa? tarkoittako se että että ei voi asialle mitään, vaan jokaiselle on annettu omaa kohtalo ja sitä ei voi juuri muutaa? pelottaa koko ajatus..
      Mutta se sinun uni voi olla että se merkitsee sitä, että sinulla edessä uusi alku, ei rumis unessa tarkoita että kuolet, usein se on uusi alku, ehkä sinusta on tulossa ..vaikka kuuluisa ..

      • Miranda

        Halusin lisätä vielä, että en usko että minun aivot käsittäisi ja keksisi koko asia...kun joku tuolla kirjoitti, olen nähnyt ihan oikeasti unia ihmisistä jotka kuolivat jonkun ajan päästä ....jos jollakulla teistä on niitä kykyjä vaikka...selvännäkijän kykyjä, niin kai uskotte minua, että puhun totta enkä keksi koko asiaa. Miranda.

      • raakkuna1

        Nimimerkki "miranda" on todella nähnyt aidon selvännäköisen unen Saul Niinistön entisestä vaimosta, joka oli hyvin onneton ihminen Saulin rinnalla, ja hän joutui auto onnettomuuteen.

      • ddfddsfdfssdf

        Minä olen skeptikko ja etsijä enkä oikein kunnon uskovainen siis. Siitä huolimatta sain Me-lehdessäTommy Tabermanin kuvaa katsoessa tunteen, että tuo mies ei enää elä kauan. Samana iltana myöhemmin avasin netistä Iltalehden ja näin uutisen Tommyn kuolemasta. Olihan hän vakavasti sairas, mutta siitä huolimatta se sattui ihan samaan aikaan. Olen koittanut oikein muistella uudelleen sitä tunnetta mikä silloin oli itselläni. Se oli jotenkin ihmeellinen enkä pysty sitä muistelemaan kuin osittain.

        Voisiko joku sanoa mistä on kyse?

    • Omiakin kokemuksia

      Mielenkiintoinen luettava..Nuorimmalla pojallani on samanlaisia kokemuksia ollut lapsesta saakka, hän kertoo, että jokin vaara pysäyttää hänet aina , missä tietää olevan pahan, hän ahdistuu ja tuntee suoranaista kauhua tälläisissä tilanteissa, jalat kieltäytyy tottelemasta edetä..Muutamia kauhuntunteita hän on jopa selvittänyt..Uimareissullaan kerran, hän kertoi että jotain ihmeellistä siellä järvessä, ihan kuin häntä monetkädet vetäisi syvälle..ja eikä voinut muutamaa metriä pidemälle mennä..Hän sai kuulla, että joskus aikanaan sinne oli pudonnut lentokone ja kaikki kuolleet..Kummitukset hän vaistoaa asunnoissa, näkee kadulla liikkuessaan että jostain häntä seurataan..ja kohottaessaan katseensa näkee ikkunassa ihmisen( kuvailee vaatetuksen) ja siellä joskus joku surmattu, tai tehnyt itsemurhan..Olis pitkä lista niistä kertoa..
      Hän pikkupoikana pelkäsi näitä, mutta ajankaa hän on sopeutunut elämään niiden kanssa..Usein kun tapaamme juttelemme niistä ja pohdimme hänen herkkyyttän, mitään pahaa hänelle ei ole koskaan tapahtunut, se vaisto ja ahdistus varoittavat häntä..ettei mene pidemmälle..
      Hän on nykyään tasapainoinen 38v aviossa oleva isä ..Olet saanut lahjan vaistota asioita, älä jatkamatkaasi, jos näin saat varoituksia..Lämmin hali sinulle !

      • raakkuna1

        Nimimerkki "Omiakin kokemuksia" on todellakin hyvässä alussa kykyjen kehittämisessä, ja sinulla on aito ja hyväksyttävä motiivi kehittyä selvänäkijäksi.

    • Rakkaus

      Hei, hienoa lukea kirjoitustasi, et laisinkaan ole "hullu" vaan sinulla on herkkyys lahjana. Näinä aikoina yhä useampi omaa samanlaista herkkyyttä. Pienet lapset puhuvat / muistavat entisistä elämistään tapahtumia. Yhä useammat henkilöt opettelevat ja harjoittelevat kykyä aistia / kuulla / nähdä yleisen tietoisuuden toiselle puolelle, käyvät kursseilla ja koulutuksissa. Tämän näkemisen sinä olet saanut lahjana.

      Haasteena sinulla on oppia elämään herkkyytesi/tietämyksesi kanssa, löytää oma tapasi kuinka sinun tulee käyttää lahjaasi.

      Aiheesta on paljon kirjoja, kursseja, ym tietoa löytyy myös täältä netistä. Tässä yksi ihana kirja luettavaksi: Enkeleitä hiuksissani, Lorna Byrne. Hän kertoo oman tarinansa elämästä kahdessa maailmassa.

      Huikeita löytämisen ja oivalluksen hetkiä sinulle :)
      T: Intuitiivinen energiahoitaja Aila Liimatainen

    • näin meillä kotona

      Olen myös 'herkkä' ihminen ja näen 'enneunia'.

      Olen kuitenkin onnellisemmassa asemassa kuin sinä,koska näin äitini kuoleman jälkeen (ja vieläkin joskus nykyäänkin) unta ,että hän ELÄÄ edelleen.

      Tapaan hänet silloin tällöin unissani vaikka kuolemasta on jo 18 vuotta.

    • pelottavaa

      joo.oot niin, nuori itekkin et vähä voi elottaa tollatteet asiat.en oo kuitenkaan ite koskaan kuullu tollasta et en voi auttaa :( ♥

    • mmghmgh

      En jaksanut lukea paska viestistäsi kuin pari riviä. Olet sairas, tarvitset hoitoa ja lääkitystä. Äitisi myöskin on sairas..

      • ja sinä kateellinen

        Vaikka jokaisella on mahdollisuus avautua ja kasvaa näihin kykyihin, yhä vaan riittää kateellisia reppanoita ! Olen harrastanut New Agea useammassa sen muodossa vuodesta 1994 lähtien, käynyt kursseja, lukenut alan kirjallisuutta,
        tutkinut ja omaan itsekin samankaltaisia kykyjä. Ei tulisi mieleenkään olla kateellinen näin arvokkaista kyvyistä toisille. Yleensä kuuntelen heitä- kuten nyt aloittajaakin -suurella nöyryydellä ja arvostuksella. Niin kauan siis kun ne lahjat
        ei tule saatanasta/pimeyden voimista, jotka ovat totisesti myös olemassa !

      • repijä

        Että semmonen vastaus sitte! on sitä kummallisen törkeitä ihmisiä olemassa, hyh hyh, pois tuommoset toisten elämän "pilaajat".. eihän sinun olisi tarvinnut lukea kirjoittajan edes niitä paria riviä, eikä sinun näemmä kannata lukea täällä yhtään mitään muutakaan kun elämänasenne on tuollainen.
        Mutta älkäämme välittäkö moisista ja nimimerkillä Hulluko(ko), jätä omaan arvoosi moiset kommentit.

      • repijä

        Että semmonen vastaus sitte! on sitä kummallisen törkeitä ihmisiä olemassa, hyh hyh, pois tuommoset toisten elämän "pilaajat".. eihän sinun olisi tarvinnut lukea kirjoittajan edes niitä paria riviä, eikä sinun näemmä kannata lukea täällä yhtään mitään muutakaan kun elämänasenne on tuollainen.
        Mutta älkäämme välittäkö moisista ja nimimerkillä Hulluko(ko), jätä omaan arvoosi moiset kommentit

      • raakkuna1

        Tuo mömmöissä oleva "mmghmgh" on tampereen poliisi, joka ei voi sietää ihmisiä joilla on kehittynyt selvännäköisyyttä.

    • rauhoittunutsielu

      Suosittelen menemään lääkärille,joka antaa hieman rauhoittavia

    • älä lyö

      luettuani kirjoituksesi ja toisten mielipiteet niin ihmetyttää että ihmiset jotka itse eivät ole kokeneet mitään mitätöivät kaiken. luulen että hyvin tunteellinen ihminen on eniten vastaanottava asioita mitkä eivät ole tieteellisesti todistettavissa. en voi uskoa että kaikki jotka kertoo yliluonnollisista asioista vain keksivät kaiken.

      tässä asunnossa missä asumme olen minä ja vuosien varrella myös tyttömme kokeneet yliluonnollisuutta. tyttömme että joku pitää häntä silmillä ja on huoneessa silloin kun hän on yksin. itse näin tosi unen josta etukäteen sanoin seuraavana aamuna, piti paikkansa, äitini kuoli. tunnen myös että puolet asunnosta on kylmä epämiellyttävällä tavalla, muut ei sitä tunne. ei mitään isoja asioita mutta kuitenkin semmoisia jotka vain voin vahvasti tuntea.

      ett todellakaan ole hullu, tarvit ehkä apua joltain toiselta selvännäkijältä joka voi opastaa sinua elämään nodien unien kanssa, sillä täytyyhän sen olla raskasta, olet vielä niin nuorikin.

    • minua pierettää

      Minulle ei riitä todisteeksi se, että joku sanoo jotakin. Ihmiset ovat kovia satuilemaan. Nuo jutut on helppo todistaa, jos niissä on jotakin perää. Sama kuin ufojutuissa. Ihme uskontoja.

    • 20

      hei
      elä edes mieti että hulluko olisit, mulla on samanlaisia aistimuksia ollut etenkin unissa, mutta noin vahvoja tunteita ei ole fyysisesti tullut, ainakaan vielä. Kiva kuulla toisenkin kertomuksia omista etiäisistä, Meillä on kuulemma ollut tietäjä ja kansanparantaja suvussamme, ennekuin minä olen edes syntynyt.
      Jos haluat jutella ja vaihdella vielä "kuulumisia" voitas vaikka vaihtaa s posteja?
      Toinen "hulluko"

      • raakkuna1

        Sinulla on todella aitoa psyykkistä herkkyyttä. Ja kehoitan jatkamaan hyvää ja synnitöntä elämää, niin kehityt vaikaa myöten lähimmäistesi auttajaksi.

    • kfdkjjr77493930303

      Jäi koko juttu lukematta.

      Etkö osaa käyttää kappalejakoja, pilkkuja ja pisteitä?

    • pastillero

      Jokainen on yleensä itse paras omien uniensa tulkki, mutta näkisin tuossa haudankaivamisunessa sellaista viestiä, että jotenkin isääsi liittyen löydät, kaivat esiin jotain uusia puolia, kykyjä tai taitoja itsestäsi. Tai jokin kätkössä ollut asia ehkä tulee päivänvaloon. Ole rauhallisella mielellä, ei se kuolemaa tarkota.

    • Duulia

      Jotkut ihmiset aistii menneet energiat vain herkemmin. Kuulun itse myös näihin. Sukujuureni ovat pohjoisessa, missä näitä juttuja kuulemma kiersi aina enemmänkin. Joku sukulaistätini näki kuulemma myös etiäisiä.

      Itselläni on myös tuntemuksia joistain paikoista. Esim. en halua mennä yksin taloyhtiömme kellariin, koska tuntuu että saan heti jonkun perääni. Lisäksi onnistuin kerran saamaan valon pöytälamppuun, vaikkei pistoke ollut edes seinässä. Olemme asuneet nyt kome vuotta kämpässä, jossa on koko ajan vikaa valoissa/ sähköissä. Ennen muuttoamme ei mitään.

      Tuo uninäkösi tarkoittaa uniselitysten mukaan sitä, että olet valmis jättämään itsekkyytesi ja kuuntelemaan muiden tarpeita. Isäsi saattaa olla avaintekijä tässä maailman avartumisessa.

      Onnea ja uskallusta rajatiedon ja -tuntemuksien parissa!

    • dsferfsdff

      Tuo hautauni ainakin on ihan normaalin oloinen... alkaahan sitä ajatella omaa kuolevaisuutta, kun lähimmäinen menehtyy... unissa näkee usein omia pelkoja, ja joskushan pelot toteutuvat... uskon kyllä, että saatat ihan oikeasti nähdä enneunia, olen itsekin nähnyt unia, jotka voi tulkita enteiksi, mutta mitä siitä meteliä pitämään. :D Jos ei liikaa ahdista.

    • .....

      Olen vanhempi mummeli. Asunut monessa paikassa.
      Voin sanoa että joissakin asunnoissa on paha olla, joihinkin on lähes mahdotonta mennä, saati asua tai yöpyä.
      Isäni lapsuudenkodissa minua ahdisti lapsesta saakka, kun viimeinen isäni sukupolvesta kuoli, menimme hautajaisiin.
      Kävimme talossa katsomassa kuinka tädin tavarat oli ripustettu näkyviin huutokauppaa varten.
      Yhtäkkiä minulle ikäänkuin humahti päälle hyvin kammottava pahan tunne, en ole ikinä säikähtänyt niin kovati, juoksin silmittömän kauhun vallassa ulos. Muut eivät huomanneet mitään, ihmettelivät mikä minulle tuli.
      Lapsena olimme siellä loma-ajat, myös vanhempani säikkyivät tlosta kuuluvia ääniä, kerran meinattiin lähteä koko perhe pakoon keskellä yötä.
      Ihan yleisesti puhutaan että talossa kummittelee.
      Noin pahaa en ole muualla kokenut, mutta joissakin asunnoissa ahdistaa, tiedän sen johtuvan asunnosta koska muualla on ihan hyvä olla.
      Onneksi nykyisessä asunnossa on hyvä ja rauhallinen olo.
      Minä olen sanonut että koenukun asunnon ennenkuin ostan tai vuokraan sen.

    • suosittelisin sinua tutustumaan paraspykologiaan. se oli ennen ns. enneunia eli kun näit ja koit ja pystyit parantamaan joitakin (kuin jeesus) se oli noituutta!!!!!!!!!!!!! ja siihen aikaan noidat poltettiin roviolla ts. siis se koko ala ns. kuoli. niin ei tehty venäjällä. älä anna aistiesi mennä hukkaan niitä voi tarvita nato nasa tms. älä kuole pois elämä on niin lyhyt ja usko siihen mitä tunnet. et ole hullu. monet tuntevat niin. mutt. eivät uskalla tuoda asiaa esille. kiitos sinun

    • Ei noitien sukua

      Tuli vain mieleen, että monestikohan mahdat nähdä "vääriä" enteitä unissa? Minullekin kävi niin, että näin unta, jossa minulta revittiin hampaita. Seuraavana aamuna tuli tunne, että isoisä kuolee yllättäin, vaikkei ole edes sairas. Paria tuntia myöhemmin sain kuulla isoisäni menehtyneen sydänkohtaukseen. Näin ennalta myös Suomen ensimmäisen kouluampumistapauksen. Mutta: olen usein nähnyt unia, joissa jotain pahaa tapahtuu, mutta suurimmalla osalla kerroista mitään pahaa tosielämässä ei ole tapahtunut. Niinpä pidän toteutuneita enteitä vain sattumana.

      • raakkuna1

        Nuo esittämäsi unet ovat omien demoniesi aiheuttamia. Ja Raakkuna kykenee auttamaan sinua tänään, manaamalla käskysanan avulla ne poistumaan kehostasi.

    • ...

      Kyllä tämä kaikki on vain harhaa, taidat olla vain vähän stressaantunut. Otappa vähän lomaa niin kyllä se siitä sitten ajallaan. Sitäpaitsi eihän Jumalaa tai mitään muutakana yliluonnollista ole olemassakaan, mieti nyt vähän ei aikuinen voi olla noin taikauskoinen. ;)

      • huvittavaa__

        Pieni ihminen pienellä nuppineulan kokoisella pallolla julistaa ja "tietää" ettei Jumalaa ole olemassa. Sangen huvittavaa. Valtameristäkin osaat tarkalleen tietää mitä siellä ei ole ja mitä siellä on, vaikka tiedekään ei tiedä vielä kaikkea meristä.

        Vahvassa epäuskossakin on mukava vaeltaa. Oletko muuten ihmetellyt miten kännykät ja mikroaaltouunit toimivat, kun ethän sinä näe niitä säteitä tai radioaaltoja? Eihän mitään mitä ei itse näe voi olla olemassa.

    • Hei aloittaja!

      Tulen poikkeuksellisesti omalla rekisteröidyllä nimimerkilläni tähän ketjuun mukaan - silläkin uhalla, etä aloitus on provo.
      Minulla toimii nk. porofetian armolahja ja saarnaan nykyään aika useasti eri seurakunnissa. Vaimoni kanssa olemme aloittelemassa esirukouspalvelun, sillä vaimonikin on uudistunut uskossaan voimallisesti ja koemme, että rukouksissamme on aivan uudenlainen voima. Sairaitakin parantui viime saarnamatkallani.

      En tunne tapaustasi sen tarkemmin, mutta arvelen, että sinulla on kyse sukukirouksesta ja siitä voi irtisanoutua Jeesuksen nimessä. Oikeaan osuneet etiäiset eivät vielä todista mitään sinun profetaalisuudestasi, sillä niihin liittyy pelkoa ja se on merkki henkivaltojen läsnäolosta. Siis pahojen henkivaltojen. Sinä tulet vajoamaan syvemmälle pelkoon ja muihin ikävyyksiin jos et nyt irtisanoudu Jeesuksen nimessä sukukirouksesta ( noita suvussasi väkivaltainen isä ). Itselläni on kokemusta kummastakin asiasta vaikkei suvussani nyt noitaa sentään ole ollut. Mutta nuoruudessani seurustelin hetken todella demonisen ihmisen kanssa ja hän myrkytti mieleni vuosikausiksi eteenpäin. Isäni oli väkivaltainen ja hänestä olen saarnannut aika paljon viime vuosina.
      Jos asustelet Länsi-Suomessa voimme rukoilla puolestasi jos haluat vapautua noista asioista. Muista, että saatana on se joka pelottelee ja mielestäni sinä elät nyt pelon vallassa.
      Jeesus pystyy vapauttamaan sinut.

      • nuori neiti

        Profeetta avoautossa tuulipuvussa. En tiedä pitäisikö sinun vaihtaa kuvaa vähän johonkin uskottavampaan. Ei millään pahalla.

      • nuori neiti kirjoitti:

        Profeetta avoautossa tuulipuvussa. En tiedä pitäisikö sinun vaihtaa kuvaa vähän johonkin uskottavampaan. Ei millään pahalla.

        Tuulipukua en ole koskaan omistanut, ylläni on nahkatakki ja farkut. Jos kuva häiritsee, voin sen vaihtaa, mutta itse asia tässä lienee tärkeintä, eikö niin?

        Lisäksi sanoan aloittajalle, että vanhoissa taloissa on useasti "kutsumatomia vieraita." Jos talossa on eletty nk. "huonoa elämää," jää sinne seuraavan asukin kiusaksi henkiä ja ne voidaan ajaa pois. Nykyään aina teemme näin kun muutamme uuteen kotiin. Vuonna 2004 ostimme vanhan "kartanon" jossa alkoi heti muuttopäivänä nämä ikävät ilmiöt. Puhdistimme sen ja ilmiöt lakkasivat.

        Möimme talon parin vuoden asumisen jälkeen ja asustelimme vuokralla pari vuotta. Vuokrakodissa oli asunut vain yksi perhe uudesta asti eikä siellä ollut mitään "pöpöjä." Viime keväänä ostimme täältä Länsi-Suomesta talon ja siellä vastaavat ilmiöt alkoivat toden teolla. Kuulimme talon historiasta ja huonosta elämästä naapureilta. Puhdistimme talon, mutta silti ilmiöitä on jossain määrin ollut senkin jälkeen. Joudumme "uusimaan käsittelyn lähiaikoina."
        Talon puhdistusprosessi on hieman työläs eikä sitä saa uskomaton ihminen edes tehdä, sillä homma voi kääntyä itseään vastaan. Hommaan tarvitaan kaksi asiaan harjaantunutta uskovaa ihmistä ja öljyä. Tämä voi kuulostaa hörhöilyltä ja nauraakin saa aivan vapaasti, mutta henkivallat ovat totisinta totta ja ne tekevät ihmisen elmästä todella vaikean jos tilanteisiin ei puututa.

      • raakkuna1

        Tuo nimimerkki K.D on todellakin Helluntai seuran esirukoilija, ja toivon teille siunausta työhönne.

      • dfsdffds
        K.D kirjoitti:

        Voisitko valaista meille mitä tämä "huono elämä" pitää sisällään.

    • rukous auttaa

      Aloittajalle,

      Jos suvussa on ollut noitia, kädestäkatsojia, muita ennustajia tai miten tahansa sekaantuneet henkimaailman asioihin, se siirtyy sukupolvelta toiselle. On olemassa pahuuden henkivallat, joita sinäkin olet kokenut. Onko talossanne tapahtunut surmatyö, sekin voi olla syynä pahan aistimuksiin. Myös äitisi isän paha käytös kirveellä uhkailuineen on pahan puolen töitä ja jättää jälkensä tuleviin sukuolvin. Kummituksista pääsee eroon rukouksen avulla. Kannattaa pyytää pappia rukoilemaan talossa, jossa tapahtuu yliluonnollisia asioita. Rukouksessa sidotaan henkivallat ja niiden mellastukset loppuvat. Sinäkin saat levon kaikesta tuosta aistimusherkkyydestä turvautumalla Jeesukseen. Pyydä että Jeesus tekisi itsensä sinulle todelliseksi ja ottaisi pois nuo pahan aistimukset.

      • .......

        paskapuhetta mutta uskon

    • hullu myös

      minussa asui ennen paha henki mutta sitten aloin käyttää listerineä

    • kulkija vaan

      hei
      pyydä omaa henkiopasta olemaan mukanasi...
      jos tulee ko. tuntemuksia, kysy suoraan kuka olet, oletko valosta...kysy kolmesti, silloin sen on pakko vastata...jos ei ole valosta, sen täytyy lähteä
      muista että ihmiskeho on "niile" pyhä, eivät voi tehdä sinulle mitään pahaa....
      älä pelkää koska pelko ruokkii niitä...
      voit myös kysyä voitko auttaa, tai sano sille/niille että mene valoon

      • raakkuna1

        Nimimerkki "kulkija vaan" saa Raakkunalta lämpimän tervehdyksen. Olet aina tervetullut juttelemaan kanssani.

    • Dorian Grey

      Jos kerran tapahtumat noin sinua järkyttävät, niin onko mielestäsi fiksua oman äidin sanoa sen johtuvan kauan sitten eläneestä sukulaisnoidasta. Minun mielestäni ei, sillä se ruokkii vain enemmän pelkotilojasi.

      Itse en usko mihinkään rakennusten pahoihin energioihin tai oikeastaan mihinkään aaveisiinka. Mieti nyt jotain kerrostaloa ison kaupungin keskustassa ja kuinka paljon siellä on kuollut ihmisiä koko rakennuksen historian aikana. Tai mieti vaikka sairaaloita, niiden pitäisi pursuta energioita ja aaveita kun niissä kuolee ihmisiä surullisten tapahtumasarjojen johdosta.

      Kyllä ihmisestä näkee kun hän on heikossa hapessa ja helposti ajattelee että hän ei kyllä tuosta selviä. Eivät lääkäritkään mitään meedioita ole, vaan kertovat suoraan että tuosta ei joku selviä. Tietenkin lääkärikin voi olla väärässä vaikka viisi kertaa sadasta, mutta voidaan sanoa että hyvällä hän osaa kertoa kuka kuolee ja kuka ei. Jos on elämänkokemusta niin useimpia asioita osaa kuka vain ennustaa, eli laskelmoida etukäteen.

      Lapsena minäkin pelkäsin kellariamme ja metsän keskellä 10 vuotta asumaton mummon sukutila oli pelottava. Nyt kun mummon rakennus on 30 vuotta ollut asumattomana niin ei sen kellaritkaan pelota edes yöllä taskarin valossa sieltä jotain hakiessa ja kotitalon kellari on muuttunut idylliseksi normaaliksi kellariksi. Oma äitini myöntää pelkäävänsä omaa kellaria ja osaa nauraa itselleen ja sukutilalla hän hän on puhunut pelkäävänsä takuulla joka narahdusta jos minä tai isäni ei ole paikalla. Ihmiset vain ovat sellaisia että yksin voi pelottaa kun olosuhteet ovat oikeat.

      Osaan kuvitella kuinka kova paikka oman isän kuolema on, mutta isäsikin takuulla olisi halunnut että jatkat elämääsi. Tottakai kuolema lähipiirissä tuo kaksikymppisen mieleen oman kuolevaisuuden ja elämän ajoittaisen haurauden. Sellaista se on kun kasvaa aikuiseksi ja rupeaa ajattelemaan asioita laajemmalta perspektiiviltä.

      Lisäisin vielä että en sano että kaikki uskonnot ovat huuhaata, vaan ihan hyvä että uskoo johonkin josta saa mielenrauhaa itselleen. Mitään järkeä en taasen näe itseä ahdistavissa uskomuksissa. Tasapainoinen mieli ja näkemykset elämään tekevät elämästä mukavan. Miksi siis miettiä mitään kuolemaa turhan paljon ja siinä ei mielestäni ole mitään pinnallista, vaan pikemminkin filosofista.

      • raakkuna1

        Nimimerkki "Dorian Grey" on ollut aina kiinnostunut medio toiminnasta. Ja voin vannoa että tulet olemaan vielä toiminnassa mukana. Joop.

    • Mielenkiintoisia aisteja sinulla :) laita viestiä jos haluut tutustua paremmin.

    • Joku tyyppi

      Hui!!

    • Aika outo

      pelottavaa!!

    • Kokenut menetyksiä..

      Itse olen 29-v ja näen myös joskus etiäisiä, tosin harvakseltaan. Näen unessa mitä tulee joskus tapahtumaan oli se sitten hyvää tai huonoa. Tunnen myös joskus että joku olisi jossain lähellä vahtaamassa minua, esim kotona ollessa vaikka olen yksin, tai lenkillä ollessani. Tai joskus näen jonkun tapahtuman, se tulee "flasbackinä".

      Kuten esimerkkinä voin kertoa: 2000 joulukuussa kävin isossa ja pitkässä leikkauksessa ja noin kuukautta myöhemmin ystäväni kuoli.

      Noin viikkoa ennen leikkausta näin ennenunen, jossa olin ystäväni kanssa mökillä kesäaikaan uimassa, saunomassa yms, mitä muuta yleensäkin mökillä voi tehdä. Ja siinä hän kertoi mitä tulee tapahtumaan, leikkauksesta ja hänen omasta kuolemastaan.

      Unohdin tämän unen joksikin aikaa. Kaikki kävikin niin kuin ystäväni oli keronut unessa, leikkaus meni hyvin ja hän kuolemansa. Ja muutama päivä hautajaisten jälkeen, ystäväni tuli uudelleen uneeni ja kertoi että kaikki on hyvin, ettei ole mitään hätää. Ystäväni kuolemasta tuli alkukuusta, 7. päivä 11 vuotta täyteen.

      Ja kun 90-vuotias mummoni kuoli 2010 kesällä, näin flashbackin ja enneunen. Tosin unen paikat olivat erit kuin ystäväni kohdalla. Mutta silti....

      En ota stressiä näistä etiäisistä koska olen oppinut että ne kuuluu osana minun elämääni. Tosin olen oppinut ottamaan todellisena vinkkinä nämä etiäiset, koska omalla kohdalla ne ovat pitäneet paikkansa.

      • raakkuna1

        Nimimerkki "Kokenut menetyksiä" kertoo tosiasiaa elämästään, ja neuvon sinua pitäytymään kristillisessä etiikassa. Niin kehität parhaiten kykyjäsi.

      • kokenut menetyksiä..
        raakkuna1 kirjoitti:

        Nimimerkki "Kokenut menetyksiä" kertoo tosiasiaa elämästään, ja neuvon sinua pitäytymään kristillisessä etiikassa. Niin kehität parhaiten kykyjäsi.

        Millä tavalla pitäisi kehittää kykyjä? Mitä tarkoitat tuolla kristisillisellä etikaalla?

        Toki kuulun kirkkoon ja uskon omalla tavalla jumalaan, mutta en ole mikään säännöllinen kirkossa kävijä kuitenkaan. Uskon myös aaveisiin ja yliluonnolliseen, toki tietyin varauksin kuitenkin.

        Ja mitä tulee näihin etiäisiin mitä näen ja koen silloin tällöin, olen oppinut luottamaan ja uskomaan niihin.

        En kuitenkaan usko että ihminen joka näkee ja kokee etiäisiä yms. ei ole yhtään sen kummempi kuin muutkaan. Yleensähän useimmat ihmiset leimaavat tällaiset ihmiset hulluiksi koska eivät ymmärrä.

        Minulla on yksi ystävä joka myös näkee etiäisiä joskus. Meille se on ihan normaali asia kuten hampaiden pesu.

    • lahja-kas?

      Minä ennustan unissani pääasiassa merkityksettömiä asioita seuraavan päivän tapahtumista, uutisista ja ihmisistä.

      Näen esim vuosien jälkeen unta jostakin lapsuuden koulukaverista tai vastaavasta ja törmään häneen seuraavana päivänä.
      Viikko sitten näin unta JimCarreysta ja kun avasin aamulla tuttuun tapaan iltasanomat netissä niin Jim Carrey oli siinä ensimmäisten uutisten joukossa.
      Tiedän myös uutissivua avatessani jos jotakin merkittävämpää on sattunut.

      Ennustan myös hereillä joitakin asioita muutama sekunti ennen tapahtumia. Esim en koskaan pelästy kovaa yllättävää ääntä koska tiedän sen tulevan. Pari kertaa olen onnistunut varoittamaan kaveriakin että "älä pelästy kohta pamahtaa".

      Isäni kuoli sairaskohtaukseen. Häntä luultiin sammuneeksi ja vietiin putkaan jonne hän kuoli aivoverenvuotoon. Näin muutaman päivän päästä unen jossa seisoin pihalla pimeässä. Isäni tuijotti minua yläkerran ikkunasta äärimmäisen hätääntynyt ja tuskainen ilme kasvoillaan. Hänen taakseen ilmestyi musta hahmo joka kietoi kädet hänen ympärilleen ja hakkasi isäni päätä kattoon. Joka kerta kun pää osui kattoon niin kirkas valo kuin salama välähti...
      Ajattelin sittemmin että isäni yritti kertoa että poliisit satuttivat hänen päätään putkaan laittaessaan. -80 luvulla näitä asioita ei juurikaan tutkittu.

      Olen matemaattisesti erittäin lahjakas ja osa "ennusteistani" selittyy siten sillä kuten tapahtumien todennäköisyys.

      Osaan ennustaa esim kuka soittaa ja mitä asiaa hänellä on mutta tuokin perustuu enemmän opittuun ja tunnetilojen arvioimiseen, patoumiin ja sitäkautta osaan ennustaa niiden purkautumisajankohdan.

      Joskus moiset "lahjat" tekevät elämästä ennalta-arvaamattoman tylsän.

      • raakkuna1

        Unien kautta näkeminen on esi aste todelliseen selvännäkemiseen. Joop.

      • Kiinnostavaa

        Minulla on myös ollut paljon noita merkityksettömiä enteitä tulevista. Aikanaan poikaystäväni sanoi nähneesnsä unessa asioita, joita sitten pulpahtaakin esiin, kun avaa lehden tai katsoo uutiset. Tuumasin vain silloin, että sama juttu ja luonnollisesti kumpikaan ei voinut kuin ihmetellä asiaa.

        Itselleni myös enneunet ja etiäiset ovat tuttuja, mutta sekin kummastuttaa, miksi tunnen fyysisesti vihlaisuja (en osaa selittää tarkemmin), kun näen jonkun kokevan kipua. Esimerkiksi siis, jos joku kaatuu tms.

    • nanskupansku

      Varmasti itsekin näkisin kaikenlaista ja uskoisin niiden olevan "etiäisiä" tai mitä nyt onkaan, jos äitini kertoisi suvun noidasta. En voisi kuvitellakkaan että äitini uskoisi moisiin, joten itse ymmärrän että kaikki uneni(vaikka ne toteutuisivatkin) ovat vain mielikuvituksen tuotetta, jossa opettelen vastaanottamaan ikäviä tai uhkaavia asioita, esim läheisen kuolemaa, tai omaa sairastumista tai jotain hirviötä.

      Jos lapselle kerrotaan tuollaista satua(anteeksi nyt.. ) niin varmasti lapsi tajuaa että nyt se on loogista, näen tulevaisuuteen koska suvussani oli noita tms. Samasta syystä suomalaiset uskoivat aikaisemmin metsäntonttuihin ja menninkäisiin jne kaikkiin henkiin. Ja jumaliin ja enkeleihin. Siksi koska haluamme asioille loogisen selityksen. Itse en usko moisiin, olemme vain kehittyneet ja kuvittelemme että kaikki(taivas jne) ovat meitä varten. Todellisuudessa emme ole mitenkään parempia kun esimerkiksi eläimet, meidän aivomme vaan ova kehittyneemmät ja pystymme kuvittelemaan ja keksimään kaikkea tälläistä. Se on ihan luonnollista että haluamme keksiä selitykset asioille joita emme muuten ymmärtäisi.

      • raakkuna1

        Nimimerkki "nanskupansku" on vihdoinkin valmis reali koulutuksestaan, ja sitten törmää yli aistilliseen tietoon, joka on eräillä hallussa, niin arvatenkin vituttaa, kun koulussa ei ole saanut minkäänlaista ohjausta tuollaiseen.

    • ^^huh huh ¨^

      "Isäni kuoli sairaskohtaukseen. Häntä luultiin sammuneeksi ja vietiin putkaan jonne hän kuoli aivoverenvuotoon. Näin muutaman päivän päästä unen jossa seisoin pihalla pimeässä. Isäni tuijotti minua yläkerran ikkunasta äärimmäisen hätääntynyt ja tuskainen ilme kasvoillaan. Hänen taakseen ilmestyi musta hahmo joka kietoi kädet hänen ympärilleen ja hakkasi isäni päätä kattoon. Joka kerta kun pää osui kattoon niin kirkas valo kuin salama välähti...
      Ajattelin sittemmin että isäni yritti kertoa että poliisit satuttivat hänen päätään putkaan laittaessaan. -80 luvulla näitä asioita ei juurikaan tutkittu."

      Tämä oli oikeasti aivan järkyttävä kokemuksen kuvaus.

    • --Taru--

      Olen nähnyt kuolemaa ja varoittanut pojan Isää, että soittaa pojalleen, ettei menisi autoon. isä oli kuin muissa maailmoissa eikä kuullut, vaikka huusin, että soita! Varoittaminen ei auttanut. 3 poikaa kuoli auto-onnettomuudessa seuraavana yönä. Miksi Isä ei kuullut, en ymmärrä.

      Olen nähnyt paljon muitakin ja unet ovat toteutuneet. Hyvääkin ja myös hereillä ollessa nähnyt näkyjä. Kuoleman enkeli on tumma, miehen varjo. Kuulen askeleet, kun menee pois. Varoittaa, mutta ei vielä jää. Se on hyvä se ja on tapahtunut pelastuksia. Esim. yksi vieras oli pyörtynyt saunaan ja komensin muita menemään katsomaan mikä on.

      Olen "normaali" nainen. En käytä huumeita ym myrkkyjä. Kaikkea ei pysty etukäteen ymmärtämään, myöhemmin kyllä tajuan, mistä oli kysymys. Hyvääkin ja tiedän, että onnistun ja olen onnellisempi....sitten joskus. :)

      • raakkuna1

        Nimimerkki --Taru-- on hyvin selvillä asioista, ja että "Todellisuus on tarua ihmeellisempää" Joop.

    • nurrrse

      Et ole yksin. Minulla on ollut useita aistimuksia, unissa.
      Vuosia sitten näin purjehdusreissulla unen, jossa olimme purjehtimassa ja vedestä löytyi ruumis. Uni oli todella intensiivinen, ja kauhea, ja oli mielessäni koko seuraavan päivän. Samana iltapäivänä venettämme vastapäätä löytyi kuollut mies. :S

      Noin vuosi ennen ensimmäistä kouluammuskelua näin unen, jossa vanhalla yläasteellamme oli ammuskeltu. Keskeisenä paikkana unessa oli koulun ruokala, jonne kaikki ampumisen nähneet tulivat. Unessa koulussa oli ruokana kalapuikkoja. :D Oikeasti myöhemmin luin lehtijutun, jossa haastateltiin jotakin terveydenhoitajaa kouluammuskeluun liittyen. Hän selitti, että oli ollut koulussa syömässä, kun ampuminen alkoi, ja jäivät kalapuikot syömättä. :S

      Muutama vuosi sitten näin unta, että luin lehdestä nuoren naisen kuolinilmoitusta/muistokirjoitusta. Uni oli todella todentuntuinen. Aamulla sain kuulla, että vanhan kaverini 19-vuotiaan siskon kuolinilmoitus oli lehdessä. En edes tiennyt häneen sairastaneen tai kuolleen. Kun avasin viikonlopun lehden (aukeama kuolinilmoituksia), hänen ilmoituksensa oli ensimmäinen, jonka näin.

      Eräänä yönä näin unta, että koulumme ruokalassa oli kahden pojan ruumiit, ja eräs opettajamme ja rehtori seisoivat niiden ympärillä. Seuraavana aamuna sain kuulla, että eräs poika koulustamme oli yllättäen kuollut sairaskohtaukseen. Tuota ennen kaverini, joka ei edes ollut tekemisissä pojan kanssa, oli nähnyt unen, jossa hän ja pojan kaverit olivat rannalla, ja tuo kuollut poika ui meressä...

      Uskon kuudenteen aistiin.... niin monilla on kokemuksia..

    • ............

      Tämän on rankka kyky nähdä eri ihmisten jatkuvaa valehtelua ja sitä mielistely omaan napaan tuijottamista vaikka autat heitä jatkuvasti.

    • Mähtavaa lukea kanssa siskoista ja veljistä
      en tunnne olevani taitojeni kanssa yksin.
      (etkä ole sinäkään aloittaja ole. lue N26 ja Noita26 kommentit koska... ) mutta en alennu käyttämään niitä väärin.
      Lottovotto on takoittu sille jolle se kulloinkin tulee.
      Todelliset näkijät eivät halua huijata itsenleen rahaa, vaan tyytyvät taloudeliseen osaanasa.
      Rahanhimo kadottaa herkan yhteyden. se on väärin-
      joten ei mitään lottonumero huijauksia jne.
      Ainoastaan jos näen jokun ihmisen onettomuuden tai tjms. pyrin varottmaan jos sen tehtäväkseni saan.
      Näkijoilla ei ole lupaa puuttua joka asiaan vaikka aavistaisvat jotain, vaikka seuraus olis pahakin.
      Vain sellaisiin asioihin joihin on "lupa" ja sen asian tuntee mielessään ja sydemmessä oikeaksi.
      nakiän pitää osatakantaa se vastuu koska puuttu asioihin ja koska ei.
      Skeptikot menkööt etsimään menetelmää joka kumoaisi kaiken kokemamme ennekun tulevat tänne lässyttämään mielenterveys hoidoista yms.
      Ja näkijä ystäväni . jos löytyy luovuutta, yriteään keksiä uusi tukimus menetelmä siihen että myös skeptikoille avautuisi meidän todillisuutemme.

    • 36
    • Herrag
    • Minttu404

      Minäkin olen näitä "siunattuja" piruparkoja, jotka näkevät tulevia tapahtumia. Itse unissa enimmäkseen, eikä siinä mitään. Näkemäni asiat eivät ole olleet pelottavia. Pystyn myös tuntemaan lähelläni sellaisia juttuja, joita en silmin näe, se on pelottavaa.
      Olen hoitotyössä, joten olen myös tekemisissä kuolevien ihmisten kanssa. Kun potilas kuolee, ruumis laitetaan kauniisti ja viedään ajan päästä kylmiöön odottamaan jatkotoimia. Nämä vainajat eivät ole läsnä enää fyysisesti, mutta ihminen jää siihen paikkaan hetkeksi, jossa hän kuolee.Kun vaan voisin todistaa sen, mitä tunnen! Jostain kumman syystä kuolleet ihmiset tulevat lähelleni, tunnen sen ilmavirtana ja kylmyytenä, tunne on niin vahva, että minua pyörryttää ja voin pahoin. Tuntuu kuin joku seisoisi vieressäni ihan liki, toinen puoli kropastani on jääkylmä ja toinen lämmin? Vaikka silmillä en näe mitään, kuulen askeleet ja hengityksen. Mitä enemmän pelkään, sitä voimakkaammin jokin lähestyy minua. Mitä se sitten onkin, se ei tee minulle pahaa, mutta koen asian epämeillyttävänä. Onko se sitten vainajan sielu tai henki, mikä lie, se häipyy parin päivän sisällä jonnekin, eikä enää palaa....
      Kuulostaa aivan hullulta, enpä ole tästä koskaan kenellekään kertonut, enkä kerro. Olen 40v nainen ja olisi kiva kuulla onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?

    • -S-

      Mielenkiinnosta kysyn sinulta Raakkuna1, että mitä sinä näet henkisestä polustani ja minusta?

    • tuleva hoitsu.

      Täällä on vastaavia kokemuksia. Työskentelin vanhainkodilla jossa asukkaita kuoli, niin tunsin aina ksyeisen ihmisen lähellä jopa kuukausi kuoleman jälkeen. Nyt opiskelen lähihoitajaksi.

      Tiesin aina kuitenkin etteivät he halunneet vahingoittaa tai mitään muutakaan, ilmeisesti halusivat kuitenkin jättää viimeiset "hyvästit". Nämä tuntemukset olivat yleensä vilunväristyksiä, outoja ääniä (esim puhetta) kuolleen asukkaan huoneesta, yleensä tunsin kuin joku olisi koskettanut ja halannut kävellessäni huoneen ohi tai kun tyhjennettiin huonetta yms...

      Asia ei minua ei sinällään häiritse, mutta on kuitenkin jotenkin inhottavaa.

      Tunnen myös muutamia kuolleita ystäviäni ja sukulaisia läsnä joskus, kuin he tulisivat tarkistamaan että kaikki on hyvin.

    • Minäki hullu oon...

      Hullu olet! Hoitoon vaan!

    • RAMIREZ 666

      "Olen 20-vuotias nuori nainen...vietin normaalin lapsuuden eli ei siis mitään traumaattista sattunut koskaan. Asuimme maatilalla ja meillä oli iso omakotitalo...kellariin en voinut jostain syystä mennä kun jalat vain psyähtyivät kynnykselle.(mitään ihmeellistä siellä ei kuulemma ollut, pari perunalaaria vain) joku vain kielsi minua menemästä sinne. Kun jäin yksin kotiin tunsin oloni uhatuksi ja oli pakottava tarve laittaa valot kaikkialle... olohuone oli ainut paikka jossa tunsin oloni turvalliseksi (vanhassa talon osassa), mutta taas talon uudessa osassa (kodinhoitohuone ja wc) minulla ei koskaan ollut kummallista oloa. Kun muutimme pois sieltä niin pelkoni loppuivat kuin seinään... ja tuli kummallinen olo, ihan kuin kaikki olisi mennyt uusiksi? Jälkeenpäin äitini on kertonut että hänen isänsä oli alkoholisti, joka uhkasi perhettään kirveellä... ja olohuoneeseen laitettiin aina lapset turvaan. En sitten ajatellut asiaa sen enempää... kunnes lähdin luokkaretkelle ja siellä menimme jonnekkin vanhaan kylään tutustumaan... siellä oli vanha pappila jossa ei ollut kukaa asunut 20-vuoteen... kävelin illalla pimeässä omaan mökkin ja pappilan ikkunaan syttyi valo(?!) SÄikähdin aivan kamalasti.... juoksin vain niin lujaa kuin pääsin. Seuraavana päivänä menimme tutustumaan vanhaan tukkimiesten pirttiin ja sen jälkeen vanhaan taloon... Kaikki meni siihen asti hyvin kunnes tulimme vanhaan taloon... minulle tuli samanlainen olo kuin silloin entisen kodon kellarin edessä... en voinut mennä sisään taloon ja suuri ahdistus valtas koko kropan. Palasin välittömästi takasin mökkiini ja odotin vain bussin lähtöä kotiin :D Seuraavana viikkona katsoin tellua ja sieltä tuli jokin ohjelma ihmisistä jotka aistivat vanhojen talojen "pahan energian"... Ajattelin kysyä, että onkohan muilla tällaisia "kokemuksia"?? Ja toinen sairas juttu on se että näin kummisetäni unessa ja siinä hän istui autossa ja vilkutti... Seuraavana päivänä hän oli kuollut. Toinen samantapainen tapahtui kun isäni sairastui ja lääkärit sanoivat että hän selviää... näin unen jossa edesmennyt kummisetäni tuijotti minua suoraan silmiin ja silloin vain tiesin että isä ei tule selviämään... ja siitä meni 3vko niin isä kuoli. Nyt minua häiritsevät unet siitä kuinka esim. näen isäni vaihtoehtoisen kuoleman tai sitten kaivan isäni kanssa hautaa ja josta paljastuu minun oma ruumiini. Äitini sanoo että minun "omaperäisyyteni"/etiäiseni johtuvat kauan sitten eläneestä sukulaisnoidasta. niin ja siskoni lapsi näkee myös etiäisiä."

      Haiskahtaa kusetukselta.

    • hullumikähullu

      hulluja ne ovat jotka eivät ymmärrä näitä asioita.

      • hohohohoh

        Ja potilas voi kokea olevansa osaston lääkäri. Ei mitenkään harvinaista.

    • .................

      Joskus olen itsekin ennustaminut kuolemia. En tiedä johtuuko se vaistosta että tiedät ettei esim. tuo sairaalta näyttävä vanhus voi elää kauan. Näinhän se järkeillenkin menee.

      Itselläni tosin jännänä ilmiönä toistuvat painajaisunet, unissa aina sama kaamea tapahtuma toistuu ja se että unet ovat "todellisen" oloisia. Ihan kuin katsoisit tapahtumaan valveilla ollessasi, toki tiedät että se on vain unta, mutta siinä on sellainen live-olo.

    • nyt ei kyllä osunu

      Kiinnostuin otsikosta, koska suhtaudun näihin asioihin myönteisesti, mutta kun luin aloittajan tekstin, niin olin tosi pettynyt. Ei mitään "yliluonnollista".

      Siis aloittajahan vain kuvaili, että pelkää pimeää ja säikkyy autiotaloja yöllä. Kukapa ei pelkäisi? Tiettyjen huoneiden pelko kodissa oli tarttunut äidistä, joka muisti lapsuutensa kauhunhetket juoppoisän takia ja suhtautui sen takia tiettyihin huoneisiin tietyllä tavalla. Lapset ovat herkkiä oppimaan tuollaisia läheisiltä aikuisilta ilman, että mikään osapuoli tätä tiedostaa. Kellareissa taas on usein "paha" ilma, täynnä hometta, radonia ja muita myrkkyjä sekä sitä kauhistuttavaa pimeää, sinne en mielelläni mene minäkään. MOT

      Enneunet? Onhan se jälkikäteen hyvä sanoa. Itse olen nähnyt paljon enneunia, joissa on esim. tuntemattomia ihmisiä ja muuta jännää, mutta melkein yksikään niistä ei ole toteutunut. Varmasti ne, jotka "toteutuvat" vahvistuvat sitten muistissa kyllä ennustuksiksi, kun niitä tarpeeksi mielessään hautoo ja kertaa.

    • Äiti =(

      Minä olen myös lapsesta saakka pelännyt pimeää ja joitakin paikkoja. Välillä tunnen jonkun läsnäolon.
      Poikani kuoli juuri, olen jutellut hänelle, että rakastan häntä, mutta pelkään kaikkea yliluonnollista ja tosi paljon. Enkeleihin olen alkanut uskomaan, mutta pelkään niitäkin=). Toisaalta se ajatus, että poikani ei ole saanut rauhaa, vaan kummittelee jossakin, on aika pelottava. Mieluummin ajattlen että hänellä on kaikki hyvin

    • niggawhoknowsall

      sinun pitää nyt välittömästi hypätä kaivoon ja jäädä sinne, vain näin voit päästä nirvanaan

    • asiar

      Älä pelkä mitään ja älä kuvittele mitään sellaista
      mitä ei tapahdu.
      Jos näit itseään kuoleena arkusssa... sinua odota
      oikein pitkä elämä!
      Ole iloinen ja nauti elämäästä!

    • Suosittelisin lämpimästi Sinulle psykiatrista hoitoa. Mutta Hauskaa viikonloppua Sinulle.

    • Kyllä minulla oli tuollaisia kokemuksia nuorena, mutta kun ikää on tullut lisää, niin ne ovat harventuneet.

    • näinpä näin.

      Älä ainakaan rupea uskomaan kuolevasi tuon takia. Ei ole mitään varmempaa keinoa saada ennustus toteutumaan.

    • AMMATIKSI

      Rupeat ennustajaksi. Kaikkea hyvää sinulle!

    • Väsyneenä hypotalamus ei välitä signaaleita aivopuoliskojen välillä niin nopeasti kuin pitäisi. Tästä johtuu mm. deja-vu-tyyppiset "ihan kuin olisin ollut tässä tilanteessa ennenkin". Samoin monet toxiset yhdisteet voivat aiheuttaa kaikenlaisia häiriöitä aivokemiaan/synapsien väliseen kommunikaatioon. Toksiineita voivat olla esimerkiksi VOC-yhdisteet hometaloissa jne.

      Nuorempana minulakin oli monenlaisia vastaavia kokemuksia, mutta jälkeenpäin olen ajatellut niiden johtuneen voimakkaasti kehittyvistä ja paljon kuormitetuista aivoista. Ihminen yrittää löytää ilmiöille järjellistä selitystä ja kun sellaista ei ole, kehitämme teorian. Esimerkkinä erään sukulaiseni kuoleman jälkeen pajulintu alkoi oleilla ikkunalaudalla ja oli hyvin kiinnostunut tekemisistäni. Sama lintu tuli ikkunalaudalle useana vuonna. Jollain tavoin uskovaisten pelottelun tuloksena aloin kuvitella, että kuolleen sukulaiseni henki oli siirtynyt pajulintuun. Kunnes sitten lueskelin, että pajulintu on luontaisesti kiinnostunut siitä mitä ihminen tekee :)

      Väittäisin, että ihminen pääsee helpommalla jos se ei yritä ymmärtää jokaista asiaa eikä etenkään ala muuttamaan käytöstään saatika pelkäämään jotain sellaista, joka ei ole selkeästi käsin kosketeltavissa. Ennenhän uskonto oli keino selittää asiat joita emme ymmärrä. Nykyään tiedon valtakaudella pyrimme tajuamaan kaiken kvanttifysiikasta nanoteknologiaan, mutta kaikille tämä ei ole tarpeellista. Fiksuinta on keskittyä hyväksymään asiat sellaisena kuin ne ovat. Tämä mahdollistaa myös onnellisen elämän.

      • ddfddsd

        Aivotoiminta ei todista maailmansyntyä tai evoluutiota. Aivotoiminta ei myöskään tee kaikki viiden aistin ulkopuolella olevat asiat olemattomaksi.

    • öttiäinen

      Näen joskus enneunia ja etiäisiä, osa on toteutunut, osa ei. Joskus tunnen parin läheisen läsnäolon.

      Suhtaudun varauksella näihin koska sitä ei voi olla varma toteutuuko etiäiset ja enneunet loppupeleissä. Enkä sen takia lähde kyllä psykiatrin luo istumaan.

      Jotku ihmiset ovat herkempiä kuin toiset. Jokainen uskokoon mihin haluaa.

      • että näin

        On helppo sanoa että jotkut ovat herkempiä, mutta ei se mitään todista. Olen itsekin enkä ole kokenut näitä juttuja muuten kuin silloin, kun on ollut psyykkisiä ongelmia.

    • Fiksu 11v

      Hei, kiva ku kirjottelette tollasii viestei nettii. Hei mä oon niinku 11v. Te voisitte vaikka tehä jonku palstan minkä ikäraja ois k18. Mut en oo kummiskaa tyhmä. Onks kukaa kattonu Criss Angel: tajunnanräjäyttäjä ohjelmaa??? Jos ette nii kandee kattoo ees yks jakso. Siin on teille aivon täytettä (teille kaikille). Ja ``loogisille`` selityksillenne on oikeesti LOOGISET selitykset. Hyvää loppupäivää.

      • 11v:n kannattaja

        Hei toi oli fiksuu. Oot kyl aika päättäväinen. Ja se Tajunnanräjäyttäjä-ohjelma oli huippu!! Kiitti.

    • iPOP

      Niin se on älyttömän hyvä ohjelma!
      Ite oon koukussa ihan siihen.
      Mua ihan naurattaa ihmisten selitykset sen tempuille.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe