WWF perustaja toimi IG Farbenin johtajana Auswiz Birkenaun keskitysleireillä.
Zyklon B on todistettavasti vaarallisempaa kuin CO2.
Siinä teille historiaa, ettei totuus unehtuisi!
http://areena.yle.fi/video/1326910945666
WWF perustajan toimista WWII aikana.
20
72
Vastaukset
- amisfyysikko 3
Minusta tälle WWF perustajalle ja ensimmäiselle puheenjohtajalle pitäsi antaa jo anteeksi tämä natsi-puolueen jäsenyys (liittyi jo ennen 1933 eli kuului ns Hitlerin vahaan kaartiin) SS-joukkojen jäsenyys ja kyseessä hänen kohdasllaan ei ollut Wafffen-SS . Myöskin toimiminen I.G. Farbeninssa pitäisi antaa anteeksi vaikka juuri tämä Saksan valtion Firma oli se joka häikälemättömin käytti juutalaista keskitysleiri ainesta tehtaissaan orjatyömana .
Ajat olivat silloin toiset ja kaikkialla kuvailtiin että juutalaiset tuhoavat Saksa ja sen luonnon. Herkkä luonnonsuojelia päätti ryhtyä kamppailemaan tätä uhkaa vastaan.
Sitäpaitsi HMH Prinssi Berhard pelasti Pandat vaikkakin vähän syylistyi holocaustiin, hyvällä asialla mies on pääasiassa ollut eikä häntä pidä tuomita, kuitenkin osa keskitysleiri vangeista oli tavallisia rikollisia.
Itse annan anteeksi tälle suurmiehelle ja WWF perustajalle joka pelasti Pandat ja mailman juu... ilmastomuutokselta. - viherkeiju
Olen eri mieltä Zyklon B tuhosi vain juutalaisia. CO2 tuhoaa koko ihmiskunnan.
- Sähköteurastaja
Olen eri mieltä, Zyklon B tuhosi vain juutalaisia, WWF perustajan ideologian nimeen, saanen huomauttaa.
CO2 vaarallisuudesta ei ole tieteellistä näyttöä, päinvastoin, kasvihuoneviljelijät
käyttävät sitä jotta kasvit rehottaisivat, WWF puolestaan käytti Zyklon B,tä tuhotakseen kokonaisia kansoja.
Siinä on vissi ero.- amisfyysikko 3
huomattavan mielenkiintoinen yhteys on myös tämä Prince of darknessin eli HMH Pirnssi Berhardin aikaisemmin perustama Bilderberg ryhmä jonka puheenjohtajana Prinssi toimi (20V) samanaikaisesti kun oli WWF puheenjohtajana.
Toimiessaan I.G. Farbenin johtorymässä 1930 luvulla .I.G Farben oli mailman 4n suurinyhtiö standart oilin ,IBM ,General elekric jälkeen. Trusti lait Yhdysvalloissa aiheutti sen että nämä neljä suurinta yritystä alkoivat tekemään yhteistyötä joka lopulta johti Bilderberg ryhmän syntymiseen jossa Rockefeller oli Yhdysvaltojen vahvamies ja Prince Berhard pitkäaikainen puheenjohtaja siis samaan aikaan kun johti WWF.
- Sähköteurastaja
Ja meidän historiasta kiinnostuneiden on nähtävä saman tapahtuvan uudestaan, meidän omissa kouluissamme, lapsille.
Eivät tosiaankaan tiedä ketä herraa palvelevat.
"Hitlerin lapset
Guido Knopp
”Ja he eivät enää vapaudu koko elinaikaan”, Adolf Hitler ennusti Saksan nuorison synkän kohtalon vuonna 1938.
Hitlerin lapset eivät valinneet ”isäänsä” itse. Sen tekivät heidän vanhempansa, jotka eivät halunneet tai voineet vastustaa diktaattoria. Tämä sukupolvi ei ollut parempi tai huonompi kuin aiemmat tai myöhemmät sukupolvet. Sillä oli vain enemmän kestettävänään.
10-vuotiaana Jungvolkiin, 14-vuotiaana Hitler Jugendiin, sitten puolueen jäseneksi, työpalveluun ja myöhemmin sotilaaksi Wehrmachtin riveihin tai sairaanhoitajattareksi kenttäsairaalaan. Vuosien manipulaatiokierteen tuloksena syntyi elinikäisiä traumoja.
Osa nuorista lähti mukaan ajautumalla, toiset vastuuntunnon tai isänmaallisuuden vuoksi. Mutta kaikki eivät lähteneet ollenkaan, vaan he pysyttäytyivät erossa koko järjestelmästä.
Guido Knoppin kirja on ensimmäinen yhteenveto nuorison kohtalosta natsi-Saksassa. Knopp näyttää, kuinka Hitler kietoi nuorison valtaansa. Sadat mukana olleet kuvailevat, kuinka natsikoneisto imaisi heidät syövereihinsä, kasvatti heitä, lähetti heidät sotaan ja vaati uhrinsa.
Professori Guido Knopp (s. 1948) työskenteli opintojensa jälkeen Frankfurter Allgemeine Zeitungin ja Welt am Sonntag -lehden toimittajana. Vuodesta 1984 hän on toiminut Saksan yleisradioyhtiö ZDF:n historiatoimituksen päällikkönä, ja hänen dokumenttinsa ovat voittaneet monia palkintoja sekä Saksassa että ulkomailla, muun muassa Saksan televisiopalkinnon (Der deutsche Fernsehpreis) sekä Venetsian Kultaisen leijonan. Dokumenttielokuviensa ohella Knopp on Saksan menestyneimpiä tietokirjailijoita.
Knoppin kirja on terveellistä luettavaa siinäkin mielessä, että kansallissosialistisessa aivopesussa näkyy yllättävän paljon yhtäläisyyksiä oman aikamme ilmiöihin. Käsitteet vain ovat vaihtuneet. -RK, Kauhajoen Kunnallislehti"
http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=1216
Oln lukenut tuon, se löytyy kirjastosta. - amisfyysikko 3
Täytyypä lukea, niin pääsee luotaamaan samalla näiden ympäristöaktivistien propagandan syntyyn ja sen vaikutuksiin ihmisluontoon.
Ihmeellisen hiljaistan alarmisti leirissä eivätkö halua vai pysty kiistämään 1930 Saksan natsipuolueen ja WWF vahvaa yhteyttä. - Sähköteurastaja
Ootko sitten lukenut Donna Lamfranboisen kirjan.
Jostain syystä valitsin hänet idolikseni, olkoon vaikka mimmonen feministi.
Tossois maistiaisia, kun en viitti piratisoida.
http://www.amazon.com/Delinquent-Teenager-Mistaken-Climate-ebook/dp/B005UEVB8Q#reader_B005UEVB8Q- amisfyysikko 3
Burrogsin Kolmas valtakunta . Willjam Shirerin .Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho . Herman Höss Ausvitsin komendantti . Steinin Waffen-SS , ja kolmannen valtakunnan elittikaarti sodassa 1939-1945.
Täytyykin taas vähän perehtyä aiheeseen. WWF herätti kiinostuksen uudelleen.
Ei ihme ettö tämä alarmsistien käyttämä retoriikka tuntui niin tutulta, ei heitä tosiaan turhaan kutsuta vihernatseiksi kuin heidän keskusjärjestönsäkin on ihka oikean Natsipuolueeseen ja SS jäsenen perustama eli WWF
- hoitsu-
Kannattaa uusia ne reseptit ajoissa...
Mielenterveys on vakava asia. Lääkityksestä lipsumisesta näemme yllä oikein tyypillistä jälkeä.- amisfyysikko 3
Kyllä yllä esitetty on tiukkaa historiallista faktaa kuten holocausti johon WWF perustaja ja puheenjohtaja osallistui Natsi-saksassa.
Panda merkki rinnassa on sama kun kantaisi hakaristiä. Hävetkää historian kistäjät ja todelliset denailistit
- Sähköteurastaja
On myös kirja "Himmlerin Henkilääkärinä", mikä valoittaa natsi-ideologiaa sisältä päin.
Felix Kersten hahmo on kovin kiistanalainen, mutta on sillä kirjansa liitteenä
SS dokumentteja toiminnastaan, tiiä saako kirjaa enään mistään, saattaa olla isäni kirjahyllyssä koska luin sen jo lapsena, ja Valitut Palojen edustaja kyseli myöhemmin minulta aiheesta, kun "Kaarina Mäkelä" soitteli mulle nuorena noista asiakkaitten kirjallisuuskysymuksistä, että mistä löytyy ja kuka kirjoittanut.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Felix_Kersten- amisfyysikko 3
Kiitos vinkistä tämä "Himmlerin Henkilääkärinä" on ollut tiedossa mutta jäänyt,
Toinen erittäin hyvä kirja joka kertoo millaista elämä totalitärismissä on Torjutut muistot kirjailija Imbi Paju kertoo siinä kommunistien ja vasemmistolaisten rakastamasta järjestelmästä ja kuinka käytännön tasolla asiat hoituivat kansalaisyhteiskunnassa jota Halonenkin on peräänkuuluttanut Suomessa.
Jos ei muuta niin Thomas Henrik Ilveksen esipuhe kannattaa lukea kirjasta Torjutut muistot joka kertoo Viron lähihistoriasta. - amisfyysikko 3
amisfyysikko 3 kirjoitti:
Kiitos vinkistä tämä "Himmlerin Henkilääkärinä" on ollut tiedossa mutta jäänyt,
Toinen erittäin hyvä kirja joka kertoo millaista elämä totalitärismissä on Torjutut muistot kirjailija Imbi Paju kertoo siinä kommunistien ja vasemmistolaisten rakastamasta järjestelmästä ja kuinka käytännön tasolla asiat hoituivat kansalaisyhteiskunnassa jota Halonenkin on peräänkuuluttanut Suomessa.
Jos ei muuta niin Thomas Henrik Ilveksen esipuhe kannattaa lukea kirjasta Torjutut muistot joka kertoo Viron lähihistoriasta.Punainen vuosisata on myös hyvää luettavaa totalitärismistä kiinostuneille jossa kiihkottomasti kerrotaan miten Lenin ja Stalinin sosialismi käytännössä pantiin toimimaan.
- Sähköteurastaja
amisfyysikko 3 kirjoitti:
Punainen vuosisata on myös hyvää luettavaa totalitärismistä kiinostuneille jossa kiihkottomasti kerrotaan miten Lenin ja Stalinin sosialismi käytännössä pantiin toimimaan.
No nuohan mä sain jo lämpimäisinä, paitsi Punainen vuosisata on mulle tuntematon.
Pitää kattoo jos se löytyy Helmetistä, liekö suomessa laajaltikin käytössä joku vastaava, kun tää on H:ki, Espoo, Vantaa, Kauniainen.
Eli voi tilata, ja tulee viesti että on noudettavissa.
http://www.helmet.fi/
Justiin sain naapurin kirjahyllystä Montefiorin kirjan Stalinista, ja Jung Changin kirjan Maosta, yht. 1800 sivua, on siinä sitten öitä edessä kirjoja ahmiessaan, taitaa unet jää´ä. - amisfyysikko 3
amisfyysikko 3 kirjoitti:
Punainen vuosisata on myös hyvää luettavaa totalitärismistä kiinostuneille jossa kiihkottomasti kerrotaan miten Lenin ja Stalinin sosialismi käytännössä pantiin toimimaan.
Kirjan nimi olikin Neuvostoliiton vuosisata ja tekijä Moshe Lewin. Pahoittelut
- Sähköteurastaja
amisfyysikko 3 kirjoitti:
Kirjan nimi olikin Neuvostoliiton vuosisata ja tekijä Moshe Lewin. Pahoittelut
Mitäs moisesta, sitäpaitsi tuokin on mulle tuntematon.
- Sähköteurastaja
Ja sitäpaitsi, kysyvä ei tieltä eksy, ja kolkuttavalle avataan.
http://video.google.com/videoplay?docid=2261707123256837343 - amisfyysikko 3
uppia tälle sähkiksen zournalismille. Sähkiksen kaltaisia olisi tarvittu enemmän 30-luvun Saksassa.
- Sähköteurastaja
Ei tarvi kirjaa yrittää haalia, kun sitä ei vissiin löydy enään mistään.
Tuossa videossa oli melkein kaikki esitetty, mutta ei Kerstenin itsensä
esittämänä.
Jäänee sen toimet suureksi osaksi Historian hämärään.
Natsijohtajien vatsavaivat taisivat johtua vegaaniruokavaliosta,
mitä useat johtavat natsit käyttivä, koska olivat vegaaneja. - amisfyysikko 3
Taas tuli tämäkin topikki ajankohtaiseksi kun radiosta tuli ohjelma kuinka ilmastonmuutosideologian arvosteleminen ja sen kvasitieteellisyyden arvostelu tulisi kriminalisoida. Tässä on taas suora yhteys natsi-ideologiaan ja keinoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171869Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101768Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1141766Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561439Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341383Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861016Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50962Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115908Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237902Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347864